Silloin ennen

Lähdettiin sunnuntain kunniaksi koko perhe luistelemaan. Siinä luistimilla kaarrellessa tulivat mieleen lapsuuden talvet, joista iso osa vietettiin läheisen koulun jäällä. 

Jäälle kokoontuivat kaikki kulmakunnan lapset luistelemaan ja parhaina iltoina kentällä luisteli lähemmäs 50 lasta. Siihen aikaan pelattiin "Kuka pelkää mustaa miestä", kellään ei ollut kypäriä päässä ja aikuisetkin pääasiassa tarkkailivat meitä läheisten talojen ikkunoista. Näin aikuisena ja äitinä ehkä hurjin oli jäämäki, jota myös luistimilla laskimme. Muistelen kyllä, että kyseinen puuha kirvoitti myös oman äitini äänihuulet kerta toisensa jälkeen. 

Mutta paljon on lasten maailma noista ajoista muuttunut. Lapset saatetaan tai viedään autolla erilaisten harrastusten pariin, sen sijaan, että naapuruston lapset illasta toiseen puuhastelisivat jotain keskenään. Lähes kaikissa lajeissa laskettelusta pyöräilyyn, luistelusta kiekkoon käytetään, onneksi, kypärää.

Vuodesta 1987 alkaen ei ole auton takapenkillä enää keikuttu juttelemassa äidin ja isän kanssa siinä etupenkkien välissä, vaan istuttu tiukasti turvavöissä. Rösse palaa enää harvassa autossa tai kodissa, toimistoista ja muista julkisista tiloista puhumattakaan. 

Iltapäivällä koulusta ei suunnata kavereiden kanssa kotiin, vaan ensin mennään iltapäiväkerhoon ja sieltä haetaan autolla - ja viedään harrastuksiin. Päivähoitoakaan ei enää naapurin Helena voi niin vaan tarjota, vaan siihen tarvitaan moninaiset luvat, pätevyydet ja hakemukset. Lasten seikkailut lähialueilla ovat selkeästi vähentyneet. Muistelen, että me saimme naapurin lasten kanssa mennä keskenämme jopa kirjastolle saakka, joka sijaitsi reilun kilometrin päässä. 

Leikkipuistot, nekään eivät enää ole pelkästään lasten valtakuntaa, vaan niitäkin säädellään moninaisilla turvallisuussäädöksillä ja moni puisto onkin sen vuoksi joutunut lakkautuslistalle, koska turvallisuuskriteerien täyttämiseen ei monellakaan kunnalla ole varaa. HoppLoppeja ei 80-luvun alussa tietenkään ollut, mutta lähimetsistä löytyi kaikenlaista kivaa puuhailtavaa.

Se on kyllä ymmärrettävää, että vanhemmat kuljettavat lapsensa kouluun, sillä lähikouluja ei enää juuri ole. Kouluja lakkautetaan Suomen Kuvalehden (23.1.) mukaan 75 kuoulun vuositahdilla. On hyvä, että lasten turvallisuuteen on todella panostettu ja turvavyöt sekä kypärät ovat varmasti vähentäneet tapaturmia. 

Mutta entä, jos me silti hallinnoimme ja kontrolloimme lastemme elämää jo liikaakin. Tarjoamme elämyksiä ja harrastuksia, niin ettei mielikuvitus ehdi kehittyä, saati muistot hitaasta ja välillä tylsästäkin lapsuudesta. Ja teidämmekö me varmasti, millaisia kypäriä meidän lapsemme tarvitsevat, esimerkiksi sosiaalisessa mediassa?