Ookko nää viälä henkissä?

Tiistai 3.11.2015 - Sanna Vauranoja


*Kirjoitus on julkaistu 3.11. Uuden Suomen Puheenvuorossa

Slaavilaismelankoliseen mieleemme on istutettu vuosikymmeniä, että positiivisuus on pessusta, pessimisti ei pety. Suomessa vaikeneminen on kultaa ja onnea kätketään viinan sekä kansanlaulujen voimalla. Tyhjännaurajista varoitellaan kuin susista 1800-luvun pihapattoolla ja innostuminen on saanut oman mielialahäriökoodinsa. 

Alan tulla yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että ensimmäinen asia, joka täällä vaatii suurimman - ja vaikeimman rakennemuutoksen, ovat suomalaiset ajattelumallit. Siinä, missä me näemme hankaluuksia, vaikeuksia ja heikkouksia, on meidän ryhdyttävä systemaattisesti etsimään mahdollisuuksia. 

Otetaan esimerkiksi suomalaisten ikääntyminen. Pää riipuksissa me kuljemme pohtimassa, miten tästä ikärakenteen muutoksesta oikein selvitään. Kun joku alle 70-vuotias kolkuttelee maamme rajoilla halunaan tehdä töitä ja rakentaa turvallinen nuoren ihmisen arki sekä perhe Suomen ikiroutaiseen kulttuuriympäristöön, hänet mieluiten passitetaan takaisin lähtöpisteeseen. Ikärakenne ei korjaannu tämäntyyppsiillä nuorilla. Haluamme erityyppisiä nuoria, eikä ehkä niitäkään, koska niillä voi olla jotain uusia, pelottavia ajatuksia. 

Meillä myös järkytytään nousevista vanhuspalveluiden kustannuksista. Ensin pakotetaan kaikki muuttamaan Helsinkiin ja ottamaan täysin kohtuuton asuntolaina asumishommiin. Sitten ihmetellään, kun mummot yksinään siellä korvessa koittavat selviytyä, eikä omaisia näy missään. Sama mummo sitten lopulta saadaan hoivakodin hellään huomaan, jossa kotouttamisvaiheeseen kuuluu tehdä muistisairautta potevasta neliraajahalvattu. On nimittäin helpompaa kuihduttaa mummo petiin kuin antaa niiden soheltaa kärryjen ja keppiensä kanssa täysin villinä ja vapaana hoivakodin käytävillä. Neliraajahalvautus onnistuu alle kuukaudessa: ei vaan tarjota liikuntaa. 

Liikuntaa, joka ylläpitäisi toimintakykyä ja elämänlaatua, meillä taas ei ole varaa tarjota kuin korkeintaan kerran viikossa ja sen ohjaamiseen tarvitaan vähintään neljän vuoden korkeakoulututkinto. Järkyttävää tässä on enää se, että kuinka moni on mahtanut ilman minkään sortin tutkintoa ja ammattitaitoa tehdä jumppaa kotona Jane Fondan koiranpissaliikkeiden innoittamana. Siitä on syytä käynnistää selvitys ja mahdollisesti naistenlehdet pitäisi kieltää. 

Suomessa halutaan tietysti myös tehdä digiloikka. Vaarana on kuitenkin, että ihmisten kohtaaminen jotenkin loppuisi siinä loikassa kokonaan ja siksi pitää tarkoin miettiä, mitä sitten lopulta oikein digitalisoidaan. Saahan mummo kohdata ihmisen kotipalvelussa, kun ovella käydään huutamassa, että "ookko nää viälä henkissä?". Digitalisaation kärkihankkeeksi päätetään valita paperitulosteiden skannaaminen pdf-dokumenteiksi. 

Jos joku täällä keksii alkaa harjoittaa palveluliiketoimintaa, jolla mummon elämänlaatua voitaisiin kohentaa vielä vaikka siellä kotona asuessa, jo alkaa todellinen huoli ja murhe vaivata. On mahdollista, että luottamuksellista tietoa, kuten henkilön nimi, päätyy vääriin käsiin. On myös mahdollista, että naapurin Pekka saa maksettua moisella kapitalistisella ryöstöpalveluliiketoiminnalla itselleen palkkaa. Eikä tiedä, vaikka naapurin Pekallakin niitä kansainvälisiä pääomasijoittajia ja veroparatiisiyhtiöitä on taustallaan. Hyvin voi olla, kun sillä on se hieno autokin.

Ja kuka on miettinyt vientitasetta. Mummon hyvinvointi ei nimittäin ole mikään oikea Tuote, jonka suunnitteli insinööri. Oikea tuote on suunniteltu mieluiten ilman asiakasta. Sille on tehty kattavat kannattavuuslaskelmat, jossa myynti ja markkinointi eivät kuulu todellisen Tuotteen kulurakenteisiin. Hyvä tuote myy kyllä itse itsensä. Oikea Tuote ei ole mitään toistemme paitojen tai selkien pesemistä, sellaista palveluhömpötystä, vaan kovan luokan vientibisnestä. Jos oikea Tuote voidaan suinkin tehdä konepajassa ihan oikeassa tuotantohallissa, se on hyvä ja sille löytyy varmasti Tekes- Tykys ja Elys -rahoitusta. 

Jos kaikesta tästä ponnistelustamme ja ikääntymisen ennaltaehkäisystä huolimatta mummo vanhenee ja niitä mummoja alkaa olla enemmistö suomalaisista, voitaisiinhan täällä ryhtyä etsimään parhaita käytäntöjä mummojen elämänlaadun, toimintakyvyn ja julkisen sektorin kustannustehokkuuden ylläpitämiseksi. Sellaisille tuote- ja palveluinnovaatioille voisi olla vaikka millaista vientipotentiaalia ja kaikki haluaisivat matkustaa Suomeen katsomaan uudenlaisia seniorikyliä ja ketteriä toimintatapojamme. Mutta meillä on täällä Suomessa nyt tämä koulutusvientiprojekti. Eikä meillä ole muita projekteja.

Avainsanat: Ikääntyminen, Uusi tapa, Yrittäminen, Johtaminen