Vaikuttavampaa palvelua Varsinais-Suomeen

Torstai 18.11.2021


Lupauduin mukaan aluevaaleihin 2022, sillä soteasiat ovat päätöksenteossa olleet vahvasti omaa intohimoani 10 vuoden ajan. Soten vaikutus kunnissa on yli puolet budjeteista ja henkilöstöstä, joten oli luonnollista jäädä pois kuntavaaleista ja lähteä mukaan aluevaaleihin.

Olen toiminut muun muassa Kaarinan sotelautakunnan puheenjohtajana ja sairaanhoitopiirissä useissa eri luottamustehtävissä. Nykyään toimin puheenjohtajana Lounais-Suomen lihastautiyhdistyksessä ja muun muassa sotepuolen osaajia kouluttavassa Peimarin koulutuskuntayhtymässä. Luottamustöiden ohella soteasiat ovat tuttuja työni kautta. Vuonna 2013 perustamamme yritys tarjoaa liikuntaa, kulttuuria ja luontoelämyksiä ikääntyneille digitaalisesti eli ikäihmisten palvelut eri kunnissa ovat minulle erityisen tuttuja. Yrittäjyyden lisäksi toimin lehtorina Turun ammattikorkeakoulussa.  

Vaikuttavat palvelut tärkein tavoite

Tärkeänä päämääränä sotealueella näen vaikuttavan palveluverkoston rakentamisen. Palvelut pitäisi jakaa niiden käyttötarpeen mukaan eri ryhmiin ja mitä useammin palvelua tarvitaan, sitä lähemmäksi se on saatava asiakkaita. Palveluita kehitettäessä on nähtävä ihmisten elämäntapojen ja tarpeiden muutos. Kaiken säilyttämisen sijaan päämääräksi on asetettava paremmat ja vaikuttavammat palvelut kaikille varsinaissuomalaisille. 

Esimerkiksi neuvolassa neuvolahenkilön vaihtuminen heti vauvan synnyttyä ei tue perhettä parhaalla mahdollisella tavalla, vaan on tarkoituksenmukaista tukea perhettä raskaudesta neuvolaiän päättymiseen. Tein pitkään hartiavoimin töitä, että neuvola-aikojen varaus Kaarinassa saatiin sähköiseksi, kun ajanvarauksen saattoi tehdä aiemmin vain puhelimitse kello 12-13. 

Minulla on vahva usko siihen, että palvelut muuttuvat koko Varsinais-Suomessa paremmiksi, jos muutos tehdään rohkeasti, järkevästi ja uskallamme nojata tutkittuun tietoon. Palveluiden ja hoitojen vaikuttavuutta tutkitaan jatkuvasti ympäri maailmaa. Siksi päätöksenteko ei saa perustua vain mielipiteisiin vaan myös tutkimukseen. 

Esimerkiksi säännöllisen liikunnan vaikutuksesta ikääntyvän toimintakykyyn on tuhansittain tutkimustietoa ja myös kansallinen suositus. Silti kotihoidossa, vuodeosastoilla, kuntoutumisvaiheessa tai ympärivuorokautisessa hoidossa kuntouttavaa liikuntaa ei kyetä ikääntyneelle tarjoamaan. Pelkkä piipahdus kotihoidettavan keittiössä on tyhjää parempi, mutta ei tue ikääntyneen toimintakyvyn säilymistä. 

Jatkossa palvelutarjontaa ei rajoita enää kuntarajat tai kunnan koko, vaan palvelut tuodaan sinne sinne, missä niitä tarvitaan. Esimerkiksi lääkärivastaanotto ilman diagnostiikkaa eli laboratorioita tai kuvantamista on haastavaa lääkärille ja vajaavaista potilaalle. Jatkossa palvelut voidaan rakentaa esimerkiksi diagnostiikkabussien, etävastaanottojen, palveluseteleiden ja monipuolisten erikoislääkärikonsultaatioiden avulla nykyistä huomattavasti vaikuttavammiksi myös maaseudulle.

Palvelutarjoajien rajat ovat monesti liian jyrkät. Esitin Kaarinassa vuosia, että tarjoamme iltavastaanottoja kuntalaisille yhteistyössä yksityisen toimijan kanssa, jolla oli toimitilat terveyskeskuksen tiloissa. Ongelmana nähtiin muun muassa hoitotarvikkeiden kustannusjako. Tällaisesta jäykkyydestä on päästävä eroon ja asetettavat paremmat palvelut, asiakas keskiöön. 

Terveyskeskusten vuodeosastoilla on oltu jo pitkään mahdottoman tehtävän äärellä. Jatkossa vuodeosastoillakin voidaan erikoistua esimerkiksi geriatrisiin asiakkaisiin, akuuttihoitoon tai saattohoitoon, kun asiakaspohja laajenee kuntarajoja pidemmälle.

Esitin sotelautakunnan puheenjohtajana, että vuodeosastomme paikkoja voitaisiin myydä myös lähikunnille, kun vuodeosastoilla täyttöaste oli vain 60-70%. Lautakunta piti ongelmallisena helteisiä kesiä, jolloin vuodeosastoa tarvittaisiin koko kapasiteetin osalta, eikä paikkoja haluttu myydä muille. Tilanne on onneksi viime vuosina korjaantunut ja yhteistyötä tehdään muun muassa Liedon kanssa. 

Toivon, että jokainen tuleva sotevaltuutettu hahmottaisi tämän uudistuksen mahdollisuudet ja erityisesti kokonaisuuden. Me onnistumme rakentamaan parhaat palvelut Varsinais-Suomeen yhteistyöllä ja osaamisella. Kannattaa muistaa, että moneen muuhun alueeseen verrattuna meillä on suunnaton etu puolellamme: yliopistollinen keskussairaala. Kysymys ei ole kuitenkaan vain terveyspalveluiden uudistuksesta, vaan sosiaalipuoli on yhtä merkittävä osa uudistusta. 

Muutos vaatii ajattelutapojen muutosta ja luottamushenkilöiden lisäksi myös viranhaltijoiden on sitouduttava uudistukseen. Jos päämääränä on kaiken säilyttäminen ennallaan, uudistusta on turha lähteä edes tekemään.

Hallituksella on nyt vaarallisen ideologiset lasit päässä, missä yritykset nähdään syntisäkkeinä. Me todellakin tarvitsemme monituottajajärjestelmää eli julkisen ohella yritysten ja kolmannen sektorin tarjoamia palveluita ja palveluseteleitä. Ei ihmisen pääsyä oikean palvelun piiriin oikeaan aikaan voi estää ideologia tai ennakkoluulot.

Avainsanat: Aluevaalit, Sote, Kunnat, Johtaminen, Ehdolla