Työkyky kunniaan

Minua suuresti hämmentää, että yhteiskunnassamme riittää kyllä kriisipuhetta lähes kaikesta, mutta juuri kukaan, eikä varsinkaan poliitikot, puhu työkyvystä. Suurin murhe tuntuu olevan, onko työterveys nykyisellään epäoikeudenmukaista vai ei. Työkyky ja sen myötä työllisten määrä ratkaisee yhteiskunnan taloudelliset kysymykset: kasvammeko vai kuihdummeko. Jos teemme töitä, talous kasvaa ja voi hyvin, eikä kaikesta tarvitse jatkuvasti nipistää ja nuukailla. 

Työkyky kuvaa osaltaan jokaisen 18-68 vuotiaan toimintakykyä ja mahdollisuuksia tehdä töitä. Nuorilla työkyky suuntautuu valtaosalta opiskeluun, muilla toivottavasti työn tekemiseen. Työkykyä ei yleensä ole vain 0 tai 100 prosenttia vaan se vaihtelee iän, elämäntilanteen ja terveyden mukaan. Meidän järjestelmämme on rakennettu kuitenkin on tai off-tilaan, valitettavasti. Lähtökohta yhteiskunnassa pitäisi kuitenkin olla se, että jokainen työikäinen tekee olemassa olevalla työkyvyllään töitä. 

Työkykyä voidaan rakentaa jo lapsuudessa ja nuoruudessa panostamalla monipuoliseen ravintoon, riittävään liikuntaan, terveisiin elintapoihin ja mielen hyvinvointiin. Mielen hyvinvointia on omien rajojen tunnistaminen, kyky rasituksesta tai stressistä palautumiseen ja rentoutumiseen sekä tunteiden käsittely, epävarmuuden sietäminen tai vastoinkäymisistä selviytymiseen. Työkykyä ylläpidetään ja kehitetään koko työiän ajan samoilla toimenpiteillä kuin nuorena. Lisäksi osa työkyvyn ylläpitoa on sairauksien ehkäisy ja hoitaminen.

Työterveydenhuolto ei suinkaan ole yhteiskuntamme keskeisin ongelma. On täysin kohtuullista, että yhteiskuntaamme pystyssä pitävät työikäiset työtä tekevät ihmiset saavat hoidon nopeasti ja pääsevät palaamaan takaisin töihin. Yhden osa-alueen toimivuus ei ole toiselta pois. Jos lopetamme nykyisen mallin, valtaosa yksityisistä työnantajista ottaa samat palvelut vakuutuspohjaisina. Rakentamalla valtaosan työikäisten terveydenhuollosta vakuutusten varaan, olemme jälleen askeleen lähempänä Yhdysvaltojen järjestelmää (HS 6.4.). Tämä tulee myös eriyttämään julkisen ja yksityisen työnantajien asemaa, sillä kaikilla julkisen sektorin työnantajilla siihen tuskin on mahdollisuuksia.

Työterveyden sijaan meidän pitäisikin kiinnittää nykyistä vahvemmin katse työkykyyn. Työssäkäyvien työkykyä hoitavat työterveystuottajat. Hyvinvointialueilla pitäisi taas perustaa työkykykeskuksia, joissa panostettaisiin osatyökykyisten ja työttömien hyvinvointiin sekä työkykyyn. Tavoitteen pitäisi olla, että jokainen työikäinen voi tehdä töitä olemassa olevalla työkyvyllään, olipa sitä 20 tai 120 prosenttia. Varhassa on parhaillaan perusteilla työkykykeskus hankerahoituksella. 

Kunnat ovat ottaneet vastuun työllisyydestä ja jatkossa myös kuntouttava työtoiminta on siirtymässä takaisin kunnille. Tämän tueksi ja vastapariksi hyvinvointialueilla pitää rahoituksen ja toiminnan näkökulmasta mahdollistaa työkyvyn ylläpito ja korjaaminen etenkin työttömille ja osatyökykyisille.

Työkyky syntyy toki muuallakin kuin terveyspalveluissa. Asuinkunnat eivät saa unohtaa työikäisten edellytyksiä liikuntaan ja terveelliseen elämään. Onko kevyen liikenteen väylät valaistuja, jotta työpäivän jälkeenkin uskaltautuu lenkille? Löytyykö leikkipuistojen yhteydestä kuntoiluvälineitä lapsia valvoville vanhemmille? Voiko töihin mennä myös polkupyörällä tai osin kävellen, osin julkisilla? Löytyykö omasta kunnasta niin lapsille kuin aikuisillekin harrastusmahdollisuuksia, jotta autolla ajeluun ei mene kaikkia iltoja? Onko lasten harrastuspaikkojen yhteydessä myös aikuisten harrastusmahdollisuuksia esimerkiksi yritysten ylläpitämiä kuntosaleja tai pelikenttiä? Onko palveluita auki myös iltaisin, jotta välillä voi hakea ravintola-annoksen kotiin, käydä ystävien kanssa kahvilla tai poiketa kirjastoon myös iltaisin? Entä onko kunnassa asiointi mahdollista vain virka-aikana? 

Työnantajilla on suuri merkitys työkykyasenteille. Mahdollistavatko työnantajat osa-aikaisen työn? Millaisia töitä meillä on tarjota 20% tai 40% työkyvyn omaavalle? Monelle osatyökykyiselle työyhteisöllä on tärkeä paranemista tai toipumista edistävä rooli. Työyhteisö pitää kiinni arjessa ja yhteiskunnassa. Osatyökykyisyys on nähtävä yhtä arvokkaana tapana tehdä työtä kuin täystyökykyisyys; meillä ei ole varaa jättää osatyökykyisiä työelämän ulkopuolelle. Työkykyä voi verrata vaikka painonnostoon: toiset jaksavat nostaa 30 kiloa siinä missä taas toiset 100 kiloa penkistä. 

Pääsääntöisesti me työikäiset maksamme oman elämisemme, huolehdimme lapsistamme, harrastamme ja liikumme omalla rahalla sekä maksamme veromme ilolla. Tuntuisi kuitenkin hyvältä, että meitä arvostettaisiin ja huomioitaisiin kunnan palveluita suunniteltaessa. Työikäisiä ei todellakaan pidä jättää oman onnensa nojaan eikä työkyky synny tyhjiössä. Mekin kaipaamme yhteisöllisyyttä, tukea työ- ja perhe-elämän yhdistämiseen sekä edellytyksiä terveellisiin elintapoihin.