Tupsulakkeja Turkuun

Tiistai 21.3.2017 - Sanna

Diplomi-insinöörikoulutuksen lisääminen Turussa on herättänyt runsasta keskustelua ja asiaa on myös erikseen selvitetty. Syksyllä Turussa käynnistyy konetekniikan DI-koulutus eli insinööreistä koulutetaan diplomi-insinöörejä Tampereen teknillisen yliopiston ja Turun yliopistojen yhteistyönä.

Positiivisen rakennemuutoksen vuoksi tehdyssä koulutusselvityksessä selvitysasiamies ei kuitenkaan esittäne omaa DI-koulutusta Turun yliopistolle. Esillä ovat olleet kone- ja materiaalitekniikan koulutusohjelmat, joita jo opetetaan muissa teknillisissä yliopistoissamme.

Valmistuin tuotantotalouden diplomi-insinööriksi Tampereelta vuonna 2002. Kesä- ja lopputyöpaikan hankkiminen vaati varsin vahvaa panostusta itseltä, sillä valmista yrityskontaktiverkostoa ei Turun seudulla ollut, toisin kuin harjoitustöiden jäljiltä Tampereella. Lähetin tuolloin vielä käytössä olleita paperisia hakemuksia 40 kappaletta, jotka johtivat neljään kesätyötarjoukseen. Valitsin Wärtsilän moottoritehtaan, jossa lähes koko silloinen johto oli Tampereelta valmistuneita diplomi-insinöörejä.

Kokemukseni kuvaa lähinnä sitä, että opiskelijan on vaikeampi sijoittua lähes 200 kilometrin päähän opiskelupaikastaan töihin. Toisaalta yritysten luontainen yhteistyö kauempana sijaitsevaan yliopistoyksikköön jää vähäiseksi. Yhteistä vuoropuhelua ei pääse syntymään, vaikka Otaniemen, Lappeenrannan ja Tampereen vararehtorit niin maalailivat (tammikuu TS). Yritykset eivät ryhdy etsimään yhteistä kehitys- ja verkostoitumispintaa etäyksiköistä.  

Turussa voitaisiin tehdä kokonaan uudenlainen koulutuskokeilu diplomi-insinöörien kouluttamiseksi. Kandivaihe hoidettaisiin pääosin ammattikorkeakoulun kautta. Tämän jälkeen maisterivaiheeseen siirtyvällä olisi mahdollisuus valita Åbo Akademin suuntautumisvaihtoehdoista tai Turun yliopiston DI-ohjelmista.

Turun yliopiston DI-ohjelmia lisättäisiin palvelemaan sekä soteuudistusta että maakunnallisia painopistealueitamme. Teollisuusyhteiskuntaan nojaavan tuotantotalouden diplomi-insinöörikoulutuksen sijaan mahdollista olisi hankkia palvelutalouden DI-koulutus. Siihen voitaisiin yhdistää kauppakorkean talouspuolen ohella suuntautumisvaihtoehtona terveys- ja sosiaalipuolta, siten että valmistuvan olisi mahdollisuus työllistyä myös tulevien soteorganisaatioiden johtotehtäviin.

Laivanrakennuksen diplomi-insinöörikoulutus voitaisiin varsin perustelluin syin siirtää Otaniemestä Turkuun, insinöörikoulutus täältä jo löytyykin. Lisäksi koulutusohjelmissa kannattaisi huomioida  logistiikkaosaaminen, IT- ja elintarviketeknologia sekä bioteknologia, jotka ovat olleet jo pitkään tärkeitä tukijalkoja Varsinais-Suomelle. Niiden koulutusohjelmien, joita jo muuallakin tarjotaan, ei kannattane niinkään Turun yliopiston omana ohjelmana tavoitella.

Varsinais-Suomen on nyt päämäärätietoisesti ajettava diplomi-insinöörikoulutuksen lisäämistä täällä. Tämä on tuhannen taalan paikka Varsinais-Suomelle, jossa aina on kärsitty teknisen koulutuksen vajeesta. ”Sivukonttoreiden” kautta tekninen osaaminen ei tänne institutionalisoidu. On luonnollista, että olemassa olevat korkeakouluyksiköt tätä vastustavat, sillä vaarana on opetuksen supistuminen niissä. Vaikka Suomella ei ole varaa jokaiseen kylään perustaa korkeakouluja ja keskittämisellä saadaan skaalaetuja, Turun koulutus ei olisi mikään tyhjästä rakennettu yksikkö.

Turun yliopistossa on vahva matematiikan-, fysiikan-, kemian- ja tietojärjestelmätieteiden opetus ja tutkimuspohja. Ne voivat tarjota jopa vankemman tieteellisen pohjan kuin vahvasti soveltavaan tutkimukseen nojautuva erillisyksikkö kuten esimerkiksi Tampereen teknillinen yliopisto on. 

Avointa dataa

Torstai 19.5.2016 - Sanna

Kirjoitus julkaistu alunperin Uuden Suomen Puheenvuorossa.

Meitä suomalaisia on reilut viisi miljoonaa. Me kilpailemme globaaleilla markkinoilla osaamisellamme, emme hinnalla. Siksi niin iso osa nuorista halutaan saattaa mahdollisimman korkean koulutusputken läpi. 

Olen usein miettinyt, että miksi emme saman tein muuttaisi koko koulutuslogiikkaamme avoimeksi. Suomessahan kaikki koulut ja korkeakoulut ovat julkisin varoin rahoitettuja. Miksi niiden synnyttämät aineistot eivät voisi siten olla kaikkien saatavilla?

Maria Lassila-Merisalo ja Sinikka Luokkanen kirjoittavat Helsingin Sanomien Vieraskynässä 16.5. että ammattikorkeakouluille pitäisi saada oma julkaisufoorumi. Olisin valmis viemään idean huomattavasti pidemmälle, sillä suomalaiselle lukijalle, yrittäjälle, poliitikolle, opsikelijalle tai työntekijälle ei ole merkityksellistä, onko tieto tuotettu ammattikorkeassa, yliopistossa tai peruskoulussa, mikäli tieto on relevanttia.

Opetusministeriö voisi polkaista käyntiin portaalin rakentamisen, jonne oletetaan kaikkien suomalaisten julkisten opinahjojen toimittavan materiaalia: opetusmateriaaleja, tutkielmia, graduja, lisensiaattitöitä ja väitöskirjoja. Opetusministeriö voisi samalla tarjota kanavan opetuksen lähettämiseen livenä ja jopa tallenteiden tarjoamiseen. 

Normaalit tekijänoikeudet olisivat tietysti voimassa eli materiaalia saisi vapaasti lukea tai katsoa, mutta sen lataaminen, käyttäminen tai jatkojalostaminen edellyttäisi luvan pyytämistä sen tekijältä. Portaalissa olisi mahdollisuus myös lahjoittaa tekijälle haluamansa summa.

Yksityiset koulutus- ja valmennusyritykset joutuisivat maksamaan tietyn summan, mikäli haluaisivat tuoda omia materaalejaan portaaliin. Yksityisten tuottamat materiaalit voisivat olla myös käyttäjille maksullisia. Julkisesti tuotettu materiaali olisi kaikkien saatavilla ilmaiseksi, koska niiden tuottaminen on kustannettu verovaroin.  

Järkyttävää, sanoisivat monet. Mutta miksi? Kaikilla suomalaisilla olisi mahdollisuus kehittyä ja sivistää itseään ajasta ja paikasta riippumatta. Välivuodelle jäänyt opiskelija voisi opiskella jo ensimmäisen vuoden aineistoa ja suorittaa tentit tutkinto-opiskelijaksi päästyään. Tutkinnot myönnettäisiin vain opinto-oikeuden saaneille. Tosin, opiskelijaksi pääsisi ylioppilastodistuksella, ei pääsykokeilla. Koska aineisto olisi aina saatavilla, opinnot alkaisivat perinteisen syksyn ohella vaikka neljä kertaa vuodessa. 

Mikä parasta, kuka tahansa meistä matti- ja maijameikäläisistä voisi halutessaan opiskella esimerkiksi ranskan kieltä tai tutustua helposti oman alan uusimpaan tutkimukseen ja näin päivittää omat tietonsa. Hyötyisivät niin työntekijät kuin työnantajat. 

En näe, että näinä avoimen datan aikoina tästä toimintamallista juuri olisi haittaa. Opettajat ja yritykset voisivat tarjota materiaalisensa oheen maksullista yksityis- tai ryhmäopetusta etäyhteyksien avulla. Osaamistaso nousisi, joku joskus saattaisi lukeakin suurella vaivalla tehdyn tutkimuksen, opintoajat lyhenisivät, innovaatiot yrityksissä lisääntyisivät ja Suomesta tulisi jälleen Pisa-menestykseen verrattava tiedon kärkimaa, jota kaikki kävisivät benchmarkkaamassa. 

Kuinka monta kertaa on todettava, että 2000-luvulla tieto on yhä valtaa, mutta vain jaettuna. Toimisiko tällainen ratkaisu tiedon jakamiseen ja osaamisen kehittämiseen täällä Pohjolassa?