Share |

Tasa-arvosta - jälkisanat

Share |

Perjantai 26.4.2019


Vaalien alla kävin mielenkiintoisen keskustelun omalla Facebook -seinälläni. Suosittelin ihmisiä äänestämään eduskuntaan erinomaisia naisia, jotta tasa-arvo eduskunnassakin toteutuisi. Naisia on Suomessa jopa hieman enemmän kuin miehiä, joten suhdeluvun pitäisi olla lähellä 50-50, kun muun sukupuolisia ei tilastoissa ilmoiteta. Avaukseni luonnollisesti ihastutti ja vihastutti.  

Tämä keskustelu erityisesti, kuten keskustelut yleensäkin, avasi silmiäni tasa-arvon osalta. Olen edelleen tasa-arvon vahva kannattaja, mutta keskustelun tuoksinassa havahduin, että tasa-arvoa ei edistetä, saati toteuteta vain sukupuolten prosenttiosuuksia laskemalla. Olennaisempaa on linja, mitä kukakin henkilö päätöksenteossa edistää.

Suomen laki edellyttää tasa-arvoa naisille ja miehille. Jos tässä unohdetaan lakipykälät ja pohditaan käsitettä käytännön tasolla, se mielestäni tiivistyy mahdollisuuksien tasa-arvoon ja tasa-arvoiseen palkitsemiseen. Mahdollisuuksien tasa-arvolla tarkoitan, että voivatko naiset ryhtyä esimerkiksi rekkakuskeiksi tai pörssiyhtiön hallituksen puheenjohtajiksi tai miehet lastenhoitajiksi, vanhustenhoitajiksi tai koti-isiksi. Voimmeko me siis toteuttaa itseämme ja osaamistamme vahvuuksistamme vai yhteiskunnan rooliodotuksista käsin? Tässä suhteessa Suomi ei ole vielä aidon tasa-arvoinen, vaikkakin olemme kulkeneet pitkälle tuolla tiellä.

Tasa-arvoinen palkitseminen taas määräytyy kahdella eri tavalla. Maksammeko naisvaltaisina aloina tunnetuista töistä samaa palkkaa kuin miesvaltaisista töistä, esimerkiksi teknisen alan ja sosiaalialan työt kunnassa. Toinen lähestymistapa on sama palkka samasta työstä. Molemmissa meillä riittää yhä tekemistä.

Yhtenä keskeisenä tasa-arvoa hidastavana tai edistävänä konkreettisena kysymyksenä lienee perhevapaiden jakautuminen vanhempien kesken. Se selittänee ainakin palkkaeroja samasta työstä, miehen euron ollessa naisen 80 senttiä. Siksi perhevapaauudistus on saatava eteenpäin tällä vaalikaudella. Oma toiveeni on 5+5+5 -malli, jossa sama vanhempi ei voi käyttää kaikkia kolmea perhevapaajaksoista. Täysipäiväisestä hoitovapaamallista voitanee tässä yhteydessä kokonaan luopua ja se säilyisi ainoastaan osittaisen hoitovapaan mallilla nykyisen kaltaisena. Oletan, vaikka en sitä ole laskenut, että muutos olisi vähintäänkin kustannusneutraali. 

Mikä siis saa meidät olettamaan, että eduskunnan uudet 94 naiskansanedustajaa ajavat kaikki tasa-arvoa edistävää perhevapaauudistusta? Itseasiassa, me tiedämme esimerkiksi keskustan ja kristillisdemokraattien edustajista, että heidän mielestään ”perheet saavat itse päättää”. Argumentti on omaa luokkaansa tasa-arvon edistämättömyyden kannalta, sillä perheet saavat nytkin päättää ja tietysti myös jatkossa, mallista riippumatta. Eri asia on, millaisia toimintamalleja tuetaan yhteiskunnan varoilla.

Tasa-arvosta olemme nähneet vaalivuoden aikana varsin mielenkiintoisia käytännön esimerkkejä. Vihreissä vaalit vedettiin kokeneen miespoliitikon johdolla, vaikka päteviä naisiakin olisi ollut saatavilla. 

SDP:ssä varapuheenjohtaja tuurasi puheenjohtajaa alkuvuonna. Marin oppi tehtäväänsä vaikuttavan nopeasti. Jos SDP olisi elänyt kuten itse opettaa, Rinne olisi huilinut rauhassa itsensä hyvään kuntoon ja antanut Marinin hoitaa vaalit. Vaalitulos olisi voinut tällä ratkaisulla olla merkittävästikin erilainen. 

Harmillisin tasa-arvon näkökulmasta oli viimeisin tapahtumasarja, jossa erinomaisesti pääministerin pestin hoitanut Juha Sipilä ilmoitti luopuvansa keskustan puheenjohtajuudesta jo tänä vuonna. Sinänsä päätös on suoraselkäinen ja ymmärrettävä ”tulos tai ulos” -puheiden jälkeen, mutta jos hän olisi malttanut mielensä ja hoitanut hommaa seuraavaan normaaliin puoluekokoukseen saakka, Saarikko olisi tuolloin mitä luultavimmin asettunut kisaan mukaan. Ratkaisu olisi ollut tasa-arvon näkökulmasta reilu. Nyt Saarikon tekemä päätös oli varsin ymmärrettävä ja kunnioitettavakin.

Tasa-arvon ja tasapuolisuuden nimissä on rohkeasti todettava, että malka on aina mukavinta löytää toisen silmästä. Onhan meillä edelleen puolueita, joita ei nainen ole koskaan johtanut.

Nyt jäämme mielenkiinnolla odottamaan, kuinka tasa-arvoa edistävä hallitusohjelma Suomeen saadaan ja miten 200 kansanedustajaamme sukupuolesta riippumatta onnistuvat edistämään tasa-arvoa yhteiskunnassamme. 

Avainsanat: Tasa-arvo, Eduskunta


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini