Share |

Lapset mukaan yhteiskuntasopimukseen

Share |

Keskiviikko 8.7.2015 - Sanna Vauranoja


Suomi hidastaa kohti heinäkuun helteitä ja kesälomia. Kevät on käyty vaaleja ja niiden tuloksena saatu uusi hallitus. Hallitusohjelman keskiössä on talous, joka luonnollisesti on Suomessa saatava tervehtymään.

Itse vaalikentillä kiertäneenä on todettava, että ihmisiä ei juuri koskaan tuntunut huolettavan lapsiemme tulevaisuus. Kuumia puheenaiheita olivat ennen muuta aikuisten etuisuuksien säilyttäminen erityisesti eläkkeinä ja maahanmuuton torjuminen.

On surullista, miten pitkälti Suomessa ajattelumallit, lainsäädäntö ja päätöksenteko lähtevät nimenomaan aikuisten oikeuksista. Tästä erinomaisena esimerkkinä on sijaisvanhemmuus. Toisin kuin läntisissä sivistysvaltioissa, Suomessa lapsen palautusta biologisille vanhemmilleen yritetään vuodesta ja kerrasta toiseen. Ruotsissa sijoitus muuttuu kahden vuoden kuluttua pysyväksi. Onko aidosti lapsen etu, jos vuosia asuu sijaisperheessä ja tämän jälkeen palautetaan biologiseen kotiinsa, pahimmillaan päivän varoitusajalla? Kuinka monta mahdollisuutta yhteiskunta haluaa tarjota vanhemmuusharjoittelulle lapsen kustannuksella?

Homekoulut kuvastavat Suomen tilaa sivistysvaltiona. Koulu- ja päiväkotikannasta selkeästi yli puolessa kärsitään sisäilmaongelmista. Koska lapset eivät mene lakkoon, eivätkä juuri jää edes sairaslomalle, koulujen seinät maalataan ja todetaan, että ongelmat on nyt korjattu. Kukaan ei vaivaudu laskemaan, millaisia välillisiä terveyskustannuksia syntyy, kun lapset altistetaan pienestä pitäen homeille ja sisäilmaongelmille.

Turun Sanomat (1.7.) kirjoitti päihdeäitien onnistuneesta hoidosta. Jutussa kerrottiin miten tärkeää on, ettei hoidettavaa äiti loppuelämänsä ajan kadu hoitoon tuloaan. Kuka silloin katuu loppuelämänsä, jos lapsen annetaan jo kohtuun vaurioitua äidin päihteidenkäytön seurauksena?

Lapsiemme tulevaisuutta ei niinkään uhkaa tuloerojen kasvu vaan sivistyserojen kasvu. Kaikille ilmainen koulutusjärjestelmämme on rakennettu juuri näiden sivistyserojen ehkäisemiseksi. Koulutusjärjestelmää on rohkeasti uudistettava vastaamaan muuttuvan maailman vaatimuksia, ei niinkään leikkaamalla vaan luopumalla vanhentuneesta ja tarttumalla uusiin mahdollisuuksiin.

Pärjääkö maailmassa ja maailmalla parhaiten ”pakkokielen” vai mahdollisimman varhain aloitetun, monipuolisen kielitaidon turvin? Onko peruskoulussa tärkeää oppia nuoren tunnistamaan oppiaineet, joissa hän ei ollut erityisen hyvä vai säännönmukaisesti löytämään omat vahvuutensa, joiden varaan voi alkaa rakentamaan tulevaisuutta ja toimeentuloa? Peruskoulutodistuksen lisäksi jokaisen pitäisi saada koulusta mukaansa ”taitosalkku”, yksi A4, jossa kuvaillaan nuoren vahvuuksia ja taitoja opettajan, luokkakavereiden ja nuoren itsensä arvioimana.

Tuntuisi hyvältä, jos yhteiskuntasopimukseen voisimme sisällyttää myös lasten oikeuksien turvaamisen. Lapsilta ei pidä leikata yhtään lisää. Minusta kesäloma antaa hyvän hetken meille aikuisille pysähtyä miettimään, varmistammeko me vain itsekkäästi omia saavutettuja etujamme vai rakennammeko me parasta mahdollista tulevaisuutta lapsille ja lastenlapsillemme?

*Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 8.7.

Avainsanat: Lapset, Hyvä arki, Koulutus, Uusi tapa


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini