Turku maan kakkoseksi

Sunnuntai 15.11.2015 - Sanna Vauranoja


Riitta Monto ruotii ansiokkaasti Turun Sanomien pääkirjoituksessa Turun ja Tampereen eroja: miksi Tampere menestyy paremmin kuin Turku. Tampereella käydessä tulee tunne kuin vertaisi Helsinkiä New Yorkiin. Toisaalta, Tampereella opiskelleena ja asuneena, Turku on silti paras kaupunki, jonka itse olen Suomesta löytänyt.

Havainnot päätöksenteon ketteryydestä ovat epäilemättä oikeita. Myös yhteistyön sujumattomuus kehyskuntien kanssa on yksi osatekijä. On kuitenkin muistettava, että esimerkiksi Lempäälässä on Ideapark kuten Mylly Raisiossa, Pirkkalassa lentokenttäkeskittymä, kuntaliitoksia ei ole tehty ja ympäristökunnissa vielä vauraampaa väkeä kuin täällä. Emme siis saa päästää itseämme liian helpolla.

Soteuudistus muuttaa koko kunta-ajatusta radikaalisti. Nyt näköpiirissä ovat rakenteet, joissa yhteistyö muuttuu mahdollisuudesta välttämättömyydeksi – ja hyvä niin.

Mikään hallintorakenneuudistus ei koskaan vedä vertoja ajattelutapojen muutokselle. Ja niitä pitäisi ravistella tällä meillä päin. Turussa voitaisiin opetella ajattelemaan naapurikuntia vahvoina kumppaneina, kuten monet yritykset suhtautuvat omaan verkostoonsa. Turun ei tarvitse tuottaa kaikkia palveluita itse, vaan osan se on ulkoistanut verkostoonsa naapureilleen.

Naapureissa pitäisi taas vihdoin ymmärtää, että ei olisi menestystarinaa nimeltä Kaarina tai Lieto, jos ei kyljessä olisi sellaista vetovoimatekijää kuin Turku. Olemme siis puolin ja toisin vahvasti riippuvaisia toisistamme ja sen tosiasian hyväksyminen on toimivan yhteistyön ja uudenlaisen kulttuurin perusta.

Oikeasti asiat lopulta tapahtuvat ihmisten kesken, sinun ja minun. Miten minä tänään voin rakentaa yhteistyötä naapureihin, voisinko soittaa tutulle Turkuun ja ideoida uutta yhteistyömallia. Puhunko kahvipöytäkeskustelussa naapurista, että se nyt on sellainen… vai osoitanko arvostusta, myös arkipuheissa.

Vahvemman yhdessä tekemisen ohella toivoisin enemmän kuuntelutaitoa ja vähemmän kateutta. Siinä missä amerikkalainen näkee naapurin uuden auton ja ajattelee, mitä voin tehdä, että saisin vähän hienomman, tuumitaan täällä: toivottavasti naapuri menettää autonsa. Kateus estää meitä vetämästä kotiinpäin.

Kuuntelu tarkoittaa sitä, että hankkeita, joille ei ole tarvetta, ei jäädä härkäpäisesti jumittamaan päätöksenteossa. Näistä hankkeista ei muodostu ”juttuja”, mikäli ne edustavat liian pienen ryhmän etuja. Jos alueen asukkaat tarvitsevat toriparkkia, rakennetaan se. Jos alueen asukkaat vastustavat koko hanketta, unohdetaan se. Jos alueen yrittäjät toimivat peliteollisuudessa tai terveysteknologiassa, ei tungeta heitä logistiikkakeskittymään tai biolaaksoon, vaan tuetaan näitä toimialoja menestymään entistäkin paremmin.

Tänne tarvitaan enemmän arkipäiväistä yhteistyötä ja kuuntelutaitoa, vähemmän kateutta. 

Avainsanat: Varsinais-Suomi, Kilpailukyky, Yhteistyö, Asenne