Työ ompi iloni

Kesän aikana olen törmännyt aivan liian usein erilaisiin näkökulmiin, jotka voidaan tiivistää siten, että joillekin raha tulee taivaasta ja sähkö töpselistä.

Eurovaaleissa huikeaan vaalitulokseen yltänyt vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson toteaa Suomen Kuvalehden (29/2014) haastattelussa seuraavaa: "Lähdemme ihmisen vapauttamisesta.Perustuloajattelumme tähtää ihmisen vapauden lisäämiseen. Tarkoituksenamme on vapauttaa ihmiset jatkuvasta työstä."

Nyt perustulon kannattajat innostuvat, että kokoomuslainen eukko ei ymmärrä perustuloa ja se vähentäisi byrokratiaa ym. Aivan; suhtaudun perustuloon varovaisen innostuneesti, mikäli tällä voidaan purkaa lähes kaikki muu tuki ja erityisesti byrokratia tukien ympäriltä. Sen sijaan, minusta on pelottava ajatus, että joku vapauttaisi minut työnteosta.

Viikko sitten Nata White Trash Disease blogissaan kirjoittaa, että "Sinulla [suomalaisella] on sileät autotiet, ilmainen koulutus ja opintotuet, ilmainen terveydenhuolto, sosiaalituki, työttömyyspäiväraha, mahdollisuus uudelleenkouluttautumiseen, mielipide- ja sananvapaus, ruokaa kauppojen hyllyillä, vähintään minimipalkka työpaikassasi, ilmaisia harrastuksia ja valaistuja lenkkipolkuja." Sinänsä on erittäin ansiokasta nostaa perisuomalaisen valitusvirren sijaan esille asioita, joista meillä todella on syytä olla kiitollisia. Mutta ilmaisia näistä suurin osa ei ole, vaikka moni niin ajatteleekin.

Hyvin toisenlaisen näkökulman suhteestamme työhön esitti eduskuntaryhmämme puheenjohtaja Arto Satonen ehdottamalla työajan pidentämistä 40 viikkotuntiin. 

Tuorein näkökulma esitettiin tänään Turun Sanomien mielipidesivulla Turun museokeskuksen johtajan Päivi Kiisken toimesta. Hänen mukaansa tulevaisuudessa 70% suomalaisista on tytöttöminä ja siksi olisi tärkeää ottaa käyttöön perustulo.

Kertokaa nyt hyvät ihmiset minulle, että mikäli meidät vapautetaan työnteosta, yli 70% on jatkossa työttöminä, tarjolla on ilmaista koulutusta, sosiaalitukea, teitä ja terveydenhuoltoa, millä tämä kaikki kustannetaan. Jatkan keskustelua mielelläni edellä mainituista näkökulmista, mikäli esillä on samaan aikaan uskottava ja matemaattisesti aukoton yhtälö tuloista ja menoista.

Olen lopen kyllästynyt siihen että kansalle tarjotaan sirkustemppuja ja osa kansasta, tässä korkeakoulutettujen luvatussa maassa, vielä ostaa. Luvataan, että enää ei sinun tarvitse työtä tekemän sillä edessäsi siintää perustulo. Perustuloa voidaan kyllä maksaa ja voidaan 70 prosenttisesti olla työttöminäkin, mutta silloin on hinattava se takapuoli naapurin Mairen luokse ja hoidettava itse niin vanhukset kuin lapsetkin. Terveydenhuoltoa on näissä visioissa tarjolla vain varakkaille, sillä KAIKKI se raha, mikä 30% työtä tekevältä vähemmistöltä kerätään, kuluu yksinkertaisesti perustulon maksamiseen 70 prosentille. Mikäli tällainen yhteiskuntamalli edustaa jollekin ihmisarvon kunnioittamista ja vapautta, on vääjämättä palattava vastakkainasettelun aikaan.

Ihmismieli on rakentunut tuhansien vuosien saatossa siten, että ihmisen hyvinvointi, ei pelkästään taloudellinen, vaan eritoten henkinen syntyy työn teosta. Työtä tekemällä ihminen kokee itsensä tarpeelliseksi ja hyödylliseksi. Ihmisen päivä- ja viikkorytmi syntyy työn ja vapaa-ajan vuorottelusta. Olkoon Maslowin tarvehierarkia kuinka vanhentunut teoria tahansa, työ tyydyttää monia tarvehierarkian portaita, ei vain ensimmäistä. Ihminen tarvitsee enemmän työtä kuin työ ihmistä. Työ on erittäin monelle meistä perustarve ja jopa ilo, jota ilman ei sittenkään haluaisi olla.

Olisiko meidän aika siirtyä keskustelemaan siitä, millainen on työn määritelmä ja millaisia töitä me tulevaisuudessa ylipäänsä teemme. Ei niinkään siitä, tehdäänkö työtä vai ei, sillä sitä tullaan tekemään - ihan varmasti.