Saako sanoa?

Me suomalaiset naureskelemme mielellämme ruotsalaisia ja pidämme heitä vähän turhan pehmeinä 'diskuteeraajina'. Ruotsalaiset siis vain puhuvat, täällä tehdään asioita.

Olen kyllästymiseen saakka kuullut ja lukenut kuluneen kuukauden aikana argumentteja, joiden mukaan nyt ei ole aika kriittisille puheenvuoroille tai ratkaisuiden kyseenalaistamiselle. Ruotsin mainitseminen jollain lailla positiivisessa valossa on erityisen epäilyttävää. Korkeat poliittiset päättäjämme ovat toivoneet, että jälkipyykin aika olisi vasta myöhemmin: nyt ei venettä saa keikuttaa.

Minusta erilaisten näkökulmien aika on juuri nyt, kun seuraavia päätöksiä ollaan tekemässä. Kaikki me tiedämme jälkikäteen, että Helsinki-Vantaa ei olisi saanut vuotaa tai että suojainvarastomme olivat liian pienet. Nyt on voitava kertoa erilaisia näkemyksiä lähitulevaisuuden päätöksiin liittyen. Me emme elä Neuvostoliitossa, eikä kaikki viisaus asu hallituksessamme. 

Toinen, etenkin sosiaalisessa mediassa yleistynyt harha on asiantuntijuus. Naureskellaan ihmisiä, jotka ottavat kantaa kriisin ratkaisemiseen ilman tiettyä koulutusta. Ihmiset joutuvat perustelemaan näkemyksensä aluksi: en ole asiantuntija, en ole virologi, en ole hankinta-asiantuntija.

Tästäkin olen eri mieltä. Juristi katsoo asioita lain näkökulmasta, lääkäri terveydenhuollon, opettaja koulun, yrittäjä työnantajan ja liiketoiminnan näkökulmasta. Jokainen heistä ja meistä on asiantuntija omista lähtökohdistaan ja keskusteluun on hyvä tuoda erilaisia näkökulmia. Sellaista juuri kutsutaan keskusteluksi. Ja sitä vartenhan meillä on sosiaalinen media: jokainen saa kantaa kortensa kekoon.

Kun aikanaan sitten tulee aika arvioida tehtyjä päätöksiä ja niiden vaikutuksia, olen täysin varma, että kuulemme jälleen väheksyntää. Jälkiviisaus on niin helppoa, että kuka tahansa osaa silloin olla viisas. Refletoinniksi kutsutaan jälkikäteen tapahtuvaa itsearviointia: missä tein hyvin, missä olisin voinut parantaa. Tähän me olemme Suomessa keksineet ihanan latistavan jälkiviisastelun käsitteen, jotta vältymme reflektiolta. 

Jäljelle jää siis kysymys: koska asioista täällä Kekkosen perintöä vaalivassa Suomessa saa keskustella? Mikäli nyt ei pidä "keikuttaa venettä", keskustelua käyvät vain asiantuntijat ja jälkiviisaus on liian helppoa, joten sitäkään ei tarvita. 

Käytetään tämä ikävä kriisi hyödyksi ja opetellaan Suomessa diskuteeraamaan. Kekkosen ajoista on kohta 40 vuotta ja Neuvostoliittokin hajosi 30 vuotta sitten.