Pienten lasten vanhemmat pois politiikasta!

Torstai 8.3.2018 - Sanna

* Kirjoitus on julkaistu Helsingin Saomissa Naistenpäivänä 8.3.2018

Kulunut talvi ollaan puhuttu Suomessa perheiden tasa-arvosta. Lakiuudistusta ei saada tällä hallituskaudella aikaan, enkä oikeastaan yhtään ihmettele.

Muutoksen aikaansaaminen on hankalaa, lähtien siitä tosiasiasta, että äitiys- ja vanhempainrahakaudella ei pitäisi toimia luottamustyössä. Jokaisesta valtuuston, hallituksen tai lautakunnan kokouksesta, mikäli ne eivät osu sunnuntaille, peritään ansiosidonnainen äitiyspäivärahat takaisin. Käytännössä tämä siis useimman kohdalla tarkoittaa, että osallistumisesta päätöksentekoon joutuu maksamaan. Samaan aikaan kokouspalkkioilla ei ole vaikutusta eläkkeeseen eikä pääsääntöisesti esimerkiksi ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan.

Demokraattisilla vaaleilla valituista luottamustehtävistä ei voi olla pois ilman pätevää syytä. Onko siis raskaus ja vauva sairaus, vai mikä tässä olisi pätevä syy olla pois kokouksista äitiysloman aikana. Siis kokouksista, joihin henkilö on vaaleilla valittu edustamaan esimerkiksi lapsiperheitä. Vai onko tämä käytäntö sittenkin kannanotto siihen, että pohjimmiltaan äitien paikka on kotona hoitamassa vauvojaan, joita tosin vauvan toinen vanhempi tai muu aikuinen hoitaisi kokousten ajan aivan yhtä hyvin kuin äiti.

Ei ole mikään ihme, että vanhempainvapaa-asiaa ei saada korjattua, jos ruohonjuuritasolta alkaen äitien ja pikkulapsiperheiden diskriminointi päätöksenteosta on näin systemaattista ja laeilla suojeltua. Samaan aikaan koko päätöksenteko vääristyy kauttaaltaan, jos kokonainen ryhmä jätetään tällaisella täysin epätasa-arvoisella käytänteellä päätöksenteon ulkopuolelle.

Naisten päivän kunniaksi voidaan lakiuudistukset aloittaa tästä, jos isommasta kokonaisuudesta ei päästä yhteisymmärrykseen. Luottamustehtävistä maksettavien palkkioiden ei pidä vaikuttaa vähentävästi lakisääteiseen äitiys- tai vanhempainpäivärahan määrään, ainoastaan luottamushenkilön veroprosenttiin

Sähköä!

Torstai 11.1.2018 - Sanna

Olen kenties kyllästymiseen saakka jankuttanut eri yhteyksissä Sähköisistä palveluista. Kaikille lienee tuttua nettipankin käyttäminen ja verkkokauppoihinkin on suurin osa ennättänyt tutustua. Koululaisten vanhemmat eivät voi välttyä Wilmalta.

Yrittäjänä voin asioida verottajan kanssa sähköisesti ja maksaa palkat näppärästi palkka.fi -sovelluksella.

Kansallinen häpeäriitti saa riittää

Torstai 2.3.2017 - Sanna

Lähes kahdenkymmenen vuoden häpeäpaalussa seisoskelun jälkeen, Suomi rohkaistui eilen juhlimaan kansallista ilonpäivää Niskasen kultamitalin siivittämänä. Niskanen muisti mitalihumussa lapsuuden suurta esikuvaansa Mika Myllylää. Norjalaisten mielestä se oli sopimatonta.

Mietin jo huulirasva-Johaugin käryn aikaan, että kovin on erilaiset kansalliset reagointitavat näihin käryihin. Norskit syyttivät systeemiä ja pitivät omansa puolta. Johaug palaa kilpaladuille pikimmiten huulet rasvattuna kuin mitään ei olisi tapahtunut. Samassa tilanteessa suomalaiset ajoivat yhden historian kovimmista ja ansioituneimmista hiihtäjistään hautaan ja loput kiinnitettiin kansalliseen häpeäpaaluun loppuelämäkseen.

Lienee sanomattakin selvää, että piskuinen Norja ei ole noussut maailman hiihtokärkeen vuosikymmeniksi vain vuorilla ja öljyisillä vuonoillaan vaan siihen on tarvittu kansallista ohjelmaa, joka ei tarkoittane pelkkää kaurapuuroa. Jos valtavan Venäjän hiihtohuippujakin on ollut menneinä ja nykyisinä aikoina rajallinen määrä, vaikka olympialaisissa kuskattiin näytehuoneeseen puhdasta siperialaismummon pissaa, miten Norja olisi yltänyt toistuvasti huipulle usealla kärjellä ihan puhtain paperein?

Mika Myllylä on kaikista tapahtumista huolimatta tähänastisen hiihtohistoriamme kovin nimi ja hänelle voidaan se kunnia myöntää julkisesti, vaikka hän sitä ei enää itse ole kuulemassa ja vaikka norjalaisille tulisi kuinka paha mieli tahansa omasta kaksinaismoralismistaan. Myllylän tuloksiin ei päästä pelkillä aineilla, vaan kyllä siinä on hiihtolenkki jos toinenkin vedetty äärirajoilla. 

On siis hienoa ja rohkeaa, että Iivo Niskanen muisti Myllylää eilen. Tietysti kiitos sekä onnea Iivolle mielettömän hienosta suorituksesta! Ja erityisesti nyt on aika lopettaa itsesyytökset ja häpeäpaalujen ylläpito Suomessa: vedetään rohkeasti kotiinpäin, seistään omiemme takana ja voi kai sitä joskus heittäytyä toisen eteen ladulle, jos ei muuten suksi oikein kulje. Vai mitä norjalaiset?

Käytännön säästöjä Kaarinaan

Keskiviikko 2.11.2016 - Sanna

Tässä muutamia konkreettisia ratkaisuehdotuksia palvelun parantamiseksi ja säästöjen synnyttämiseksi Kaarinassa. 

Esimerkki 1: Sähköinen ajanvaraus neuvolaan

Hyvänä esimerkkinä toimii neuvolapalvelut, jossa mitään portinvartijaa palvelulle ei tarvita. Henkilö joko on raskaana tai ei, hänellä on alle kouluikäinen lapsi tai ei ole. Keskimäärin alle 40-vuotiaat ovat varsin tottuneita sähköisiin palveluihin. Tällä hetkellä ajanvaraukset kuitenkin hoidetaan kello 12-13 puhelintunnilla lukuunottamatta 5-6 vuotiaita.

Avokonttorissa istuva juuri raskaustestin tehnyt ensikertalainen hiipii siivouskomeroon ja koittaa päästä varatun linjan läpi lähes tunnin. Tänään ei onnistunut, mutta huomenna uusi yritys. Asia olisi toki hoitunut vaikka illalla kotoa sähköisellä varauksella ja samalla olisi voinut sovittaa ajan myös miehen kalenteriin.

Puhelinvaraukseen menee esimerkiksi 20 neuvolahenkilöltä tunti jokaisena arkipäivänä eli yhteensä 100 tuntia viikossa (20 henkeä x 1 h x 5 päivää). Tämä on 2,5 henkilön viikkotyöaika.

Vapauttamalla neuvolan puhelinajoista, yksi henkilö voisi olla tavoitettavissa puhelimella ja chatillä aamusta iltaan, sillä raskausmyrkytyksen oireet eivät iske kello 11:45 ja silti 1,5 henkilön aika vapautuisi kokonaan muihin töihin. 1,5 henkilön työpanos on 75 000 euron arvoinen vuodessa. Sama koskee osittain hoitaja- ja lääkärivastaanottojen varaamista sekä ajanvarauksen etäneuvontaa. Nyt neuvolaan ollaan palkkaamassa 0,5 henkilö lisää. 

Esimerkki 2: Palvelukeskukset

Kaarina on päättänyt yhdistää laskentapalvelunsa Liedon, Paimion ja Sauvon kanssa. Vuodessa säästöä on odotettavissa hyvinkin 50 000 euroa ja lisääkin, mikäli eläköitymiset hyödynnetään täysimääräisinä ja lisää seiniä ei yksikön ympärille hankita. Laskentaosastoon kannattaisi yhdistää myös laskutuspalvelut. Toimialoilla ei tarvita useita henkilöitä erikseen laskuttamassa palveluista, vaan nekin pitäisi hoitaa yhdellä järjestelmällä, yhtenäisellä prosessilla, mahdollisimman sähköisesti muutaman hengen voimin. Säästöä yhteensä 100 000 euroa. Budjetissa ei ole huomioitu laskentapalveluilla saatavaa säästöä, koska asiaa ei oltu valtuustossa käsitelty ennen budjettia. 

Mikäli palvelukeskus aikanaan yhtiöitetään, sillä on mahdollisuus myydä palveluita myös muille kunnille. Pienet varsinaissuomalaiset kunnat ovat jo nyt osoittaneet kiinnostusta palveluiden ostoon.

Kuljetukset maksavat Kaarinalle reippaasti yli miljoonan vuodessa. Kuljetuksia hoidetaan toimialoilla erikseen ja kriteeritkin ovat siten erilaiset. Keksittämällä kaikki kuljetukset koulukuljetuksista vammaiskuljetuksiin, saataisiin parempaa palvelua kuntalaisille, optimoidut kuljetukset yli toimialojen ja kustannustehokkaampi ratkaisu. Kuljetuskeskuksella säästöä saadaan ensi vuonna 50 000 euroa, jatkossa huomattavasti enemmän.

Nyt budjetissa on uuden auton investointi 70 000 euroa ja kuljettajan palkat 20 000 pelkästään vanhuspalveluiden käyttöön. Käyttöastetta tuskin saadaan riittävän korkealle yhden toimialan käytössä. 

Esimerkki 3: Etäyhteyksillä lisää toimintakykyä

Vanhuspuolella teknologia ja sähköiset ratkaisut tarjoavat palveluihin paljon lisäominaisuuksia ja myös kustannussäästöjä, ilman että palvelu heikkenee, vaan päinvastoin.

Valtakunnallisestikin on määritelty, että tavoitteena on asua mahdollisimman pitkään kotona. Kotona asumista määrittää henkilön toimintakyky. Mikäli toimintakykyä pystytään ylläpitämään tai parantamaan, esimerkiksi kolme kuukautta pidempään kotona säästää 10 000 euroa ympärivuorokautiseen hoivaan nähden.

Toimintakykyä voidaan ylläpitää säännöllisellä päivittäisellä liikunnalla. Kotihoitohenkilöstö on tässä avainasemassa, sillä fysioterapeutit eivät ehdi rullata 300 kotipalveluasukkaan luona päivittäin. Kotipalveluhenkilökunta voi hyödyntää etäyhteyttä, kun tarvitaan fysio- tai toimintaterapeutin neuvoja. Liikkumiseen kodista toiseen ei kulu aikaa ja henkilö voi palvella huomattavasti isompaa joukkoa. Lisäksi liikuntatuokioita voidaan katsoa etäyhteyksien tai videopalveluiden kautta ja tehdä harjoitus kotona. 

Ala äiti yrittää

Tiistai 8.3.2016 - Sanna

* Kirjoitus on julkaistu Naisten päivänä Varsinais-Suomen Y-lehden blogissa. 

Naisten päivänä on julkaistu jälleen tutkimuksia, että äitien euro on huomattavasti vähemmän kuin isien euro. Viimeisin selvitys julkaistiin Lännen Medioissa, jonka mukaan äidin euro on vain karvan päälle 60% isän eurosta lapsiperheissä. 

Kun miettii lapsiperheiden arkea ja toisaalta päivähoitomaksuja 2-3 päiväkoti-ikäisen lapsen kanssa, on helppo ymmärtää yhtälö, jossa äiti jää kotiin. Tilanne muuttuu entistä kiikkerrämmäksi, kun päivähoitomaksuja ylimmässä tuloluokassa nostetaan reippaasti yli 300 euroon. Ylin tuloluokka tarkoittaa perheen yhteisiä bruottotuloja ja raja on hieman yli 6000 euroa. Kaksi keskipalkkaista ylittää tuon rajan Suomessa.

Mikäli toisen ansiot ovat yksinään yli tulorajan, ei tarvita Nobeltasoista matematiikkaa, että monessa perheessä päädytään siihen, että toinen jää lasten kanssa kotiin. On nimittäin tienattava melkoisesti, että yhtälö kannattaa palkkatyötä tekemällä. Kotona hoidetuista alle 3-vuotiaista maksetaan kotihoidon tukea.

Yrittäjyys tarjoaa kuitenkin varsin mielenkiintoisen uravaihtoehdon perheenäideille. Kaikki eivät koe kutsumuksena viettää vuosia kotona lasten kanssa. Tällöin oma yritys voi tarjota joustavan tavan yhdistää pienet lapset ja työ sekä samalla ylläpitää työelämätaitoja. Parhaimmillaan yritystä voi kasvattaa pikkuhiljaa lasten mukana ja jonain päivänä se työllistää 100% ja ylikin. Lapsetkin ovat ehtineet jo siinä välissä isommiksi.

Jos osa-aikatyötä ei ole tai taloudellisesti ei ole mielekästä tehdä perinteistä palkkatyötä, äideille - ja toki isillekin voi lämpimästi suositella yrittäjyyttä. Yrittäjähän voi halutessaan tehdä töitä kellon ympäri tai sitten vähän vähemmän. Omat tavoitteet ja asiakkaiden tarpeet sen lopulta ratkaisevat.

Joustavaa Naisten Päivää - yrittäjänä voit huolehtia siitä, että eurosi on juuri niin suuri kuin itse haluat!

1918

Perjantai 11.9.2015

Kävin toissailtana katsomassa elokuvan Kätilö. Se toki kertoi toisesta maailmansodasta, eritoten Lapin sodasta raa'alla tavalla. Ihmisen lohduton pahuus jää päällimmäisenä mieleen, kun elokuva päättyy. 

Mutta elokuva tuntui ahdistavalla tavalla myös ajankohtaiselta. Miten liittolaisesta tulee vihollinen, mitä me ihmiset kyekenemme tekemään toisillemme sodassa, mutta myös rauhassa ja miten vääristyneessä todellisuudessa voi elää länsimaisessa sivistysvaltiossa. Harva historiankirja 80-luvun alussa korosti Suomen olleen natsi-Saksan liittolainen, erinäisistä työleireistä ja muusta sitten puhumattakaan.

Vuotta 1918 ei myöskään koulun historiantunneilla rohjettu juuri käydä syvällisemmin läpi. Tapahtumat ikäänkuin irrotettiin nykyisyydestä, vaikka jakolinjat eivät tänä päivänäkään ole kadonneet. Ne ovat muuttaneet muotoaan - ja akseleitaan. 

Maahanmuuton kasvettua nykyisiin mittoihinsa, suomalaiset ja eurooppalaiset ovat jakaantuneet ennen näkemättömällä tavalla. Nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa keskenään riitelevät eurooppalaiset ovat joillekin toimijoille kuin taivaan lahja. 

Samaan aikaan Suomi aloittaa rajut säästö- ja uudistustalkoot, jossa säästöiltä säästössä ei ole juuri kukaan. Kun suomalainen älähtää, ettei koulutuksesta pidä leikata, olen kyllä periaatteessa samaa mieltä. Mutta kun seuraan viimeaikaista keskustelua maailman korkeimmin koulutetun kansan kesken, on myös rohjettava kysyä, mikä on ollut koulutuksemme vaikuttavuus. Eikö suomalaisen sivistystaso ole vuosikymmenien saatossa juurikaan noussut valtavista korkeakoulutusponnisteluista huolimatta? Eikö tuhannet Erasmusopiskelijat Suomesta ja Suomeen olekaan lisänneet suvaitsevaisuutta ihmisten kesken? Taloudellinen tilanne lisää kansan kahtiajakaantumista. 

Yle A-studion torstai-illan keskustelu oli kiinnostavaa katsottavaa. Ihailin umpirehellistä ja esiintymiseltään sivistynyttä Keuruulaista kuntapoliitikkoa, joka rehellisesti myönsi vastustaneensa vastaanottokeskuksen perustamista Keuruulle.

Hän tohti kenties ensimmäisenä Suomessa sanoa ääneen, että maahanmuuton vastustamisessa on kysymys peloista. Ei Keuruulla ole maahanmuuttajia, eikä oikein kukaan tiedä, millaisia ihmisiä he sitten ovat. Ohjelmassa haastateltu 30-vuotias maahanmuuttaja oli lähestulkoon ensimmäinen kontakti maahanmuuttajaan.

Sen sijaan Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo sortui liialliseen idealismiin. Parasta auttamista näille ihmisille on nimeomaan työ ja oma toimeentulo, ei kehitysavun kaltainen realiteeteista irrotettava auttamispuhe ja suoranainen jeesustelu, jossa päättäjät eivät voisi arvioida maahanmuuton hyötyjä vääristyneeseen väestörakenteeseen. 

Kyllä. Kiihkotonta, pragmaattista ja rehellistä puhetta Suomi nyt tarvitsee; ei kärjistämistä, yltiöidealismia, mutta ei myöskään omien tunteiden ja ennakkoluulojen verhoamista siistiin sinivalkoiseen pellavaburkhaan. 

Toimittaja Jan Andersson nosti esiin sen suurimman pelon, joka ainakin itselläni on nyt päällimmäisenä mielessä: Suomi jakaantuu kahtia. Mitä siitä seuraa? Minua pelottaa, ettei historia vähintään kerran sadassa vuodessa toistaisi itseään. 

Elämmekö 30-luvulla?

Perjantai 28.8.2015 - Sanna Vauranoja

Maahanmuuttokeskustelu saa viikko viikolta lisää tuulta purjeisiinsa. Jo vaalikentillä kaksi Suomelle keskeisintä asiaa esitettyjen kysymysten valossa olivat eläkeindeksit ja maahanmuutto.

Sinänsä kaikista aiheista on voitava keskustella. On myös hyväksyttävä erilaiset mielipiteet. On kyettävä olemaan avoin ja suvaitsevainen vastakkaista mielipidettä edustavaa kohtaan, jotta voi itse puhua suvaitsevaisuudesta. Mutta missä kulkee raja mielipiteenvapauden ja rasismin välillä? Milloin Saksassa ja sen naapurimaissa tuo raja ylitettiin 30-luvulla?

On tervettä myöntää, että Euroopassa on ongelmia. Euroopan ulkopuolella on vielä suurempia ongelmia. Tänne saapuvat ihmisvirrat ovat hallitsemattomia, eikä täälläkään kyetä auttamaan kaikkia. Ongelmalle on kyettävä löytämään ratkaisuja, joista muun muassa Arto Tanner blogissaan kirjoittaa ja joiden yksi osapuoli on eurooppalainen Suomi. Ketään ei pidä jättää kuolemaan Välimerelle, ei myöskään laittomiin kuljetuksiin Euroopan sisällä. Mutta kuvitelma siitä, että Suomen ongelmat johtuisivat maahanmuutosta tai että meidän ei tarvitsisi auttaa, koska meillä on omiakin ongelmia, ovat irrallaan sekä todellisuudesta että humaaniuden ja inhimillisyyden käsitteistä.

Surullisinta on, kun termejä ja käsitteitä sekoitetaan armottomasti keskenään ja johdetaan ihmisiä harhaan. Viime viikolla tunteita kuumensi 15 000 mahdollisen turvapaikkahakijan tulo Suomeen. Pakolaiset ja turvapaikanhakijathan ovat eri asioita myös suomalaisen lainsäädännön ja sosiaaliturvan edessä. Aiemmin Ruotsi on ottanut vastaan noin 80 000 turvapaikanhakijaa vuosittain, kun Suomeen on tullut 3 500.  

Kumpi näistä maista on suuren yleisön mielestä menestyneempi ja vauraampi: Suomi vai Ruotsi? Kun itse kävin peruskoulua 80-luvulla, ruotsalaisia oli seitsemän miljoonaa. Nyt heitä on lähes 10 miljoonaa. Keskenäänkö ruotsalaiset ovat näin voimakkaasti lisääntyneet ja ihan vaan omalla porukalla maailmalla menestyneet?

Tarvitseeko tässä vielä listata, että 1800-luvulta alkaen Suomesta on lähdetty maahanmuuttajiksi Pohjois-Ameriikkaan, Australiaan ja 1900-luvulla muun muassa Ruotsiin. Kuinka moni kiihkeimmistä kivenheittäjistä on itse kohdannut yhdenkin maahanmuuttajan, saati itse elänyt ulkomailla maahanmuuttajana viikon Turkin matkaa pidempään? Entä kuinka moni suomalainen tuntee suurempaa yhteenkuuluvuutta inhimillisenä ihmisenä maahanmuuttajan kuin kiihkeän maahanmuuton vastustajan kanssa?

Kun osallistuu maahanmuuttovastaiseen keskusteluun kahvipöydässä, sosiaalisessa mediassa tai mielenosoituksessa, kannattaa toki pysähtyä miettimään, mikä ihmisen erottaa 30-luvun Euroopasta.

Poikkeuksellisesti estän kaiken kommentoinnin, koska olen väsynyt aiheella rähjäämiseen. 

Yhden prosentin Suomi

Maanantai 9.2.2015 - Sanna Vauranoja

Suomessa suurin osa kaikista julkisista palveluista on mitoitettu yhden prosentin mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että tarjoamme lukuisia palveluita käytännössä ilmaiseksi niiden käyttäjille, koska käyttäjistä noin 1 prosentti on niin pienituloisia, etteivät he kykenisi niistä maksamaan. 

Aloitetaan terveyskeskusmaksuista. Missä päin Suomea on terveyskeskus, johon pääsee jonottamatta tai melko lyhyellä veroitusajalla? Ei missään. Mistä se johtuu? Lääkäreitä ei ole tarpeeksi tai kunnalla ei ole varaa palkata riittävän monta lääkäriä, jotta aikoja olisi tarpeeksi suhteessa kysyntään. Mutta miksi kysyntä on niin korkeaa? Koska lääkäriin pääsee käytännössä ilmaiseksi. Parturikäynnistä maksamme huomattavasti enemmän kuin reilun kympin hintaisesta lääkärikäynnistä terveyskeskuksessa. Naurettavan pieniä terveyskeskusmaksuja säädellään lailla. 

Jatketaan kouluihin. Meillä on Suomessa nelisenkymmentä vuotta valinnut ihanne ilmaisesta peruskoulusta. Samaan aikaan naisille eli tässä tapauksessa äideille hoetaan, että työmarkkinoille pitäisi palata nykyistä nopeammin lapsen syntymän jälkeen. Ja sitten me laskutamme perheiltä melkein 300 euroa kuukaudessa päivähoidosta. Siis miksi päivähoito voi maksaa tuhansia euroja vuodessa, mutta terveyskeskus, kirjasto, kouluruokailu, julkiset liikuntapalvelut, neuvolat ym. eivät maksa juuri mitään? 

Kun päätöksenteossa esittää, että voisimmeko me asettaa palvelulle sen käytöstä koituvan (omakustannus)hinnan, luvassa on valitettavasti aina sama liikuttava hokema: "miten heikoimmassa asemassa olevien sitten käy tai miten pienituloiset ja köyhät sitten voivat maksaa nämä palvelunsa ". No vaikka pienituloisille ja varattomille myönnettävillä palveluseteleillä. Minkä ihmeen takia me mitoitamme kaikki palvelut ilmaisiksi vain yhden prosentin vuoksi? Miksi emme keksi ratkaisuja yhden prosentin tilanteen helpottamiseksi ja aseta palveluille normaalit käyttömaksut niille, joilla on mahdollisuus niistä maksaa. 

Esimerkiksi terveyskeskuskäynnistä voitaisiin periä helposti 30-40 euroa per käynti. Se olisi edelleen alle puolet yksityisen perimästä maksusta ja kyseinen hinta parantaisi terveyskeskuspalveluiden arvostusta. Tuolla rahalla kyettäisiin palkkaamaan 10-20% lisää työvoimaa ja siten voitaisiin vähentää jonoja ja parantaa terveydentilaa ja työkykyä nykyistä paremmin. Maksu estäisi myös "turhia" käyntejä, koska hieman pitäisi miettiä, tarvitsenko nyt ihan oikeasti lääkäriä vai en. Terveyskeskus voitaisiin rakentaa vielä nykyistä kaksiportaisemmaksi. Ilmaiseksi pääsisi terveyden- tai sairaanhoitajan arvioon ja vasta lääkärikäynti sitten maksaisi. 

Mitä, jos ryhdyttäisiin mitoittamaan palveluita ja niiden hintoja enemmistön mukaan. Niinkuin demokratiassa on tapana.