Työtä ja yrittämisen asennetta

Työn tekemisen vaikeuttamisella on Suomessa oma pitkä historiansa. Vasemmistopuolueet ovat jopa linjanneet tavoitteekseen, että ihmiset pitää vapauttaa työstä. Tänä keväänä on järjestetty mielenosoituksia joustavaa työn tekemistä vastaan, muun muassa nollatuntisopimukset halutaan kieltää ja paikallista sopimista estää. Lähes kahden vuoden mittainen ansiosidonnainen hidastaa ihmisten työllistymistä.

Suomi nousee tästä lamasta vain työllä ja tekemisen meiningillä. Työttömyysluvut eivät kerro työn tekemisen määrästä Suomessa vielä mitään ja mittariksi pitääkin asettaa työttömien sijaan työllisyysaste.

Työn on oltava paitsi kannustavaa myös houkuttelevaa. Niin kauan kuin työn tekemättä jättäminen on taloudellisesti houkuttelevampaa kuin sen tekeminen, yhtälö ei toimi. Siksi Suomen on siirryttävä ansiosidonnaisessa Tanskan malliin, jossa ansiosidonnaista voidaan maksaa korkeintaan vuosi ja sen suuruus laskee kolmen kuukauden välein: ensimmäiset kolme kuukautta 80% palkasta, seuraavat 60%, sitä seuraavat 50% ja vuoden viimeinen neljännes enää 40% palkasta.

Työstä ja sen tekemisen ehdoista on voitava sopia ihmisten ja yritysten kesken. Siinä missä toisen elämäntilanteessa nollatuntisopimus on toimiva, toiselle se ei sovi. Yksilöllä on oltava oikeus päättää, eikä se kuulu ammattiyhdistykselle.

Työn tarjoaminen on oltava myös yrityksille houkuttelevaa. Ongelma Suomessa eivät ole minimipalkat, vaan kaikki palkan päälle tulevat kulut eli työn sivukulut, jotka alasta riippuen ovat 60-70% kuukausipalkan päälle. Tämä koostuu muun muassa eläkemaksuista, työttömyys- ja sairausvakuutuksesta, lomista ja arkipyhistä. Ensimmäisten työntekijöiden palkkaamista on huojennettava sivukuluja pienentämällä. Ensimmäisen viiden työntekijän sivukuluja voitaisiin huojentaa määräajaksi, jotta yksinyrittäjät, joita Suomessa on 160 000, innostuisivat palkkaamaan työntekijöitä ja sen myötä myös kasvamaan.

Työnantajat eivät voi kantaa riskiä kaikesta. Jos työntekijä sairastuu työssä, työnantaja maksaa. Jos työntekijä sairastuu lomalla, työnantaja maksaa ja työntekijä saa uudet lomapäivänsä. Jos nainen tulee raskaaksi, vain äidin työnantaja maksaa. Myös arkipyhät tulevat todella kalliiksi aattoineen ja vapaapäivineen. Lisäksi kirkollisten pyhien pitäminen kaikille virallisena palkallisena vapaapäivänä on ristiriidassa kasvavien kirkosta eroamislukujen kanssa. Koeaikaa on pidennettävä puoleen vuoteen.

Ammattiyhdistykset ja ay-liitot käyttävät merkittävää valtaa Suomessa. Monella alalla kilpailukyky on jo kadotettu ja työpaikat katoavat Suomesta. Yrityksiltä vaaditaan työtä ja työpaikkoja Suomeen, mutta samalla tehdään kulutuspäätöksiä ulkomaisten tuotteiden hyväksi. Suomalaista työtä voi tukea omilla arjen valinnoillaan. Lainsäätäjän valta ja vastuu myös työlainsäädännön osalta on palautettava eduskunnalle.

Jotta työtä saadaan Suomeen lisään, esimerkiksi kotitalousvähennysoikeuden pitäminen keinotekoisesti alhaalla ei toimi. Vaikka hyvin ansaitseva henkilö voisi v ähentää kaikki ansiotuloveronsa kotitalousvähennyksenä, se synnyttäisi 24% arvonlisäverokertymän ja samalla loisi kysyntää ja työtä kotitalousvähennysten piirissä oleviin yrityksiin, jotka edelleen maksaisivat veroja työstä ja tuloksestaan. Malli myös tasoittaisi yksinasuvan ja pariskuntien eriarvoista kohtelua kotitalousvähennyksen osalta. Myös yksityishenkilön maksamat palkat pitää saada verovähennysten piiriin.

Suomi tarvitsee ennen muuta tekemisen meininkiä. Jokainen meistä voi yrittää työntekijänä, työnantajana, eläkeläisenä, vanhempana tai työttömänä. Tärkeintä on nyt saada muutos asenneilmapiiriin ja käärittävä hihat.