Oikea osaaminen

Moni puolue listaa tärkeimmiksi vaaliteemoikseen joko koulutuksen tai osaamisen. Itse ymmärrän koulutuksen osana osaamista. Yhteiskunta tarjoaa koulutusta ja ihmisten hankkimasta koulutuksesta, työ- ja elämänkokemuksesta sekä henkilökohtaisista ominaisuuksista, organisaatioista ja asenteesta syntyy osaaminen. Tulevaisuus rakentuu nimenomaan osaamiselle, ei pelkästään koulutukselle.

Tulevaisuus rakennetaan oikealle osaamiselle. Siksi koulutus- ja innovaatiopolitiikkaan pitää panostaa jatkossakin. Asioita voidaan aina tehdä ketterämmin ja fiksummin, mutta merkittäviin kokonaissäästöihin koulutuksessa meillä ei ole varaa. 

Osaamisen ja koulutuksen pohjana on peruskoulujärjestelmämme. Sitä on uskallettava myös uudistaa, sillä uudet teknologiat helpottavat tiedon hakemista ja löytämistä. Tulevaisuudessa korostuu kyky erottaa olennainen tieto tarpeettomasta, kyky oppia oppimaan ja toimiminen erilaisissa ryhmissä. Nykyiset oppiainerajat eivät edusta ihmismielen rakenteita eivätkä ne myöskään edistä oppimista arjessa hyödynnettäväksi osaamiseksi. Harva törmää biologiaan, prosenttilaskuun tai historiaan erillisinä aiheina, vaan osana arkea.

Peruskoulussa on lisäksi vahvistettava oppilaiden yksilöllisiä oppimispolkuja, liikuntaa on saatava vähintään taukoliikunnan muodossa jokaiseen koulupäivään ja ruokatuntikin voisi olla oppitunti, jossa harjoitellaan tapoja, kulttuureita, ruuan alkuperää, valmistamista sekä sosiaalisia taitoja. Kielten opettamista pitää lisätä alakoulussa ja pakkoruotsi vaihtaa kahteen pakolliseen vieraaseen kieleen ilman varsinaisen kielen valintaa oppilaan puolesta.

Itse olen valmistunut vuonna 2002 Tampereen teknillisestä korkeakoulusta. Tuolloin elettiin vahvaa Nokiabuumia ja kaikille suositeltiin ohjelmoinnin opintoja. Tieteellisyys oli vielä korkeakoulussa melko vähäisessä roolissa, sovellettavuutta ja teollisuusyhteistyötä pidettiin tärkeämpinä. Ammattikorkeakoulut ottivat ensiaskeleitaan.  

Lukion jälkeen hoputamme nuoria opintojen pariin. Tosiasia kuitenkin on, että väärin valittu opintosuunta on yhteiskunnalle kaikkein kallein vaihtoehto. Muutama vuosi ulkomailla tai työssä voivat avata nuoren silmät ja auttaa löytämään oman alansa parikymppisenä nelikymppisen sijaan.

Tiettyjä perustaitoja pitäisi sisällyttää kaikkiin opintosuuntiin. Yrittäjyysvalmennus pitää nostaa nykyistä vahvempaan rooliin ja eri opintoasteille asettaa selkeät tavoitemäärät esim. valmistuvien osalta yrittäjiksi ryhtyvistä, tutkijoista jne. Yrittäjyyskylät ovat erinomainen innovaatio ja konseptista olisi myös vientituotteeksi.

Yrittäjyyskasvatuksen ohella Suomi tarvitsee asennemuutosta. Täällä pitäisi liian suurten odotusten sijaan valmentaa nuoria tekemisen meininkiin ja siihen, että työura aloitetaan vähemmän vaativista tehtävistä kuin suoraan toimitusjohtajan pallilta. Viestintä-, myynti- ja asiakaspalvelutaitoja tarvitsisi jokainen, sillä onhan omien ideoiden ja ajatustenkin esittely tavallaan myymistä ja kaikissa ammateissa tutkijasta virkamieheen, yrittäjästä toimihenkilöön tarvitaan asiakaspalveluasennetta.

Joustavuutta ei koskaan ole liikaa. Kanditutkinnot pitäisi rakentaa nykyistä monialaisimmiksi esimerkiksi yhteiskuntatieteellinen, matemaattisluonnontieteellinen ja humanistinen, jolloin yhdellä kanditutkinnolla olisi mahdollista suunnata eri maisteriopintoihin helpommin ja joustavammin työelämätarpeiden muuttuessa. Pitääkö yhteiskunnan tarjota useita tutkintoja, se onkin sitten oma kysymyksensä.

Sekä opiskelija että opettava taho hyötyisivät työ- ja elämänkokemuksesta. Britannian malli, jossa kandivaiheen jälkeen tehdään muutama vuosi töitä ennen kuin jatketaan maisteriksi, vaikuttaa hyvältä. Itävallassa kaikki ylioppilaat pääsevät yliopistoon, mutta vuosittain karsitaan pidemmälle etenevät. Tämä edellyttää työtä ja jatkuvaa motivoitumista opiskeluun toisin kuin Suomessa.

Suomen koulutuspolitiikkaa vaivaa nykyään kaikkea kaikille –syndrooma. Korkeakoulutuksen pariin halutaan ennennäkemättömän suuri osa ikäluokista mahdollisimman nopeasti. Ammattiopinnot on tungettu täyteen teoriaa. Ammattikorkeakouluun on rakennettu oma jatkotutkinto ja tiedeyliopistot kilpailevat samoilla opintosuunnilla alueesta tai jopa saman kaupungin yliopistoista toiseen.

Suomi on kuitenkin vähäväkinen maa, eikä meillä suinkaan ole varaa tehdä kaikkea Ameriikan malliin. On järkevää, että Aaltoyliopisto on nostettu valtakunnan tasolla kärkiyliopistoksi. Myös maakuntayliopistoista löytyy huippuosaamista monilta aloilta ja niitä pitää jatkossakin tukea ja kehittää. On kuitenkin rohkeasti luovuttava päällekkäisestä opetuksesta ja keskityttävä kunkin alueen vahvuuksiin; kaikkea ei tarvitse osata ja opettaa kaikkialla.

Tutkimuksessa tiivis yhteistyö tiede- ja ammattikorkeakoulujen sekä elinkeinoelämän kanssa on suositeltavaa. Tiedeyliopistossa pitäisi keskittyä vahvaan perustutkimukseen, ammattikorkeassa soveltavaan tutkimukseen ja elinkeinoelämän mukanaolo varmistaisi syntyvien ideoiden ja innovaatioiden hyödyntämisen liiketoiminnassa. Nyt tutkimuksesta jää liian usein vain mappi yliopistojen arkistoihin, vailla mitään arkielämän hyödynnettävyyttä.

Päällekkäiset resurssit korostuvat ammatti- ja tiedeyliopistojen välillä samoissa kaupungeissa. Voisivatko esimerkiksi kanditutkintoja tulevaisuudessa tuottaa ammattikorkeakoulut ja maisteri- sekä tohtoritutkintoja yliopistot? Tarvitaanko ylempää ammattikorkeakoulututkintoa erikseen, vai voitaisiinko siirtyminen ammattikorkeasta maisteritutkintoon tehdä mahdolliseksi ja toimivaksi. Tampereella suunnitellaan kolmen oppilaitoksen yhdistämistä, jossa siis Tampereen yliopisto, teknillinen yliopisto ja ammattikorkeakoulu yhdistyisivät. Loistavaa!

Jotta menestymme tulevaisuudessa, on kuunneltava elinkeinoelämän tarpeita ja seurattava tiiviisti globaaleja trendejä sekä havaittava heikot signaalit ajoissa. Tämä ei tarkoita opintosuuntien muuttamista vuosittain tai perustutkimuksen unohtamista vaan koulutuksessa on kyettävä nykyistä paremmin metataitojen, oppimaan oppimisen kehittämiseen. Valmistuneiden ja opiskelijoiden vuoropuhelua kannattaisi kouluissa lisätä.

Minusta Suomen menestykseen vaikuttavat toimiva koulutusjärjestelmä erinomaisella peruskoululla ja riittävä tutkimus- ja innovaatiojärjestelmä. Ilman tekemisen meininkiä ja yritteliästä asennetta nämä jäävät kuitenkin torsoiksi. Sekä osaaminen että menestys syntyvät näiden yhdistelmänä.