Tshernobylin valkovuokot

Tasan kolmekymmentä vuotta takaperin Tshernobylin ydinvoimalan nelosreaktorissa räjähti. Seuraukset ovat historiaa. Tuona keväänä olin kahdeksan ja muistan, että äitienpäivänä ei valkovuokkoja saanut tuoda sisälle. 

Viime jouluna luin Nobelpalkitun Aleksijevitsin kirjan 'Tshernobylistä nousee rukous'. Kirja pysäytti ja järkytti. Ja pakotti perehtymään 30 vuoden takaisiin tapahtumiin tarkemmin.

Tuona avoimen tiedotuksen vuonna 1986 suomalaisviranomaiset panttasivat tietoa säteilyarvojen noususta melkein yhtä pitkään kuin virkaveljet Neuvostoliitossa. Tieto vuosi suomalaismedioihin Ruotsista. Suhtautuminen tiedottamattomuutta koskeviin kysymyksiin oli silloisilla valtion päämiehillä Kekkosen aikainen.

Kaiken tämän voi tietysti pistää silloisen valtavirtakulttuurin ja maan tapojen piikkiin. Paitsi että.

Olkiluotoon rakennetaan kolmatta reaktoria. Projektin aikataulupidosta ja budjettiylityksistä ei kannata tässä edes kirjoittaa. Eletään vuotta 2016.

Seuraava projekti on käynnistymässä Hanhikivellä, Pyhäjoella. Suomen Kuvalehti (15.4.) kirjoitti Hanhikivestä mielenkiintoisia yksityiskohtia, kuten että turvallisuusasiat eivät ole länsimaisella tasolla, turvallisuuteen ja laatuun liittyvät suunnitelmat ovat jatkuvasti myöhässä, aikatauluvaatimuksia ollaan jatkuvasti väljennetty.

Ei tarvitse olla profeetta omalla maallaan, jos näkee, että uusimmassa hankkeessa mukana oleville suomalaisyrityksille ja niiden brändeille Hanhikivi voi olla vielä todellinen koetinkivi ja kivireki. 

Tshernobylin aikaan Säteilyturvakeskuksessa toimi toimistopäällikkönä Rosatomin nykyinen varajohtaja. Meille on STUK:n toimesta moneen kertaan kerrottu, että Tshernobylillä ei ollut vaikutuksia suomalaisten terveyteen, Olkiluodossa asiat on kunnossa ja Fennovoimassa ne vasta onkin.

Neuvostoliitossakin kerrottiin paikallisille, ettei mitään hätää ole. On ihan turvallista paitahihasillaan sammutella reaktoria. Ihan rauhaksiin voidaan lähteä joidenkin päivien jälkeen muutamaksi päiväksi pois omasta ydinturmakylästä. Mutta että mitään hätää ei ole, vappumarssit käyntiin vaan. 

Fukusimassa 2011 ydinvoimala tuhoutui tsunamin seurauksena. Japani on perinteisesti maa, jossa kasvojen säilyttäminen on aina tärkeintä. 

Belgian terroristitekojen jälkeen maailman johtavat maat kokoontuivat pohtimaan ydinvoimaterrorismin ehkäisyä. Ei siis ydinvoiman vähentämistä vaan ydinvoimaterrorismin ehkäisyä. 

Eikö mikään näistä seikoista saa suomalaista pyörtämään päätöstä uuden ydinvoimalan rakentamisesta, jos ei nyt Ruotsin ja Saksan malliin ihan koko ydinvoimasta? Eikö mikään yksityiskohta riitä herättämään kysymystä, että riittävän osaavaa ydinvoimalatoimittajaa ei ehkä ole tarjolla. Kumpi Suomessa on tärkeämpää, kasvojen säilyttäminen vai päätösten muuttaminen muuttuneissa olosuhteissa? 

Oma suhtautuminen ydinvoimaan on alkaneen vuoden aikana muuttunut merkittävästi. Siitä voin pohjimmiltaan kiittää kirjallisuutta ja kulttuuria, joiden tehtävä on muuttaa maailmaa vaikuttamalla ihmisten ajatteluun.

Mutta näköjään mikään onnettomuus, hallitus, messias tai laupias ei kykene muuttamaan sitä suomalaisen kulttuurin piirrettä, jossa yksi valehtelee, toinen jättää kertomatta, kolmas uskoo ja loput pitävät kiinni tehdystä päätöksestä vaikka se olisi väärä. 

JK. Tshernobylin aikaan käynnissä oli virkamieslakko, kiitos informatiivisesta lukijapalautteesta.