Aprillipilaa?

Sunnuntai 2.4.2017 - Sanna


Kunnallislehti (31.3.) uutisoi Hovirinnan rantapuiston kehittämisestä. Turun Sanomissa 1.4. Hovirinnan rannan hulppeat suunnitelmat olivat vielä tarkemmin esillä ja muun muassa 10 metrin näköalatornista lukiessani mietin, kumpi olikaan päivän aprillipila: Tuomiokirkon viereen rakennettava torni vai Hovirinnan ranta?

IMG_20170401_081536.jpg IMG_20170401_081527_1.jpg

Kaarina on jo käynnistänyt hulppean Hovirinnan rantasaunaravintolan rakentamisen miljoonalla eurolla. Investointi hyväksyttiin enemmistöpäätöksellä syksyn budjettikokouksessa Kokoomuksen vastustuksesta huolimatta. Nyt ympäröivään puistoon aiotaan lisäksi käyttää yli 3 miljoonaa erilaisten kesäaktiviteettien lisäämiseen. Alueelle on jo nyt käytetty yli miljoona, joten kokonaissumma nousee reippaasti yli 5 miljoonaan!

Investointiesitys ei sisällä lainkaan ylläpidon kustannuksia. Mitä näiden kaikkien puuha-alueiden, näkötornien ym. ylläpito tulee kaupungille maksamaan. Varovasti arvioiden alueella tarvitaan 1-2 henkilöä lisää hoitamaan kenttiä, huoltotiloja ja rantaa. Meillä ei siis ole varaa jakoluokkiin ykkösluokilla, mutta tähän rahat kyllä riittävät?

Palveleeko kyseinen alue todella kaikkia kaarinalaisia siinä määrin, että voimme käyttää tähän 5 miljoonaa, kun samalla kouluissa on monenlaista sisäilmaongelmaa, ensi vuodeksi kasvaneet luokkakoot alkuluokilla ja muita kaupungin uimarantoja ei juuri kehitetä, viheralueista puhumattakaan.

Hovirintaan eivät suinkaan kaikki kaarinalaiset pääse ulkoilemaan, varsinakaan ilman autoa. Jos Hovirinnan haluttaisiin palvelevan laajempaa asukasjoukkoa, investointiin kannattaisi sisällyttää maisemareitti Piikkiöstä Hovirintaan Kokoomuksen aloitteen mukaisesti ja erityisesti talvilajeja, kuten luistelumato, jokin hiihtoreitti. Vai miten Kaarina odottaa saavansa 90 000 euron vuokratuoton ravintolasta pelkällä kesäkahvilatoiminnalla?

400 000 eurolla rakentaisi jo hienon saunan, pukutilat ja kesäkahvilan. Maisemareittiin varattaisiin esimerkiksi 500 000, mikäli reittiä ei valaistaisi. Isoilta osin se on jo olemassa, esimerkiksi Voivalassa, Tuorlassa ja Raadelmassa. Parkkipaikat ja venesatama kunnostettaisiin. Kokonaisuudessaan rahaa kuluisi vajaa 1,5 miljoonaa, kun nyt summa on saunoineen 4 miljoonaa.

Kaupunginhallitus käsittelee hanketta huomenna maanantaina. Kysyn ja kyseenalaistankin nyt esillä olevaa investointisuunnitelmaa, että olemmeko tehneet näin isoille hankkeille riittävät asukas- ja yritysvaikutusarvioinnit. Mitä enemmän käytämme kuntalaisten rahaa, sen paremmin sen pitäisi palvella enemmistöä asukkaista ja hankkeiden olla keskenään vertailukelpoisia.

Kenties sisäilmaongelmista kärsivät koululaisemme saavat virkistystä Hovirinnan rannasta tai Littoisissa asuva ikääntynyt pääsisi edes kerran nauttimaan Hovirinnan rannan iloista? Meille Kokoomuksessa kaupunginosien huomioiminen tasapuolisesti on päätöksenteon peruspilareita. Investointeja hyvinvointiin pitää tehdä, mutta täysin kritiikittömään tuhlailuun ja jopa mahtipontisuuteen ei meillä pitäisi olla varaa.

Avainsanat: Kaarina, Investoinnit, Hyvinvointi, Terve talous