Share |

Iso kuva

Torstai 19.3.2015 - Sanna Vauranoja

*Kirjoitus on julkaistu 19.3. Kaarinan Uutisissa, Kuntapäättäjän kulmassa. 

Politiikassa voidaan päättää eteen tuoduista asioista tai poliitikot voivat päättää asiat, joita tuodaan eteemme päätettäväksi. Lauantain 14.3. TS Extrassa konkaripoliitikko Osmo Soininvaara toteaa, että ”Enemmän kuin puolueista, [yhteiskunnan] eteenpäinmeno riippuu henkilöistä. Hallitus tarvitsee näkemysministereitä.”

Ei pelkästään Suomen hallitus, vaan kuntien hallitukset, siinä missä yritysten hallituksetkin tarvitsevat näkemyspäättäjiä. Tarvitaan päätöksentekijöitä, joilla on kykyä katsoa kuluvan kvartaalin tai budjettikauden yli vuosien päähän tulevaisuuteen: mihin olemme menossa. On hahmotettava asioiden syy-seuraus suhteet kaavoituksesta koulupaikkatarpeisiin tai verotuksen, kaavoituksen ja työpaikkojen väliset riippuvuudet. On kyettävä tekemään valintoja myös siitä, mitä tämä kunta, maa tai yritys ei ole. Tällaista näkemystä voidaan kutsua myös isoksi kuvaksi. 

Iso kuva on kyettävä muuttamaan valinnoiksi, päätöksiksi ja edelleen teoiksi. Näitä on vaikea tehdä, jos isosta kuvasta ei saada aikaan yhteisymmärrystä. Yleensä, mitä vaikeammat ajat ovat, sitä helpompi on muodostaa yhteisymmärrys niin puolueissa kuin puolueiden kesken sekä tehdä tarvittavat päätökset. Hämmentävää on se, että käsillämme on erittäin haastavat ajat, mutta yhteisymmärrystä ei esimerkiksi eduskunnassa tuntunut löytyvän. Vai onko meillä vielä erimielisyyttä siitä, onko nyt huonot vai hyvät ajat?

Näkemyspäättäjän vastakohta on etupoliitikko. Etupoliitikot ajavat edustamansa joukon etuja, välittämättä siitä, miten se vaikuttaa kokonaisuuteen. On aivan eri asia tuoda päätöksentekoon yhden ryhmän asiantuntemusta ja näkemystä kuin ajaa yhden ryhmittymän etuja sivuille katsomatta. Etupolitikointiin meillä ei ole varaa.

Parasta, mitä poliitikot voivat nyt luvata niin kuntalaisille kuin kansalaisillekin, on, että emme lupaa mitään, emme ainakaan lisää etuisuuksia. Terve talous saavutetaan menojen ja tulojen tasapainolla. Nyt menoja on niin kunnissa kuin valtiolla enemmän kuin tuloja. Erotusta ei voida paikata veroja kiristämällä, ei myöskään lisää velkaa ottamalla. Vaihtoehdoiksi jää verokertymän kasvattaminen lisää työtä tekemällä, menojen leikkaaminen ja tuttujen asioiden tekeminen, mutta uudella tavalla.

Sanna Vauranoja
Kaarinan kaupunginvaltuutettu (kok.)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Politiikka, Oikea osaaminen, Näkemys, Etupolitikointi