Matkailijaa eivät kuntarajat kiinnosta

Keskiviikko 25.1.2017 - Sanna


* Kirjoitus on alunperin julkaistu 25.1. Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehden blogissa. 

Kävin viikonloppuna Matkamessuilla Helsingissä. Parhaiten rakennettu osasato tai alue oli ehdottomasti Suomen Saaristo, jossa yhteistyössä palveluitaan esittelivät kunnat ja matkailukohteet Hangosta Poriin. Jäin kaipaamaan vastaavia kokonaisuuksia myös muilta.

Edes suomalainen matkailija ei yleensä ole lähdössä Siilinjärvelle tai Askolaan lomalle, vaan kohteet valitaan akselilla Itä-Suomi, Lappi, Pohjanmaa jne. Yhteinen aluemarkkinointi onkin parasta, mitä matkailijalle voi tarjota. Kenties messualueetkin kannattaisi jatkossa selkeämmin jakaa näiden mukaan ja vielä ulkomaatkin Eurooppaan, Aasiaan jne. Myös muualta tuleva matkailija valitsee ensisijaisesti jonkin alueen kohteekseen suurimpia kaupunkeja lukuun ottamatta. Italiasta kaikki tuntevat Toscanan tai Piemonten, Saksasta Bayerin tai Reinin laakson, mutta jäsentyvätkö kotimaan kohteet samalla tavalla meille itsellemmekään?

Poikkesin Itä-Suomen alueelta löytyvien kohteiden osastoille. Valitettavan monessa ei osattu kertoa kokonaisuudessaan alueen palveluista, eikä alueen palvelut myöskään löytyneet yhdeltä yhteiseltä sivustolta, vaan majoitusta kehotettiin etsimään kuntien alta. Sellaiseen harva matkailija ryhtyy.

Pidetään siis täällä Varsinais-Suomessakin mielessä, että Turkua ja kenties Naantalia lukuun ottamatta matkailijoille eivät kuntarajat ole olennaisia. Markkinoinnissa ja brändin rakennuksessa meidän tuleekin vahvistaa varsinaissuomalaisuuttamme ja sen erityislatuisuutta kokonaisuutena. Eivät ruokaperinteemme noudata kuntarajoja, saati niiden raaka-aineet tai hienoimmat retkeilyreitistötkään.

Helsingin Sanomissa 22.1. kirjoitettiin Lapin matkailijoista, joille kaivataan kipeästi kielitaitoisia oppaita. Eräs yrittäjä näki kuitenkin ongelmaksi sen, että kaikki tarjoavat yhtä ja samaa husky- tai moottorikelkkasafaria, massahotellia, vaikka ulkomaalaiset hakevat täältä hiljaisuutta ja puhdasta luontoa.

Tarvitaanko välttämättä massiivisia sirkushuveja vai onko viime vuosina vahvistunut trendi pienestä ja aidosta tullut valtavirraksi? Minua ainakin perinteiset hotellikompleksit vuodesta toiseen samanlaisina säilyvine aamiaisineen ovat alkaneet kyllästyttää. Etenkin lasten kanssa matkaillessa, pienestä hotellihuoneesta ei ole kenellekään iloa. Eivätkä ne ikimuistoisimmat lomamuistotkaan aina synny Disneylandissa vaan kenties jostain yllättäen löytyneestä ihanasta kahvilasta, paikallisen mummon vuokraamasta huoneesta oman talonsa alakerrassa.

Avainsanat: Matkailu, Varsinais-Suomi, Yrittäjyys, Kunnat