Share |

Tunneista tuloksia

Share |

Maanantai 6.4.2015 - Sanna Vauranoja


Mitä enemmän perehdyn eri rooleissa suomalaiseen työnteon kulttuuriin, sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä, että täällä ollaan aivan liikaa tekevinämme asioita, vähemmän saadaan varsinaisesti aikaiseksi.

Viime aikoina ollaan keskusteltu työajan pidennyksistä kilpailukyvyn parantamiseksi. Tavoite kilpailukyvyn kasvattamisesta on sinänsä oikea ja välttämätön, mutta keino tavoitteen saavuttamiseen vaikuttaa väärältä. Itse asiassa työajan mittaaminen on vapauttanut meidät tulosten aikaansaamisesta, riittää, kun viettää työpaikalla sovitun tuntimäärän.

Työtuntien mittaaminen toimi Fordin aikoina 1900-luvun alussa erinomaisesti. Se toimii perinteisessä tehdastyössä edelleen kohtalaisen hyvin. Mutta se istuu huonosti yhä kasvavaan tietotyöhön, jossa tehdyt tunnit eivät itse asiassa kerro työn tuloksista yhtään mitään. Tämä asettaa esimiestyön ja johtamisen aiempaa vaativampaan raamiin, jossa esimiehen on ymmärrettävä hyvin tarkasti, mitä työllä tavoitellaan ja milloin siinä ollaan onnistuttu. 

Meitä Suomessa vaivaa syndrooma, jossa liian moni on tekevinään asioita. Tämän ilmiön ruotiminen voidaan aloittaa eduskunnasta. Millaiset tulostavoitteet kansanedustajille asetetaan, kun vaalikauden työ alkaa? Miksi kansanedustajille, jotka nauttivat palkkaa yhteisistä varoistamme, ei ole selvää tulosarviointia? Riittääkö, että eduskunnassa viettää neljä vuotta vai pitäisikö siellä syntyä myös tulosta?

Yrittäjien kanssa keskustellessani nousee esiin sama ilmiö koulutuksen osalta. Meillä koulutetaan korkeasti, mutta valmistuneiden kyky ratkaista asiakkaiden ongelmia ihan oikeasti on osin kehno. Koulutusinvestoinnin tärkein tehtävä on tuottaa osaamista, joita yritykset ja organisaatiot tarvitsevat, joista edelleen niiden asiakkaat ovat valmiita maksamaan.

Liian monen työpäivän pääsisältönä on kulkea palaverista toiseen. Kun palaveriaika loppuu neljän maissa, vajaat kahdeksan tuntia onkin jo täynnä. On aika siirtyä vapaalle. Pahinta jälkeä tämä palaveri- ja koulutushöttö saa aikaan esimerkiksi terveydenhuollossa ja vanhusten hoidossa. Suurestakaan lailla säädetystä hoitajamitoituksesta ei paljon iloa ole, jos nuo 0,5 hoitajaa per asukas ovat suurimman osan päivästä palaverissa tai tietokoneella hoitamassa hallinnollisia asioita. Mitoitukseen pitäisikin kirjata yksi asia, että hoitohenkilökunnan työajasta vähintään 90% menee asiakkaiden tai potilaiden kohtaamiseen.  

Työajan pidentäminen ei kilpailukyvyn puutteita taida ratkaista. Kiinnitetään pikemminkin huomiota kolmeen asiaan: koulutusjärjestelmän kykyyn tuottaa todellista osaamista, esimiesten kykyyn ottaa vallan ohella vastuuta organisaation aikaansaannoksista ja työajan mittaamisessa tuntien sijaan tuloksilla. Kyllä siinä väkisin kilpailukykykin paranee. 

Avainsanat: Työ, Johtaminen, Kilpailukyky


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini