Elämmekö 30-luvulla?

Maahanmuuttokeskustelu saa viikko viikolta lisää tuulta purjeisiinsa. Jo vaalikentillä kaksi Suomelle keskeisintä asiaa esitettyjen kysymysten valossa olivat eläkeindeksit ja maahanmuutto.

Sinänsä kaikista aiheista on voitava keskustella. On myös hyväksyttävä erilaiset mielipiteet. On kyettävä olemaan avoin ja suvaitsevainen vastakkaista mielipidettä edustavaa kohtaan, jotta voi itse puhua suvaitsevaisuudesta. Mutta missä kulkee raja mielipiteenvapauden ja rasismin välillä? Milloin Saksassa ja sen naapurimaissa tuo raja ylitettiin 30-luvulla?

On tervettä myöntää, että Euroopassa on ongelmia. Euroopan ulkopuolella on vielä suurempia ongelmia. Tänne saapuvat ihmisvirrat ovat hallitsemattomia, eikä täälläkään kyetä auttamaan kaikkia. Ongelmalle on kyettävä löytämään ratkaisuja, joista muun muassa Arto Tanner blogissaan kirjoittaa ja joiden yksi osapuoli on eurooppalainen Suomi. Ketään ei pidä jättää kuolemaan Välimerelle, ei myöskään laittomiin kuljetuksiin Euroopan sisällä. Mutta kuvitelma siitä, että Suomen ongelmat johtuisivat maahanmuutosta tai että meidän ei tarvitsisi auttaa, koska meillä on omiakin ongelmia, ovat irrallaan sekä todellisuudesta että humaaniuden ja inhimillisyyden käsitteistä.

Surullisinta on, kun termejä ja käsitteitä sekoitetaan armottomasti keskenään ja johdetaan ihmisiä harhaan. Viime viikolla tunteita kuumensi 15 000 mahdollisen turvapaikkahakijan tulo Suomeen. Pakolaiset ja turvapaikanhakijathan ovat eri asioita myös suomalaisen lainsäädännön ja sosiaaliturvan edessä. Aiemmin Ruotsi on ottanut vastaan noin 80 000 turvapaikanhakijaa vuosittain, kun Suomeen on tullut 3 500.  

Kumpi näistä maista on suuren yleisön mielestä menestyneempi ja vauraampi: Suomi vai Ruotsi? Kun itse kävin peruskoulua 80-luvulla, ruotsalaisia oli seitsemän miljoonaa. Nyt heitä on lähes 10 miljoonaa. Keskenäänkö ruotsalaiset ovat näin voimakkaasti lisääntyneet ja ihan vaan omalla porukalla maailmalla menestyneet?

Tarvitseeko tässä vielä listata, että 1800-luvulta alkaen Suomesta on lähdetty maahanmuuttajiksi Pohjois-Ameriikkaan, Australiaan ja 1900-luvulla muun muassa Ruotsiin. Kuinka moni kiihkeimmistä kivenheittäjistä on itse kohdannut yhdenkin maahanmuuttajan, saati itse elänyt ulkomailla maahanmuuttajana viikon Turkin matkaa pidempään? Entä kuinka moni suomalainen tuntee suurempaa yhteenkuuluvuutta inhimillisenä ihmisenä maahanmuuttajan kuin kiihkeän maahanmuuton vastustajan kanssa?

Kun osallistuu maahanmuuttovastaiseen keskusteluun kahvipöydässä, sosiaalisessa mediassa tai mielenosoituksessa, kannattaa toki pysähtyä miettimään, mikä ihmisen erottaa 30-luvun Euroopasta.

Poikkeuksellisesti estän kaiken kommentoinnin, koska olen väsynyt aiheella rähjäämiseen.