Kahden kauppaa

Eilinen Juha Sipilän puhe oli kaikessa karuudessaan erinomainen. 

Sipilä ei ryhtynyt enää tekemään kauppaa, ei pyörtämään hallituksen esityksiä. Hän kertoi, miten oli esittänyt kaksi erilaista ratkaisumallia liitoille yhteiskuntasopimusneuvotteluissa, joihin ei suostuttu. Hän kertoi Saksasta, jossa sekä työnantajat, että työntekijät etsivät yhteistä etua. Hän kertoi, ettei nyt ole keinojen osalta kysymys hallituksen arvovallasta, mutta itse tavoitteesta ei voi tinkiä. Hän kertoi, että Suomi nousee ainoastaan ahkeruudella ja osaamisella. Hän muistutti, että hallituksella on kansan mandaatti tehdä tarvittavat uudistukset. 

Mielenkiintoista puheessa oli ensinnäkin juuri arvovallan nostaminen esiin. Hallitus ei pelkää arvovaltansa puolesta, eikä jumita mihinkään ratkaisuun vain pelkän arvovaltansa nimissä. Toisin kuin liitot. Liittojen kesken tämä näyttää taas olevan kahden kauppaa: SAK vastaan muut. Hyvä on vuosi vuodelta kasvavien toimihenkilöliittojen havahtua, että SAK:n veneeseen vielä kerran astumalla voi vain hukkua. Arvovaltaa ei enää saavuteta rähjäämällä, vaan neuvottelemalla. 

Tilanne on yhä enenevissä määrin kahden kauppaa myös työpaikoilla. Liittojen merkitys ja vaikutusvalta vähenee samassa suhteessa kun kansan koulutustaso ja sen myötä oma arvostelukyky kasvaa. Hallituksen lakiesitysten myötä paikalliselle sopimiselle luodaan paremmat puitteet ja kahden kauppaa on myös luottamuksen syntyminen. Uskovatko työntekijät, että työnantajat aidosti etsivät ratkaisuja työn pitämiseksi Suomessa. Luottavatko työnantajat, että työntekijät tulevat tiukassa paikassa vastaan ilman tällaista spektaakkelia. 

Lakien muuttaminen ja uudistaminen on myös eduskunnassa kahden kauppaa. Vastakkain ovat hallitus ja oppositio. Kun Suomessa istuu enemmistöhallitus, lait menevät läpi, jos hallituspuolueet toimivat yhtenä rintamana. Ja hallituksen yhtenäisyyttä ovat vakuutelleet niin Sipilä kuin perussuomalaisten Lindström. 

Kahden kauppaa tämä tilanne on myös seuraavissa vaaleissa. Perussuomalaiset osoittavat nyt olevansa kykenevä vastuunkantoon ja heillä työväenpuolueena on riittävästi rohkeutta viedä kipeät uudistukset maaliin, toisin kuin SDP:llä. Entisen valtiovarainministeri Antti Rinteen puheet siitä, ettei ongelmissamme ole kyse palkoista tai kilpailukyvystä, vaan siitä ettei maailmalla kauppa käy, osoittavat SDP:n tämän hetken alennustilan, mutta kammottavalla tavalla myös sen, millaisissa käsissä Suomen talous oli vain muutamaa kuukautta aiemmin. 

Kahden kauppaa käydään nyt myös siitä, kumpi täällä näyttää suunnan korporatismi vai parlamentarismi. Jälkimmäisen matkassa meillä voi olla vielä toivoa - ja siitä me viimeksi 19.4. äänestimme.