Pienten lasten vanhemmat pois politiikasta!

Torstai 8.3.2018 - Sanna

* Kirjoitus on julkaistu Helsingin Saomissa Naistenpäivänä 8.3.2018

Kulunut talvi ollaan puhuttu Suomessa perheiden tasa-arvosta. Lakiuudistusta ei saada tällä hallituskaudella aikaan, enkä oikeastaan yhtään ihmettele.

Muutoksen aikaansaaminen on hankalaa, lähtien siitä tosiasiasta, että äitiys- ja vanhempainrahakaudella ei pitäisi toimia luottamustyössä. Jokaisesta valtuuston, hallituksen tai lautakunnan kokouksesta, mikäli ne eivät osu sunnuntaille, peritään ansiosidonnainen äitiyspäivärahat takaisin. Käytännössä tämä siis useimman kohdalla tarkoittaa, että osallistumisesta päätöksentekoon joutuu maksamaan. Samaan aikaan kokouspalkkioilla ei ole vaikutusta eläkkeeseen eikä pääsääntöisesti esimerkiksi ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan.

Demokraattisilla vaaleilla valituista luottamustehtävistä ei voi olla pois ilman pätevää syytä. Onko siis raskaus ja vauva sairaus, vai mikä tässä olisi pätevä syy olla pois kokouksista äitiysloman aikana. Siis kokouksista, joihin henkilö on vaaleilla valittu edustamaan esimerkiksi lapsiperheitä. Vai onko tämä käytäntö sittenkin kannanotto siihen, että pohjimmiltaan äitien paikka on kotona hoitamassa vauvojaan, joita tosin vauvan toinen vanhempi tai muu aikuinen hoitaisi kokousten ajan aivan yhtä hyvin kuin äiti.

Ei ole mikään ihme, että vanhempainvapaa-asiaa ei saada korjattua, jos ruohonjuuritasolta alkaen äitien ja pikkulapsiperheiden diskriminointi päätöksenteosta on näin systemaattista ja laeilla suojeltua. Samaan aikaan koko päätöksenteko vääristyy kauttaaltaan, jos kokonainen ryhmä jätetään tällaisella täysin epätasa-arvoisella käytänteellä päätöksenteon ulkopuolelle.

Naisten päivän kunniaksi voidaan lakiuudistukset aloittaa tästä, jos isommasta kokonaisuudesta ei päästä yhteisymmärrykseen. Luottamustehtävistä maksettavien palkkioiden ei pidä vaikuttaa vähentävästi lakisääteiseen äitiys- tai vanhempainpäivärahan määrään, ainoastaan luottamushenkilön veroprosenttiin

Avainsanat: Politiikka, Äidit, Lapset, Isät