Autetaan yrittäjää, autetaan kuntalaista

Maanantai 6.4.2020

Kaarinan kaupunginhallitus käsitteli tänään toimenpiteitä yritystoiminnan tukemiseksi kaupungissa. Ideoin pykälään liityen erilaisia toimenpiteitä kaupungin ja kenties useammankin kunnan käyttöön. Nämä osuvat aika mukavasti myös tänään Helsingin Sanomissa olleeseen pääkirjoitussivun kolumniin innovatiivisista ratkaisuista jälleenrakennukseen. 

Näitä ideoita saa vapaasti käyttää, kunhan muistaa mainita lähteeksi tämän nettisivuston. 

1. Lähtökohtaisesti mitään kaupungin ostopalveluita, joille on edelleen tarvetta, ei kotiuteta. Perustelu: Lomautus on määräaikainen, konkurssi peruuttamaton.
   
   
2. Kaarinan budjetoimia palveluiden ja tuotteiden ostoja pyritään aikaistamaan. Hankinnat tehdään mahdollisuuksien mukaan kaarinalaisilta yrityksiltä.
   
   
3. Kaupungin henkilökuntaa, jolla on soveltuvaa osaamista, siirretään määräaikaisesti Kaarinan Kehitykseen auttamaan yrityksiä hakemaan avustuksia ja rahoitusta Business Finlandista, ELY:ltä jne.
   
   
4. Kaarinan innovaatiosetelit

• Kaarinalaiset palveluntarjoajat voivat ilmoittautua innovaatiotuottajiksi, esimerkiksi myynti, markkinointi, uudistaminen, verkkokauppa, nettisivut, ohjelmointi ym.
• Yritykset voivat hakea oman toimintansa kehittämiseen innovaatioseteliä kaupungilta esimerkiksi 2000-3000 euron arvosta, jossa on 100 euron omavastuu. Kehittämishankkeen tuottaa innovaatiotuottaja. 
  
  5. Kaarinasetelit - palvelusetelien laajennus
  
  
• Laajennetut palvelusetelit kaikille yli 70-vuotiaille kaarinalaisille palveluiden ostoon kaarinalaisilta yrityksiltä: asiointipalvelut, ateriapalvelut, liikunta, kuntoutus, etäystävät ym. esim. 100€/kk koronatoimien ajan.
• Kotitalousseteli kaarinalaisille perheille kaarinalaisiin yrityksiin (remontit, pihatyöt, ikkunan pesut) esim. 100 €/kk koronatoimien ajan.
• Digiseteli laitteiden, verkkopalveluiden ja digikoulutuksen ostoon kaarinalaisilta yrityksiltä digiloikan edistämiseen.
• Hyvinvointisetelit keskusteluavun, terapian, kuntoutuksen, taiteen tai kulttuurin ostamiseen kaarinalaisilta yrittäjiltä tai taiteilijoilta koronarajoitukset huomioon ottaen.
• Ympäristösetelit kodin energiamuodon uudistamiseen ekologisempaan suuntaan.

Lisäksi Turun erinomaisen idean pohjalta sovellettu ratkaisu:

• Kesätyöntekijöille palkkoihin varatut rahat siirretään yrityksille suunnattuihin kesätyöseteleihin. Setelit ovat ensisijaisesti kaarinalaisiin yrityksiin, erityisesti alkutuotantoon, johon ennakoidaan työvoimapulaa.  Turussa kaikille kesätyötä kaupungilta hakeneilta voidaan myöntää kesätyöseteli yrityksiin. Yritykset voivat sijaita myös muualla kuin Turussa. 

Listaa täydennetty 7.4.

• Yhteishankinnat kunnan ja yritysten kesken esimerkiksi suojavarusteiden osalta. Yksittäinen sosiaali- tai terveysalan yritys on pieni neuvottelukumppani yksin, mutta laaja hankintarengas yhdessä voi saada skaalaetua aikaan ja yksikkökustannus jää kaikille kohtuullisemmaksi. Sotealan yksiköissä hoidetaan kunnan omia asukkaita, joten on perusteltua auttaa huolehtimaan heidän turvallisuudestaan suojatarvikkeiden riittävyydellä. 
• Väistötilojen etsiminen mahdollisen epäilyn tai tartunnan yhteydessä. Yksittäinen soteyksikkö voidaan joutua jopa sulkemaan, jos yksikköön tulee koronaepäilys tai tartuntoja. Tällöin tarvitaan mahdollisesti väistötiloja tai apua tilapäisen henkilökunnan rekrytointiin. Kunta voisi ylläpitää poolia, josta on mahdollisuus etsiä tarvittavaa tilaa määräajaksi. Tämä voisi toimia myös asuntojen osalta, joita voi käyttää karanteenin ajan. 

Hoitajamitoitus käytännössä

Perjantai 14.2.2020

Kymmenen uutisissa (MTV 13.2.) useat kuntakentän edustajat esittivät huolensa uudesta hoitajamitoituksesta ja sen vaikutuksista kotihoidon resurssitilanteeseen. Arviot liikkuivat jopa viidenneksen siirtymässä kotihoidosta tehostettuun palveluasumiseen. Se tarkoittaisi haastateltujen mukaan ”katastrofaalisia seurauksia” kotihoidolle.

Ministeri Krista Kiuru vastasi ammattilaisten esittämiin huoliin, että ”huoli on turha, mutta kysymys aiheellinen”. Tämä mystinen vastaus herätti kuulijassa huomattavasti enemmän huolta kuin sen myöntäminen, että meillä on edessämme hoitajapula. Tuntuu myös kummalliselta, että vahvasti työntekijän äänellä puhuva SDP:n ministeri ohittaa ammattilaisten näkemyksen olankohautuskella. 

Ei tarvitse olla meedio ymmärtääkseen, että hoitajamitoituksen kategorinen nosto 0,7:ään ei aiheuta katastrofia pelkästään kotihoidossa, vaan se synnyttää katastrofin koko kuntakentän vanhuspalveluihin. Katastrofin seuraukset tulevat eritoten ikääntyneen iholle ja lystin maksavat kaikki veronmaksajat. 

Meillä syntyy tilanne, jossa hoitajiksi haalitaan kirjekurssien avulla ketä tahansa. Koko alan ammattiarvostus ja -ylpeys on vaarassa, jos tietyistä sisäänpääsykriteereistä ei enää kyetä pitämään kiinni. Epäpätevät ohikulkijat, haamuhoitajat ja mitä eriskummallisemmat ratkaisut mitoituksen täyttämiseksi otetaan käyttöön. Vai ryhtyvätkö kenties eniten ikääntyvillä alueilla, esimerkiksi Kainuussa, kaikki työikäiset jatkossa hoitajiksi.

Toinen vääjäämätön seuraus tulee palveluiden saatavuuteen. Ympärivuorokautinen hoito maksaa nykykäytännöllä 3 500-4000 euroa per kuukausi per henkilö. Mitoituksen muutoksen myötä kuukauden hinta palvelutalossa nousee noin 5000 euroon. Pelkästään Turun kaupunki arvioi (TS 7.2.) lisälaskuksi kymmenen miljoonaa vuodessa.

Kaikki tiedämme, että kunnat kyntävät jo nyt jäätävissä talousvaikeuksissa. Mikä lienee yksinkertaisin ratkaisu näiden kustannusten hillitsemiseksi: palveluiden saatavuuden vaikeuttaminen. Kunnat siis muuttavat palveluihin pääsyn kriteereitä entistä tiukemmalle ja entistä harvempi ikääntynyt pääsee ympärivuorokautisen hoidon piiriin. Jos samalla kotihoidon saatavuus pienenee resurssipulan vuoksi, pahimmillaan vanhukset joutuvat heitteille. 

On turha elätellä illuusiota, jossa laki suojelisi vanhusta käytännön laiminlyönneiltä. Laki on kyllä, mutta kunnat itse päättävät varsin itsenäisesti ympärivuorokautisen hoidon myöntämisen kriteereistä ja siinä missä Kauniaisissa hieman höppänä vanhus voi päästä palvelutaloon, toisessa kunnassa hoito on tarjolla lähinnä muutaman viikon tai kuukauden saattohoitona. Alan ihmiset kertovat jo nyt, että vanhusten kunto on muutamassa vuodessa romahtanut merkittävästi, kun he saapuvat hoitokotiin. 

Ilman mitään poliittista värikynää, on hyvä nähdä, että tämä poliittinen vaalitemppu on vailla logiikkaa tai järkeviä perusteluita. Johtopäätöstä, hoitajamitoituksen muuttamsita 0.7:ään ei ole johdettu niin sanotusti tiedolla ja mitoitus on susi jo ennen syntymistään. Minusta huoli ja kaikki aiheeseen liittyvät kysymykset ovat erityisen aiheellisia ja mieluiten kuuntelisin asiantuntijoita asian tiimoilta mielipiteiden sijaan. 

Puhutaanko johtamisesta

Lauantai 12.10.2019

Juuri nyt ei ole montaa kuntaa Suomessa, jossa viranhaltijat ja luottamushenkilöt eivät miettisi, miten talous saadaan tasapainoon palveluita heikentämättä. Jokaisen kunnan budjetista keskimäärin 50 prosenttia menee sosiaali- ja terveyspalveluihin. En viitsi enää näiden vuosien jälkeen ryhtyä jauhamaan soteuudistuksesta, vaan puhutaan konkreettisemmasta näkökulmasta tässä yhtälössä: johtamisesta.

Kuntalehti (10/19) kirjoittaa kahdesta läheisestä, jotka ovat joutuneet toimimaan palveluiden valvojina ympärivuorokautisessa hoidossa. Palvelu ei todellakaan ole ollut sitä, mitä sen pitäisi, eikä palveluntuottajalla ole ollut mitään kykyä tai halua kuulla omaisten tai asiakkaan palautetta.

Päivän (12.10.) Helsingin Sanomissa Elina Lepomäki sanoo, että meillä on todella kiire pelastaa hyvinvointiyhteiskuntamme ja harmittelee yleistä haluttomuutta uudistaa ja uudistua yhteiskunnassamme.

Nordic Business Forumissa (2019) Carla Harris sanoi, että johtaminen on murroksessa. Siinä, missä vielä 70-luvun lapsia voi johtaa ”my way or highway” -tyylillä, milleniaalit vaativat paljon parempaa: työllä on oltava merkitys ja johtamisen on oltava hyvää.

Mutta miten nämä kolme ilmiötä liittyvät kuntien talouteen ja sotepalveluihin?

Työssäni olen jatkuvasti tekemisissä niin yksityisten kuin julkisten sotepalveluiden kanssa. Olen nähnyt aivan huikeita yksityisiä hoivakoteja, joissa henkilökunta kokee käyvänsä auttamassa ikääntyneitä heidän kodissaan. Olen nähnyt kunnan vuodeosastoja, jotka eivät toimi enää minkään eettisen sopimuksen sisällä, vaan jatkuvien laiminlyöntien seurauksena synnyttävät toistuvia, jopa kuolemaan johtavia hoitovirheitä. Ja päinvastoin: kunnallisen yksikön toimintakulttuurin, josta kaikilla olisi opittavaa, yksityisen, jossa vanhukset jätetään ulosteissaan lojumaan television ääreen.

Kysymys ei ole yksityisen ja julkisen toimintatavan erosta. Kysymys ei ole voiton tavoittelusta tai tavoittelemattomuudesta. Kysymys ei ole edes hoitajamitoituksesta. Kysymys on johtamisesta ja sen luomasta toimintakulttuurista.

Uskallan väittää, että viime vaalikaudella tavoiteltu kolmen miljardin kulujen kasvun pysäyttäminen, olisi ollut tehtävissä jo pelkästään keskittymällä johtamiseen. Aika hullu väite, vai mitä?

Hyvä johtaminen rakentuu muun muassa oikealle koulutukselle, kokemuksen myötä syntyvälle osaamiselle, mutta myös persoonallisuuden piirteille ja elämänkokemukselle. En kykene ymmärtämään, miksi mieluummin katsomme sivuun kuin puhumme johtamisesta. Sen sijaan, että kykenisimme paremmin nimeämään yhteiskunnallisessa keskustelussa hyvän ja huonon johtamisen eroja, me sätimme johtajien korkeita palkkoja, laadimme yhteiskunnan kantokyvylle mahdottomia hoitajamitoituksia ja pöyristelemme eriarvoisuuden kasvua, joka pääosin näyttäisi olevan juuri johtajiemme syytä.

Johtamistaitoa ei voi hankkia yhdellä kirjekurssilla, kuten ei mitään muutakaan ammattitaitoa. Meillä on useita eri korkeakouluja, joissa me koulutamme johtamisen perustaitoja: talousosaamista, prosessien johtamista, IT-ymmärrystä, vuorovaikutustaitoja, vastuullista liiketoimintaa ja ihmisten johtamista. Sekään ei vielä riitä. Johtajan on oltava halukas ja riittävän nöyrä oppimaan päivittäin uutta, on kyettävä kohtamaan ihmiset, mutta myös omat heikkoudet ja on hyväksyttävä tosiasia, että vain muutos on pysyvää.

Hyvällä johtamisella rakennetaan tervettä organisaatiokulttuuria. Organisaatiokulttuuri taas on sitä, miten merkitykselliseksi yksittäinen työntekijä tuntee oman työnsä osana kokonaisuutta, miten yksittäinen ikäihminen tulee kohdatuksi palvelutalossa, miten omaisten huolet ja tarpeet kuullaan, miten oireisiin reagoidaan terveyspalveluissa, miten turvalliseksi ihmiset tuntevat olonsa muutosten keskellä tai miten hyvinvointivaltio voidaan pelasta. Kaikesta tästä on kyse johtamisessa. Ja jokainen meistä ymmärtää, että kyseessä ei ole mikään otona (oman työn ohella) hoidettava homma, jonka ytimen voi oppia keskimäärin ihan vahingossa.

Johtaminen on toimimista oppaana, tulevaisuuden viitottajana, ihmisten innostajana ja sitouttajana, mutta myös valvojana ja vaatijana, kun yhteisössä ei toimita toivotulla tavalla. Ennen kuin olemme ehtineet kouluttaa 1 000 lääkäriä ja 4 500 hoitajaa lisää näiden kustannusten kattamiseen tarvittavista verotulojen hankkimisesta puhumattakaan, esitän mielestäni tärkeän toiveen: puhutaanko edes vähän hyvästä johtamisesta.

 

Lapsi pesuveden mukana

Lauantai 28.9.2019

Syntyvyys tai pikemminkin syntymättömyys on viime aikoina ollut suomalaisessa mediassa näkyvästi esillä. Kun lähimenneisyyden huippuvuonna 2011 lapsia synty 60 000, tänä vuonna luku on jäämässä vain noin 45 000. 

Suurin huoli tästä syntyy talouden näkökulmasta. Etenkin eläkejärjestelmän romahdusta murehditaan ja vähän muutenkin hyvinvointiyhteiskunnan palveluiden ylläpitämisen kannalta surraan, mistä verorahat tulevaisuudessa tulevatkaan. 

Kolmen lapsen äitinä en väitä tuntevani kansantaloudellisia muutostrendejä tai vaikuttimia tieteellisen tutkimuksen tarkkuudella. Sen sijaan on helppo aistia, mitä ikäiseni ja minua vähän nuoremmat tällä hetkellä ajattelevat. 

Jokainen lapsi tarkoittaa syntyessään yhä edelleen vuonna 2019 Suomessa äidille vähintään vuoden poissaoloa työelämästä. Keskimäärin se on 1,5-2 vuoden luokkaa per lapsi. Kun lapsi siirtyy päivähoitoon, harva välttyy korvatulehdukselta tai muilta infektioilta. Ne tarkoittavat 2-5 päivän pituisia poissaoloja työstä lapsen sairauden vuoksi jommalle kummalle vanhemmalle. Yhä edelleen huomattavasti useammin kuitenkin äidille. 

Kun lapsi saavuttaa kouluiän, hänen koulupäivänsä kestävät aluksi 3-4 tuntia. Loppupäiväksi pitäisi kehitellä jotain järkevää tekemistä ja syömistä. Pahimmillaan lounas tarjoillaan koulussa aamiaisaikaan kello 10:10. 

Kun 8-10 tuntisia päiviä työssä painavat ahkerat keskiluokkaiset vanhemmat pääsevät iltaruuhkasta kotiin, heillä on puoli tuntia aikaa käydä kaupassa, käynnistää pyykkikone, valmistaa lämmin ateria, tarjoilla se, siivota pöytä, käynnistää tiskikone ja etsiä treenivaatteet lapselle. Muutaman tunnin treenireissulta palatessa onkin aika imuroida, tyhjentää pyykkikone, huolehtia lapsen suihkussa käynnistä ja hamamspesusta, silittää eiliset pyykit, tarjoilla iltapalaa, nukuttaa lapsi ja siivota keittiö. Ennen kuin iltavuoro töiden parissa ehtii alkaa, tiskikone on tyhjennettävä ja huolehdittava seuraavan päivän vaatteet, eväät tai muut tarvikkeet kuntoon. 

Tähän yhtälöön, kun miettii useampia lapsia, työvaiheet voi kertoa kahdella tai kolmella. Useampi lapsi ei nimittäin mene "siinä sivussa" vaikka joku on niin joskus sanonut. 

Mitä tulee verotukseen ja poliittisiin päätöksiin, on suuri kansallinen häpeäpilkku, että vanhempainvapaita ei ole saatu tasattua. Verotuksen kiristäminen nimenomaan keskiluokkaisilta perheiltä valtion verotuksessa ja kuin viimeistä päivää elävien kuntien verotuksessa osuu nimenomaan lapsiperheisiin ja sellaisiksi aikoviin. 

Ehkä jonkun mielestä triviaali, mutta hävyttömyydessään omaa luokkaansa lapsiperheiden näkökulmasta on kotitalousvähennyksen leikkaus. Sitä pitäisi nostaa tai yläraja poistaa kokonaan, sillä juuri kotitalousvähennys lisää työtä, työllisyyttä ja arvonlisäverokertymää. 

Jos arjen haastavuuden ja taloudellisten epävarmuustekijöiden keskellä ei ole riittävästi syntyvyyden esteitä, oma lukunsa on ilmastoahdistus. On myös rehellistä sanoa, että työpaineiden, talous- ja ilamstoahdistuksen ohella kyse on mukavuudenhalusta. 

Syitä on siis yhtä monta kuin on perheitekin. En kuitenkaan tässä kohtaa Suomen historiankirjoitusta kehottaisi eduskuntaa toteuttamaan tyhmimpiä verotukseen liittyviä ideoitaan. En myöskään viivyttelisi perhevapaauudistuksen tekemistä. Kunnissa jättäisin nyt suuruudenhullut lisäneliöinvestoinnit tekemättä ja huolehtisin siitä, että yhdenkään lapsiperheen verotus ei lähivuosina kiristyisi eurollakaan. Työnantajana erottautuisin työmarkkinoilla joustavuudella, olipa työntekijä halukan hoitamaan omia jälkeläisiään tai vanhempiaan. 

Saattohoitoa jatkettava Karinakodissa

Maanantai 19.8.2019 - Sanna

Jätimme tänään Kaarinan kaupunginvaltuustossa aloitteen Karinakotiin liittyen. Aloite sai taakseen laajasti valtuutettuja kaikista ryhmistä.

Valtuustoaloitteemme tässä:

Erinomaisesta saattohoidostaan merellisessä ympäristössä tunnettu Karinakoti suljettiin kesäkuussa 2019 kannattamattomana. Kesän aikana on selvitetty erilaisia vaihtoehtoja toiminnan jatkamiseksi joko Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tai Turun kaupungin alaisuudessa. Sairaanhoitopiiri ei ole ottamassa toimintaa perustettavan saattohoitokeskuksen alaisuuteen. Turun kaupungin päätöstä ei ole vielä tehty.

Kaarinassa saattohoito hoidetaan kotisairaalan ja terveyskeskussairaalan osastojen toimesta. Myös Karinakodin palveluita on käytetty jonkin verran, mutta aktiivisesti Karinakotia ei kaarinalaisille saattohoitoasiakkaille ole viime vuosina enää tarjottu.

Hyvän saattohoidon tärkeys on keskusteluissa ja henkilökunnan osaamisen kehittämisessä jo tiedostettu. Nyt on aika tehdä myös taloudellisia tekoja hyvän saattohoidon puolesta.

Esitämme, että jatkossa Kaarina sitoutuu ostamaan vähintään kaksi saattohoitopaikkaa vuodessa Karinakodilta, jotta mahdollisimman hyvä saattohoito voidaan kaupunkilaisillemme turvata ja toimintaa voidaan jatkaa Karinakodissa yhdessä Turun, Kaarinan ja muiden Varsinais-Suomen kuntien kanssa.

Kahden saattohoitopaikan myötä Kaarinan terveyskeskuksen yhden hengen huoneita voidaan vapauttaa muille potilaille ja mahdollisesti jopa vähentää vuodepaikkojen kokonaismäärää. Saattohoitopotilaat sitovat usein muita potilaita enemmän henkilökuntaa. Mikäli saattohoito voidaan osittain tehdä Karinakodissa ja henkilökuntaa vapautuu muihin töihin, esitys on kustannusvaikutuksiltaan lähes neutraali.

Ryhdytään (yhteis)työhön

Tiistai 28.5.2019

Sote- ja kuntauudistusten kariuduttua hallitus toisensa jälkeen on ryhdyttävä ratkomaan tiensä päähän tulleita palvelumuotoja myös omaehtoisesti - odotteluun ei ole enää varaa. Yksi esimerkki 70-luvun jäänteestä ovat terveyskeskusten vuodeosastot, joita ajan henkeen löytyy jokaisesta kunnasta.

Kuntakohtaisia vuodeosastoja ylläpidetään isolla rahalla ja samaan aikaan erikoissairaanhoidossa päiväpolikliiniset toimenpiteet yleistyvät. Terveyskeskuksissa paikkoja täytetään sinne kuulumattomilla potilailla, jotta palvelun ylläpito olisi edes jotenkuten perusteltavissa. Vedotaan erikoissairaanhoidon siirtoviivemaksujen ehkäisyyn, kun osastoja ylläpidetään 60-70% käyttöasteella.

Vuodeosastojen toimenkuviin kuuluvat akuuttisairaanhoito, toimintakyvyltään heikentyneiden ikääntyneiden ja muistisairaiden säilöminen sekä saattohoito. Yhtälö on osaamisen ja inhimillisyyden kannalta mahdoton.

Akuutti sairaanhoito on varsin erilaista, riippuen onko kyseessä aivoverenkierron ongelmat, leikkauksen jälkihoito jne. Väestöpohja huomioon ottaen akuuttisairaudet voitaisiin keskittää 4-6 alueelliseen yksikköön: Saloon, Loimaalle, Ukiin, Turkuun ja johonkin Turun kehyskunnista ruotsinkielistä palvelua unohtamatta. Kun kyse on muutaman viikon hoitojaksosta, etäisyys kotiin voi hyvin olla yli 10 kilometriä. Myös alueelliset yksiköt voisivat erikoistua hieman.

Ikääntyneiden säilöminen vuodeosastoilla pitää saada loppumaan heti. Vuodeosastohoidon on todettu romahduttavan ikääntyneen toimintakyvyn, kolmen hengen ryhmähuone yhteisine vessoineen ja muine ankeuksineen ei ole laadukasta elämää. Kaksoispaikka vuodeosastolla ja ympärivuorokautisessa hoidossa vasta kallista onkin. Esimerkiksi suurin osa virtsatietulehduksista voitaisiin hoitaa hoitokodissa kotisairaalan tuella. Ongelmana taitavat olla hallinnon eri siilot: terveyspalvelut ja vanhuspalvelut hoidetaan eri organisaatioissa tai kotisairaalan palveluita ei automaattisesti tarjota yksityisiin hoitokoteihin. Kunta maksaa näin sekä vuodeosastohoidosta että hoitokotipaikasta.

Saattohoidon osalta kotiin vietävät palvelut ovat monesti se paras vaihtoehto. Jos ympärivuorokautista hoitoa tarvitaan, on suunnaton menetys, että Karina-koti nyt lopetetaan. Valinnanvapautta ei enää ole ja tarjolla ovat vain vuodeosastot, joissa kovin harva haluaisi viimeisiä aikojaan viettää. Saattohoitoa ei pidä kuntien miettiä vain oman kunnan sisällä vaan ratkaisut kannattaisi laatia yhteistyössä erikoissairaanhoidon ja alueen kuntien kanssa. Palliatiivisen hoito- ja osaamiskeskuksen perustaminen TYKS:n yhteyteen olisi välttämätöntä (TS 16.5.).

Kun uutta hallitusta odotellaan, meidän on Varsinais-Suomessa kehitettävä alueellista akuuttisairaanhoitoa erikoissairaanhoidon ja kotisairaaloiden välille, vähennettävä vuodeosastopaikkojen ylläpitoa vain varmuuden vuoksi ja ryhdyttävä ohjaamaan saattohoitoa kokonaisuutena.

Jäljelle jääviin osastohoidon yksiköihin tarvitaan vahvasti kuntouttava lähtökohta työlle. Toimintakyky ei saa hoidon aikana laskea vaan sen paraneminen on tärkeä päämäärä kaikessa muussa kuin saattohoidossa. Kunnissa kannattaisi miettiä vanhus- ja terveyspalveluiden yhdistämistä, jos ei sitä jo ole tehty.

Toimintakyky keskiöön

Lauantai 4.5.2019

Kirjoitus on alunperin julkaistu Turun Sanomissa 4.5.2019

Soteuudistuksen siirryttyä uuden hallituksen pöydälle, kunnat jatkavat tuttuun tapaan vuosibudjettiensa laatimista. Samaan aikaan hallitusohjelmaa rakennetaan ja muun muassa hoitajamitoitus ympärivuorokautisessa hoidossa on ollut kevään kuumia puheenaiheita.

Keskusteluissa ja miksei myös budjeteissa liian vähälle huomiolle jäävät liikunnan ja toimintakyvyn kiistaton yhteys. Ikääntyvän väestömme kohtalonkysymys on toimintakyky ja sen ylläpitäminen. Toimintakyvyn tärkeys korostuu ikääntyessä, mutta näyttelee keskeistä roolia ihan kaikissa elämänvaiheissa, myös lapsuudessa ja työiässä.

Turun Sanomat 2.5. vertaili saman geeniperimän saaneita kaksosia, joiden elintavat olivat hyvin erilaiset. Vähäisen liikunnan ja huonojen ruokailutottumusten vaikutukset henkilön elämänkaareen ja elämänlaatuun mutta myös kansantalouteen olivat dramaattiset.

Ikääntyneiden päivittäisen liikunnan, kuntoutusteknologian ja digitaalisten palveluiden puolestapuhujana toivon koko sydämestäni että uusi hallitus nostaa toimintakyvyn ylläpitämisen keskeiseen rooliin ohjelmissaan. On turha tavoitella ikääntyneiden pidempää asumista kotona, jos emme varmista mahdollisuuksia päivittäiseen toimintakykyä ylläpitävään liikuntaan.

Liikuntasuositukset ikääntyneille koskevat myös ympärivuorokautista hoitoa. Toimintakyvyn ylläpitäminen vaikuttaa merkittävästi hoitoisuuteen, mutta myös koettuun elämänlaatuun; kukapa meistä ei haluaisi pukeutua, syödä tai käydä vessassa itsenäisesti.

Ilman hallitusohjelmaa ja kärkihankkeitakin kunnat voivat panostaa liikunnan lisäämiseen palveluissaan esimerkiksi päivätoiminnassa, ympärivuorokautisessa hoidossa, terveyspalveluissa ja erityisesti kotipalvelun piiriin kuuluvien ikääntyneiden arjessa. Mahdollisuudet siihen ovat rajattomat eikä edes kustannukset ole tälle esteenä, kun hyödynnetään uusia ketteriä tapoja, digitalisaatiota ja teknologiaa liikunnan avustajana ja mahdollistajana.

Kansa on puhunut

Tiistai 16.4.2019

Eduskuntavaalit ovat tällä erää takana. Onnittelut 17 varsinaissuomalaiselle kansanedustajalle, niin uusille kuin kokeneillekin tekijöille!

Samalla on aihetta onnitella kaikkia ehdokkaita tiimeineen, jotka vaaleissa asettuivat ehdolle. On todellakin melkoinen panostus niin ajallisesti, taloudellisesti kuin henkisestikin lähteä ehdolle omilla kasvoillaan, omalla persoonallaan. Tosissaan tehty vaalikampanja vie kuukausien ajallisen panostuksen ja monella myös tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia euroja.

Vaalien aikaan tuntuu suorastaan kummalliselta, että ehdokkaisiin osa ihmisistä ja myös medioista suhtautuu vihamielisesti tai ainakin skeptisesti. Jos yleinen ilmapiiri esimerkiksi televisiossa on aina haastava ja huonoihin seikkoihin keskittyvä, se luonnollisesti tarttuu. Mietin monta kertaa tenttejä katsoessani, että miten ihmeessä saamme nuoret äänestämään, saati ehdolle, jos keskusteluissa keskitytään virheiden etsimiseen, vastakkainasettelun rakentamiseen ja toisten näpäyttelyyn. Sosiaalinen media tarjoaa vielä villimmän kanavan huonoon käytökseen.

Toivottavasti jatkossa otamme opiksemme ja alamme etsimään ainaisen alasampumisen sijaan myös onnistumisia ja keskustelemaan tekijöistä, joilla niihin päästiin. Toivottavasti sen myötä yleinen ilmapiiri muuttuisi ja poliitikon ammatista, siihen pyrkimisestä tulisi pikemminkin hyve kuin pahe. Tuhansien ilmaisten tuntien tekeminen yhteiskunnan eteen on kovin harvoin oman edun tavoittelua tai pelkkää vallanhimoa. Siihen tarvitaan myös kiinnostusta, innostusta ja intohimoa yhteisiin asioihimme.

Suuri kiitos siis kaikille ehdolle lähteneille, heidän ahkerille tiimeilleen ja taustajoukoilleen sekä tietysti äänestäjille; kaikkia näitä tarvitaan toimivaan demokratiaan rakentavaa mediaa unohtamatta.

Puhutaan tasa-arvosta

Perjantai 5.4.2019

Viime eduskuntavaaleissa kuumin puheenaihe oli tasa-arvoinen avioliittolaki. Minulle on näiden vaalien aikana tullut vahvasti olo, että tällä kertaa meidän pitäisi puhua tasa-arvosta.

Oma arkikokemukseni politiikasta ei tue väitettä, että Suomessa tasa-arvon osalta olisi valmista, että kaikki työ olisi jo tehty. Naiskansanedustajia on tällä hetkellä 41,5%, pääministeritentti oli haastattelijoita myöden
"all male panel", yritysten johdossa naiset ovat selkeässä vähemmistössä.

Paimion parantola ansaitsee tulla nähdyksi

Lauantai 24.11.2018 - Sanna

Kirkko tulee taas

Maanantai 5.11.2018 - Sanna

Osallistuin lapseni kuoron myötä gospelkirkkoon Piikkiön kirkossa. Gospelmessu kuulosti ja tuntui juuri niin hyvältä kuin kirkon pitäisikin.

Kuinka moni aidon oikeasti jaksaa mennä sunnuntaiaamuna kello 10 kuuntelemaan vieraalta kuulostavia virsiä ja pitkiä saarnoja? Tämä tietysti on karikatyyri kirkosta, mutta toisaalta, mielikuvat juuri ratkaisevat.

Omassa työssäni olen huomannut, miten tärkeää ihmisille on nimenomaan musiikki. Miksi tarjota ihmisille musiikkia, joka ei heitä hautajaisten ulkopuolella juurikaan puhuttele. Voisiko gospelmessu ollakin sunnuntaisin vakio vaikka joka toinen viikko? Toiveikas tunnelma, hyvä saarna ja raamatun teksti jonkun nuoren lukemana. Ehkä messun aikatauluakin voisi ajatella uudelleen. Ei Raamatussa taida lukea mitään kello kymmenestä.

Mikä mukavinta, messun jälkeen tarjolla oli lämmintä mehua. Oivallinen tapa jäädä vähän juttelemaan ja tutustumaan seurakunnan muihin jäseniin mehun, kahvin tai iltateen merkeissä. Pieni tarjoilu ei paljoa maksa.

Entäpä sitten kirkon sanoma. Uskon, että lähimmäisestä välittäminen, armo, myötätunto ja turva ovat juuri niitä puuttuvia palasia, joita niin moni tässä ajassa elämäänsä kaipaisi. Verkossa ihmiset heittävät toistensa päälle vihapuhetta, politiikassa rakennetaan usein päätöksiä vastakkainasettelun kautta, työpaikoilla kilpailu on äärimmäisen kovaa, eikä ole helppoa koululaisillakaan. Entistä useammat eroavat, sukulaiset asuvat kaukana toisistaan, eikä lapsilla tai aikuisilla ole edes kotona turvapaikkaa, jossa sinua rakastetaan ja hyväksytään sellaisena kuin olet.

Kirkolla on siis kaikki menestyksen elementit olemassa, kysymys on vain siitä, miten ihmiset jälleen löytävät tiensä seurakuntaan. Tällä hetkellä kirkon sisäiset ristiriidat hallitsevat myös mielikuvia. Kaikista kysymyksistä ja arvoista emme ehkä koskaan löydä yhtä yhteistä ratkaisua, mutta se ei saa estää elämästä rauhassa rinnakkain kirkon sisällä. Mitä, jos keskittyisimme niihin 97 prosenttiin asioita, joista voimme olla samaa mieltä ja annamme tilaa jokaiselle pitää oma mielipiteensä niistä, mistä olemme eri mieltä. Lohtua, lähimmäisen rakkautta, armoa ja lämpöä kaipaa niin moni, että ei anneta lapsen mennä pesuveden mukana.

Kirkon päätöksentekoelimiin valitaan taas uusia päättäjiä. Toivottavasti mahdollisimman moni äänestäisi, ja toisaalta, valituksi tulisi niitä rohkeita ihmisiä, joille tärkeintä ei ole vain kaiken säilyttäminen ennallaan vaan elämän virtaan astuminen sellaisena kuin se nyt 2000-luvulla on.

Pienillä uudistuksilla olisi epäilemättä suuri vaikutus seurakuntaan. Ehkä näemme vielä laajan muutoksen ihmisten käyttäytymisessä ja ajan kuva ei ole kirkosta eroaminen vaan kirkkoon ja seurakuntaan kuuluminen.

Mihin koira karvoistaan

Lauantai 3.11.2018 - Sanna

Aiemmin syksyllä kirjoitin blogiini, että eduskuntavaalit jäävät ensi keväänä osaltani väliin. Intohimo politiikkaan ei kuitenkaan ole mihinkään sammunut, vaikka tekemistä kyllä piisaa muillakin elämänaloilla. Olinkin todella otettu, kun päätökseni jälkeen minuun otettiin yhteyttä eduskuntavaalikampanjaan liittyen.  

Jos ehdokkaan arvoina ovat työ ja yrittäjyys, koulutus sekä ympäristöasiat, tunnen väistämättä yhteenkuuluvuutta ja jaan nämä arvot. Kun kyseessä on vieläpä henkilö, joka on toiminut jo muutamia vuosia mentorinani politiikassa, työhistoria on yritysmaailmasta ja koulutuskin jossain määrin meitä yhdistää, ei tehtävästä voinut kieltäytyä, olipa kiireitä tai ei.

Niinpä lupauduin ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolaisen kampanjapäälliköksi ensi kevään eduskuntavaaleihin. Kiitos Anne-Mari kutsusta tehtävään, tästä se vaalipöhinä taas alkaa!

Kuka säätää ja mitä

Lauantai 10.3.2018 - Sanna

Kaarinan sivistyslautakunnan puheenjohtaja (sd.) ruotii aamun Turun Sanomissa Kaarinan kaupunginhallituksen päätöstä käyttää sivistysjohtajan viransijaisuuteen otto-oikeutta ja julistaa viransijaisuus avoimeen hakuun sisäisen täytön sijaan. 

Vastinetta en koe tarpeelliseksi lähettää sanomalehteen, koska asian ruotiminen lehtien palstoilla ei ole erityisen tyylikästä. Täällä omassa blogissani voinen kuitenkin korjata muutaman tekstissä olleen virheellisen seikan meidän "kummallisen ryhmän" kokoomusedustajien puolesta. 

Kaupunginhallituksen käytettyä asiaan otto-oikeutta, asiaa käsiteltiin yhdessä poliittisissa neuvotteluissa. Neuvotteluissa toin esiin usean kokoomuslaisten ajatuksia sivistyspalveluiden organisaation kehittämisestä kohti soteasentoa; sivistyspalveluidemme merkitys kun entisestään kasvaa, mikäli sotepalvelut ja moni muu toiminto siirtyvät maakunnalle. 

Sivistyspalveluihin koemme tarpeelliseksi tuoda vahvaa kehittämisosaamista jatkossa sivistysjohtajan avuksi. Kehittämisalueita ovat muun muassa oppimisympäristöihin, oppimateriaaleihin, sähköiseen asiointiin koko toimialalla, taloushallintaan, elinkaariajatteluun, aktiiviseen viestintään ja moneen muuhun liittyen. Sivistysjohtajan viransijaisuutta ajattelimme siis isommalla aikaikkunalla kuin vain 10-12 kuukauden sijaisuuden näkökulmasta. 

Tämä esityksemme kehityspäällikön pysyvästä virasta nähtiin neuvotteluissa arvokkaana, mutta aikataulun puitteissa hankalana. Neuvotteluissa ja hallituksessa päätettiin enemmistön voimin hakea tässä kohdin viransijaista, joskin kehittävää työotetta painottaen. 

Hallitushuoneessa päätöksestä käytiin kyllä keskustelua, mutta se ei luonnollisesti ole julkista eikä suinkaan kuulu lehtien palstoille. Yhden työntekijän asioiden ruotiminen julkisesti on myös erittäin arveluttavaa. Näin ollen päätöksen taustalla olevia keskusteluita on tarpeetonta tämän enempää avata. Sivistyslautakunnan puheenjohtaja ei istu hallituksessa. 

Mitä taas tulee huoleen siitä, että hyvää sijaista ei ole saatavilla tai perehdyttämiseen menee koko aika, voinen sanoa, että kyllä on saatavilla, kiinnostuneitakin on jo useampia, eikä perehtyminen asiaa jo etukäteen tuntevalta tosiaankaan vie vuotta. Työhön todennäköisesti pääsee kiinni muutamassa kuukaudessa. Ja tottakai, valittava henkilö voi hyvinkin tulla kaupungin sisältä, jolloin perehtyminen käy vieläkin nopeammin. 

Liian usein julkisella sektorilla liioitellaan asioiden monimutkaisuutta ja epäillään, että uusien asioiden oppimiseen menee vuosikausia. Tällainen vuoden sykli on yksityisellä puolella aivan arkipäivää yhdessä tehtävässä ja toisaalta, mitää pysyviä virkoja ei ole. Vai kuinka ulkopuolelta tuleva toimitusjohtaja voi saada pyörät pyörimään esimerkiksi pörssiyhtiössä vain muutamassa kuukaudessa oikeaan suuntaan?

Entäpä sitten kirjoituksessa esitetty huoli siitä, että "poliitikot hämmentävät soppaa, johon yksikään heidän lusikoistaan ei kuuluisi" on hurmaava popularisointi, vailla mitään poliittista muistia tai logiikkaa. Kaarinassa "erittäin kummallinen ryhmä" teki viime valtuustokaudella suuren suuria päätöksiä nimenomaan juuri organisaatioon liittyen. Usean vuoden valmistelutyö ASKEL-elinkaarimallin käyttöönottamiseksi organisaatiouudistuksen pohjana vedettiin vessasta alas ja tehtiin kaikkien muiden kuin kokoomuksen tuella nykyinen organisaatiomalli, jonka epäloogisuudet alkavat paljastua myös poliitikoille päätös kerrallaan. Yksi malliesimerkki tästä on liikuntapalveluiden siirto tekniselle toimialalle. 

Kuten sanottua, kokoomus ei tuolloin uutta organisaatiorakennetta tukenut ja siten voinemme myös osallistua keskusteluun palvelualuejohtajien sijaisuuksista: miten ne on mielekästä toteuttaa. 

Millaista työnantajapolitiikkaa siis tämä viime keväänä tehty organisaatiouudistus olikaan, missä usean vuoden, koko henkilöstön huolella tekemään organisaatiouudistukseen vedettiin rastit päälle. Entä, olisiko tämän hetken joukkoirtisanoutumisilla ja tuolla uudistuksella jotain tekemistä keskenään?

Vielä lopuksi on todettava, että Kaarina on saanut paljon negatiivista julkisuutta liittyen nimenomaan kouluasioihinsa. Nyt lautakunnan puheenjohtaja näyttää mallia, miten tätä negatiivista kierrettä halutaan oikein jengata syvemmäksi.

Katsomme, että meillä on pätevät henkilöt hoitamassa omaa nykyistä leiviskäänsä ja tämän lisäksi tiettyjä osa-alueita on hyvä vahvistaa jatkossa. Yksi näistä on viestintä. Ja nimenomaan hyvästä viestinnästä on aiheellista osoittaa kiitokset näin lopuksi niin Piikkiön yhtenäiskoulun kuin Rungon koulun rehtoreille mallikkaasta, informatiivisesta ja proaktiivisesta tiedottamisesta liittyen koulujen tuleviin remontteihin. Kyllä täällä siis on paljon hyvääkin ja muki on pikemmin puoliksi täynnä kuin tyhjillään. 

Hyvän yhteistyön, vahvan sivistyksen ja positiivisten asioiden vahvistamisen puolesta,
Sanna Vauranoja ja Ulla Myntt

Pienten lasten vanhemmat pois politiikasta!

Torstai 8.3.2018 - Sanna

* Kirjoitus on julkaistu Helsingin Saomissa Naistenpäivänä 8.3.2018

Kulunut talvi ollaan puhuttu Suomessa perheiden tasa-arvosta. Lakiuudistusta ei saada tällä hallituskaudella aikaan, enkä oikeastaan yhtään ihmettele.

Muutoksen aikaansaaminen on hankalaa, lähtien siitä tosiasiasta, että äitiys- ja vanhempainrahakaudella ei pitäisi toimia luottamustyössä. Jokaisesta valtuuston, hallituksen tai lautakunnan kokouksesta, mikäli ne eivät osu sunnuntaille, peritään ansiosidonnainen äitiyspäivärahat takaisin. Käytännössä tämä siis useimman kohdalla tarkoittaa, että osallistumisesta päätöksentekoon joutuu maksamaan. Samaan aikaan kokouspalkkioilla ei ole vaikutusta eläkkeeseen eikä pääsääntöisesti esimerkiksi ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan.

Demokraattisilla vaaleilla valituista luottamustehtävistä ei voi olla pois ilman pätevää syytä. Onko siis raskaus ja vauva sairaus, vai mikä tässä olisi pätevä syy olla pois kokouksista äitiysloman aikana. Siis kokouksista, joihin henkilö on vaaleilla valittu edustamaan esimerkiksi lapsiperheitä. Vai onko tämä käytäntö sittenkin kannanotto siihen, että pohjimmiltaan äitien paikka on kotona hoitamassa vauvojaan, joita tosin vauvan toinen vanhempi tai muu aikuinen hoitaisi kokousten ajan aivan yhtä hyvin kuin äiti.

Ei ole mikään ihme, että vanhempainvapaa-asiaa ei saada korjattua, jos ruohonjuuritasolta alkaen äitien ja pikkulapsiperheiden diskriminointi päätöksenteosta on näin systemaattista ja laeilla suojeltua. Samaan aikaan koko päätöksenteko vääristyy kauttaaltaan, jos kokonainen ryhmä jätetään tällaisella täysin epätasa-arvoisella käytänteellä päätöksenteon ulkopuolelle.

Naisten päivän kunniaksi voidaan lakiuudistukset aloittaa tästä, jos isommasta kokonaisuudesta ei päästä yhteisymmärrykseen. Luottamustehtävistä maksettavien palkkioiden ei pidä vaikuttaa vähentävästi lakisääteiseen äitiys- tai vanhempainpäivärahan määrään, ainoastaan luottamushenkilön veroprosenttiin

Äidit pois päätöksenteosta!

Torstai 1.3.2018 - Sanna

Kulunut talvi ollaan puhuttu Suomessa perheiden tasa-arvosta. Lakiuudistusta ei saada tällä hallituskaudella aikaan, enkä oikeastaan yhtään ihmettele.

Lähtien siitä tosiasiasta, että äitiys- ja vanhempainrahakaudella ei ole ilmeisesti tarkoituskaan toimia luottamustyössä. Esimerkiksi eläkeläiset, työttömät ja opiskelijat voivat kyllä toimia luottamustehtävissä, mutta me pienten lasten äidit ja joissain tapauksissa isät emme kuulu päätöksentekoon.

Jokaisesta käymästäni kokouksesta, mikäli ne eivät osu sunnuntaille, peritään äitiyspäivärahat takaisin aina minimirahaan saakka. Käytännössä tämä siis tarkoittaa, että maksan osallistumisestani päätöksentekoon.

Samaan aikaan demokraattisilla vaaleilla valituista luottamustehtävistä ei voi olla pois ilman pätevää syytä. Onko siis raskaus ja lapsi sairaus vai mikä olisi pätevä syy olla pois kokouksista vauvan johdosta. Siis kokouksista, joihin minut on vaaleilla valittu edustamaan, pitäisi olla hoitamassa vauvaa, jota hänen isänsä hoitaa aivan yhtä hyvin kuin minä.  

Ei ole mikään ihme, että vanhempainvapaa-asiaa ei saada korjattua, jos ruohonjuuritasolta alkaen äitien ja pikkulapsiperheiden diskriminointi päätöksenteossa on näin systemaattista ja laeilla suojeltua. Samaan aikaan koko päätöksenteko vääristyy kauttaaltaan, jos kokonainen ryhmä jätetään tällaisella epäoikeudenmukaisella käytänteellä päätöksenteon ulkopuolelle.

Aloitetaan vaikka tästä, jos isommasta kokonaisuudesta ei päästä yhteisymmärrykseen. Luottamustehtävistä maksettavien palkkioiden ei pidä vaikuttaa äitiys- tai vanhempainpäivärahan määrään, ainoastaan henkilön veroprosenttiin.

Viimeinen auto

Perjantai 16.2.2018

Turun seudulla raitiovaunupäätös herättää runsasta keskustelua. Aihe on tärkeä, sillä tänään tehtävät ratkaisut ulottuvat vuosikymmenten päähän. Ratkaisu vaikuttaa olennaisesti siihen, miten ja missä Turun talousalue kehittyy ja kasvaa. 

Raitiovaunun ja superbussin vertailuun on helppo löytää erilaisia näkökulmia. Superbussi on joustavampi, nopeampi ottaa käyttöön, edullisempi, laaja-alaisempi jne. Raitiovaunu taas on mielikuviltaan tehokkaampi, elinkaareltaan pidempi-ikäinen, mutta vaikeammin muunneltavissa ja investoinniltaan noin kolminkertainen. 

Päätöstä tehtäessä, ensin pitänee pohtia, millaista tulevaisuuden liikkuminen ylipäätään aikoo olla. 

Oma autoni on tulossa elinkaaren loppupuolelle, kun se ihan näinä kuukausina ylittää romutuspalkkion 10 vuoden rajapyykin. Uusi auto on siis hankittava. Mutta jääkö auto viimeiseksi omaksi autokseni ja mitä tulee tilalle?

Nuori suomalainen tutkija Sonja Heikkilä lanseerasi vuonna 2014 termin MaaS eli Mobility as service, liikkuminen palveluna. Tämä yksinkertaistetusti tarkoittaa eri liikkumisvälineiden ketterää yhdistelyä palvelupaketeiksi. Jos minä haluaisin päästä Kaarinasta Raision Myllyyn, matka sinne voisi taittua bussilla ja taksilla tai joukkoliikenteen, taksien ja tulevaisuudessa erilaisten yhteiskäyttöautojen avulla. 

Yhteiskäyttöautot voivat olla arkipäivää etenkin kaupungeissa jo muutamassa vuodessa. OP-ryhmä on jo lähtenyt MaaS-liiketoimintaan mukaan ja monesti he ovat haistaneet tulevaisuuden heikot signaalit oikein.

Yhteiskäyttöautot voisivat toimia aivan yhtä hyvin rivitalo- ja pientaloalueilla, joissa useimmissa perheissä on kaksi autoa, mutta toinen seisoskelee tallissa suurimman osan ajasta esimerkiksi etätyön lisääntyessä.

Miksi siis investoida esimerkiksi 15 000 euroa uudempaan autoon, jonka käyttöaste on hädin tuskin 5% ja ylläpitoon ilman bensoja arvonalenema huomioimalla, menee 150-200 euroa kuukaudessa. 

Rintajouppien autosuku taas arvioi, että sähkö- ja hybridiautojen myynti on yli 50% kaupasta jo vuonna 2022. Se on todella pian. Eli jos nyt ostan uuden bensa-auton, mikä sen jälleenmyyntiarvo on neljän vuoden kuluttua?

Mikäli tulevaisuudessa liikkuminen rakennetaan erilaisista palikoista palveluna, ykistyisautoja omistetaan entistä vähemmän, nuori polvi ei enää aja edes ajokortteja ja ympäristönäkökohtien merkitys kasvaa, voidaan ajatella, että myös kysyntä julksille liikenneratkaisuille kasvaa ja niiden käyttöalue laajenee. 

Vaikka oma mielipiteeni superbussin ja raitiovaunun välillä ei ole vielä selkiytynyt, ratkaisun keskiössä pitäisi olla kysymys siitä, mitä tavoitteita ratkaisulla halutaan saavuttaa. Ovatko tärkeimmät tavoitteet ympäristöystävällisyys, kustannustehokkuus, kasvun mahdollistaminen, julkisen liikenteen profiilin nostaminen vai yksinkertaisesti entistä suurempien massojen siirtely paikasta toiseen entistä tehokkaammin ja taloudellisemmin vai jotain muuta.

Jos nykyiset ratkaisut eivät tunnu kumpikaan sellaisenaan riittävältä ratkaisulta, tässä vielä muutamia näkökulmia muutenkin monimutkaiseen asiaan. 

Ensinnäkin, koen kaarinalaisena, että Kaarinan olisi oltava päätöksessä mukana. Sekä Littoinen että Kaarinan keskusta ovat melko tiiviitä ja julkiset liikenneratkaisut on ulotettava myös tänne. Rakenteeltamme olemme samankaltainen kuin Raisio. Jotta Kaarina säilyttää vetovoimaansa, on joukkoliikenteen toimittava nykyistäkin tehokkaammin. 

Littoisten osalta myös lähijunien hyödynnettävyys pitäisi mietiiä. Paikka lisäraiteelle on saatavissa Helsingin raiteen yhteyteen. Vai muuttuuko raidelinjaus jo Turun päässä tunnin junan yhteydessä, jolloin nykyinen raide jäisi lähiliikenteen ja tavaraliikenteen käyttöön? Voitaisiinko lähijunaa ajatella samalla tavoin myös telakan, Raision ja uudenkaupungin suuntaan, olemassa olevilla raideyhteyksillä.

Entäpä sitten reittivalinnat. Mitä, jos raitiovaunuliikenne kulkisikin kehämäisesti keskusta-yliopisto-TYKS-Kupittaa-Martti-satama-Portsa-matkakeskus-keskusta -linjalla, kuten raitiovaunu liikennöi esimerkiksi Wienin Ringillä. Kehälle tulevat linja-autot kaikista ilmansuunnista, jolloin keskustan linja-autoliikennettä voitaisiin kenties vähentää. Samalla saataisiin ratkottua Kupittaan pysäköinti ja liikkumisongelmia. Lähijunista pääsisi helposti vaihtamaan keskusta-alueen kehäraiteelle. 

Jos taas päädytään superbusseihin, olisi nyt viimeinen hetki viedä linja-autoliikenne torin kannen alle samalla kun Toriparkkia ryhdytään tekemään. Lisäksi olisi mietittävä Aninkaisten mäen siirtämistä tunneliin, jolloin puutorin seutu muuttuisi puistomaisemmaksi, Konserttitalo mahtuisi laajenemaan, eikä uutta taloa tarvittaisi Hämähäkkitontille. 

Hienointa tietysti olisi, jos tunneli alkaisi jo Uudenmaankadun ja Hämeenkadun kulmasta, jotta Suurtori saataisiin rauhoitettua liikenteeltä. Ehkä se on kuitenkin liian kallista ja utopiaa tässä kohdin?

Mitä vielä tulee vaihtoehtojen vertailuun, raitiovaunukiskojen tilantarve on noin 1,5 ajokaistaa, kun superbussit vievät kaksi. Kaupunkien kehityskulku on usein busseista raitiovaunuihin ja raitiovaunuista metroihin, kun miljoonan rajapyykki lähenee. Missä me olemme nyt ja mihin me haluamme tällä seudulla kasvaa?

Ratkaisussa on siis yhtä monta näkökulmaa kuin on tarkastelijaakin. Ainoa käypä ratkaisu lienee löytää yhteisymmärrys tavoitteista: mitä asioita haluamme päätöksellä saavuttaa. Tavoitteisiin peilaamalla valinta on mahdollista tehdä mahdollisimman kestävästi. Vielä ei kai ole liian myöhäistä tehdä uusiakin avauksia?

Punatiiltä!

Keskiviikko 17.1.2018 - Sanna

Kaarinan kenties tunnetuin nähtävyys on Kuusiston linnanrauniot. Rauniot muodostuvat punatiilestä.

Kaarinan keskustassa 110-tien varressa punatiiltä on käytetty runsaasti. Vaikka se ei ehkä ole muodikkain, se luo omaleimaisen, lämpimän ja ajattomankin kaupunkikuvan Kaarinan keskustaan.

Sähköä!

Torstai 11.1.2018 - Sanna

Olen kenties kyllästymiseen saakka jankuttanut eri yhteyksissä Sähköisistä palveluista. Kaikille lienee tuttua nettipankin käyttäminen ja verkkokauppoihinkin on suurin osa ennättänyt tutustua. Koululaisten vanhemmat eivät voi välttyä Wilmalta.

Yrittäjänä voin asioida verottajan kanssa sähköisesti ja maksaa palkat näppärästi palkka.fi -sovelluksella.

Työ on tehty

Sunnuntai 9.4.2017 - Sanna

Eilinen vaalien aatto kului kampanjoinnin merkeissä suurelta osin. Littoisissa pidimme lettukestejä, kotona pinetä blogailua ja illalla mustarastaan laulua kuunnellen jaoin vaalipäivän aamua varten viimeisiä mainoksia postilaatikoihin. 

Tunnelma Kaarinan kokoomusehdokkaiden kesken on ollut vertaansa vailla. On ollut ilo tutustua uusiin energisiin ehdokkaisiimme, etuoikeus tehdä työtä yhdessä vanhojen tuttujen kanssa. Yhteishenki on ollut mitä parhain, yhteisiä tapahtumia on tehty ilolla ja uutta luoden; joka kerta on ollut mukava lähteä vaalityöhön!

Vaalikampanja on nyt tehtynä ja lähes koko valtuustokausikin valmis. Sekä vaaleissa että valtuustossa työtä on tehty ahkerasti, intohimoisesti ja asioihin perehtyen. Kesäkuussa aloittaa uusi valtuusto työnsä. Toivottavasti oma työni jatkuu myös kesäkuussa!

Kiitos ehdokkaille, yhdistystemme aktiivisille taustajoukoille, kaarinalaisille mukavista kohtaamisista ja erityisesti kodin tukijoukoille! Illalla sitten jännitetään, kun sininen tolppa kohoaa. Käytäthän ääntäsi!

Ettei jotain hyvääkin

Lauantai 8.4.2017 - Sanna

Olen suurella mielenkiinnolla katsonut lähes kaikki vaalitentit. On ollut hauska huomata, että kuluneen kahden viikon aikana hallituspuolueissa on tapahtunut jotain: kaikki kolme puhaltavat yhteen hiileen ja puhuvat yhdellä suulla. 

Sen sijaan opposition puheet ovat alkaneet kärsiä inflaatiota, kun kaiken alasampumista, ongelmia, huolestuneita ilmeitä, räksytystä ja suoranaista mollausta on jatkunut viikosta toiseen. Kaikki osaavat luvata lisää, mutta erityisen harva osaa kertoa, millä rahalla. Myös sosiaalinen media täyttyi ihmettelevistä viesteistä: kiva kun kaikkea lupaatte, mutta millä se kaikki kustannetaan. Meidän rahoillamme, kuuluisi rehellinen vastaus. 

Poliittiseen retoriikkaan tämä kaikki tietysti kuuluu. Sen sijaan pohdin median roolia esimerkiksi äänestysprosenttiin. Kyllä toimittajat ohjaavat keskustelua kysymyksillään ja kysymyksiä voidaan asetella rakentavasti tai nyt vallitsevan kulttuurin mukaan kriittisesti. Näppärin kysymys ei luotaa tulevaisuutta, vaan kaivelee menneisyyttä.

Tästä yhtenä esimerkkinä on eilisen vaalitentin kansalaispuheenvuorot. Oli petytty kansanedustajien kykyyn ratkoa vakuutuslääkäreiden toimintaa, kotipalvelun väki vaihtui ja niin edespäin. En väheksy, etteivätkö nämä ongelmat olisi olemassa. Mutta millainen keskustelu olisi syntynyt, jos puheenvuoroissa olisi kerrottu onnistuneista päätöksistä: toimivasta päiväkodista, kodinomaisesta hoivakodista tai kivasta koulupäivästä.

Me todellisuudessa piehtaroimme "first world problems" -ilmiön parissa. Hökkelikylän näköisen asuinalueen asukas Nairobissa tai myrkkykaasulta Syyriassa säästynyt perhe ei osaa edes kuvitella, mitä kaikkea meillä täällä onkaan - ja miten hyvin. Me emme sitä enää näe, koska ne ovat saavutettuja etuja, meille arkisia asioita ja meidän ajatteluamme ohjataan päivittäin lukuisiin epäkohtiin. Ja sitä tuppaa tulemaan lisää, mihin keskitymme.