Katse tulevaisuudessa

Perjantai 22.3.2019

Juuri nyt tuntuu erityisen mukavalta olla kaarinalainen. Olemme vuoden sisällä päättäneet Hovirinnan ja Valkeavuoren koulun hankesuunnitelmista. Näiden lisäksi luvassa on myös Piispanlähteen koulun laajennus sekä muiden koulujemme perusparannuksia uutta liikuntahallia unohtamatta. Harvassa kunnassa päästään lähivuosina nauttimaan näin perusteellisista uudistuksista – ja uusista tiloista.

Julkisessa keskustelussa ja päätöksenteossa huomio on aivan liian usein kiinnittynyt uhkiin ja ongelmiin. Päätöksiä on toki punnittava monelta eri kantilta ja eri vaihtoehtojen hyvät ja huonot puolet ovat osa tuota pohdintaa. Nyt, kun päätökset on tehty, on aika kääntää uusi sivu kouluihimme liittyvässä keskustelussa.

Me olemme panostaneet laadukkaan pedagogisen ympäristön suunnitteluun palkkaamalla hankkeisiimme erillisen oppimisympäristöasiantuntijan. Koulut ovat tiiviisti mukana uuden suunnittelussa ja lopputuloksesta tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä niin oppilaiden, henkilökunnan kuin iltakäyttäjienkin mielestä toimiva, turvallinen ja innostava.

Seuraavaksi panostamme onnistuneeseen rakentamiseen laadun, kustannusten ja aikataulun osalta palkkaamalla kaupunkiin erillisen hankejohtajan huolehtimaan vain näistä rakennushankkeista. Huolehtimalla kaikista kolmesta tavoitteesta, varmistamme turvallisen ja terveellisen oppimisympäristön kotikunnassa, jonka talous on tasapainossa. Tasapainoisen talouden avulla meillä on jatkossakin mahdollisuus panostaa erinomaiseen opetukseen, uusiin investointeihin ja palvella kaikkia kuntalaisiamme eri elämän vaiheissa parhaalla mahdollisella tavalla.

Iloitaan siis näistä huikeista suunnitelmista ja mahdollisuuksista, jotka pian alkavat muuttua todellisuudeksi ja arkipäiväksi lapsillemme ja nuorillemme.

Sanna Vauranoja
Ryhmäpuheenjohtaja, kaupunginhallitus (kok.)

Timo Virkkula
Ryhmäpuheenjohtaja, sivistyslautakunnan pj (SDP)

Tupsulakkeja Turkuun

Tiistai 21.3.2017 - Sanna

Diplomi-insinöörikoulutuksen lisääminen Turussa on herättänyt runsasta keskustelua ja asiaa on myös erikseen selvitetty. Syksyllä Turussa käynnistyy konetekniikan DI-koulutus eli insinööreistä koulutetaan diplomi-insinöörejä Tampereen teknillisen yliopiston ja Turun yliopistojen yhteistyönä.

Positiivisen rakennemuutoksen vuoksi tehdyssä koulutusselvityksessä selvitysasiamies ei kuitenkaan esittäne omaa DI-koulutusta Turun yliopistolle. Esillä ovat olleet kone- ja materiaalitekniikan koulutusohjelmat, joita jo opetetaan muissa teknillisissä yliopistoissamme.

Valmistuin tuotantotalouden diplomi-insinööriksi Tampereelta vuonna 2002. Kesä- ja lopputyöpaikan hankkiminen vaati varsin vahvaa panostusta itseltä, sillä valmista yrityskontaktiverkostoa ei Turun seudulla ollut, toisin kuin harjoitustöiden jäljiltä Tampereella. Lähetin tuolloin vielä käytössä olleita paperisia hakemuksia 40 kappaletta, jotka johtivat neljään kesätyötarjoukseen. Valitsin Wärtsilän moottoritehtaan, jossa lähes koko silloinen johto oli Tampereelta valmistuneita diplomi-insinöörejä.

Kokemukseni kuvaa lähinnä sitä, että opiskelijan on vaikeampi sijoittua lähes 200 kilometrin päähän opiskelupaikastaan töihin. Toisaalta yritysten luontainen yhteistyö kauempana sijaitsevaan yliopistoyksikköön jää vähäiseksi. Yhteistä vuoropuhelua ei pääse syntymään, vaikka Otaniemen, Lappeenrannan ja Tampereen vararehtorit niin maalailivat (tammikuu TS). Yritykset eivät ryhdy etsimään yhteistä kehitys- ja verkostoitumispintaa etäyksiköistä.  

Turussa voitaisiin tehdä kokonaan uudenlainen koulutuskokeilu diplomi-insinöörien kouluttamiseksi. Kandivaihe hoidettaisiin pääosin ammattikorkeakoulun kautta. Tämän jälkeen maisterivaiheeseen siirtyvällä olisi mahdollisuus valita Åbo Akademin suuntautumisvaihtoehdoista tai Turun yliopiston DI-ohjelmista.

Turun yliopiston DI-ohjelmia lisättäisiin palvelemaan sekä soteuudistusta että maakunnallisia painopistealueitamme. Teollisuusyhteiskuntaan nojaavan tuotantotalouden diplomi-insinöörikoulutuksen sijaan mahdollista olisi hankkia palvelutalouden DI-koulutus. Siihen voitaisiin yhdistää kauppakorkean talouspuolen ohella suuntautumisvaihtoehtona terveys- ja sosiaalipuolta, siten että valmistuvan olisi mahdollisuus työllistyä myös tulevien soteorganisaatioiden johtotehtäviin.

Laivanrakennuksen diplomi-insinöörikoulutus voitaisiin varsin perustelluin syin siirtää Otaniemestä Turkuun, insinöörikoulutus täältä jo löytyykin. Lisäksi koulutusohjelmissa kannattaisi huomioida  logistiikkaosaaminen, IT- ja elintarviketeknologia sekä bioteknologia, jotka ovat olleet jo pitkään tärkeitä tukijalkoja Varsinais-Suomelle. Niiden koulutusohjelmien, joita jo muuallakin tarjotaan, ei kannattane niinkään Turun yliopiston omana ohjelmana tavoitella.

Varsinais-Suomen on nyt päämäärätietoisesti ajettava diplomi-insinöörikoulutuksen lisäämistä täällä. Tämä on tuhannen taalan paikka Varsinais-Suomelle, jossa aina on kärsitty teknisen koulutuksen vajeesta. ”Sivukonttoreiden” kautta tekninen osaaminen ei tänne institutionalisoidu. On luonnollista, että olemassa olevat korkeakouluyksiköt tätä vastustavat, sillä vaarana on opetuksen supistuminen niissä. Vaikka Suomella ei ole varaa jokaiseen kylään perustaa korkeakouluja ja keskittämisellä saadaan skaalaetuja, Turun koulutus ei olisi mikään tyhjästä rakennettu yksikkö.

Turun yliopistossa on vahva matematiikan-, fysiikan-, kemian- ja tietojärjestelmätieteiden opetus ja tutkimuspohja. Ne voivat tarjota jopa vankemman tieteellisen pohjan kuin vahvasti soveltavaan tutkimukseen nojautuva erillisyksikkö kuten esimerkiksi Tampereen teknillinen yliopisto on. 

Tupsulakkeja tarvitaan Turussa lisää

Tiistai 14.2.2017 - Sanna

Diplomi-insinöörikoulutuksen lisääminen Turussa on herättänyt runsasta keskustelua erityisesti varsinaissuomalaisissa medioissa, mistä pääosa on ollut Turun osalta myönteistä - ja hyvä niin.

Valmistuin tuotantotalouden diplomi-insinööriksi Tampereelta vuonna 2002. Kesä- ja lopputyöpaikan hankkiminen vaati varsin vahvaa panostusta itseltä, sillä valmista yrityskontaktiverkostoa ei Turun seudulla ollut, toisin kuin harjoitustöiden jäljiltä Tampereella. Lähetin tuolloin vielä käytössä olleita paperisia hakemuksia 40 kappaletta, jotka johtivat neljään kesätyötarjoukseen. 

Kokemukseni kuvaa lähinnä sitä, että opiskelijan on vaikeampi sijoittua lähes 200 kilometrin päähän opiskelupaikastaan töihin kuin opiskelupaikkakunnalle. Toisaalta yritysten luontainen yhteistyö kauempana sijaitsevaan yksikköön jää vähäiseksi. Yhteistä vuoropuhelua ei pääse syntymään, vaikka Otaniemen, Lappeenrannan ja Tampereen vararehtorit niin Turun Sanomissa tammikuussa maalailivat.

Turussa voitaisiin tehdä kokonaan uudenlainen koulutuskokeilu diplomi-insinöörien kouluttamiseksi. Kandivaihe hoidettaisiin pääosin ammattikorkeakoulun kautta. Tämän jälkeen maisterivaiheeseen siirtyvällä olisi mahdollisuus valita Åbo Akademin suuntautumisvaihtoehdoista tai Turun yliopiston DI-ohjelmista. Jo nyt opetusministeriö on linjannut, että ammattikorkeakoulut voisivat myydä opintojaksoja yliopistoille. 

Turun yliopiston DI-ohjelmia lisättäisiin palvelemaan sekä soteuudistusta että maakunnallisia painopistealueitamme. Jo osittain katoamassa olevaan teollisuusyhteiskuntaan nojaavan tuotantotalouden diplomi-insinöörikoulutuksen sijaan mahdollista olisi hankkia palvelutalouden DI-koulutus, jossa kauppakorkean tuottama talous- ja markkinointiosaaminen olisi avainroolissa. 

Yhtenä ohjelmavaihtoehtona voitaisiin nähdä myös terveys- ja sosiaalipuolen johtamiskoulutus siten että valmistuvan olisi mahdollisuus työllistyä myös tulevien soteorganisaatioiden johtotehtäviin.

Laivanrakennuksen diplomi-insinöörikoulutus voitaisiin varsin perustelluin syin siirtää Otaniemestä Turkuun, laivanrakennuksen insinöörikoulutus täältä jo löytyykin. Lisäksi koulutusohjelmissa kannattaisi huomioida ainakin logistiikkaosaaminen, IT- ja elintarviketeknologia sekä bioteknologia, jotka ovat olleet jo pitkään tärkeitä tukijalkoja Varsinais-Suomelle.

Varsinais-Suomen on nyt päämäärätietoisesti ajettava diplomi-insinöörikoulutuksen lisäämistä täällä. On luonnollista, että olemassa olevat korkeakouluyksiköt tätä vastustavat, sillä vaarana on opetuksen supistuminen niissä. Vaikka Suomella ei ole varaa jokaiseen kylään perustaa korkeakouluja ja keskittämisellä saadaan skaalaetuja, Turun koulutus ei olisi mikään tyhjästä rakennettu yksikkö.

Turun yliopistossa on vahva matematiikan-, fysiikan-, kemian- ja tietojärjestelmätieteiden opetus ja tutkimuspohja. Ne voivat tarjota jopa vankemman tieteellisen pohjan kuin vahvasti soveltavaan tutkimukseen nojautuva erillisyksikkö kuten esimerkiksi Tampereen teknillinen yliopisto on. Insinöörikoulutuksella on Turussa maineikkaat perinteet ja onhan Åbo Akademista ja Turun yliopistosta jo joitakin kymmeniä tupsulakkeja valmistunut. Yksikään diplomi-insinööri ei työurastaan selviä ymmärtämättä talouden perusteita tai myynnin merkitystä. Siksi tiivis yhteistyö Turun yliopistoon kuuluvan kauppakorkeakoulun kanssa tarjoaisi valmistuville hyvän osaamispohjan. 

Toivottavasti tupsulakkiopiskelijoita nähdään Turun katukuvassa jatkossa muutenkin kuin keväisin, Saaristolaivuritutkinnon yhteydessä. 

Sivistyksellä populismia vastaan

Torstai 10.11.2016 - Sanna

*Kirjoitus on alunperin julakistu Uuden Suomen Puheenvuorossa 10.11.2016

Erinäiset ”jytkyt” Euroopassa ja viimeisimpänä Yhdysvalloissa herättävät ihmetystä ja päivittelyä. Tuntuu, että siinä missä me kiihkeästi hämmästelemme ilmiötä Britanniassa tai Yhdysvalloissa, emme näe malkaa omassa silmässä, samaa ilmiötä omalla takapihalla.

Ihan täällä Suomessa on paljon yhden maahanmuuttovastaisen puolueen kannatusta laajempi muukalaisvihamielisyys. Meillä epäillään EU:ta ja haudotaan Finxitiä. Meillä osa haluaa sulkea rajat ja silmänsä globalisaatiolta. Meillä kerrotaan yksinkertaistettuja totuuksia monimutkaisista asioista. Meillä on paljon valtaa siellä, missä ei ole mitään vastuuta.

Vielä on vaikea nähdä, millaisen aikakauden keskellä me maailmassa nyt elämme, miten tämä aikakausi tästä etenee ja aikanaan päättyy. On kuitenkin täysin selvää, että kyse ei ole yksittäisen maan sivistymättömyydestä. Ja juuri sivistyksestä huolehtiminen on ainoa keinomme, jos kannamme huolta populismista.

Jotta jokainen tulisi yhteiskunnassa kuulluksi ja nähdyksi, kuten Sanni Grahn-Laasonen kirjoittaa, tärkein työkalumme on koulu ja koulutus. Suomessa on uskallettava siirtää lisää munia siihen koriin, josta ehkä olisi helppo leikata. Mutta samalla on pidettävä pää kylmänä siinä, että pelkkä koulutus ei vielä takaa sivistystä.

Sivistyksen lisäämisestä on tehtävä kansallinen kärkihanke tai muuten saatamme joutua ikävän kysymyksen äärelle, millainen asema tulevaisuudessa on avoimella ja vapaalla demokratialla. Vihapuhetta, yksinkertaisia totuuksia tai muiden typeryyttä ei nyt auta ihmetellä. 

Avointa dataa

Torstai 19.5.2016 - Sanna

Kirjoitus julkaistu alunperin Uuden Suomen Puheenvuorossa.

Meitä suomalaisia on reilut viisi miljoonaa. Me kilpailemme globaaleilla markkinoilla osaamisellamme, emme hinnalla. Siksi niin iso osa nuorista halutaan saattaa mahdollisimman korkean koulutusputken läpi. 

Olen usein miettinyt, että miksi emme saman tein muuttaisi koko koulutuslogiikkaamme avoimeksi. Suomessahan kaikki koulut ja korkeakoulut ovat julkisin varoin rahoitettuja. Miksi niiden synnyttämät aineistot eivät voisi siten olla kaikkien saatavilla?

Maria Lassila-Merisalo ja Sinikka Luokkanen kirjoittavat Helsingin Sanomien Vieraskynässä 16.5. että ammattikorkeakouluille pitäisi saada oma julkaisufoorumi. Olisin valmis viemään idean huomattavasti pidemmälle, sillä suomalaiselle lukijalle, yrittäjälle, poliitikolle, opsikelijalle tai työntekijälle ei ole merkityksellistä, onko tieto tuotettu ammattikorkeassa, yliopistossa tai peruskoulussa, mikäli tieto on relevanttia.

Opetusministeriö voisi polkaista käyntiin portaalin rakentamisen, jonne oletetaan kaikkien suomalaisten julkisten opinahjojen toimittavan materiaalia: opetusmateriaaleja, tutkielmia, graduja, lisensiaattitöitä ja väitöskirjoja. Opetusministeriö voisi samalla tarjota kanavan opetuksen lähettämiseen livenä ja jopa tallenteiden tarjoamiseen. 

Normaalit tekijänoikeudet olisivat tietysti voimassa eli materiaalia saisi vapaasti lukea tai katsoa, mutta sen lataaminen, käyttäminen tai jatkojalostaminen edellyttäisi luvan pyytämistä sen tekijältä. Portaalissa olisi mahdollisuus myös lahjoittaa tekijälle haluamansa summa.

Yksityiset koulutus- ja valmennusyritykset joutuisivat maksamaan tietyn summan, mikäli haluaisivat tuoda omia materaalejaan portaaliin. Yksityisten tuottamat materiaalit voisivat olla myös käyttäjille maksullisia. Julkisesti tuotettu materiaali olisi kaikkien saatavilla ilmaiseksi, koska niiden tuottaminen on kustannettu verovaroin.  

Järkyttävää, sanoisivat monet. Mutta miksi? Kaikilla suomalaisilla olisi mahdollisuus kehittyä ja sivistää itseään ajasta ja paikasta riippumatta. Välivuodelle jäänyt opiskelija voisi opiskella jo ensimmäisen vuoden aineistoa ja suorittaa tentit tutkinto-opiskelijaksi päästyään. Tutkinnot myönnettäisiin vain opinto-oikeuden saaneille. Tosin, opiskelijaksi pääsisi ylioppilastodistuksella, ei pääsykokeilla. Koska aineisto olisi aina saatavilla, opinnot alkaisivat perinteisen syksyn ohella vaikka neljä kertaa vuodessa. 

Mikä parasta, kuka tahansa meistä matti- ja maijameikäläisistä voisi halutessaan opiskella esimerkiksi ranskan kieltä tai tutustua helposti oman alan uusimpaan tutkimukseen ja näin päivittää omat tietonsa. Hyötyisivät niin työntekijät kuin työnantajat. 

En näe, että näinä avoimen datan aikoina tästä toimintamallista juuri olisi haittaa. Opettajat ja yritykset voisivat tarjota materiaalisensa oheen maksullista yksityis- tai ryhmäopetusta etäyhteyksien avulla. Osaamistaso nousisi, joku joskus saattaisi lukeakin suurella vaivalla tehdyn tutkimuksen, opintoajat lyhenisivät, innovaatiot yrityksissä lisääntyisivät ja Suomesta tulisi jälleen Pisa-menestykseen verrattava tiedon kärkimaa, jota kaikki kävisivät benchmarkkaamassa. 

Kuinka monta kertaa on todettava, että 2000-luvulla tieto on yhä valtaa, mutta vain jaettuna. Toimisiko tällainen ratkaisu tiedon jakamiseen ja osaamisen kehittämiseen täällä Pohjolassa?

Lapset mukaan yhteiskuntasopimukseen

Keskiviikko 8.7.2015 - Sanna Vauranoja

Suomi hidastaa kohti heinäkuun helteitä ja kesälomia. Kevät on käyty vaaleja ja niiden tuloksena saatu uusi hallitus. Hallitusohjelman keskiössä on talous, joka luonnollisesti on Suomessa saatava tervehtymään.

Itse vaalikentillä kiertäneenä on todettava, että ihmisiä ei juuri koskaan tuntunut huolettavan lapsiemme tulevaisuus. Kuumia puheenaiheita olivat ennen muuta aikuisten etuisuuksien säilyttäminen erityisesti eläkkeinä ja maahanmuuton torjuminen.

On surullista, miten pitkälti Suomessa ajattelumallit, lainsäädäntö ja päätöksenteko lähtevät nimenomaan aikuisten oikeuksista. Tästä erinomaisena esimerkkinä on sijaisvanhemmuus. Toisin kuin läntisissä sivistysvaltioissa, Suomessa lapsen palautusta biologisille vanhemmilleen yritetään vuodesta ja kerrasta toiseen. Ruotsissa sijoitus muuttuu kahden vuoden kuluttua pysyväksi. Onko aidosti lapsen etu, jos vuosia asuu sijaisperheessä ja tämän jälkeen palautetaan biologiseen kotiinsa, pahimmillaan päivän varoitusajalla? Kuinka monta mahdollisuutta yhteiskunta haluaa tarjota vanhemmuusharjoittelulle lapsen kustannuksella?

Homekoulut kuvastavat Suomen tilaa sivistysvaltiona. Koulu- ja päiväkotikannasta selkeästi yli puolessa kärsitään sisäilmaongelmista. Koska lapset eivät mene lakkoon, eivätkä juuri jää edes sairaslomalle, koulujen seinät maalataan ja todetaan, että ongelmat on nyt korjattu. Kukaan ei vaivaudu laskemaan, millaisia välillisiä terveyskustannuksia syntyy, kun lapset altistetaan pienestä pitäen homeille ja sisäilmaongelmille.

Turun Sanomat (1.7.) kirjoitti päihdeäitien onnistuneesta hoidosta. Jutussa kerrottiin miten tärkeää on, ettei hoidettavaa äiti loppuelämänsä ajan kadu hoitoon tuloaan. Kuka silloin katuu loppuelämänsä, jos lapsen annetaan jo kohtuun vaurioitua äidin päihteidenkäytön seurauksena?

Lapsiemme tulevaisuutta ei niinkään uhkaa tuloerojen kasvu vaan sivistyserojen kasvu. Kaikille ilmainen koulutusjärjestelmämme on rakennettu juuri näiden sivistyserojen ehkäisemiseksi. Koulutusjärjestelmää on rohkeasti uudistettava vastaamaan muuttuvan maailman vaatimuksia, ei niinkään leikkaamalla vaan luopumalla vanhentuneesta ja tarttumalla uusiin mahdollisuuksiin.

Pärjääkö maailmassa ja maailmalla parhaiten ”pakkokielen” vai mahdollisimman varhain aloitetun, monipuolisen kielitaidon turvin? Onko peruskoulussa tärkeää oppia nuoren tunnistamaan oppiaineet, joissa hän ei ollut erityisen hyvä vai säännönmukaisesti löytämään omat vahvuutensa, joiden varaan voi alkaa rakentamaan tulevaisuutta ja toimeentuloa? Peruskoulutodistuksen lisäksi jokaisen pitäisi saada koulusta mukaansa ”taitosalkku”, yksi A4, jossa kuvaillaan nuoren vahvuuksia ja taitoja opettajan, luokkakavereiden ja nuoren itsensä arvioimana.

Tuntuisi hyvältä, jos yhteiskuntasopimukseen voisimme sisällyttää myös lasten oikeuksien turvaamisen. Lapsilta ei pidä leikata yhtään lisää. Minusta kesäloma antaa hyvän hetken meille aikuisille pysähtyä miettimään, varmistammeko me vain itsekkäästi omia saavutettuja etujamme vai rakennammeko me parasta mahdollista tulevaisuutta lapsille ja lastenlapsillemme?

*Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 8.7.

Opintotukiuudistus

Sunnuntai 12.4.2015 - Sanna Vauranoja

Istuin syksyllä 1999 Prahassa eräässä mainiossa ravintolassa, kun ideoimme Erasmusopiskelijoiden kanssa uutta opintotukimallia. Mallissa olisi niin sanotusti lainapiikki auki ja osan lainasta saisi anteeksi, jos valmistuisi tavoiteajassa.

Onko nykyisen koulutusjärjestelmämme ideana, että mahdollisimman nopeasti hakeudutaan opintoihin, itselle vääriinkin, ja suoritetaan opinnot mahdollisimman nopeasti opintotuen varassa ilman työkokemusta. Työtä tekeviä nykymallissa rangaistaan tulorajoilla ja takautuvalla tukien takaisinperinnällä. 

Koulutusjärjestelmän tavoitteena on kaikille yksilöille tasavertaiset mahdollisuudet opiskella ja siten mahdollisuudet hankkia hyvä ammatti ja toimeentulo. Yhteiskunnan tavoitteena on saada osaavaa työvoimaa työmarkkinoille mahdollisimman nopeasti ja kustannustehokkaasti. Yhteiskunnan tekemänä investointina kesken jääneet opinnot, työttömyyteen johtavat tai venähtäneet opinnot eivät ole tavoiteltavia. Tarkoituksena on siis lisätä väestön sivistystä ja osaamista, mutta koulutus sinänsä ei ole itseisarvo – vai onko.

Osaaminen on koulutusta laajempi käsite, missä yhteiskunnan koulutuspanokset muuttuvat sivistykseksi, kilpailukyvyksi, innovaatioiksi ja tuotoksiksi, joista saadaan toimeentuloa ja vaurautta.

”Prahan” mallissa olisi opintolainalla perusosa ja lisäosa. Perusosa vastaisi nykyistä opintorahaa ja mahdollisesti asumistukea yhteensä, lisäosalla voisi olla jokin yläraja, kuten nykyisellä opintolainallakin on nykyisessä mallissa. Perusosa olisi korotonta ja mikäli valmistuisi tutkinnolle annetussa tavoiteajassa, perusosan laina annettaisiin anteeksi. Tavoiteajan alittaminen voitaisiin edelleen palkita lisäosan osalta. Viivästyminen opinnoissa pienentäisi perusosan mitätöintiä portaittain, mutta korkoa tästä summasta ei joutuisi maksamaan. Maksettavaksi tuleva perusosa voisi kuitenkin olla verovähennyskelpoista ainakin osittain valmistumisen jälkeen. Lisäosa toimisi kuten nykyinen opintolainakin.

Malliin sisältyisi muutamia erittäin tärkeitä uudistuksia. Ensinnäkin, mitään tulorajoja ei enää olisi. Toisekseen, perusosaa olisi mahdollista käyttää opintojen aikana myös esimerkiksi kesällä, mutta perusosakuukaudet yhteensä olisi rajoitetut, kuten nykyisinkin. Tämä mahdollistaisi myös joidenkin palkattomien harjoittelujaksojen tekemisen opintojen aikana työkokemuksen kartuttamiseksi. Kolmas parannus olisi perusosan korotus perheellisille. Työnantajien kannalta opiskeluaikana saadut lapset olisivat positiivinen asia, jota kannattaisi yhteiskunnan tukea.

Mallissa pitäisi vielä miettiä, miten useamman tutkinnon tekeminen olisi mahdollista. Olisiko toiseen tutkintoon perusosa puolet ja kolmanteen kolmasosan ensimmäisen tutkinnon summasta. Entä, miten ratkaistaisiin opintosuuntien vaihtajien tilanne? Piikki voisi olla henkilökohtainen ja käytetyt kuukauden kuluttaisivat omaa pottia.

Lopuksi tietysti herää kysymys, miksi tällainen muutos, joka ei käytännössä muuttaisi mitään tavoiteajassa valmistuvien osalta. Ja valmistumattomien ikiopiskelijoiden tilannetta se entisestään hankaloittaisi. Palataan alun tavoitteisiin. Yhteiskunnan tavoitteena on saada osaamista työmarkkinoiden käyttöön mahdollisimman nopeasti kohtuullisilla kustannuksilla.

Tämä malli motivoisi varmasti ja edesauttaisi todennäköisesti nuoria ottamaan itse vastuuta tuloksistaan lainamallin muodossa. Suomalainen opintotukimalli on vertaansa vailla maailmalla. Näillä muutoksilla opintotukea voitaisiin kehittää suuntaan, jossa opiskelijaa suoraan palkitaan tavoitteellisesta toiminnasta. Tärkeää on myös, että opiskelijaa ei työnteosta rangaista kuten nyt tapahtuu. Malli voisi toimia ainakin siirtymäajalla ennen kuin yhteiskuntamme on valmis perustuloon, jolla myös opintotuet korvattaisiin. 

Totta toinen puoli

Torstai 22.1.2015 - Sanna Vauranoja

Käy lukemassa Uuden Suomen Puheenvuoroista ajatuksiani Keskustan eduskuntaryhmän ohjelmajulistuksesta. Kirjoitus on julkaistu myös Puheenvuoron Poiminnoissa 22.1.2015.

Lisää tiedettä tiedeyliopistoihin

Maanantai 8.9.2014 - Sanna

* Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa lyhyempänä versiona 7.9. ja Uuden Suomen Puheenvuorossa 8.9.2014

Budjettia laadittaessa on keskusteltu tutkimus- ja innovaatiorahoituksen leikkauksista. Samaan aikaan yliopistot painivat rahoituspohjansa kanssa ja odotukset tieteellisen tason ja arvostuksen noususta ovat korkealla. Riitta Konkola ja Tuire Ranta-Meyer taas toivovat ammattikorkeakoulujen roolin vahvistamista (HS 1.9.).

Osallistuin tutkijana Tekesrahoitteiseen tutkimushankkeeseen, jonka keskiössä oli yritysten kanssa tehtävä casetutkimus. Projektille oli rahoitus kolmeksi vuodeksi ja se toteutettiin neljän eri tiedeyliopiston yhteistyönä.

Ilman vankkaa tieteellistä tutkimusasetelmaa, casetutkimukset voivat päätyä pikemmin yrityskonsultoinniksi kuin tieteelliseksi tutkimukseksi. Yritystuelle ja toisaalta soveltavaan tutkimukseen on olemassa omat rahoitusvälineensä, jolloin tiedeyliopistoissa tehtävissä tutkimushankkeissa tieteellisyys ei saisi jäädä lapsipuolen asemaan.

Mikäli Suomi haluaa nousta tieteellisessä osaamisessaan kohti maailman huippua, ei liene järkevää leikata tutkimuksen määrärahoja. Sen sijaan on mietittävä, miten rahat käytetään. Tuntuisikin mielekkäämmältä, että tarjolla olisi kaksivaiheista rahoitusta. Projektien valmisteluun olisi saatavilla väljemmillä kriteereillä rahoitusta puolesta vuodesta vuoteen, jolloin tutkimusasetelma hiotaan mahdollisimman valmiiksi ja etsitään sopivat yrityskumppanit.

Valmisteluvaiheesta vain parhaat ja lupaavimmat etenisivät varsinaiselle tutkimusjaksolle, jonka loppupäästä puolet ei kuluisi  seuraavan projektin rahoitushakemusten valmisteluun, vaan yksi projekti olisi mahdollista tehdä huolella loppuun. Tieteellistä tutkimushanketta voitaisiin edelleen jatkaa soveltavan tutkimusrahoituksen piirissä, johon osallistuisivat pikemmin ammattikorkeakoulut kuin tiedeyliopistot.

Rahoitusmallin ohella projektiosaamiseen on tutkimushankkeissa kiinnitettävä aiempaa enemmän huomiota. Myös tieteellinen tutkimus on projekti, jolla on alku ja loppu. Ei ole syytä luopua projektijohtamisen hyväksi havaituista periaatteista tieteelliseen sumuverhoon piiloutuen.

On hienoa, että meillä on varaa monipuolisiin tutkimustoiminnan rahoitustyökaluihin. Suomi pienenä maana ja kansana pärjää kuitenkin vain laadulla, ei määrällä, joten on syytä huolellisesti miettiä, mitkä koulutus- ja tutkimusrakenteistamme ovat päällekkäisiä ja miten niitä voitaisiin edelleen kehittää sekä tieteelliset että työelämän tarpeet täyttäen.

Onko sinulla laskupäätä?

Torstai 28.8.2014 - Sanna Vauranoja

*Kirjoitus julkaistu Uuden Suomen Puheenvuorossa 28.2.2014

Kuinka monelle tytölle ja ehkä pojallekin on joskus kouluvuosina tokaistu, että sinulla ei taida olla yhtään laskupäätä. Samoin monelle on kerrottu, että kielipäätä kyllä löytyy, mutta matematiikka, siitä ei tule mitään. Liian monet ovat uskoneet ja lakanneet sen enempää yrittämästä. Matematiikasta on selviydytty rimaa hipoen, koska tokaisu on ollut todellisuutta vahvempi omakuvan muokkaaja.

Kävin eilen tutustumassa opettajien koulutuslaitoksella Turun yliopistossa matematiikan opettajien opetukseen. Innostuin kovasti siitä 'hands on' meiningistä, joka opetuksessa selvästi nykyään vallitsee. Omakin lapsi osasi jo 5-vuotiaana vähennyslaskua, kun se muutettiin arkielämän yhtälöksi, jossa pikkuveljellä oli viisi nallekarkkia, joista hän söi kaksi. Montako jäi isosiskolle? Jos tämä olisi esitetty pelkkänä laskukaavana 5-2= ?, sen ratkaiseminen olisi ollut vaikeampaa viisivuotiaalle.

Yksi tärkeitä opetusvälineitä OKL:ssä on vanhanajan vaaka. Vaa'an eri puolille sai harjoituksessa lisätä tai vähentää nallehahmoja ja seurata, mihin vaaka kallistuu; milloin vaaka on tasapainossa, entä milloin se kallistuu?

Kaarinassa yläkoululaiset ottivat tänä syksynä käyttöönsä tabletit ja tavoitteena on siirtyä mahdollisimman pitkälti sähköisiin oppimateriaaleihin. Projekti on uraauurtava ja äärimmäisen mielenkiintoinen. Mutta opettajien koulutuksessa teknologian hyödyntäminen on vielä lasten kengissä. Vasta tänä syksynä opettajien opettajat ovat saaneet omat tabletit käyttöönsä. Itse taas näkisin mieluiten niin, että koko yliopistomaailma kulkisi kehityksen eturintamassa siirtymällä täysin sähköiseen opetukseen, erityisesti teknillisellä puolella. Näin ei todellakaan ole, vaikka 99% opiskelijoista omistaa kyllä tabletin tai kannettavan.

Teknologiaa hyödyntämällä matematiikan sovellettavuus nousisi nykyistä vielä paremmalle tasolle. Erilaiset pelit, joissa voisi menestyä yhtälöitä ratkomalla, motivoisivat tiettyä ryhmää. Ei haittaisi, vaikka välillä hyödynnettäisiin myös sukupuolieroja kiinnostuksen kohteissa. Tarjolla voisi olla vaikkapa shoppailupeli, jossa alennusmyynneissä harjoteltaisiin prosenttilaskua.

Minulle kenties onnekseni sanottiin lapsena, että laskupäätä löytyy. Tokkopa sitä oli yhtään keskivertoa enempää, mutta positiivinen kuva omasta osaamisesta ja oppimispotentiaalista siivitti valitsemaan pitkän matematiikan lukiossa ja lopulta päätymään teknilliselle yliopistolle. Minusta matematiikka on aina ollut älyttömän kivaa ja eilisen pohjalta entistä kirkkaammalta tuntuu se tosiasia, että matematiikka on äidinkielen ohella kaiken oppimisen, tieteen ja ihan tavallisen arkielämänkin perusraaka-ainetta.

Ohjelmointia ollaan ryhdytty tarjoamaan myös lapsille ns. koodikoulussa. Toivoisin, että tätä samaa hypeä rakennettaisiin matematiikan ympärille ja matematiikasta oppiaineena tulisi mediaseksikkäämpää. Matematiikkaa voitaisiin myös vahvemmin integroida eri oppiaineiden sisälle, koska se tosiaan on perustiede lähes kaikkeen: ohjelmointiin, biologiaan, kotitalouteen, fysiikkaan, maantietoon, yhteiskuntaoppiin ja jopa historiaan. Toivoisin, että matematiikan opinnoista yliopistossa tulisi haluttu pääaine ja matematiikan tunnille meneminen kuulostaisi yhtä hienolta kuin ranskan opiskelu.

Koulun lisäksi matematiikka on aivan erityisen keskeistä yhteiskuntatieteissä ja politiikassa. Soisin jokaisen kunta- ja eduskuntapäättäjän ymmärtävän peruslaskuyhtälöitä. Jos meillä on sata omenaa, emme voi antaa 110:tä omenaa. Perinteinen vaaka olisi kätevä havaintoväline myös poliitikoille. Milloin vaaka on tasapainossa tai milloin se kallistuu niin että se kohta keikahtaa nurin.

Toivottavasti tänä syksynä koulunsa aloittavista ekaluokkalaisita yksikään ei kuule tuomiota huonosta laskupäästä, sillä ihminen oppii ja osaa juuri niin paljon kuin itse uskoo pystyvänsä. Toivottavasti päättäjillä on perusyhtälöt hallussa, kun budjettiraameja ryhdytään ensi vuodelle laatimaan. Vaaka on saatava tasapainoon.

Pisasta pohjoiseen

Tiistai 12.8.2014 - Sanna

*Kirjoitus on julkaistu Uuden Suomen Puheenvuorossa ja Turun Sanomien Lukijan kolumnina 17.8.2014

Viimeistään tänään avasivat koulut ovensa oppilaille ympäri Suomen. Koulun alkaessa puhutaan säännöllisesti toki liikenneturvallisuudesta ja vähän ryhmäkoosta, mutta keskustelu koulujärjestelmän tulevaisuudesta on luvattoman vähäistä.

Kuluneen vuoden aikana Pisatulosten heikkeneminen ja oppivelvollisuusiän pidennys vuodella ovat saaneet pientä pöhinää aikaan, mutta OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen osui oikeaan toivoessaan kesällä Turun Sanomien haastattelussa seuraavista vaaleista koulutusvaaleja soten, naton ja kuntarakenteiden rinnalle.

Reilun 30 000 asukkaan Kaarina otti rohkean askeleen tulevaisuuteen hankkimalla kaikille yläkoululaisilleen tabletit tälle syksylle. Teknologia ei sinänsä vielä muuta oppimista, vaan se edellyttää opetus- ja oppimismenetelmien päivittämistä alkaen opetusmateriaaleista. Jostain on kuitenkin aloitettava ja yksi kiinnostavimmista tulevaisuuden kysymyksistä on juuri teknologian ja tiedon saatavuuden aiheuttamat muutokset niin arkielämässä kuin sitä kautta kouluissakin.

Opetuksen sisältöön vaaditaan ja tehdään monenlaisia uudistuksia. Sopivaa ikää vieraiden kielten opetukselle pohditaan ja toisen kotimaisen roolista käännetään peistä. Arki- ja työelämä kulkee kuitenkin vääjäämättä suuntaan, jossa selkeä jako oppiaineisiin ei enää toimi. Tietoja ei tarvitse muistaa ulkoa, mutta niitä on kyettävä yhdistelemään entistä monimutkaisemmiksi kokonaisuuksiksi ja tiedon merkittävyyttä ja luotettavuutta on opittava arvioimaan jo alakoulussa. Mielenkiintoisia sovelluksia oppiaineista peruskoulussa on kaikille tarjottava ohjelmoinnin opetus.

Monet yritysmaailman edustajat peräänkuuluttavat erityisesti esiintymis- ja sosiaalisia taitoja sekä niiden kehittämistä päämäärätietoisemmin kouluissa; suomalaisten on opiitava esiintymään, myymään ja vaikuttamaan. Teknologian taakse ei siis voi tulevaisuudessakaan piiloutua, vaan edelleen on opittava toimimaan porukassa ja kohtaamaan ihmisiä - myös erilaisia ja erikulttuureista tulevia.

Keskusteltuani opetusalan ammattilaisten kanssa, oppivelvollisuusiän nosto ei saa varauksetonta kannatusta osakseen. Nykyisellä summalla opetusta pitäisi venyttää pidemmäksi, jolloin määrä kasvaa laadun kustannuksella. Ryhmäkoot kasvanevat ja räätälöity oppilaan kohtaaminen jää todennäköisesti vähemmälle. Ammummeko haulikolla, kun täsmäaseetkin olisi saatavilla ongelman ratkaisemiseksi? Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret osataan poimia jo kahdeksannen luokan kuluessa, jos siihen vaan on aikaa ja varaa. Täsmällisten tukitoimien avulla nuori saadaan saatettua toisen asteen opintojen pariin menestyksekkäästi, mikäli apu tulee ajoissa ja oikeanlaisena.

Ryhmäkoot ovat tärkeä kysymys, jonka avulla määritellään myös, onko koulu vain oppimista varten, vai onko siellä tarkoitus opetella ja tarjota myös muuta, kuten oppilaiden yksilöllisempää kohtaamista. 22 lapsen ja kolmen aikuisen esikouluryhmästä siirtyminenlähes 30 oppilaan ja yhden aikuisen koululuokkaan on ymmärrettävästi erittäin raju muutos, jossa ensimmäiset voivat jo pudota kyydistä. Monesti kuntapäättäjille tarjotaan päätöksenteon pohjaksi vain keskimääräisiä luokkakokoja ja päättäjät miettivät onko 19 vai 21 sopiva koko luokalle, vaihteluvälin ollessa 11:stä jopa 30:een oppilasta luokalla.

Kodin ja koulun välinen työnjako on ollut kuluneina vuosikymmeninä murroksessa. Vielä 80-luvulla itse koululaisena koulupäiväni päättyivät viimeistään kello 13 ja sen jälkeen ei ollut tarjolla iltapäiväkerhoja. Tuolloin toki useampi perheenäiti oli vielä kotona ja jos ei kotona ollut ketään aikuista, naapurissa oli. Harva kuitenkaan huomaa, että alakoulun ensimmäisinä vuosina koululainen viettää suuremman osan päivästään aamu- ja iltapäiväkerhossa kuin itse koulussa. Tällöin luokkakoon merkitys on sikäli mielenkiintoinen, että iltapäiväkerhossa lapsia saattaa olla reilusti yli 30 varsinaisen luokan ollessa alle 25 oppilasta. Keski-Euroopassa koulupäivä kestää vähintään kuusi tuntia alusta alkaen ja alle 12-vuotiaan jättäminen yksin kotiin on rangaistava teko. Olisiko Suomessakin kokonaistaloudellisesti parempi, jos koulupäivän pituutta muutettaisiin? 

Varsinkin nyt helteiden jatkuessa myös lukuvuoden ajankohta herättää intohimoja. Kylmän kesäkuun moni olisi suonut istuttavan koulussa ja elokuussa taas loma voisi jatkua pidempään vesien ja säiden ollessa lämpimämpiä. Myös ulkomailta tulevat turistit ovat turhautuneita, kun Suomessa monet kesäaktiviteetit suljetaan koulujen alkaessa, eurooppalaisen lomasesongin ollessa kuumimmillaan. Olisiko sittenkin hyvä aloittaa kesälomat juhannuksesta ja palata kouluun syyskuun alussa tai elokuun loppupuolella? Hiihtoloman sijaan tai sen lisäksi pitkää kevätlukukautta voitaisiin pätkiä esimerkiksi kahden viikon pääsiäislomalla.

Koulupäivien pituus ja lukukauden sijoittuminen kalenterivuoteen eivät ole vain koulun asioita, vaan niillä on suuri merkitys koko kansantaloudelle. Yritykset toimivat kesäkuusta elokuun loppuun puolitehoisena, ensin meidän lomiemme mukaan ja sitten eurooppalaisten asiakkaiden lomakauden vuoksi.

Jos koulupäivä kestäisi suunnilleen saman kuin työ- tai päiväkotipäiväkin ja siihen sisältyisi enemmän lasten harrastusmahdollisuuksia, se helpottaisi monen vanhemman työntekoa ja aikataulujen sovittamista huomattavasti. Iltaisin jäisi enemmän aikaa viettää perheen kanssa. Myös paljon puhuttu työurien pidennys ja työnteon lisääminen yhteiskunnassa helpottuisivat näiden pienien, mutta merkityksellisten muutosten myötä.

Kannatan lämpimästi Olli Luukkaisen avausta koulutusvaaleista. Nyt, koulujen juuri alettua keskustelu voidaan jo aloittaa, vaikka vaaleihin on vielä aikaa.