Share |

Lääkärin kolme lakisääteistä kysymystä

Share |

Perjantai 10.4.2015 - Sanna Vauranoja


Suomessa on nyt neljä pitkää vuotta piehtaroitu Sote-uudistuksen parissa. On suunniteltu monenlaisia uusia hallintorakennelmia ja puhuttu tasa-arvoisesta terveydenhuollosta kaikille suomalaisille. 

Koko uudistuksen lähtökohdaksi pitäisi tämän tasa-arvokeskustelun sijaan ottaa kolme kriteeriä: 1) palveluiden saatavuus mahdollisimman nopeasti 2) Palveluiden vaikuttavuus 3 ) Palveluiden tuottaminen kustannustehokkaasti. Näillä kolmella kriteerillä uudistusta on huomattavasti selkeämpi viedä eteenpäin - ja myös saavuttaa merkityksellisiä tuloksia nimenomaan suomalaisten terveyden ja sosiaaliturvan näkökulmasta. Itse asiassa, palvelut eivät voi koskaan olla tasa-arvoisia, jos ajattelemme vaikkapa Ivaloa ja Helsinkiä. Ivaloon ei koskaan tule yliopistosairaalaa. 

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksella pyritään siis turvaamaan suomalaisten terveys ja riittävän hyvä arki. Kolme seikkaa, jotka kaikkien tutkimusten valossa eniten vaarantavat suomalsiten terveyttä, mutta myös sosiaalista elämää, ovat tupakointi, liikkumattomuus ja yksinäisyys. Toki listaan kuuluvat myös liiallinen alkoholi ja huono uni, mutta nekin ovat monesti seurausta näistä edellisestä kolmesta. 

Siksi ehdotankin, että kolme lakisääteistä kysymystä olisivat kaikissa asiakas- ja potilastilanteissa niin sosiaali- kuin terveydenhuollossa 1) Tupakoitko? 2) Paljonko liikut? 3) Tunnetko itsesi yksinäiseksi?. Ei sillä, että pelkkä kysyminen ketään auttaisi, mutta näiden kysymysten kautta saattaa päästä paljon pidemmälle oireiden ja ongelmien taakse kuin pelkää ongelmaa tai oiretta tutkimalla. 

Avainsanat: Terveys, SoTe, Kansanterveys


Kommentit

10.4.2015 9:14  Kai Schleutker

Puhut järkeä. Ensinnäkin, sosiaali- ja terveyspalvelut eivät voi koskaan olla ihan tasa-arvoisia. Kuinka moni oikeasti kokonaisuutta edistävä hanke Suomessa onkaan vuosien varrella tyssännyt tähän tasa-arvohössötykseen.

Peruskriteerit ovat varmaankin juuri nuo mainitsemasi kolme. Niillä on eniten merkitystä palvelun tarvitsijalle, ja kustannustehokkaastihan ne pitäisi tuottaa, kun soten osuus budjetista on 40-50%.

Tuollainen keep it simple -diagnoosipohja takuulla vähentäisi turhia tutkimuksia ja olisi selkeä askel ratkaisukeskeiseen (ei ongelmakeskeiseen) hoitomalliin.

10.4.2015 9:32  Mikael Storm

En ymmärrä täysin miksi nämä kysymykset olisi esitettävä "kaikissa asiakas- ja potilastilanteissa", kuten vaadit. Kun sormeni viime vuonna salibandypelissä murtui ja kävin sitä terveyskeskuksessa hoidattamassa, minusta olisi ollut omituista mikäli lääkäri olisi kysellyt minulta tupakoinnista, liikunnasta tai yksinäisyydestä. Näillä asioilla ei hoitotilanteen kannalta ollut mitään relevanssia minulle, palvelun asiakkaalle.

Hoitotilanteiden monimuotoisuus tekee yleispätevien pakollisten toimintatapojen määrittelyn haastavaksi ja pelkään, että ehdotuksesi ei täysin huomioi tätä. Siksi en itse myöskään kannattaisi sitä hyvästä ajatuksesta huolimatta.

10.4.2015 19:59  Sanna Vauranoja

Kiitos molemmille hyvistä kommenteista!

Mikaelin kuvailemassa tilanteessa kysymyksillä ei olisi ollut merkitystä murtuneen sormen hoitamisessa, mutta isossa tilastollisessa mittakaavassa olisi kysymykset kannattanut kysyä, sillä kansanterveydellisestä näkökulmasta niistä olisi hyötyä. Ei siis tässä hetkessä akuuttiin vamman, vaan pitkällä aikavälillä nämä kysymykset toimisivat itsessään ns. interventiona terveellisempien elämäntapojen puolesta.

19.4.2015 7:45  Laura

Alkuosaan kirjoituksesta voisin yhtyä. Mutta nuo lakisääteiset kysymykset, lieneekö ihan loppuun asti ajateltu juttu. Asiat ovat toki tärkeitä, mutta luottakaamme lääkäreiden ammattitaitoon, koska on sopiva tilaisuus ottaa ne esille. Turhaa sääntelyä pitää välttää.

Kysymyksistä itsessään ei ole hyötyä, vaan lääkärillä pitäisi olla myös aikaa keskustella ja potilaan vastaanottavainen. Tuplaammeko lääkäriajat, jotta lääkäreillä olisi aikaa aina keskustella potilaan mahdollisesta yksinäisyydestä ja liikuntatottumuksista. Siihen ei olisi varaa, se ei olisi kustannustehokasta ja se heikentäisi palvelujen saatavuutta. Monia tenttaaminen sopimattomassa tilanteessa vain ärsyttäisi, tuntuisi vastarintaa aiheuttavalta liiallliselta holhoamiselta. Tulee mieleen lukuisia surkuhupaisia tilanteita, jos lääkärin olisi sanktioiden uhalla kaikissa potilastilanteissa kysyttävä nuo kysymykset, vaikka sitten potilaan hoitamisen kustannuksella. Vanhempi tulee lääkäriin korvatulehdusta itkevän lapsen kanssa; potilaalla on todettu kuolemaan johtava sairaus; potilas on hädin tuskin tajuissaan ja kovissa kivuissa jouduttuaan vakavaan onnettomuuteen, potilas on psykoottinen jne. Paljon hullumpiakin esimerkkejä on, kuin murtunut sormi. Lakisääteisistä kysymyksistä saisi hyvän sketsin, mutta ei hyvää lakia.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini