Share |

Lehdistötiedote Valkeavuoren koulun hankesuunnitelmasta

Share |

Maanantai 11.3.2019


Kokoomuksen lehdistötiedote Valkeavuoren kouluhankkeen käsittelystä valtuustossa 11.3.19:
Useita vuosia päätöksenteossa ja virkamiesvalmistelussa kiertänyt Valkeavuoren lasten- ja nuortentalon hankesuunnitelma saatiin vihdoin hyväksyttyä Kaarinan kaupunginvaltuustossa kokoomuksen ja SDP:n yhteisellä näkemyksellä.
Luottamushenkilöt oli kutsuttu perjantaina 8.3. koulurakentamisen seminaariin ja se vahvisti hallituksessa 4.3. tehtyä päätöstä tavoitella 31 miljoonan rakennusinvestointia.
- Kuulimme Varsinais-Suomessa tehdyistä kouluhankkeista muun muassa Yli-Maariaan vuoden vaihteessa valmistuneesta Ypsilonista, jossa 720 oppilaan koulu liikuntasaleineen, kalusteineen ja pihatöineen maksoi 23 miljoonaa euroa. 980 oppilaan koulu 31 miljoonalla suhteutuu tuohon suuruusluokkaan, kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Sanna Vauranoja sanoo.
Kokoomus esitti kaupunginvaltuustossa, että 31 miljoonaa olisi kattohinnan sijaan tavoitehinta, jotta hankesuunnitelman kriteereistä voidaan pitää kiinni eikä prosessi enää hidastuisi. SDP kannatti kokoomuksen esitystä. Lisäksi päätökseen lisättiin toimenpidealoite rakentamisen hankejohtajan palkkaamisesta Kaarinaan, mistä valtuusto oli yksimielinen.
- Tärkeintä on nyt saada kaikki hankkeet rivakasti eteenpäin niin Hovirinnassa, Valkeavuoressa kuin liikuntahallinkin osalta. Meillä on henkilöstövajausta nimenomaan projektijohdossa, kun tilakeskuksen päällikkökin puuttuu. Tarvitsemme rakennusprojektien vankan ammattilaisen, jolla pysyy hanskassa niin aikataulu, kustannukset kuin laatukin, Vauranoja painottaa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini