Share |

Kohtuus kaikessa

Share |

Maanantai 16.11.2015 - Sanna Vauranoja


*Kirjoitus on julkaistu Kunnallislehdessä 13.11.2015

Kaarinan budjetti vuodelle 2016 saapuu hallituksen käsistä maanantaina 16.11. valtuustoon.

Hallitus linjasi, että luokkakokoja ei päästetä kasvuun ja siihen varattiin 400 000 euroa lisää. Päätös oli oikea, mutta sen rahoitus velanottoa lisäämällä vastoin vuoden takaista valtuuston päätöstä olla nostamatta veroja. Syömävelka on sama asia kuin veronkorotus.

Tuo 400 000 on mahdollista löytää kaupungin budjetista, mutta ei sivistystoimen sisältä. Ympäristöpalvelut, joihin kuuluvat kaavoitus, rakennus, tekninen toimi ja ympäristöasiat, on toimiala, jossa muiden toimialojen lailla ei niukkuudesta ole vielä kärsitty. Tuo 400 000 pitääkin löytyä ympäristöpalveluiden alta ilman, että kaupungin omien kiinteistöjen vuokria nostetaan.

Olin hämmästynyt hallituksen päätöksestä myöntää ilmaista liikuntaa 65+ kortin muodossa kaarinalaisille. Samaan aikaan päätettiin Kaarina-lisästä luopua. Vaikka summat ovat erisuuruiset, tuntuu kovin epäoikeudenmukaiselta, jos yhdelle ikäryhmälle tarjotaan ilmaista liikuntaa, kun samalla leikkauksia perustellaan toisille.

Liikunnan ilmaisuus ei vielä ketään nosta sohvalta, ja toisaalta ruuhkavuosiaan elävät pienten lasten vanhemmat vasta kovilla ovat hoitaessaan työn, lapset ja kodin. Eikö samoilla perusteluilla liikunta pitäisi tarjota ilmaiseksi kaikille. 65+ kortista onkin syytä tällaiseen taloudelliseen aikaan luopua kuntalaisten tasapuolisen kohtelun nimissä.

Tulevan S-marketin ja upouuden Kaarinatalon väliin Paraistentielle ollaan suunniteltu kiertoliittymää ja tuohon on investoinneissa varattu 700 000 euroa!? Muutostyöt on jo aloitettu ja samaan aikaan 110-tiellä Raadelman ja Rojolan risteyksissä huomattavasti Paraistentien liikennettä useampi liikkuja vaarantuu risteysten toimimattomuuden vuoksi. Vaikka 110-tie on ELY:n tie, voisimme maksaa yhden kiertoliittymän tuolla rahalla eli Paraistentielle 350 000 ja 110-tielle 350 000 euroa aiemmin tänä vuonna tehdyn valtuustoaloitteemme mukaisesti. Investointeihin toivotaan   kokoomusryhmässä kaiken kaikkiaan lisää kohtuutta: 10% pitäisi löytyä 20 miljoonan investoinneista vähennettävää. 

Erikoissairaanhoidon budjetista ollaan leikkaamassa miljoona euroa, vaikka kulut ovat kuluvaa vuotta lukuun ottamatta säännöllisesti kasvaneet. Leikkaukseen sisältyy riskejä ja perusturvalautakunta suhtautui erikoissairaanhoidon budjettileikkaukseen epäilevästi.

Maanantaina on siis jälleen yksi vuoden tärkeimmistä päivistä kaupunkilaistemme palveluista puhuttaessa. Nyt kannattaa olla yhteydessä omaan luottamushenkilöön ja kertoa omista näkemyksistä. Talousarvio päätetään maanantaina ja luvassa on arvovalintoja. 

Avainsanat: Kaarina, Budjetti, Tasapuolisuus, Lapset


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini