Sotesta

Soteuudistuksesta saatiin eilen tiistaina lisätietoa. Nokkapokkaa sen onnistumismahdollisuuksista on käyty ennen ja nyt jälkeen lisätietojen. Erityistä huolta on herättänyt sen julkisvetoisuus.

Päätös oli joka tapauksessa tehtävä. SoTe-uudistusta voidaan verrata merkittävään tuotekehityshankkeeseen yrityksessä. Yrityskään ei voi pitää tuotekehittelyä suunnittelupöydällä loputtomiin, vaan tuote on saatava markkinoille. Markkinoille vietyä tuotetta on mahdollisuus ryhtyä korjaamaan tulleen palautteen avulla.

SoTe -uudistuskin on syytä viedä tuotantoon, mutta samaan aikaan on oltava rohkeutta myöntää mahdollisesti tehdyt virheet ja korjata tarpeen mukaan. Seuraavaa neljääkymmentä vuotta emme voi jökittää sököllä sotella, jos tässä niin kävisi.

Yksityisen terveydenhuollon, johon olemme muutaman vuosikymmenen ajan kelakorvauksilla investoineet, on jäämässä heikkoon asemaan uudistuksessa. Nykyisten sairaanhoitopiirien, tulevien kuntayhtymien näytöt ulkopuolisten palveluiden ostoissa ovat tähän saakka olleet melko pienimuotoisia, alkaen ensipäivystyksen ja ambulanssikuljetusten siirtämisestä julkisvetoiseksi.

Yksityistä terveydenhuoltoa ovat erityisesti vasemmistopuolueet halunneet rokottaa johtuen veroparatiisikuvioista. Tässä asiassa yksityisillä tuottajilla on myös aihetta itsetutkiskeluun. Toisaalta, yhteiskunta on tällä sotepäätöksellä ajamassa yksityisiä tuottajia entistä suuremmiksi kokonaisuuksiksi, jolloin pääomatarve kasvaa niin suureksi, ettei kotimaisilla voimilla yksinkertaisesti siinä kisassa pärjää. Tällöin myös yritysten emoyhtiöt ovat Suomen ulkopuolella.

Verkkouutiset kirjoittaa 23.11.Mänttä-Vilppulan katastrofiin päätyneestä soteuudistusta muistuttavasta kokeilusta. Ehkä keskeisin ongelma siinä oli vaativien erikoisosaajien siirto perustehtäviin, jolloin kustannukset nousivat 20%. On selvää, että mikäli erikoislääkäri vastaanottaa flunssapolilla sairaanhoitajan pätevyyttä edellyttäviä potilaita, kallista tulee.

Yhtenä esimerkkinä tästä ovat myös terveydenhuollon hallinto- ja johtamistehtävät. On ymmärrettävää, että sairaaloita johtavat lääkäritaustaiset johtajat. Siis lääkärin peruskoulutuksen omaavat, mutta myös  johtamiskoulutuksen saaneet henkilöt. Mutta se, että sairaaloita ja sen yksiköitä johtavat lääkärit, joilla on erikoislääkärin pätevyys, se on kallista.

Erikoislääkärikoulutus nimittäin kestää kaikkinensa 24 vuotta, ja on näin ollen kallein Suomessa tarjottava koulutus. Tähän lisäksi mahdollinen johtajakoulutus 2-4 vuotta päälle. Pelkkään johtajakoulutukseen kauppakorkeakoulussa riittää 17 vuotta. Erikoislääkäreistä on jatkuva pula ja heidät pitäisikin hyödyntää kliinisessä työssä, ei hallintotehtävissä. 

Ylipätevän henkilöstön ja yksityisen heikon roolin lisäksi rahoituslähteet aiheuttavat uudistuksessa päänvaivaa. Onko monikanavaisuus sinänsä oikea johtopäätös ongelman luonteesta, vai onko sittenkin ongelma rahoittajan, järjestäjän ja vieläpä tuottajan eriyttämisessä? Jo kuntatasolla tulee välillä mieleen, että on liian helppo korotella veroja ja lisätä palvelutasoa, kun kysymys on aina jonkun muun rahasta. Saati sitten, kun järjestämispäätös tehdään sotealueella, tuottamispäätökset kuntayhtymissä ja rahoitus otetaan kunnista.

Julkisin varoin touhuttaessa tällaisen moniportaisen mallin kautta, talouden realiteetit jäävät helposti taka-alalle. Hyvänä esimerkkinä siitä ovat miljoonainvestoinnit. Rahaa on tähänkin mennessä aina löytynyt, ja sen löytymiseen uskotaan jatkossakin. Siinä, missä yksityinen tuottaja hankkisi yhden 2 miljoonan magneettikuvauslaitteen ja ajaisi sillä yötä päivää, julkiselle hankitaan kahdeksan ja käytetään laitetta aina tarvittaessa.

Valitettavasti julkisin varoin toimittaessa, todellisen kustannustason sijaan toimintaa ohjaa annettu budjetti. Ja toistaiseksi julkisella sektorilla ei ole vielä pieneneviä budjetteja juuri laadittu. Summat kasvavat ja vuoden lopulla budjettiin luvatut rahat käytetään, olipa tarvetta tai ei. Muutenhan seuraavan vuoden budjetti uhkaisi pienentyä.

Ratkaisuksi näihin ehdotan koko maata koskevaa sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelutasosopimusta.

Palvelutasosopimuksessa määritellään yksityisesti ja julkisesti tuotettujen palveluiden osuus, joka voisi olla vähintään 40% yksityisellä.  Palvelutasosopimuksessa pitää ottaa kantaa myös hoitohenkilökunnan ja hallintohenkilökunnan väliseen suhteeseen. Hoito- ja asiakaspalveluhenkilökuntaa pitäisi kuntayhtymissä olla vähintään 95% henkilömäärästä.

Näiden lisäksi, julkista kustannustasovertailua pitää esimerkiksi Kunnallisalan kehittämissäätiössä tai THL:ssä tuottaa jatkuvasti. Kuntayhtymät myös velvoitetaan julkaisemaan neljännesvuosittain sivuillaan noin 10 avainmittaria muun muassa hoitojonoista, henkilöstösuhteesta, potilasvahingoista, alueen terveysindeksistä ja kuntayhtymän kustannuksista per tietyt yleisimmät hoidot. Mikäli kuntayhtymä ylittää alimman kustannustason kuntayhtymän esimerkiksi 10 prosentilla, sille määrätään sanktioita. Lisäksi yli miljoonan investoinneille pitää esittää tietyt avainmittarit perusteluksi, kuten käyttöaste, takaisinmaksuaika ja investoinnin vaihtoehtoiskustannukset ostopalveluna tai nykyisen kapasiteetin käyttöasteen lisäyksenä.  

Ylikoulutus pitää ottaa tarkasteluun  ja lääkärikoulutuksessa voitaisiin tarjota erikoistumista hallintoon kliinisen erikoispätevyyden sijaan. Hallintolääkärin erityispätevyys voitaisiin suorittaa kauppakorkeakoulussa 2-4 vuodessa. Siirtymäaikana toki käytännön johtamistyössä hankittu pätevyys katsottaisiin eduksi. 

Kunnilta perittäville maksuille on tulossa enimmäiskatto. Tuon katon yli per asukas ei rahoitusta kunnista voi hakea. Lisäksi kustannuksiin vaikuttaa asukasmäärä ja  ikä-/sairastavuusindeksi alueella ja kunnissa. 

Uudistuksessa on siis hyviä seikkoja, siinä on mahdollisuuksia, jotka pitää hyödyntää ja siinä tulee varmasti olemaan myös ongelmia. Nyt ei ole aika haulikolla ampua alas uudistusta, joka oli tehtävä. Nyt keskitytään tekemään uudistuksesta mahdollisimman hyvä ja rohkeasti korjaamaan ne viat, jota ei tuotekehitysvaiheessa osattu ottaa huomioon tai mitä ei pystytty suunnittelussa ratkaisemaan.