Orjattareksi

Yle Femmalla ja Areenassa on kesän aikana ollut nähtävissä televisiosarja The Handmaid’s Tale eli Orjattaresi -sarja, joka perustuu kanadalaisen kirjailijan Margaret Atwoodin samannimiseen kirjaan. Kirja on kirjoitettu vuonna 1985.

Kirja ja sarja ovat liikuttaneet mieltäni useampaan otteeseen. Olen pohtinut paljon orjattaren tarinaa ja jostain syystä toista maailmansotaa rinnakkain. Ovatko aikanaan saksalaiset, itävaltalaiset tai puolalaiset huomanneet heikot signaalit ilmassa ja tajunneet etukäteen, mitä kohti yhteiskunnassa mentiin? Missä kohdin heikko signaali on muuttunut vallitsevaksi todellisuudeksi? Missä kohdin ihmiset alkoivat hyväksyä tapahtumat välttämättömyyksinä vääryyksien sijaan?

Ja mikä tärkeintä, mitä heikkoja signaaleita meidän pitäisi nähdä omassa ajassamme? Mitä kohti me olemme matkalla? Onko Atwoodin tarina oikeasti dystopiaa, vai tarina, joka voi tapahtua jossain muodossa jossain päin maailmaa, piankin? Ja mitä pitäisi tehdä, jotta heikosta signaalista ei koskaan tulisi vallitseva todellisuus?

Suomen ulkoministeri on osallistunut tilaisuuksiin ja ottanut kantaa aborttia vastaan. Ulkoministeri on saanut jatkaa tehtävässään. Pääministerin mukaan ”jokaisella on oikeus omiin henkilökohtaisiin mielipiteisiinsä”.

Mihin mielipiteisiin meillä siis on oikeus ja mihin ei? Milloin omien mielipiteiden tuominen esiin on sallittua, milloin ei? Mikä tekee esimerkiksi taannoisen ulkoministeri Ilkka Kanervan henkilökohtaisista tekstiviesteistä ulkoministerille epäsopivia, mutta Soinin henkilökohtaisista mielipiteistä, jotka ovat myös Suomen lain kanssa ristiriidassa, hyväksyttäviä? Miten arvotamme Soinin mielipiteet suhteessa Halla-ahoon, jonka mielipiteet taas eivät sopineet hallitukseen?

Kesän aikana mieliä on pahoitettu myös (nais)ministerin lapsen vuoksi, koska lapsi kävi muutaman minuutin ajan tervehtimässä äitiään tilaisuudessa, jossa ei ollut muita lapsia. Ilmeisen pätevä, ellei pätevin, päätoimittaja jäi valitsematta, koska hänen lapsensa ei ollut oikean ikäinen äidin hakemaan tehtävään. Virallinen selitys oli, että henkilö ei ollut edes ”finalistien joukossa”. Avoimeksi jää kysymys, kenellä toimitusjohtajalla tuon kokoisessa organisaatiossa on aikaa tehdä niin sanottuja alkuhaastatteluita?

En osaa määritellä, milloin asiat ovat kääntyneet tähän suuntaan, mutta yhtä kaikki, tuntuu kuin heikko signaali olisi muuttumassa vahvaksi. Näennäiseen tasa-arvon uskomukseen kääriytynyt Suomi satuilee tasa-arvon tärkeydestä ja samaan aikaan sopii yhä asiat ”saunan lauteilla”. Tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia voidaan loukata monin eri tavoin ja se on lähinnä mielipidekysymys.

Heikoista signaaleista tulee valtavirtaa, jos ne painetaan villaisella - vai pitäisikö sanoa pellavaisella saunapefletillä. Kuinka pitkä on matka näistä muutamista esimerkeistä, jotka luultavasti ovat vain jäävuoren huippu, Atwoodin maailmaan?