Uutta kohti

Tiistai 6.6.2017 - Sanna

Vanha valtuusto päätti toukokuussa työnsä ja eilen maanantaina uusi valtuusto järjestäytyi.

Moni uusi ja uusivanha valtuutettu varmasti jakaa toiveeni, että tämä valtuustokausi sujuisi paremmissa merkeissä kuin edellinen ja asioita päästäisiin valmistelemaan yhdessä, mieluiten kaikkien osapuolien kanssa.

Oma roolini jatkossa on toimia hallituksen jäsenenä ja oman kokoomusryhmämme puheenjohtajana. Molemmat tehtävät ovat minulle varsin mieluisia ja varsin ilahtunut olen ryhmältäni saamasta luottamuksesta jatkaa ryhmäpuheenjohtajan tehtävissä.

Viime kaudella toimin valtuuston ohella perusturvalautakunnan jäsenenä ja 2015 kesästä alkaen puheenjohtajana. Puheenjohtajan rooli on varsin kiinnostava ja vaikuttava. Omassa lautakunnassa onnistuimme saadun palautteen perusteella ylläpitämään moniäänistä ja kunnioittavaa keskustelukulttuuria ja päätöksentekokykymme säilyi ympäröivistä myrskyistä huolimatta varsin hyvänä.

Reilut neljä vuotta soteasioiden parissa olivat varsin antoisat ja maakunnalliset tehtävät sairaanhoitopiirin luottamustehtävissä antoivat vielä oman lisänsä tähän. Koen, että soteasiat ovatkin sivistyspuolen ohella hyvin hallussa, kun hallitustyöskentely osaltani alkaa.

Ryhmäpuheenjohtajan pestin sain vain reilu vuosi sitten keväällä. Siksi tehtävässä jatkaminen tuntuu erityisen hyvältä, sillä vuodessa ei vielä paljoa ehdi ja toisaalta, nyt vasta toimintatavat ja ihmiset alkavat olla minulle tuttuja. On myös mielekästä yhdistää hallitushuone ryhmäpuheenjohtajan rooliin, jotta asioista on aina viimeisin tieto itselläkin.

Valtuustossa olin laatimassa yhdeksän valtuustoaloitetta, liittyen muun muassa neuvolan sähköisen ajanvarauksen lisäämiseen, iltalääkärivastaanottojen lisäämiseen, Wallas Marinen pienryhmäopetustilojen ulkoilualueisiin sekä moniin johtamista kehittäviin toimenpiteisiin. Useat näistä aloitteista ovat joko toteutuneet tai toteutumassa.

Tulevalta kaudelta toivon yhteistyön ohella entistäkin ketterämpää ja innovatiivisempaa Kaarinaa. Sote- ja maakuntauudistus tulevat muuttamaan tekemistä ja asioiden painoarvoa paikallisesti. Olisi mukavaa, että erinäisten tulipalojen sammuttamisen sijaan pääsisimme rakentamaan toimintamalleja, jotka tunnettaisiin valtakunnallisestikin Kaarinan malleina.

Toimintamallit voisivat liittyä sähköisiin palvelukanaviin, kuntalaisten kanssa käytävään vuoropuheluun, ympäristöasioiden ja energiatehokkuuden parantamiseen, elinvoiman ja yrittäjyyden edistämiseen sekä viihtyisän ja uudenlaisten asumisympäristöjen syntymiseen.

Konkreettisina asioina tavoitteena on turvallinen koulutie niin terveellisen oppimisympäristön, kiusaamattomuuden, liikunnallisuuden kuin oppimisrauhankin osalta lapsillemme. Viime kaudella tekemämme aloite maisemareitistä toivottavasti myös etenee valtuustossa, sähköiset palvelut entisestään lisääntyvät ja asiakas- sekä yrityslähtöisyys kaikessa kaupungin toiminnassa lisääntyy.

Kiitän kuluneesta kaudesta kaikkia valtuusto- ja lautakuntakollegoita sekä virkamiehiä. Odotan innolla nyt alkavaa kautta, johon sain suuren mandaatin ihanilta äänestäjiltäni! Mutta ennen kuin varsinainen luottamustyö pääsee osaltani täysillä alkamaan, on mielessä vielä politiikkaakin suuremmat ja tärkeämmät asiat: tuleva perheenlisäys.

Hyvää kesää!

Sanna

Avainsanat: Kaarina, Valtuusto, Yhteistyö, Luottamustehtävät, Perhe

Ruissalon tunnelmaa

Perjantai 7.4.2017 - Sanna

Luonto ja meri ovat tärkeitä syitä perheellemme asua Kaarinassa. Luonto tarjoaa parastaan joka kolkalla: Pyhän Katariinan poluilta Piikkiöön ja edelleen Littoisten järven maisemiin. Retkireittejä, Ruissalon kaltaisia tammimetsiä, Tuorlan upeat puutarhat, nuotiopaikat Linnavuorella ja Kuusiston linnaraunioilla, talvinen hiihtolenkki Littoisten järvellä tai Kuusiston salmessa. Tekemistä ja luontokokemuksia on mahdollista hankkia melkein säästä riippumatta.

IMG_20170407_081124.jpg IMG_20170407_083815.jpg DSC_0093.JPG

Kokoomus teki alkuvuonna valtuustoaloitteen maisemareitistä, joka yhdistäisi Piikkiön nyt kehityksen alla olevaan Hovirinnan rantaan. Maisemareitti on jo suurelta osin valmis, esimerkiksi Rauhalinnassa, Voivalassa, Tuorlassa ja Raadelmassa. Reittejä pitäisi vain puuttuvilta osin yhdistää ja merkitä.

Maisemareitti.png

Tässä yksi hahmotelma maisemareitistä, joka lähtisi vanhalta vedenpuhdistamolta Tuorlan kautta kaavoituksessa olevaan Rauhalinnaan ja edelleen Hovirintaan. Palveluitakin reitiltä jo löytyy Tuorlasta ja kenties tulevaisuudessa myös Rauhalinnasta. Reitti on vain yksi vaihtoehto, kiinteistöjen omistuksesta ja heidän toiveistaan tietysti riippuen. Kenenkään pihalta reitti ei kulkisi. 

Esitimme hallituksessa osan Hovirinnan niittypolkujen määrärahoista käytettäväksi maisemareittiin. Se palvelisi paljon laajempaa asukaskuntaa ja toimisi myös Ruissalon kaltaisena ulkoiluvalttina. Maisemareittiin voitaisiin yhdistää myös paremmin merkitty ja tuotteistettu pyöräilyreitti Piikkiön puhdistamolta Littoistenjärvelle ja sieltä Hovirintaan.

Toivottavasti tulevilla kuntapäättäjillä on riittävästi laajakatseisuutta panostaa Hovirinnan rannan kohtuullisen ehostamisen ohella kaupunginosia yhdistävään ulkoilureitistöön, jonka avulla entistä useampi voisi nauttia uimarannoista, merellisyydestä, upeista tammimetsistä, reitin huikeasta biodiversiteetistä kasveineen ja lintuineen sekä Hovirinnan aktiviteeteista.

Palaute ideasta on ollut todella positiivista! Maisemareitin kehittämistä ja edistämistä me kokoomuksessa aiomme jatkaa myös tulevalla valtuustokaudella.

Nautitaan keväästä ja upeasta luonnostamme!

Avainsanat: Luonto, Ulkoilu, Hyvinvointi, Meri, Kaarina

Hyvä Kaarina tehdään yhdessä

Keskiviikko 5.4.2017 - Sanna

Kaarinassa kulunut valtuustokausi on ollut täynnä monipolvisia vaiheita. Avainhenkilöt: valtuuston puheenjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja ovat vaihtuneet. Työn alla on ollut jakolinjoja korostavia kaavoitushankkeita ja investoinnitkin ovat kirvoittaneet erilaisia näkemyksiä. Veroprosenttia ehdittiin nostaa peräti kaksi kertaa.

Päivän Kaarina-lehdessä useat eri puolueiden henkilöt peräänkuuluttavat yhteistyötä – ja aivan aiheesta. Yhteistyö edellyttää kahta asiaa, yhteisen ymmärryksen rakentumista ja kykyä tehdä kohtuullisia kompromisseja.

DSC_0198.JPG

Yhteisen ymmärryksen rakentaminen ei ole politiikassa ollut mikään vallitseva käytäntö kuluneina vuosikymmeninä. Jos mietimme vaikka 70-lukua, ei tietääkseni Kekkonen rakentanut laajaa yhteisymmärrystä, vaan asiat sovittiin tietyllä porukalla ja omille ilmoitettiin, että näin toimitaan.

Oma sukupolveni ja minua nuoremmat, eivät enää suostu kabinettipäätöksiin. Asioiden valmistelu halutaan avoimeksi ja näkyväksi mahdollisimman ajoissa ja viestintään sekä vuoropuheluun on panostettava koko prosessin ajan. Yksi esimerkki vuoropuhelusta voisi olla kaarinalaisten olohuone: Hovirinnan ranta. Poliitikot ovat pähkineet ja osin päättäneet, mitä alueelle tarvitaan. Perusteluina ovat esimerkiksi nuorten tarpeet. Ongelma on kuitenkin siinä, että kukaan ei muistanut kysyä nuorilta, mitä he alueelle toivovat ja tarvitsevat. Sähköiset kanavat mahdollistavat mielipiteiden kysymisen varsin vähällä vaivalla kuntalaisilta ja siihen meidän on jatkossa panostettava!

Tavat hoitaa asioita ja tehdä politiikkaa ovat siis murroksessa monella rintamalla. Murros vaikuttaa eri puolueiden sisäiseen dynamiikkaan, puolueiden väliseen yhteistyöhön, mutta myös virkamiesten ja poliitikkojen yhteistyöhön, kuntalaisten ja päätöksenteon yhteistyöstä puhumattakaan. Verrattuna viime vaalin vahvaan itsenäisyysteemaan, näissä vaaleissa moni ehdokas korostaa yhteistyön tärkeyttä myös kuntarajojemme yli - onneksi.

Hyvän esimerkin yhteisymmärryksen merkityksestä ja yhteisestä tahtotilasta antaa maan hallitus. Tällä viikolla ovat kolmen hallituspuolueen edustajat löytäneet yhteisen sävelen ja tehdyistä päätöksistä puhutaan yhdellä suulla. Eilinen MTV3:n tentti teki opposition hyökkäykset melko tyhjiksi, kun hallituksella oli yhteishenkeä ja yhteinen tahtotila esimerkiksi soteen liittyen. 

Kokoomusbussi.jpgValtuustoryhmämme puheenjohtajana kuluneen vuoden toimiessani, olen panostanut juuri yhteisen ymmärryksen rakentamiseen omassa ryhmässämme. Se ei onnistu tuntia ennen valtuustonkokouksen alkua, vaan asioista on keskusteltava jo paljon aiemmin. Tärkeimmät asiat nostetaan esiin koko valtuustoryhmälle jo lautakuntakäsittelyn aikana lautakuntavastaavan toimesta ja näin saadaan kerättyä monipuolisesti kaikkien asiantuntemusta aiheeseen pitkin matkaa. Se ei tapahdu sanelemalla, vaan kuuntelemalla ja keskustelemalla. 

Tavoitteena on, että päätettävät asiat olisivat valtuustoon mennessä jo kaikille valtuutetuille tuttuja ja kanta olisi ehtinyt hioutua päätöksenteon edetessä. Ryhmältä saamani palautteen mukaan työ on tuottanut tulosta ja kuluneen vuoden aikana myös kokoomusryhmän äänestyskäyttäytyminen valtuustossa on ollut varsin yksimielistä. Henkilökohtaisesti en voi vastata esimerkiksi hallituksen neuvottelukulttuurin puutteesta, koska en ole hallituksen jäsen. Työtä kuitenkin riittää jatkossa yhteisen ymmärryksen rakentamiseksi puolueidemme välillä, mutta työn on jatkuttava myös omassa ryhmässä.  

Mitä tulee kykyyn tehdä kompromisseja, on selvää, että sitä politiikassa on oltava. On kuitenkin muistettava, että kaikki ei voi olla kaupan. Puolueilla on ja tuleekin olla eroja. On äänestäjien kunnioittamista, osata pitää kiinni niistä kaikkein tärkeimmistä periaatteista tappion uhallakin.

Parhaimmillaan Kaarina tunnetaan seuraavan valtuustokauden päättyessä erikoisen hyvähenkisestä ja innovatiivisesta päätöksentekokulttuuristaan. Me opimme hyödyntämään eri puolueiden vahvuuksia ja erityisosaamista, esimerkiksi vasemmiston ajatuksia työllisyyden parantamisesta, vihreiden näkemyksiä kestävästä kehityksestä ja kokoomuksen talousosaamista.

Parasta olisi, jos enemmistöpäätökset eivät syntyisi etukäteen tunnetuin jakolinjoin, vaan oikeasti asiat ratkaisisivat. Tällöin kaikkien puolueiden parhaat ideat etenisivät enemmistöpäätöksiksi. Äänestämistä ei kuitenkaan tarvitse pelätä – ei vaaliuurnilla, eikä kokouksissa! 

Avainsanat: Yhteisymmärrys, Kabinettipolitiikka, Kulttuuri, Kaarina

Aprillipilaa?

Sunnuntai 2.4.2017 - Sanna

Kunnallislehti (31.3.) uutisoi Hovirinnan rantapuiston kehittämisestä. Turun Sanomissa 1.4. Hovirinnan rannan hulppeat suunnitelmat olivat vielä tarkemmin esillä ja muun muassa 10 metrin näköalatornista lukiessani mietin, kumpi olikaan päivän aprillipila: Tuomiokirkon viereen rakennettava torni vai Hovirinnan ranta?

IMG_20170401_081536.jpg IMG_20170401_081527_1.jpg

Kaarina on jo käynnistänyt hulppean Hovirinnan rantasaunaravintolan rakentamisen miljoonalla eurolla. Investointi hyväksyttiin enemmistöpäätöksellä syksyn budjettikokouksessa Kokoomuksen vastustuksesta huolimatta. Nyt ympäröivään puistoon aiotaan lisäksi käyttää yli 3 miljoonaa erilaisten kesäaktiviteettien lisäämiseen. Alueelle on jo nyt käytetty yli miljoona, joten kokonaissumma nousee reippaasti yli 5 miljoonaan!

Investointiesitys ei sisällä lainkaan ylläpidon kustannuksia. Mitä näiden kaikkien puuha-alueiden, näkötornien ym. ylläpito tulee kaupungille maksamaan. Varovasti arvioiden alueella tarvitaan 1-2 henkilöä lisää hoitamaan kenttiä, huoltotiloja ja rantaa. Meillä ei siis ole varaa jakoluokkiin ykkösluokilla, mutta tähän rahat kyllä riittävät?

Palveleeko kyseinen alue todella kaikkia kaarinalaisia siinä määrin, että voimme käyttää tähän 5 miljoonaa, kun samalla kouluissa on monenlaista sisäilmaongelmaa, ensi vuodeksi kasvaneet luokkakoot alkuluokilla ja muita kaupungin uimarantoja ei juuri kehitetä, viheralueista puhumattakaan.

Hovirintaan eivät suinkaan kaikki kaarinalaiset pääse ulkoilemaan, varsinakaan ilman autoa. Jos Hovirinnan haluttaisiin palvelevan laajempaa asukasjoukkoa, investointiin kannattaisi sisällyttää maisemareitti Piikkiöstä Hovirintaan Kokoomuksen aloitteen mukaisesti ja erityisesti talvilajeja, kuten luistelumato, jokin hiihtoreitti. Vai miten Kaarina odottaa saavansa 90 000 euron vuokratuoton ravintolasta pelkällä kesäkahvilatoiminnalla?

400 000 eurolla rakentaisi jo hienon saunan, pukutilat ja kesäkahvilan. Maisemareittiin varattaisiin esimerkiksi 500 000, mikäli reittiä ei valaistaisi. Isoilta osin se on jo olemassa, esimerkiksi Voivalassa, Tuorlassa ja Raadelmassa. Parkkipaikat ja venesatama kunnostettaisiin. Kokonaisuudessaan rahaa kuluisi vajaa 1,5 miljoonaa, kun nyt summa on saunoineen 4 miljoonaa.

Kaupunginhallitus käsittelee hanketta huomenna maanantaina. Kysyn ja kyseenalaistankin nyt esillä olevaa investointisuunnitelmaa, että olemmeko tehneet näin isoille hankkeille riittävät asukas- ja yritysvaikutusarvioinnit. Mitä enemmän käytämme kuntalaisten rahaa, sen paremmin sen pitäisi palvella enemmistöä asukkaista ja hankkeiden olla keskenään vertailukelpoisia.

Kenties sisäilmaongelmista kärsivät koululaisemme saavat virkistystä Hovirinnan rannasta tai Littoisissa asuva ikääntynyt pääsisi edes kerran nauttimaan Hovirinnan rannan iloista? Meille Kokoomuksessa kaupunginosien huomioiminen tasapuolisesti on päätöksenteon peruspilareita. Investointeja hyvinvointiin pitää tehdä, mutta täysin kritiikittömään tuhlailuun ja jopa mahtipontisuuteen ei meillä pitäisi olla varaa.

Avainsanat: Kaarina, Investoinnit, Hyvinvointi, Terve talous

Kiuas kuumana

Perjantai 24.3.2017 - Sanna

Vuonna 2010 ja 2011 olivat syntyvyydeltään ennätysvuosia. Tämä tarkoittaa melkoista painetta tänä ja ensi syksynä alakouluihin, kun ennätyssuuret ikäryhmät aloittavat koulutaipaleensa. Kaarinassa on pidetty periaatteena, että alkuluokat yksi ja kaksi ovat alle 25 oppilaan ryhmissä. Nyt tuosta periaatteesta ollaan joustamassa Littoisissa ja Valkeavuoressa. Tilan ahtaudesta se ei ainakaan Littoisissa kuulemani mukaan johdu.

Ryhmäkoko ei ole asiantuntijoiden mukaan ryhmän toimivuutta eniten määrittelevä tekijä. Siihen vaikuttavat myös ryhmän kokoonpano, esimerkiksi, onko luokalle integroitu paljon tukea tarvitsevia lapsia ja tietysti opettajan pedagogiset taidot. On kuitenkin selvää, että muutos esimerkiksi 24 lapsen ja kolmen aikuisen eskariryhmästä yhteen aikuiseen ja 28 luokkakaveriin on monelle lapselle melkoinen hyppy. Alkuluokilla opiskelutaidot voivat vielä olla hakusessa ja keskittyminen ei aivan suju. Alkuvuodet pitkälle kuitenkin määrittävät koko koulutaipaleen onnistumista.

Samaan aikaan Kaarina on päättänyt investoida muun muassa Hovirintaan varsin näyttävän miljoonan euron rantaravintolasauna -kompleksin ja alueelle on tulossa jatkossakin mittavia jatkoinvestointeja. On ymmärrettävää, että pienten lasten vanhemmat penäävät meiltä luottamushenkilöiltä vastauksia, miksi meillä on varaa miljoonasaunoihin, mutta koululuokat päästetään ylisuuriksi.

En osaa vastata kysymyksen, sillä miljoonasaunan rakentamista en ole kannattanut. Maltillinen uusi sauna- ja huoltorakennus voitaisiin rakentaa alle 400 000 eurolla. Ja vaikka investointeja ja käyttöpääomaa ei pidä verrata, kyllä kunnassa tehdään arvovalintoja, mihin panostamme ja mihin emme, ilman että mennään jälleen kuntalaisten kukkarolle. Lisäksi saunakompleksin ylläpito ei tule olemaan ilmaista. 

Kiuas käy siis varmasti kuumana ja lisää näitä keskusteluja on epäilemättä luvassa, kun lähtökohtaisesti jo suunnitteluvaiheessa liian pieni Valkeavuoren uusi koulu saavuttaa harjakorkeutensa. Lapsia joudutaan ohjaamaan muualle kuin lähikouluun, eskarissa ja naapurustossa rakennetut kaverisuhteet katkeavat ja koulumatkasta voi tulla pitkä ja yksinäinen. Tätäkään emme kokoomuksessa kannattaneet.

Vähintä, mitä nyt voimme edellyttää, on riittävä ja aktiivinen vuoropuhelu koulujen ja vanhempien välillä tilanteesta. Itse kaipaan vielä perusteluita sille, miksi 25 oppilaan rajasta ollaan luopumassa, vaikka uskon, että sivistyslautakunta on pyrkinyt löytämään asiaan vähiten huonon ratkaisun. Myös vanhempien ja vanhempainyhdistysten kannattaa nyt aktiivisesti avata keskustelua. Pidetään kiuas kuumana ja lapsiperheiden asiat esillä, sillä lapsissa on tulevaisuutemme. 

Avainsanat: Kaarina, Koulut, Lapset

Hyvä vanhuus

Torstai 23.3.2017 - Sanna

Kaarina-lehdessä (22.3.) perusturvalautakunnan korkea poissaoloprosentti nousi otsikoihin, kun muutama jäsen on joutunut olemaan paljon pois kokouksista. Edellisvuonna poissaoloja oli vain 7,5%, joten pitkäaikaisesta trendistä ei onneksi voi puhua. Isossa lautakunnassa työskentelykään ei ole poissaoloista huolimatta vaarantunut ja lautakunnassa on nämä neljä vuotta ollut hyvä pöhinä päällä: paljon on saatu aikaan.

Yksi tärkeä ryhmä lautakuntamme alalta ovat ikääntyneet. Kun puhumme ikääntyneistä, ensimmäiseksi kompastuskiveksi muodostuu sopivan termin valinta. Milloin puhumme senioreista, ikääntyneistä entä vanhuksista.

Vanhuksena voitaneen pitää henkilöä, joka kuuluu ikänsä mukanaan tuomien rajoitteiden vuoksi useampien kunnallisten tukipalveluiden piiriin. Kaarinassa tarjolla on laaja valikoima kotiin vietäviä palveluita kotisairaalasta kotihoitoon ja omaishoitoon aina vaativimman tason ympärivuorokautiseen hoivaan saakka. Kaarina on itseasiassa tunnettu erityisen hyvistä ikäihmisten palveluista.

Vanhustenhoidossa lähdetään siitä, että ihmiset voisivat asua kotona mahdollisimman pitkään. Monen ikääntyneen mielestä tavoite on hyvä, sillä eivät kaikki suinkaan halua lähteä kotoaan. Aina kotiin vietävät palvelut eivät kuitenkaan luo turvallista ja hyvää arkea vanhukselle. Vakavat muistiongelmat, toimintakyvyn rajoitteet ja yksinäisyys ovat suurimpia kotona pysymisen esteitä.

Yllättävintä oli tilinpäätösvertailu, josta kävi ilmi, että kotihoito maksaa kunnalle tunnissa enemmän kuin yksi hoitopäivä uudessa seniorihoitokylässämme. Kotona asuminen ei siis ole aina edes taloudellisesti järkevä vaihtoehto.

Turvallisen arjen muodostavat monet seikat: esteettömyys asuinympäristössä, lääkkeiden muistaminen, tulipalovaaran ehkäisy, kuten lieden automaattinen sammuminen jne. Moneen arjen haasteeseen löytyy jo helppoja ratkaisuja teknologiasta, kuten liesivahti, voinnintunnistin ranteessa, joka hälyttää, mikäli henkilö ei liiku tai syke muuttuu radikaalisti, turvarannekkeet ja automaattiset lääkeannostelijat.

Turvallisen arjen ja toimivan terveydenhoidon lisäksi tarvitaan monipuolista ravitsemusta, sosiaalisia suhteita ja toimintakykyä ylläpitävää liikuntaa. Moni vanhus sanoo, ettei viitsi vain itselle kokata ja syödään hyvin yksipuolisesti. Jos ruokavaliosta puuttuu esimerkiksi rautaa, seurauksena voi olla huimaus. Kaatuessa kalsiumvajeen ohentamat luut eivät kestä ja tulee vaikeita sairaalahoitoa vaativia murtumia tai lihasvoima on proteiinin puutteessa heikentynyt, eikä henkilö pääse omin voimin ylös.

Yksinäisyys taas kalvaa elämäniloa ja on vaikea tarttua ruuanlaittoon tai lähteä liikkeelle. Liikunnan puute synkentää mieltä ja heikentää toimintakykyä. Hyvä vanhuus on siis varsin monen asian summa.

Perusturvalautakunnassa me kerran kuukaudessa tasapainoilemme kaikkien näiden kysymysten, mutta myös riittävän terveydenhoidon, perhepalveluiden, lasten huostanottojen ja työttömien aktivoinnin välillä. Asiat ovat monimutkaisia, vaativat perehtymistä, mutta ovat myös varsin mielenkiintoisia.

Raha antaa raamit mahdollisuuksille, inhimillisyyttä unohtamatta. Joskus ratkaisut voivat olla pienestä kiinni, eikä raha ratkaise kaikkea. Uudet tavat tehdä ja toimia innostavat niin ikääntyneitä, heidän läheisiään kuin henkilöstöäkin. Esimerkkinä uusista tavoista tehdä on tänä keväänä perustettu kuntoutustiimi, uusien teknologioiden käyttöönotto hoivakodeissa ja kotihoidossa, kotisairaalan käynnistäminen ja yhteisöllinen perhehoitokylä.

Lisää uusia ratkaisuja on luvassa, kun ensi vuonna Kaarinassa aukeaa vanhusten palvelutori Eerikki, yhteisöllinen soluasumismuoto Onnikka IV:ään ja sähköinen palvelusivusto sopivan ikäihmisten palvelun löytämiseksi.

Usein puhutaan ongelmista, rahojen riittämättömyydestä ja vain harmitellaan asioita. On todettava, että meillä Kaarinassa on saatu aikaan hyviä asioita ja koko ajan luodaan uutta. Siitä voimme kiittää innovatiivisia ja ahkeria virkamiehiämme, aktiivisesti keskustelevaa ja uudistushaluista lautakuntaa, tietysti kuntalaisiamme, jotka palvelut mahdollistavat ja niitä käyttävät sekä yrityksiä, jotka uusia ratkaisuja alati kehittävät. 

Avainsanat: Sote, Kaarina, Turvallinen arki, Vanhuus, Ikääntyminen

Vielä kerran: Kaarinan budjetti

Torstai 1.12.2016 - Sanna

*Kirjoitus on julakistu alkuperäisenä Kaarina-lehdessä 30.11.2016
Ilahtuneena luimme Kaarina-lehteen virinnyttä keskustelua valtuuston budjettikäsittelystä. Merkittävä osa poliitikoista ja suuri yleisö tietää, että peräti 0,5% veronkorotus ei ollut välttämätön. Päätös halutaan saada näyttämään silti perustellulta. Aihe ei muuten herättäisi näin vahvoja tunteita.
Turun seudulla Turku piti prosenttinsa 19,5:ssä, Lieto samoin, Raisio 19,75:ssä, ainoastaan Naantali nosti 19:ään. Mitä sellaista Kaarinan taloudessa on, joka pakottaa nostamaan 19,75:een, kun muut pitävät ennallaan. Korkealla veroprosentilla on vaikutusta kunnan imagoon.
Muutosesityksemme jakautuivat neljään osa-alueeseen: lisämäärärahojen ja investointien karsimiseen, prosessien ja johtamisen kehittämiseen, valtuustossa yhdessä sovitun eläköitymisen hyödyntämiseen ja kikyn vaikutuksiin henkilöstökuluihin laskevasti. Esityksemme tosin edellyttävät syvällisempää talouden perusteiden ymmärtämistä kuin se, mitä olisi kiva saada lisää ja tehdä enemmän kuntalaisten rahoilla, mistään karsimatta tai luopumatta.
Pelkästään kilpailukykysopimuksen myötä alennetaan tai työntekijälle siirtyy työttömyysvakuutusmaksua 0,6%, sairausvakuutusmaksua 1,08% ja eläkemaksuja keskimäärin 1%, työaikaa pidennetään 24 tuntia vuodessa, lomarahoja leikataan 30% eikä palkkoja nostetaan. Nämä vaikuttanevat henkilöstömenoihin yhteensä 3%, kun nyt budjetissa on huomioitu vain 1%. Tämä siis vaikuttaa kokonaishenkilöstökuluihin Kaarinassa 2,4 miljoonalla laskevasti eikä sisällä irtisanomisia.
Sähköisiä palveluita hyödyntämällä lisähenkilöstöä ei kaikilta osin tarvittaisi, määräaikaisia työsuhteita ei toimintojen kehittämisen myötä kaikkialla jatkettaisi tai sijaisia ei nykymäärin tarvittaisi. Eläköityvien töitä järjesteltäisiin osaksi muita toimenkuvia.  Näihin uudistuksiin ei valtuustolta halua löytynyt. Investointien epäsuhdasta liikenne- tai asukasmääriin ei tarvitse edes toistaa. 
Kokoomus kannattaa jatkossakin sähköisten palveluiden kehittämistä, työprosessien uudistamista ja tasapuolisia pelisääntöjä kaikille työntekijöille. Näistä muodostuu myös osaltaan terve talous, eikä vähintään kahden vuoden välein automaattisesti tehtäville veronkorotuksille ole perusteita.
Koska muut ryhmät kantavat huolta budjettikokouksen hinnasta, on varmasti mahdollista löytää vahva yksimielisyys seuraavalle valtuustokaudelle lautakuntien ja hallituksen jäsenmäärän pienentämisestä kokouskulujen hillitsemiseksi. Yhden edustajan vähennys isoista lautakunnista säästää keskimäärin vuodessa 1000€ eli kymmenellä henkilöllä saadaan merkittäviä vuosittaisia säästöjä aikaan. Kokoomus kutsuukin muut puolueet yhteisiin neuvotteluihin glögimukin äärelle. Keskustelu jatkukoon! 
Kokoomuksen valtuustoryhmän puolesta,
Sanna Vauranoja

Avainsanat: Budjetti, Kaarina, Kiky, Terve talous

Millä eväillä budjettiriihessä

Torstai 1.12.2016 - Sanna

*Kirjoitus on julkaistu alkuperäisenä Turun Sanomissa 30.11. ja Kunnallislehdessä 29.11.

Kokoomuksen budjettiesitykset Kaarinan valtuustossa 14.11. ovat herättäneet kritiikkiä. Emme nähneet riittäviä perusteita korottaa kuntaveroa, etenkään 0,5 prosentilla ja esitimme kompromissiksi 0,25% korotusta, mikä ei muille kelvannut.

Muutosesityksemme jakautuivat neljään osa-alueeseen: lisämäärärahojen ja investointien karsimiseen, prosessien ja johtamisen kehittämiseen, valtuustossa yhdessä sovitun eläköitymisen hyödyntämiseen ja kikyn vaikutuksiin henkilöstökuluihin laskevasti. Esityksemme tosin edellyttävät syvällisempää talouden perusteiden ymmärtämistä kuin se, mitä olisi kiva saada lisää ja tehdä enemmän kuntalaisten rahoilla, mistään karsimatta tai luopumatta.

Lisämäärärahoja olisimme karsineet mm. perusturvan kuntoutustiimin hoitohenkilöstön osalta. Uskomme, että kotisairaalan ja vuodeosaston henkilöstöä hyödyntämällä olisi saatu samat säästöt ympärivuorokautiseen hoitoon, panostamalla vain uusien fysio- ja toimintaterapeuttien palkkaamiseen.

Investoinneissa kiinnitimme huomiota yhdelle toimialalle hankittavaan omaan autoon ja kuljettajaan tai aikaistettavaan julkisivuremonttiin Ristikalliossa. Myös Makarlan kevyenliikenteenväylä hämmästytti, kun samaan aikaan huomattavasti suuremman ryhmän turvallisuutta olisi palvellut keskustan liikenneympyrä.

Sijaismäärärahoja ja määräaikaisia työsuhteita voitaisiin vähentää sähköisiä palveluita hyödyntämällä. Muun muassa neuvolaan lisättiin resurssia, kun jokaisen neuvolahenkilön työpäivästä kuluu tunti pelkkään puhelimitse hoidettavaan ajanvaraukseen. Laskennallisesti tämä tunti vastaa lähes kolmen henkilön vuosityöaikaa. Sähköisellä ajanvarauksella resurssia vapautuisi asiakastyöhön.

Vuosittain eläköityy 20-30 henkilöä. Näiden töiden uudelleenjärjestelyillä olisi helppo vähentää kokonaishenkilöstömäärää noin 15 henkilöllä vuosittain. Tästä on valtuustossa yhdessä sovittu, mutta ei toteutettu. Muun muassa Turku on jo ryhtynyt keventämään organisaatiotaan kohti sotemuutoksia, missä puolet henkilökunnasta siirtyy maakunnalle.

Kilpailukykysopimuksen myötä alennetaan tai työntekijälle siirtyy työttömyysvakuutusmaksua 0,6%, sairausvakuutusmaksua 1,08% ja eläkemaksuja keskimäärin 1%, työaikaa pidennetään 24 tuntia vuodessa, lomarahoja leikataan 30% eikä palkkoja nostetaan. Nämä vaikuttanevat henkilöstömenoihin yhteensä 3%, kun nyt budjetissa on huomioitu vain 1%. Tämä siis vaikuttaa kokonaishenkilöstökuluihin Kaarinassa 2,4 miljoonalla laskevasti eikä sisällä irtisanomisia.

Olemme olleet kirjoittajan (TS 24.11.) kanssa eri kokouksessa, sillä uhkailua ei ainakaan julkisessa kokouksessa kuultu. Tällaiset väitteet pitäisi pystyä myös todentamaan. Nimittelyä ilmeni, ikävä kyllä, puolin ja toisin. Ikävää on myös se, että valtuuston suurimmalla ryhmällä kokoomuksella ei muiden mielestä ollut yhtään hyvää kehitysehdotusta. Tulkinnat budjettiesityksistämme vaikuttavat tahallisilta väärinymmärryksiltä tai sitten taloutta ei yksinkertaisesti ymmärretä.

Kokouksen vertaaminen koulukiusaamiseen on vastenmielistä. Tällaisesta retoriikasta kokoomus sanoutuu jyrkästi irti ja toteaa, että avoimessa demokratiassa jokaisella poliittisella ryhmällä on oikeus esittää muutoksia ja puolustaa omaa näkökulmaansa. Kiusaaminen ja etenkin koulukiusaaminen on kokonaan eri asia. 

Kaarinan kokoomuksen valtuustoryhmän psta,
Sanna Vauranoja

Avainsanat: Kaarina, Budjetti, Talous, Yhdistynyt vasemmisto, Palvelut

Valta edellyttää vastuuta

Lauantai 19.11.2016 - Sanna

Poliittisilta lähtökohdiltaan ymmärtääkseni varsin erilaiset Vihreät, Keskusta, Vasemmisto, RKP, Perussuomalaiset, SDP ja Kristillisdemokraatit olivat sopineet yhteisen jakopolitiikan budjettiin ja sen mukaan mentiin Kaarinan kaupunginvaltuustossa 14.11.

SDP:n Elo ja Keskustan Alander esittivät joitakin muutoksia yhdistyneen vasemmiston käsikirjoitukseen. Näille esityksille myös kokoomuksesta löytyi tukea.

Sen sijaan jokainen esitys, jonka Kokoomus budjettiin teki, kumottiin selkein äänestysohjein. Mikään, mitä Kokoomus esitti, ei kelvannut. Kaikki viisaus oli tässä hieman keinotekoiselta kuulostavassa koalitiossa, emmekä me saaneet parantaa mitään palveluita kaupungissamme.

Perusteluina käytettiin myös huonoa valmistelua. Siis samat tahot, jotka toivat kokonaan uusitun koulusuunnitelman Valkeavuoreen vain tuntia ennen päättävää kaupunginvaltuustoa, vetosivat nyt huonoon valmisteluun jopa 20 000 euron säästöjen kohdalla. Tulee mieleen, onko meillä sama mittajärjestelmä käytössä vai vaan kerrassaan erilainen suhteellisuudentaju.

Kokoomus esitti budjettiin monia prosessiparannuksia, pelisääntöjen yhtenäistämistä työntekijöiden osalta, sähköisten palveluiden lisäämistä, mutta kaikki olivat yhtä huonoja, mahdottomia tai kenties liian monimutkaisia ehdotuksia. Vähintään vedettiin aina esiin irtisanomiskortti, että säästöillä Kokoomus haluaa irtisanoa. Yhteiset koko valtuuston sopimat tavoitteet eläköitymisen hyödyntämisestä oli sopivasti unohdettu.

Ehkä mielenkiintoisinta oli vastaanotto esitykseemme sähköisestä ajanvarauksesta neuvolaan. Keski-ikäiset miehet puolustivat kiihkeästi puhelinajanvarausta ja teilasivat halumme sähköiseen ajanvaraukseen. Valitettavasti nyt käy usein esimerkiksi niin, että isän aikataulua on käytännössä mahdoton sovittaa annettuun aikaan, kun sitä jonotetaan kello 12-13 linjalla roikkumalla. Harva isä voi tulla siihen viereen odottamaan, josko tänään pääsisimme linjalta läpi.

Onko niin, että puolueiden perhekäsitykset eroavat niin paljon toisistaan, että isän läsnäolo perheen arjessa ei kaikille ole yhtä tärkeää. Samoin ongelmat raskaudessa ilmenevät vain puhelintunnin aikana, ei aamulla tai iltapäivällä ja etenkin nämä keski-ikäiset miehet ovat alan asiantuntijoita palvelutoiveita torppaamaan.

Siinä missä hoitohenkilökunta tai moni muu noudattaa tunnollisesti työnantajan ohjeita taukojen pituuksista tai omien asioiden hoitamatta jättämisestä työajalla, on toimialoja, joissa säännöt eivät ole samat. Yhtenäisten sääntöjen nostaminen keskusteluun oli väärin, joidenkin syrjimistä, koska osalla nyt vaan pitää säilyttää tällaiset etuudet, olkoot toiset sitten tunnollisia, jos tahtovat.

Kaarina-lehti nosti asiallisesti valtuuston kokouksen todelliset kasvot esiin kertomalla sulle-mulle -politiikasta esimerkiksi investoinneissa. Näyttää tosiaan siltä, että politiikka on Kaarinassa pahasti rikki. Äänestäjien suurin enemmistö ei suinkaan tule kuulluksi ja vallan sokaisemana on tasapuolisuus tai vastuu helppo unohtaa.

Samat teot ja toimet, joita yhdistyneen vasemmiston edustajat ovat valtuustossa harjoittaneet, ovat ehdottomasti kokoomukselta kiellettyjä. Hassu ja epälooginen organisaatiouudistus maksatetaan kuntalaisilla veronkorotuksella, massiivisia lautakuntia ei saa pienentää, koska kaikkien ryhmien on saatava edustaja kaikkialle ja omia etuja ajetaan kokonaisuus unohtaen. Sosiaalisessa mediassa esitetään laskelmia, mitä kahdeksan tunnin valtuusto maksoi, mutta samalla unohtui kertoa, että yhdistyneen vasemmiston kanta pitää lautakunnan suurempina, yhteensä yli kymmenen henkilöä, maksaa jokaisena kokouskuukautena vähintään 1760€ enemmän kuin Kokoomuksen tavoittelemat pienemmät lautakunnat ja hallitus. 

Kokoomusta syytettiin alunperin siitä, että ryhmämme oli hajanainen, eikä äänestyskäyttäytymistä voinut ennustaa. Kritiikki oli varmasti paikallaan, mutta ongelman tausta voi olla varsin yllättäväkin. Kokoomus vaikuttaa löytäneen jälleen yhteisen äänen ja yhtenäisen linjan. Valtuustonkokouksen äänestykset osoittavat sen ilahduttavalla tavalla. Yksikin voi saada paljon toraa aikaiseksi ja kun riidankylvämistä ei ryhmässä enää ole, kenties on helpompi toimia yhdessä.

Kokoomus kantaa vastuuta jatkossakin terveestä taloudesta, kunnan kehittämisestä kohti 2020-lukua, ei takaisin 80-luvulle. Kaikkia ongelmia ei voi ratkaista veroja korottamalla. Meille valta tarkoittaa myös vastuuta, eikä neuvottelut voi olla sanelua. Rakentavaa yhteistyötä vihdoin toivoen, mieluiten ennen vaaleja - tai viimeistään niiden jälkeen.  

Avainsanat: Kaarina, Budjetti, Talous, Yhdistynyt vasemmisto, Palvelut

Raju veronkorotus ei juurikaan paranna palveluita

Torstai 17.11.2016 - Sanna

* Kirjoitus on julkaistu Kaarina-lehdessä 16.11. ja Seutusanomissa 17.11.

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 4.11. kirjoitetaan otsikolla "Kisa asukkaista voi kiristyä kunnissa" ja nostaa aiheeseen kaksi näkökulmaa: veroprosentin ja koulutuksen merkityksen asuinpaikkaa valittaessa. Kun yli 12% kuntaverosta siirretään maakunnalle, jäljelle jäävät prosenttierot alkavat näyttää isoilta.

Miltä Kaarina haluaa näyttää tässä kilpailussa, kun valtuusto päätti 14.11. nostaa veroprosenttia 0,5 prosentilla. Tällä päätöksellä nousemme Turun seutukunnassa veropörssin kärkeen poikkeuksellisen korkealla kuntaverolla.

Kun vuonna 2019 yli puolet niin työstä kuin henkilöstöstäkin siirtyy maakuntaan, se vähentää luonnollisesti hallinnon tarvetta ja muun muassa kankeudestaan syytetty Turku on jo ryhtynyt keventämään hallintoa.

Kaarinassa valtuusto linjasi talousarvioissa 2015 ja 2016, että henkilöstökuluista on leikattava yhdellä prosentilla eläköitymisten ja toimenkuvien läpikäynnin avulla eli lähes miljoonalla eurolla. Valitettavasti mitään ei ole tapahtunut, vaan henkilöstön nettolisäys on vuosittain ollut 20-30 henkilöä vuodessa, vaikka muun muassa sähköiset palvelut ja teknologia tuovat helpotuksia työvaiheisiin.

Budjettiin kyllä kirjattiin, että henkilöstömenot alenevat kuluvaan vuoteen verrattuna yhdellä prosentilla, johtuen kilpailukykysopimuksen yksityiskohdista. Asiantuntija-arvioiden mukaan työvoimakustannusten pitäisi kuitenkin laskea peräti 3 prosenttia työnantajan maksamien työeläkemaksujen, työttömyysvakuutuksen, sosiaaliturvamaksujen pienennyksestä, työajan pidennyksestä ja nollakorotuksista johtuen. Kolmessa prosentissa ei ole vielä mukana julkisen sektorin lomarahojen leikkausta.

Kolmen prosentin asiantuntija-arviot ja Kaarinan budjetti ovat siis ristiriidassa tai Kaarinan kokonaishenkilökuntaa ollaan kasvattamassa 32 henkilöllä. Vastausta nettolisäykseen emme valtuustossa saaneet. Lisäksi kokoomuksessa emme usko budjettikirjauksen mukaiseen verotulojen pienenemiseen kilpailukykysopimukseen vedoten peräti kolmella miljoonalla. Vaikutukset jäänevät maltillisemmiksi ja 0,5% verokorotustarvetta ei olisi ollut.
Kokoomus ehdotti kompromissiksi 0,25% korotusta. Yhdistyneeltä vasemmistolta (SDP, Vihr., PS, Vas., Keskusta, RKP, KD ja Hollmén) ei kompromissihaluja löytynyt, vaan kuntalaisten kukkarolle oli päästävä rajulla nostolla. Nyt jaetaan ilmeisesti vaalirahaa oikein olan takaa.

Romuttaako siis Kaarina vajaassa valtuustokaudessa sen, mistä meidät tunnetaan? Turun kaupunkiseudulla Kaarinan vetovoima ei ainakaan nyt lisäänny, sillä huima veronkorotus kuluu uuteen epäkäytännölliseen ja kalliiseen organisaatioon, raskaaseen hallintoon, suuriin lautakuntiin, ei palveluiden parantamiseen.

Meille kokoomuksessa terve talous on aina ollut päätöksenteon lähtökohta. Meillä on suuri huoli, että nyt sellaista ei ole näköpiirissä.

Kaarinan kokoomuksen valtuustoryhmän puolesta
Sanna Vauranoja

Avainsanat: Kaarina, Budjetti, Talous, Yhdistynyt vasemmisto, Palvelut

Kohti tulevaisuutta

Torstai 10.11.2016 klo 12.21

*Kirjoitus on julkaistu alkunperin Kaarina-lehdessä 19.10.
Kitkerät kommentit ja mielipidekirjoitukset lentävät mediassa Kaarinan tilanteesta. Viimeisimpänä tilanteeseen tarttuu Janne Aso (ps.).
Kokoomuksen tilanne puhuttaa ja toisen puolueen asioita jaksetaan ruotia julkisuudessa. Hämmentäväksi sen tekee se, että harvalla oma pesäkään on aivan puhdas. Vai miksi saman puolueen edustajat äänestävät samoilla tiedoilla eri tavoin lautakunnassa kuin valtuustossa tai tekevät muutosesityksiä, mutta eivät osaa vastata esitystä koskeviin jatkokysymyksiin. Mitä vielä tulee oman ryhmän perustamiseen, muistelen, että tämän valtuustokauden aikana myös perussuomalaisista erosi henkilö ja perusti oman ryhmän.
Demokraattisissa yhteisöissä on tapana, että sisäisten ristiriitojen myötä tehdään toimintaan muutoksia, myös henkilövaihdoksia. Kokoomuksessa olemme vaihtaneet avainhenkilöitä ja tehneet hartiavoimin töitä yhdessä sovittujen pelisääntöjen rakentamiseksi. Toisenlaista toimintamallia noudattavan on ehkä vaikea ymmärtää tällaista avointa keskustelua, useiden henkilöiden osaamisen hyödyntämistä ja demokraattista toimintatapaa.
Mitä sitten tulee Kaarinan talouteen, kokoomus on systemaattisesti ajanut tasapainoisen talouden linjaa ja vastustanut muun muassa veronkorotuksia. Tänä syksynä olemme jälleen mahdottoman edessä, kun muun muassa investointiohjelma ja uusi organisaatio kasvattavat kulurakennetta niin, että veroja tai velkaa on kasvatettava.
Kaavoitettavan Rauhanlinnan ja laajenevan Kuusiston tarpeisiin alimitoitettu Valkeavuoren uusi koulu on tosiaan halvempi itsessään kuin virkamiesten esitys, mutta laajennuspaineet kohdistuvat muihin keskustan kouluihin, jolloin kokonaisuudesta tullee huomattavasti kalliimpi. Mutta kokonaisuus ei ole näissä päätöksissä juurikaan painanut, kun luottamushenkilöt valmistelevat ja päättävät. Jos tällaisen toimintakulttuurin kritisointia, johdonmukaisuutta ja meille tärkeiden arvojen puolustamista pidetään yhteistyökyvyttömyytenä, mitä voimme tehdä.
Turun telakalla on huima puhti päällä ja tämä tarkoittaa töitä ja kasvua koko Varsinais-Suomeen. Aluettamme pitää kehittää vielä aiempaa tiiviimmässä yhteistyössä seudun kuntien ja muiden toimijoiden kesken. Olisi mukavaa, jos vihdoin kykenisimme kääntämään katseet omasta navasta ja kyläpolitikoinnista kohti tulevaisuutta. Kokoomus haluaa olla mukana tässä tulevaisuustyössä. Ketkä muut ilmoittautuvat mukaan?

Avainsanat: Kaarina, Talous, Poliittinen peli

Kääntyykö Kaarina kohti 80-lukua

Keskiviikko 2.11.2016 klo 8.35 - Sanna

Kaarinan yhdistynyt vasemmisto (ent. seitsikko) haluaa, että veroprosentti nousee 19,75 yksikköön. Veron korottaminen lähes 20 yksikön tuntumaan enteilee kriisikunnan statusta alueen kuntia verrattaessa, varsinkin, kun samaan aikaan investoidaan yli 20 miljoonan vuosivauhdilla ja velkaakin kasvatetaan sadoilla euroilla per asukas. Yhtälö on kuntalaisen näkökulmasta lopulta kestämätön.

Kokoomus on yksituumaisesti kantanut vastuuta kestävästä taloudesta ja veroprosentin pitämisestä ennallaan. Aina ei voida joulupukin lista kädessä lähteä kuntalaisen kukkarolle. Ensi vuonna nousevat jo vesimaksut ja kiinteistövero.

Veroprosentin säilyttäminen ei suinkaan olisi tarkoittanut merkittäviä palveluleikkauksia, vaan toimintaa ja prosesseja uudistamalla päästään lähes 1,5 miljoonan säästöihin, joka riittäisi veroprosentin pitämiseksi ennallaan. Kilpailukykysopimus leikkaa julkisen sektorin palkkoja ja mahdolliset tulomenetykset kompensoidaan valtionapuina valtiovarainministeriön tiedotteen mukaan.

Sähköisten palveluiden käyttöönotto kangertelee Kaarinassa kaiken muun, paitsi tablettien osalta. Sähköisten palveluiden käyttöönotto edellyttää kuitenkin samalla toimintatapojen muuttamista. Jos sama palvelu vaan muutetaan ns. pdf-muotoon, hyötyjä ei synny. Jos me edellytämme koululaisilta ja opettajilta 100% digitaalisuusastetta, lienee aika edellyttää sitä kaikilta muiltakin.

Kokoomuksessa me asetamme sähköistysasteelle tavoitteeksi ensi vuodelle 20% ja meidän arviomme tällä syntyvistä säästöistä ylittää puoli miljoonaa euroa. Lue lisää käytännön esimerkkejä sähköisistä palveluratkaisuista ja palvelukeskuksista tästä.

Toimialoilla juustohöylällä säästöjä on varmasti mahdollista löytää yhteensä 250 000 euron edestä, kun Kaarinan kokonaisbudjetti on yli 160 miljoonaa euroa. 

Eläköityminen kunnissa on tosiasia. Sen tuomia säästöjä ei kuitenkaan Kaarina hyödynnä, vaan nettohenkilöstömäärää kasvatetaan 20-30 hengellä vuosittain, kun saman verran pitäisi väen vähentyä juuri teknologian ja sähköisten palveluiden kautta. Kokonaishenkilöstömäärää vähentämällä eläköitymistä hyödyntämällä ja toimenkuvia laajentamalla yhteensä 15 hengellä säästöjä syntyisi 750 000 euroa vuodessa.

Kaarina kertoo olevansa ketterä ja muuttuvansa ajan mukana. Siksi haluamme, että nämä kauniit sanat muuttuvat teoiksi. Meidän on rohkeasti uudistettava, luovuttava vanhoista käytännöistä ja johdettava kaupunkiamme jämäkästi. Jos yhdistyneen vasemmiston linjauksilla jatketaan, meitä odottanee kriisikunnan status ja kuntalaisemme joutuvat pullistuvan julkisen sektorin, heikkenevän yritystoiminnan maksumiehiksi. Kohtalon kysymykseksi enää silloin jää, huoliiko meitä kuntaliitoksella taannoin paljon pelätty Turkukaan.

Avainsanat: Kaarina, Budjetti, Talous

Käytännön säästöjä Kaarinaan

Keskiviikko 2.11.2016 - Sanna

Tässä muutamia konkreettisia ratkaisuehdotuksia palvelun parantamiseksi ja säästöjen synnyttämiseksi Kaarinassa. 

Esimerkki 1: Sähköinen ajanvaraus neuvolaan

Hyvänä esimerkkinä toimii neuvolapalvelut, jossa mitään portinvartijaa palvelulle ei tarvita. Henkilö joko on raskaana tai ei, hänellä on alle kouluikäinen lapsi tai ei ole. Keskimäärin alle 40-vuotiaat ovat varsin tottuneita sähköisiin palveluihin. Tällä hetkellä ajanvaraukset kuitenkin hoidetaan kello 12-13 puhelintunnilla lukuunottamatta 5-6 vuotiaita.

Avokonttorissa istuva juuri raskaustestin tehnyt ensikertalainen hiipii siivouskomeroon ja koittaa päästä varatun linjan läpi lähes tunnin. Tänään ei onnistunut, mutta huomenna uusi yritys. Asia olisi toki hoitunut vaikka illalla kotoa sähköisellä varauksella ja samalla olisi voinut sovittaa ajan myös miehen kalenteriin.

Puhelinvaraukseen menee esimerkiksi 20 neuvolahenkilöltä tunti jokaisena arkipäivänä eli yhteensä 100 tuntia viikossa (20 henkeä x 1 h x 5 päivää). Tämä on 2,5 henkilön viikkotyöaika.

Vapauttamalla neuvolan puhelinajoista, yksi henkilö voisi olla tavoitettavissa puhelimella ja chatillä aamusta iltaan, sillä raskausmyrkytyksen oireet eivät iske kello 11:45 ja silti 1,5 henkilön aika vapautuisi kokonaan muihin töihin. 1,5 henkilön työpanos on 75 000 euron arvoinen vuodessa. Sama koskee osittain hoitaja- ja lääkärivastaanottojen varaamista sekä ajanvarauksen etäneuvontaa. Nyt neuvolaan ollaan palkkaamassa 0,5 henkilö lisää. 

Esimerkki 2: Palvelukeskukset

Kaarina on päättänyt yhdistää laskentapalvelunsa Liedon, Paimion ja Sauvon kanssa. Vuodessa säästöä on odotettavissa hyvinkin 50 000 euroa ja lisääkin, mikäli eläköitymiset hyödynnetään täysimääräisinä ja lisää seiniä ei yksikön ympärille hankita. Laskentaosastoon kannattaisi yhdistää myös laskutuspalvelut. Toimialoilla ei tarvita useita henkilöitä erikseen laskuttamassa palveluista, vaan nekin pitäisi hoitaa yhdellä järjestelmällä, yhtenäisellä prosessilla, mahdollisimman sähköisesti muutaman hengen voimin. Säästöä yhteensä 100 000 euroa. Budjetissa ei ole huomioitu laskentapalveluilla saatavaa säästöä, koska asiaa ei oltu valtuustossa käsitelty ennen budjettia. 

Mikäli palvelukeskus aikanaan yhtiöitetään, sillä on mahdollisuus myydä palveluita myös muille kunnille. Pienet varsinaissuomalaiset kunnat ovat jo nyt osoittaneet kiinnostusta palveluiden ostoon.

Kuljetukset maksavat Kaarinalle reippaasti yli miljoonan vuodessa. Kuljetuksia hoidetaan toimialoilla erikseen ja kriteeritkin ovat siten erilaiset. Keksittämällä kaikki kuljetukset koulukuljetuksista vammaiskuljetuksiin, saataisiin parempaa palvelua kuntalaisille, optimoidut kuljetukset yli toimialojen ja kustannustehokkaampi ratkaisu. Kuljetuskeskuksella säästöä saadaan ensi vuonna 50 000 euroa, jatkossa huomattavasti enemmän.

Nyt budjetissa on uuden auton investointi 70 000 euroa ja kuljettajan palkat 20 000 pelkästään vanhuspalveluiden käyttöön. Käyttöastetta tuskin saadaan riittävän korkealle yhden toimialan käytössä. 

Esimerkki 3: Etäyhteyksillä lisää toimintakykyä

Vanhuspuolella teknologia ja sähköiset ratkaisut tarjoavat palveluihin paljon lisäominaisuuksia ja myös kustannussäästöjä, ilman että palvelu heikkenee, vaan päinvastoin.

Valtakunnallisestikin on määritelty, että tavoitteena on asua mahdollisimman pitkään kotona. Kotona asumista määrittää henkilön toimintakyky. Mikäli toimintakykyä pystytään ylläpitämään tai parantamaan, esimerkiksi kolme kuukautta pidempään kotona säästää 10 000 euroa ympärivuorokautiseen hoivaan nähden.

Toimintakykyä voidaan ylläpitää säännöllisellä päivittäisellä liikunnalla. Kotihoitohenkilöstö on tässä avainasemassa, sillä fysioterapeutit eivät ehdi rullata 300 kotipalveluasukkaan luona päivittäin. Kotipalveluhenkilökunta voi hyödyntää etäyhteyttä, kun tarvitaan fysio- tai toimintaterapeutin neuvoja. Liikkumiseen kodista toiseen ei kulu aikaa ja henkilö voi palvella huomattavasti isompaa joukkoa. Lisäksi liikuntatuokioita voidaan katsoa etäyhteyksien tai videopalveluiden kautta ja tehdä harjoitus kotona. 

Avainsanat: Sähköiset palvelut, Digitaalisuus, Kustannustehokkuus, Palvelut, Kaarina

Laatikkoleikkejä vai laittomuuksia

Perjantai 23.9.2016 - Sanna

*Kirjoitus on julkaistu alunperin Kunnallislehdessä ja Turun Sanomissa

Kunnianhimoisin tavoittein käynnistettiin Kaarinassa organisaatiouudistus työnimellä ASKEL lähes kaksi vuotta sitten. Uudistuksen tavoitteena oli parantaa asukkaiden palveluita niin sanotulla yhden luukun periaatteella ja tehostaa organisaation toimintaa sekä pitää henkilöstömenot kurissa.

Reilu vuosi sitten osa puolueista halusi jäädyttää muutoksen kesken valtuustokautta, jotta kaikki saisivat pitää nykyiset luottamustehtävänsä ja asia siirtyi kuluvaan syksyyn. Vuoden ajan henkilöstö on kehittänyt ja työstänyt aihiota eteenpäin valtuuston antamien tavoitteiden pohjalta ja malli oli tänä syksynä valmis hyväksyttäväksi.

Kaarinassa meillä on kuitenkin jo tullut tavaksi, että pitkäänkin tehty yhteinen valmistelu ei kaikille kelpaa, vaan muutamassa viikossa piirrettiin kaaviot uusiksi ja kaikki lautakunnat sekä hallitus velvoitettiin pitämään ylimääräiset kokoukset laatikkoleikin käsittelemiseksi. Ylimääräinen kokousrumbakaan ei luonnollisesti ole ilmainen. Pahinta on se, että luottamushenkilöiden valmistelemassa organisaatiossa oli lain vastaisia rakenteita. Onneksi edes tuo lapsus korjattiin valtuustossa 19.9.

Laatikkoleikissä alkuperäiset tavoitteet näyttävät hämärtyneen. Puhutaan kauniisti sotevalmiudesta, mutta sote on sivuseikka, kun päätettiin esimerkiksi kansalaistoiminnan ja liikuntatoimen sijoittumisesta uudessa organisaatiossa. Vai onko liikunnanohjaus tai erityisliikunnan suunnittelu tekninen palvelu?

Kokoomus on ollut mukana keskusteluissa, joissa nostimme tärkeänä esiin strategisen suunnittelun ja elinvoiman tuomisen organisaatiokaavioon niiden merkittävyyden vuoksi. Oikea paikka niille olisi ollut kaupunginjohtajan peukalon alla, jota ohjaisi lisäksi kaupunginhallituksen alainen jaos.

Nyt päätetyssä organisaatiouudistuksessa ei vähene johtajat, eikä kustannukset. Kuntalaisille ei palveluita tuotetakaan yhden luukun periaatteella, vaan otimme aimo askeleen takaisin 80-luvulle, vahvasti funktionaaliseen organisaatioon.

Kaarinan organisaatio siis piirrettiin klubiaskin kanteen kuten Valkeavuoren koulu, josta meinasi luottamushenkilövalmistelussa unohtua katto sekä ikkunat. Luottamustehtävät tarkoittavat kuntalaisilta saadun luottamuksen lisäksi myös luottamusta virkavastuulla työskenteleviin asiantuntijoihimme.

Kokoomus ryhmänä haluaa irtisanoutua jatkuvasta epäluottamuksesta virkamiehiämme kohtaan. Meille myös lautakuntien asiaosaamisella on suuri arvo ja siksi johdonmukaisesti pysyimme kesäkuussa esitellyn esityksen takana, jota myös muun muassa perusturvalautakunta ja sivistyslautakunta tuolloin tukivat.

Sen sijaan maanantaina päätetyn organisaation takana ja tukena on vaikea olla, jos siihen ei usko. Siksi jätimme jälleen eriävän mielipiteen, kuten edellisessä luottamushenkilövalmistelussa Valkeavuoren osalta. Jäämme ihmettelemään, miten organisaatiolle myydään uusi malli, jossa henkilöstön tekemä vuoden työ vedetään vessasta alas, alkuperäiset tavoitteet on unohdettu ja pelkäämme, että kuntalaisten rahaa palaa nykyistä enemmän, huonompiin palveluihin.
Kaarinan kokoomuksen valtuustoryhmän psta
Sanna Vauranoja 

Avainsanat: Kaarina, Organisaatiouudistus

Luottamustyö

Tiistai 31.5.2016 - Sanna

Poliitikkoja kutsutaan myös nimellä luottamushenkilö tai perinteisemmin luottamusmies. Eikä suotta. 

Ensisijaisesti luottamustyössä on tietysti kyse äänestäjien luottamuksesta. Äänestäjien antamalla luottamuksella päättäjät ottavat kantaa erinäisiin kuntalaisia koskeviin asioihin. Mitä ei samalla tavalla tulla ajatelleeksi, kyse on luottamuksesta myös virkamiesten ja toisten poliitikkojen kesken.

Luottamusmiehen on luotettava virkamiesten valmisteluun, että se on tehty asianmukaisesti kuntalaisten etua ajatellen. Luottamusmiesten on luotettava virkamiesten taitoihin johtaa kuntaa operatiivisella tasolla. 

Työ edellyttää luottamusta myös virkamiehiltä. Jos poliitikkojen ideat ja ajatukset tuntuvat kokouksesta toiseen huonoilta, tyhmiltä tai jotenkin vääriltä, kannattaa vaihtaa ammattia. Voi nimittäin olla, että idealistisesti katsoen päätökset eivät aina ole parhaita mahdollisia. Mutta ne edustavat kuntalaisten enemmistön ääntä, eikä siihen kannata suhtautua ylimielisesti. Kunta on nimittäin kuntalaisia, ei itseään varten. 

Yhtälailla poliitikkojen on kyettävä luottamaan toisiinsa. Päätöksiä ei synny tai niistä tulee tempoilevia kompromisseja, jos luottamusta ei ole. Omituisin tilanne syntyy, jos luottamusta ei ole saman joukkueen pelaajilla. Kuka silloin syöttää kenellekin, kuka seisoo maalissa ja jääkö puolustus tai hyökkäys tyystin hoitamatta?

Kaarinasta on kuluneen talven ajan pulpahdellut esiin erilaisia luottamusongelmia suuntaan jos toiseenkin. Ohjenuorana ongelmien ratkaisuun on hyvä pitää paikallistapahtumassa kuntalaiselta saatua palautetta: selvittäkää nahistelut nopeasti ja keskittykää yhteisten asioiden ratkomiseen. 

Juuri näin!

Kunhan saadaan yhteinen ymmärrys päämääristä ja keinoista. Työ on hankalaa, ellei mahdotonta, jos yhteistä päämäärää ei ole onnistuttu rakentamaan. Ja vielä monimutkaisemmaksi asiat muuttuvat, jos kyse on arvomaailmojen erilaisuudesta, esimerkiksi suhteesta avoimuuteen, uudistamiseen, osallistamiseen tai toisten kunnioittamiseen. 

Luottamustyö on siis nimensä mukaisesti luottamuksen rakentamista niin äänestäjiin, virkamiehiin kuin kollegoihin ensisijaisesti äänestäjien antamalla mandaatilla. 

Avainsanat: Politiikka, Paikallispolitiikka, Luottamus, Kaarina

Kittilä vai Kaarina

Torstai 24.3.2016 - Sanna

* Kirjoitus on julkaistu Kunnallislehdessä 24.3. ja Kaarina-lehdessä 6.4.

Kaarina on tunnettu erinomaisista julkisista palveluistaan ja hyvästä taloudestaan. Sen perustana ovat olleet asiansa osaavat virkamiehet ja päättäjät.

Tätä hyvien palveluiden ja kestävän talouden tasapainoa ainakin Kokoomus on luvannut äänestäjilleen vaalia ja siksi jouduimme jättämään valtuuston Valkeavuoren kouluinvestointia käsittelevään asiankohtaan eriävän mielipiteen. Suurimpana riskinä pidimme hankkeen luottamushenkilöpohjaista valmistelua, missä virkamiehet oli pitkälti ohitettu.

Kuluvalla vaalikaudella Kittilän kunnasta on kuulunut kummia. Siellä valtuutetut ovat ylittäneet valtuuksiaan ja soppaa puidaan nyt oikeusasteissa. Luottamushenkilöiden on tunnettava oma vastuunsa, mutta myös roolinsa, missä virkamiehet valmistelevat ja luottamushenkilöt päättävät.

Lähes samaan aikaan kouluinvestoinnin kanssa päätettäväksemme tulevat varhaiskasvatuksen ryhmäkokojen mahdollinen kasvattaminen ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen. Lisää arkeen varsin konkreettisesti vaikuttavia leikkauksia lienee myös jatkossa luvassa.

Kannammekin suurta huolta, panostammeko kaikki liikenevät rahat omiin osin tarpeettomiinkin seiniin palveluiden kustannuksella. On myös mietittävä, miten huolehdimme kuntalaisten tasapuolisista palveluista; kaikkia investointeja ei voida tehdä kanta-Kaarinaan, kun kaarinalaiset asuvat myös Piikkiössä ja Littoisissa.

Kokoomus haluaa olla jatkossakin yksi neuvotteluiden osapuoli ja vahvasti mukana kaarinalaisessa päätöksenteossa. Emme kuitenkaan voi, emmekä halua haudata lupauksiamme äänestäjillemme tasapainoisesta taloudesta, hyvistä palveluista ja kuntalaisten tasapuolisesta kohtelusta. Toivottavasti näiden arvojen kanssa on yhä sijaa neuvottelupöydässä!

Avainsanat: Kaarina, Talous, Investoinnit, Kokoomus

Kohtuus kaikessa - kouluinvestoinneissakin

Keskiviikko 17.2.2016 - Sanna Vauranoja

*Kirjoitus on julkaistu 17.2. Kaarina-lehdessä

Kaarinan valtuutetut ovat perehtyneet kouluverkkoon, väestöennusteisiin ja koulutarvearvioihin kahdessa seminaarissa. Kumpikin on ollut arvokas päätöksenteon tuki, jossa kymmenien miljoonien investointi ei ole vain luku esityslistalla, vaan päätöstä on tarkasteltu kokonaisuuden pohjalta. Tällaista investointien valmistelua soisi Kaarinassa tehtävän jatkossakin, kiitos siitä!

Maaliskuussa valtuusto valitsee kolmesta vaihtoehdosta, jossa yksi on Valkeavuoren korjaus ja laajennus sisältämään päiväkodin, 3-sarjaisen alakoulun, 6-sarjaisen yläkoulun sekä hyvinvointipalveluita neuvolasta perhepalveluihin. Toisessa vaihtoehdossa Valkeavuoresta tulee nykyistäkin pienempi ja Hovirinta laajennetaan yhtenäiskouluksi sisältäen 3-sarjaisen yläkoulun. Kolmannessa vaihtoehdossa Valkeavuoren koulu laajenee, mutta muut tilat jätetään rakentamatta.

Kallein vaihtoehto on kaksi, uusi yhtenäiskoulu Hovirintaan. Tämän tekee kalliiksi se, että yläkoulu tarvitsee erityistiloja kotitalousluokista fysiikan luokkiin. Lisäksi ruokalaa ja liikuntatiloja pitäisi Hovirinnassa yhtenäiskoulun myötä kasvattaa. Hintaero vaihtoehtoon yksi on 7-8 miljoonaa euroa.

Vertailussa ovat olleet investointikustannukset, mutta päätöksenteossa hankkeita vertaillaan myös koulujen toiminnallisuuden ja käyttökustannusten kautta. Yläkoulujen ollessa 3-sarjaisia valinnaisaineiden tarjonta on suppeampaa ja oppilaskohtaiset kustannukset korkeampia. Rauhanlinnan lapset eivät mahdu jatkossa lähikouluun Valkeavuoreen, vaan heidät ohjataan Hovirintaan. Tämä lisännee koulushoppailua Turusta. Päättäjien pitäisi muistaa myös investointien takaisinmaksu. Kaarinan budjetti ja sen myötä verotuloista puolet siirtyy 2019 sotealueelle. Mikäli investoinneista katoaa kohtuus, seurauksena on veroäyrin hillitön nousu ja lopulta kriisikunnan status.

Muu Suomi pikemmin keskittää kuin hajauttaa kouluja. Vaikka kouluja ei pidä hillittömästi kasvattaa, 1000 oppilaan Valkeavuoren yhtenäiskoulussa eri-ikäiset toimivat varsin erillään. Väestöennusteisiin pohjautuva 6-sarjainen yläkoulu tarjoaa laajat valinnaisainevalikoimat ja lisäksi suunniteltu hyvinvointipalveluiden integrointi kouluun tukee lapsen hyvää kasvua päiväkodista peruskoulun loppuun. Seminaarien pohjalta onkin helppo kannattaa vaihtoehtoa 1. Lisäksi aikanaan Hovirinnan alakoulu kunnostetaan niin suomen kuin ruotsin kielisten tarpeisiin, samoin Piispanlähde remontoidaan.

Emme suinkaan ole päättämässä vain Kaarinan keskustan palveluista. Kohtuulliset ja kestävät investoinnit ovat perusteltuja, mutta lähes 10 miljoonan lisääminen investointeihin kokonaan uuden yläkoulun perustamiseksi ei tunnu tasapuoliselta ja oikeudenmukaiselta Piikkiön tai Littoisten näkökulmasta, mutta ei se taida ilahduttaa Kuusistosta ja Rauhalinnasta Valkeavuoren ohi Hovirintaan matkaavia koululaisiakaan. Toivottavasti siis periaatekysymys ei aja vastuullisten päätösten ohi!

Avainsanat: Kaarina, Investoinnit, Kouluverkko, Talous

Valtuustoaloite Rungon tiejärjestelyistä

Maanantai 25.1.2016 - Sanna Vauranoja

VALTUUSTOALOITE RUNGON TIEJÄRJESTELYISTÄ

Rungon koulussa opiskelee noin 150 oppilasta. Oppilaat asuvat pääasiassa Piikkiönmetsässä, Raadelmassa, Rojolassa ja Sipilänmäessä.

Hartela rakentaa parhaillaan uusia asuntoja Raadelman alueelle. Raadelman alueen koululaiset kulkevat Haartmanintieltä Rettigintielle ja edelleen Peltokyläntielle. Sekä Rettigintieltä että Peltokyläntieltä puuttuvat kevyenliikenteen väylät, vaikka ainoa 110-tien alikulku Rungon koululle menee nimenomaan Peltokyläntien päästä. Lisäksi osa Rettigintiestä on valaisematta.

Piikkiönmetsän koululaiset kulkevat kouluun 110-tien kevyenliikenteenväylää ja ylittävät Vanhan Viipurintien suojatietä pitkin, ennen koulualueelle saapumistaan. Risteysalue on pimeä.

110-tien, Raadelmaantien ja Aleksanterintien risteys on erityisesti aamuisin ja iltaisin ruuhkainen. Aamuisin Aleksanterintieltä Kaarinan suuntaan ja iltapäivisin Raadelmaantieltä Piikkiön suuntaan risteyksen ylitys on hidasta, vaarallista ja hankalaa muun muassa kaiteiden estämän näkyvyyden vuoksi. Viimeksi lauantaina 23.1.2016 risteyksessä sattui kolmen auton kolari, jossa tarvittiin paikalle muun muassa Medi-Heliä.

Ratkaisuksi esitämme Rettigintien valaisua kokonaisuudessaan, Rettigintien ja Rojolantien hiekkateiden päällystämistä asfaltilla, Vanhan Viipurintien ja 110-tien risteysalueen valaistuksen parantamista sekä Raadelmaantien, Aleksanterintien ja 110-tien risteyksen kiertoliittymää alueen turvallisuuden lisäämiseksi.

Lisäksi ehdotamme, että Rettigintien ja Peltokyläntien varren kevyenliikenteenväylän tarve arvioidaan. 

Kokoomusvaltuutettujen puolesta Sanna Vauranoja

Avainsanat: Aloite, Kaarina, Turvallisuus, Piikkiö

Omenat ja banaanit

Keskiviikko 2.12.2015

* Kirjoitus on julkaistu Kaarina-lehdessä 2.12.2015

Ilahtuneena luin Kaarina-lehdestä 25.11. kirvonnutta keskustelua valtuuston päätöksistä ja vastineita kirjoitukseeni 18.11. Politiikasta saa ja pitää keskustella. Hyödyllisintä se on toki etukäteen.

Aloitteen takana olleen SDP:n valtuutetut vertailevat kirjoituksessa ’omenoita ja banaaneita’ keskenään. 65+ kortin kustannusten viideltä kuukaudelta eli 1.8.2016 alkaen, on arvioitu olevan 25 000-50 000 euroa. Mikäli kortista ei heti vuoden 2016 lopulla luovuttaisi, koko vuoden summaksi muutettuna, kustannusvaikutus noussee 120 000 euroon vuonna 2017. Summat eivät ole saman suuruiset, mutta ei myöskään ”pienen pienestä” summasta ole vuositasolla kysymys.

Oman päivätyöni kautta ja perusturvalautakunnan puheenjohtajana arvostan liikunnan merkityksen äärimmäisen korkealle. Tästä asiasta meillä ei liene eripuraa, mutta keinoista lisätä liikuntaa ja tehostaa sen vaikutuksia, olen molempien kirjoitusten laatijoiden kanssa eri mieltä.

Turussa ja Paimiossa liikunta ei ole kortin myötä merkittävästi lisääntynyt ja esimerkiksi Lieto ei korttia ole ottanut käyttöön. Ennaltaehkäisevän työn nimiin voidaan laittaa monenlaista, mikä ei oikeasti lisää hyvinvointia. Liikunnan mahdollistamiseen kannattaa panostaa kaikissa ikäryhmissä, mutta julkisin varoin rahoitettavat keinot on valittava huolella perustuen tutkimustuloksiin ja muiden kokemuksiin.

Tuntuu siis kurjalta, että pieniltä lapsilta ja heidän perheiltään jouduimme tässä taloustilanteessa leikkaamaan. Toisaalle uusia etuisuuksia oli kuitenkin mahdollista lisätä. Siitä on pohjimmiltaan kyse ja se on ja pysyy arvovalintana, ei ikäluokkien syyllistämisenä tai populismina.

Kuluneen vuoden aikana kansalaistoiminta, jonka vastuulle myös 65+ kortti kuuluu, on noussut koko Kaarinan päätöksenteon strategiseen keskiöön. Tapahtumaketjut, jossa päättäjien edellyttämä, virkamiesten valmistelema ASKEL-organisaatiomuutos ei lopulta osalle päättäjistä kelvannut, mutta nyt yksittäisiä organisaatiomuutoksia halutaan tehdä määräajaksi jne. herättävät monessa hämmennystä ja hämmästystä. 

Jos talousluvuissa menevät sekaisin omenat ja banaanit, on kaupungin toiminnan kannalta keskeistä, etteivät puurot ja vellit mene sekaisin virkamiestyöskentelyn ja luottamustyön välillä. Näiden kahden roolin yhdistämisessä on tarpeen noudattaa äärimmäistä huolellisuutta.

Jotta saamme vaikuttavuutta ennaltaehkäisevällä työllä ja voimme myös seurata sitä, viimeistään vaalien jälkeen kansalaistoiminta kannattanee integroida osaksi muita toimintoja. 

Avainsanat: Kaarina, Budjetti, Tasapuolisuus, Lapset

Tulonsiirtoja lapsiperheiltä eläkeläisille

Keskiviikko 18.11.2015 - Sanna Vauranoja

*Kirjoitus on julkaistu Kaarina-lehdessä 18.11.

Maanantaina 16.11. Kaarinan kaupunginvaltuusto sai käsiinsä budjettiesityksen vuodelle 2016. Vuosi sitten valtuusto edellytti tiukkaa menokuria: kuntavero sidottiin kahdeksi vuodeksi ja henkilöstömenoista edellytettiin eläköitymisen myötä prosentin säästöjä. Lopputulos oli, että henkilöstömenot kasvavat miljoonalla eli reilun prosentin. Budjetin loppusummaksi saatiin rapiat 150 miljoonaa, johon on nyt suunniteltu yli kolmen miljoonan alijäämä, siis 2%, joka rahoitetaan velkarahalla.

Luvut ovat monen mielestä tylsiä, mutta tehtiinpä budjettikäsittelyssä myös konkreettisia arvovalintoja. Taloustilanteeseen peilattuna valtuusto päätti nyt luopua lapsiperheitä avustaneesta Kaarina-lisästä. SDP:n aloitteen pohjalta lähes sama summa siirrettiin suoraan ikääntyneille kaarinalaisille 65+ kortin muodossa. Kaarinassa ilmaista liikuntaa tarvitsevat eläkeläiset, mutta lapsiperheet, joissa hoidetaan työ, lapset ja koti, ei etuisuuksia valtuuston mielestä tarvita.

Hassuinta tässä päätöksessä on se, että ilmaisilla liikuntakorteilla ei ole saatu aikaan toivottavaa liikkumisen lisääntymistä verrokkikunnissa. Ne, jotka ilmaisesta liikunnasta eniten hyötyisivät, eivät enää pääse kotoa liikkeelle.

Ilahduttavan moni eläkeläinen oli ennen valtuustoa yhteydessä minuun ja toivoi, ettei heille nyt ilmaisia etuuksia myönnettäisi, kun eläkeläiskortilla saa jo hyvät alennukset ja monet lapsiperheet vasta kovilla ovat. Ehkä tuo mielikuva, jota Kaarinakin tietoisesti tähän asti on vaalinut lapsilähtöisenä kuntana, on aikansa elänyt.

Samaan aikaan Suomen hallitus päätti luopua eläkeläisten asumistukien leikkauksista. Niin paikallisella kuin valtakunnallisella tasolla Suomessa osataan pitää huolta nimenomaan eläkeläisten eduista. Liittyykö tämä päättäjien ikärakenteeseen, ainakin valtuustossamme, vai osaavatko vain toiset ryhmät ajaa vahvemmin omia etujaan sillä välin kuin toiset elävät ruuhkavuosiaan ja koittavat kunnialla selviytyä työstä, kodinhoidosta ja lasten kasvatuksesta.

Sanna Vauranoja

Avainsanat: Kaarina, Budjetti, Tasapuolisuus, Lapset

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »