Share |

Uusia ratkaisumalleja yliopistoihin

Share |

Sunnuntai 22.11.2015 - Sanna Vauranoja


* Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 22.11.

Maisteritutkintojen leikkaaminen 20 prosentilla (artikkeli Turun Sanomissa 15.11.) on arkielämän näkökulmasta oikea. Väestöpohjaan nähden liian laajamittainen maisterikoulutus on ongelma sekä yhteiskunnan että yksilön kannalta.

Opiskelemaan pääsee korkeakouluun, vaikka oppimiskyky ei koko opiskelujakson aikana yllä tarvittavalle tasolle. Rahoitus perustuu osittain suoritettuihin tutkintoihin ja rimaa joudutaan laskemaan korkeakouluissakin tämän mukaisesti.

Konkreettisia esimerkkejä tästä ovat oppilaat, jotka pyytävät 1 000-sivuisen englanninkielisen tenttikirjan tilalle ohutta suomenkielistä kirjaa, koska eivät selviä muuten. Tenteissä pelkästään suomen kielen kirjoittamistaidot kielioppeineen ovat osalla niin huonot, että vastauksia ei kunnolla kyetä arvioimaan.

Liiallinen maisterikoulutus johtaa vääristyneisiin odotuksiin työelämässä. Vaikka tiedot ja taidot eivät riittäisi, opiskeluvaiheessa on luotu suuria odotuksia tehtävänkuvista ja palkkakehityksestä.

Mikään ei ole niin kallista kuin tutkinto, joka ei johda työllistymiseen ja tarvitaan toinen kandi- sekä maisteritutkinto.

Samojen oppiaineiden maisteritutkintoja tarjotaan jokaisessa yliopistossa ja vieläpä niiden satelliittiyksiköissäkin. Päälle päätteeksi maisteritutkintoja tarjoavat ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon muodossa myös ammattikorkeakoulut.

Jos Suomen yliopistomaailmalta nyt jotain sopii toivoa, tarvitaan edunvalvonnan sijaan uudenlaisia ratkaisumalleja: mitä, miten ja miksi.

Kanditutkinnot voitaisiin ohjata ammattikorkeaan ja mahdollista maisteritutkintoa ennen olisi vähintään vuoden harjoittelu- tai työskentelyjakso, jotta opiskelija varmistuu todellisesta motivaatiosta alalle. Maisteritutkintoja tarjoaisivat vain yliopistot.

Kanditutkinnot voitaisiin rakentaa riittävän yleistieteellisiksi, esimerkiksi humanistinen, yhteiskunnallinen ja matemaattisluonnontieteellinen, jolloin oikean maisterialan valintamahdollisuudet laajenisivat. Harva tutkinto lopulta opettaa konkreettisia taitoja työhön, tavoitteena ovat pikemminkin metataidot, joilla hankkia kussakin tehtävässä tarvittavaa osaamista.

Ammatti- ja tiedeyliopistot voitaisiin laittaa saman hallinnon alle, kuten nyt Tampere 3:ssa suunnitellaan. Näin saataisiin Turun yliopiston rehtori Väänäsen hahmottelemia hallinnollisia säästöjä.

Jos toivotaan, että suomalaiset organisaatiot tähyäisivät heti alusta kansainvälisyyteen, eikö tutkintoihin pitäisi sisältyä automaattisesti vähintään puolen vuoden vaihto jossain ulkomaisessa yliopistossa? Kokemuksesta ei olisi millään alalla haittaa.

Maisteritutkintoja ei voi eikä pidä kuitenkaan rakentaa pelkästään yrityselämän tarpeisiin. On aloja, joissa tieto ja tiede itsessään ovat yhteiskunnalle arvokkaita, vailla suoraa konkreettista sovellusmahdollisuutta yrityselämässä.

Yleistieteelliset kanditutkinnot voitaisiin suunnata työelämän tarpeisiin, jolloin jokaisella kandiputkesta valmistuvalla olisi jo takataskussaan jotain, millä tehdä ansiotyötä maisteriopintojen aikana tai niiden jälkeen, jos oma teoreettisempi maisteriala ei vedä.

Kanditutkintoja voitaisiin tarjota nykyinen ammatti- ja tiedekorkeakouluissa tarjottava määrä, maisteritutkintoja sen sijaan voidaan vähentää 20 prosentilla ilman, että Suomen kilpailukyky huonontuisi – päinvastoin.

Avainsanat: Yliopistouudistus, Tiede, Osaaminen, Työelämä


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini