Share |

Kunnon kunta

Share |

Perjantai 25.9.2015


Kohta kolme vuotta olen ollut mukana paikallispolitiikassa. Havaintoni päätöksenteon ja toimintamallien tehokkuudesta ja toimivuudesta eivät ole pelkästään mairittelevia.

Uskomuksiin ja ideologioihin jumittaminen hankaloittaa liian usein järkevien päätösten tekemistä. Tästä oivana esimerkkinä on valinta julkisen ja yksityisen palvelutuotannon välillä. Vaikka ratkaisut pitäisi puolin ja toisin tehdä tapauskohtaisesti, pöydässä on usein vääristyneitä uskomuksia, kuten yritysten voitot maksaa aina kuntalaiset tai oma palvelutuotanto on aina kalliimpaa. Kumpikin väite on tuulesta temmattu: kustannustaso pitää vain kyetä laskemaan ja vertailemaan. Voitontavoittelu johtaa yleensä myös tehokkuuden lisääntymiseen, joten väite on epätosi. Tehokkuus voi johtaa laadun heikkenemiseen ja sitä kautta välilliset kustannukset kasvavat. Toinenkin uskomus on epätosi.

Ala-arvoinen hankintaosaaminen usein tukee näistä uskomuksia. Kunnat tuhtaavat töitä markkinaoikeudelle ja lisäksi kuntalaiset eivät suinkaan saa edullisinta eivätkä parasta palvelua. Kilpailutusten valmistelu ilman avointa vuoropuhelua, mittava byrokratia ja kilpailutusten laajuus ovat joitakin havainnollisia ongelmia, sopimustekniikasta sitten puhumattakaan. 

Omenat ja banaanit. Kunnissa ei vain verrata omenoita ja banaaneita keskenään, vaan yleensä pöydällä on omenat ja banaanipuut, elleivät peräti banaaniplantaasit. Tämä ilmenee parhaiten taas nyt syksyllä, kun kunnanvaltuutetut ryhtyvät puimaan budjetteja. Keskustelun keskiöön voivat nousta esimerkiksi kouluihin hankittavien värikynien määrä tai ulkoilmapuistoon hankittavan ruohonleikkurin tyyppi. Isot linjat solahtavat valtuutettujen sormien läpi hiljaa ja huomaamatta. 

Tämän vuoksi soteuudistus pitää saada eteenpäin vielä tänä vuonna, siten, että viimeistään keväällä 2017 sotealueet käynnistävät toimintansa. Kaikkien kuntien budjeteista vähintään puolet menevät soteen ja värikyniä tai magneettilaitteiden käyttöasteita ei vain voi puida samoissa pöydissä. Veronkannolle on kumpaankin, kuntaan ja sotealueelle asetettava katto.

Nurkkakuntaisuus on yksi kuntakeskeisyyden surullisista ilmiöistä. Jos ihmisten mieliin syöpyy ajatus siitä, että me vaan täällä osaamme tehdä asioita, ollaan jo valmiiksi metsässä. Ovet ja ikkunat kannattaisi avata niin yritysten, yhteisöiden kuin muiden kuntienkin suuntaan ja kaikilla mahdollisilla konsteilla etsiä uusia yhteistyömuotoja sekä parhaita käytäntöjä. Virkamiehen tehtävänä ei ole kesiä kaikkea itse, eikä varsinkaan polkupyörää aina uudelleen. Päätöksentekijöiden tehtävänä ei ole pohtia, saadaanko Pena ja minä jatkossakin riittävästi valtaa, vaan sitä, että saako Pena, minä ja kaikki muut mahdollisimman hyvät palvelut mahdollisimman kustannustehokkaasti. 

Aluepolitiikka on jatkoa nurkkapatriotismille. Aluepolitiikalla on torpattu moni elintärkeä uudistus, vain siksi, että oman vallan säilymisen lisäksi kaikilla pitäisi olla yhtä hyvien palveluiden sijaan palvelut kaikkialla, laadusta ja kustannuksista välittämättä. Palvelut voidaan karkeasti jakaa kolmeen ryhmään: päivittäisiin tai viikottaisiin, joita tarvitaan lähellä, kuukausittaisiin tai vuosittaisiin, jotka voivat olla jo kauempana ja muutaman kerran elämässä ehkä tarvittaviin palveluihin, jotka voinevat olla kaukanakin.  Tästä hyvänä esimerkkinä on poliisiasemat: kumpi on tärkeämpää seinät vai turvallisuus? Rahojen käyttö partioiden ylläpitoon vai vuokranmaksuun?

Kuvitelmat Suomen korruptoitumattomuudesta voitaneen lopettaa. Suomen tapa on kuitenkin jännä moneen muuhun maahan verrattuna. Täällä korruptio tapahtuu yksityisen rahan sijaan julkisilla varoilla. Virkamiehiä voidellaan budjettirahoilla tekemään myönteisiä esityksiä, työ- tai ostosopimuksilla suositaan sopivia henkilöitä tekemään myötämielistä työtä tai päätöksiä.

Kahdella pallilla istuminen. Kunnan omat virkamiehet voivat toimia kunnissa jatkossakin johtavissa luottamusasemissa. Kaikilla ei tällöin pysy puurot erillään velleistä. Ja toiset sekottavat niitä Bamix kädessä päivästä toiseen häikäilemättömän tietoisesti. 

Kuntien johtaminen ja etenkin henkilöstön oikeudenmukainen kohtelu. Välillä pohdin, voiko lakeja ja yhteisiä työpaikan sääntöjä myös vapaasti rikkoa, jos sattuu olemaan oikeiden henkilöiden kaveri. Kaverijohtamisesta seuraa yleensä se, että työsuhteita ei tarvittaessa pureta, vaan kaikki kukkaset saavat kukkia vaan. Säännönmukainen sääntöjen rikkomisen mahdollisuus murentaa työyhteisöjen moraalia.

Luopumisen vaikeus. Suomen luottamustehtäviä suurimpia kaupunkeja lukuunottamatta vaivaa demografinen vääristymä. 50-80-lukulaisia politiikassa on aivan liian vähän mukana. Tämä tarkoittaa sitä, että päätöksenteossa ei kuulu aktiiviväestön, työssäkäyvän, lapsiperheen eikä ruuhkavuosien ääni. Kun uudemmat polvet tulevat politiikkaan, he kestävät harjoittelijan tehtäviä, junnaamista ja kähmintää korkeintaan kaksi kautta. Sen jälkeen viimeistään huomaa, että aika kannattaa ennemmin käyttää työhön, perheeseen tai muihin harrastuksiin. 

Harhaisin ajatus on uskomus "jonkun muun rahoista". Tällöin raha ei tunnu koskaan loppuvan ja aina voi tehdä uusia esityksiä, ettei mitään sittenkään muuteta, leikata tai kehitetä. 

Näin äkkiseltään, perstuntumalla arvioituna tämän kaiken hintalappu julkisella sektorilla on 25% kustannuksista. Minä uskon, että julkiset palvelut voitaisiin tuottaa neljänneksen pienemmällä hintalapulla tai vaihtoehtoisesti nykyinen rahasumma voitaisiin käyttää neljänneksen parempiin palveluihin. Joku viisaampi voi tutkia hypoteesin paikkansapitävyyden. En väitä, että jokainen väittämä kirjoituksessani on tosi, mutta tuskin myöskään epätosi.

Avainsanat: Terve talous, Uusi tapa, Kunnat, Sote


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini