Tulonsiirtoja lapsiperheiltä eläkeläisille

Keskiviikko 18.11.2015 - Sanna Vauranoja

*Kirjoitus on julkaistu Kaarina-lehdessä 18.11.

Maanantaina 16.11. Kaarinan kaupunginvaltuusto sai käsiinsä budjettiesityksen vuodelle 2016. Vuosi sitten valtuusto edellytti tiukkaa menokuria: kuntavero sidottiin kahdeksi vuodeksi ja henkilöstömenoista edellytettiin eläköitymisen myötä prosentin säästöjä. Lopputulos oli, että henkilöstömenot kasvavat miljoonalla eli reilun prosentin. Budjetin loppusummaksi saatiin rapiat 150 miljoonaa, johon on nyt suunniteltu yli kolmen miljoonan alijäämä, siis 2%, joka rahoitetaan velkarahalla.

Luvut ovat monen mielestä tylsiä, mutta tehtiinpä budjettikäsittelyssä myös konkreettisia arvovalintoja. Taloustilanteeseen peilattuna valtuusto päätti nyt luopua lapsiperheitä avustaneesta Kaarina-lisästä. SDP:n aloitteen pohjalta lähes sama summa siirrettiin suoraan ikääntyneille kaarinalaisille 65+ kortin muodossa. Kaarinassa ilmaista liikuntaa tarvitsevat eläkeläiset, mutta lapsiperheet, joissa hoidetaan työ, lapset ja koti, ei etuisuuksia valtuuston mielestä tarvita.

Hassuinta tässä päätöksessä on se, että ilmaisilla liikuntakorteilla ei ole saatu aikaan toivottavaa liikkumisen lisääntymistä verrokkikunnissa. Ne, jotka ilmaisesta liikunnasta eniten hyötyisivät, eivät enää pääse kotoa liikkeelle.

Ilahduttavan moni eläkeläinen oli ennen valtuustoa yhteydessä minuun ja toivoi, ettei heille nyt ilmaisia etuuksia myönnettäisi, kun eläkeläiskortilla saa jo hyvät alennukset ja monet lapsiperheet vasta kovilla ovat. Ehkä tuo mielikuva, jota Kaarinakin tietoisesti tähän asti on vaalinut lapsilähtöisenä kuntana, on aikansa elänyt.

Samaan aikaan Suomen hallitus päätti luopua eläkeläisten asumistukien leikkauksista. Niin paikallisella kuin valtakunnallisella tasolla Suomessa osataan pitää huolta nimenomaan eläkeläisten eduista. Liittyykö tämä päättäjien ikärakenteeseen, ainakin valtuustossamme, vai osaavatko vain toiset ryhmät ajaa vahvemmin omia etujaan sillä välin kuin toiset elävät ruuhkavuosiaan ja koittavat kunnialla selviytyä työstä, kodinhoidosta ja lasten kasvatuksesta.

Sanna Vauranoja

Kohtuus kaikessa

Maanantai 16.11.2015 - Sanna Vauranoja

Kaarinan budjetti vuodelle 2016 saapuu hallituksen käsistä maanantaina 16.11. valtuustoon.

Hallitus linjasi, että luokkakokoja ei päästetä kasvuun ja siihen varattiin 400 000 euroa lisää. Päätös oli oikea, mutta sen rahoitus velanottoa lisäämällä vastoin vuoden takaista valtuuston päätöstä olla nostamatta veroja. Syömävelka on sama asia kuin veronkorotus.

Tuo 400 000 on mahdollista löytää kaupungin budjetista, mutta ei sivistystoimen sisältä. Ympäristöpalvelut, joihin kuuluvat kaavoitus, rakennus, tekninen toimi ja ympäristöasiat, on toimiala, jossa muiden toimialojen lailla ei niukkuudesta ole vielä kärsitty. Tuo 400 000 pitääkin löytyä ympäristöpalveluiden alta ilman, että kaupungin omien kiinteistöjen vuokria nostetaan.

Olin hämmästynyt hallituksen päätöksestä myöntää ilmaista liikuntaa 65+ kortin muodossa kaarinalaisille. Samaan aikaan päätettiin Kaarina-lisästä luopua. Vaikka summat ovat erisuuruiset, tuntuu kovin epäoikeudenmukaiselta, jos yhdelle ikäryhmälle tarjotaan ilmaista liikuntaa, kun samalla leikkauksia perustellaan toisille.

Liikunnan ilmaisuus ei vielä ketään nosta sohvalta, ja toisaalta ruuhkavuosiaan elävät pienten lasten vanhemmat vasta kovilla ovat hoitaessaan työn, lapset ja kodin. Eikö samoilla perusteluilla liikunta pitäisi tarjota ilmaiseksi kaikille. 65+ kortista onkin syytä tällaiseen taloudelliseen aikaan luopua kuntalaisten tasapuolisen kohtelun nimissä.

Tulevan S-marketin ja upouuden Kaarinatalon väliin Paraistentielle ollaan suunniteltu kiertoliittymää ja tuohon on investoinneissa varattu 700 000 euroa!? Muutostyöt on jo aloitettu ja samaan aikaan 110-tiellä Raadelman ja Rojolan risteyksissä huomattavasti Paraistentien liikennettä useampi liikkuja vaarantuu risteysten toimimattomuuden vuoksi. Vaikka 110-tie on ELY:n tie, voisimme maksaa yhden kiertoliittymän tuolla rahalla eli Paraistentielle 350 000 ja 110-tielle 350 000 euroa aiemmin tänä vuonna tehdyn valtuustoaloitteemme mukaisesti. Investointeihin toivotaan   kokoomusryhmässä kaiken kaikkiaan lisää kohtuutta: 10% pitäisi löytyä 20 miljoonan investoinneista vähennettävää. 

Erikoissairaanhoidon budjetista ollaan leikkaamassa miljoona euroa, vaikka kulut ovat kuluvaa vuotta lukuun ottamatta säännöllisesti kasvaneet. Leikkaukseen sisältyy riskejä ja perusturvalautakunta suhtautui erikoissairaanhoidon budjettileikkaukseen epäilevästi.

Maanantaina on siis jälleen yksi vuoden tärkeimmistä päivistä kaupunkilaistemme palveluista puhuttaessa. Nyt kannattaa olla yhteydessä omaan luottamushenkilöön ja kertoa omista näkemyksistä. Talousarvio päätetään maanantaina ja luvassa on arvovalintoja. 

Nyt tehdään arvovalintoja

Perjantai 16.10.2015 - Sanna Vauranoja

*KIrjoitus on julakistu Kunnallislehdessä 16.10.2015

Kaarina, kuten kaikki muutkin Suomen kunnat, laatii paraikaa talousarviotaan vuodelle 2016. Kaarinassa ollaan radikaalisti lisäämässä investointeja ja investointiohjelman myötä velka per asukas nousee 2300 euroon. Luottamushenkilöt joutuvat pohtimaan, millainen on Kaarinan investointitaso suhteessa palvelutasoon; missä on oikea tasapaino.

Maan hallitus linjaa muun muassa varhaiskasvatuksen ryhmäkokoihin muutoksia. Jatkossa yli 3-vuotiaita voi ryhmässä olla nykyisen 7 lapsen sijaan kahdeksan. Hallituksen linjaus on oikeansuuntainen siinä, että kuntien velvoitteita puretaan. Jatkossa kunnat voivat arvioida ryhmäkokonsa ja henkilöstötarpeensa nykyistä laajemmin itse.

Tämä ei saa kuitenkaan tarkoittaa Kaarinan kaltaisessa vauraassa, lapsiperheiden suosimassa kunnassa automaattista ryhmäkokojen suurentamista. Näiden valintojen äärellä luottamushenkilöt ovat entistä suuremman vallan kahvassa. Luottamushenkilöiden tehtävänä on tehdä arvovalintoja ja priorisointeja niin palveluiden kesken kuin palveluiden ja investointien välillä lain sallimissa rajoissa.

Kahden pienen lapsen äitinä varhaiskasvatus ja koulu ovat lähellä omaa sydäntäni päätöksenteossa. Vaikka osaoptimointiin ja omien etujen ajamiseen ei luottamustyössä pidä ryhtyä, lapsia koskevat päätökset ja heidän etunsa ovat meidän huolehdittavanamme. Jos mistään aikuisten etuudesta ei löydy leikkausvaraa ja rakentamiseen löytyy ennätyssumma rahaa, on syytä kysyä, onko suunta varmuudella oikea.

Minusta Kaarinalla on varaa panostaa lapsiin, sillä pieni säästö nyt, voi osoittautua kalliiksi pitkällä aikavälillä. Voimme tehdä esimerkiksi periaatepäätöksen, että Kaarinassa 3-4 vuotiaita ryhmässä on aikuista kohden edelleen seitsemän, sitä isompien osalta voidaan ryhmäkokojen kasvattamista hallituksen linjaamaan kahdeksaan harkita tapauskohtaisesti, mikäli lakimuutos astuu voimaan. Kaikkialla eivät edes tilat salli ryhmäkokojen kasvua.

Päätöksenteko on valintojen tekemistä. Kaikki valinnat, jos mitkään, eivät ole valintoja hyvien ja huonojen vaihtoehtojen välillä. Monesti valittavana on huono ja huonompi vaihtoehto. Jostain muusta joudutaan nipistämään, jos päätämme nyt olla leikkaamatta lapsilta. Lapset kuitenkin maksavat päätöksistämme kaikkein pisimpään. Jo siksi heihin kannattaa panostaa.

Lapset mukaan yhteiskuntasopimukseen

Keskiviikko 8.7.2015 - Sanna Vauranoja

Suomi hidastaa kohti heinäkuun helteitä ja kesälomia. Kevät on käyty vaaleja ja niiden tuloksena saatu uusi hallitus. Hallitusohjelman keskiössä on talous, joka luonnollisesti on Suomessa saatava tervehtymään.

Itse vaalikentillä kiertäneenä on todettava, että ihmisiä ei juuri koskaan tuntunut huolettavan lapsiemme tulevaisuus. Kuumia puheenaiheita olivat ennen muuta aikuisten etuisuuksien säilyttäminen erityisesti eläkkeinä ja maahanmuuton torjuminen.

On surullista, miten pitkälti Suomessa ajattelumallit, lainsäädäntö ja päätöksenteko lähtevät nimenomaan aikuisten oikeuksista. Tästä erinomaisena esimerkkinä on sijaisvanhemmuus. Toisin kuin läntisissä sivistysvaltioissa, Suomessa lapsen palautusta biologisille vanhemmilleen yritetään vuodesta ja kerrasta toiseen. Ruotsissa sijoitus muuttuu kahden vuoden kuluttua pysyväksi. Onko aidosti lapsen etu, jos vuosia asuu sijaisperheessä ja tämän jälkeen palautetaan biologiseen kotiinsa, pahimmillaan päivän varoitusajalla? Kuinka monta mahdollisuutta yhteiskunta haluaa tarjota vanhemmuusharjoittelulle lapsen kustannuksella?

Homekoulut kuvastavat Suomen tilaa sivistysvaltiona. Koulu- ja päiväkotikannasta selkeästi yli puolessa kärsitään sisäilmaongelmista. Koska lapset eivät mene lakkoon, eivätkä juuri jää edes sairaslomalle, koulujen seinät maalataan ja todetaan, että ongelmat on nyt korjattu. Kukaan ei vaivaudu laskemaan, millaisia välillisiä terveyskustannuksia syntyy, kun lapset altistetaan pienestä pitäen homeille ja sisäilmaongelmille.

Turun Sanomat (1.7.) kirjoitti päihdeäitien onnistuneesta hoidosta. Jutussa kerrottiin miten tärkeää on, ettei hoidettavaa äiti loppuelämänsä ajan kadu hoitoon tuloaan. Kuka silloin katuu loppuelämänsä, jos lapsen annetaan jo kohtuun vaurioitua äidin päihteidenkäytön seurauksena?

Lapsiemme tulevaisuutta ei niinkään uhkaa tuloerojen kasvu vaan sivistyserojen kasvu. Kaikille ilmainen koulutusjärjestelmämme on rakennettu juuri näiden sivistyserojen ehkäisemiseksi. Koulutusjärjestelmää on rohkeasti uudistettava vastaamaan muuttuvan maailman vaatimuksia, ei niinkään leikkaamalla vaan luopumalla vanhentuneesta ja tarttumalla uusiin mahdollisuuksiin.

Pärjääkö maailmassa ja maailmalla parhaiten ”pakkokielen” vai mahdollisimman varhain aloitetun, monipuolisen kielitaidon turvin? Onko peruskoulussa tärkeää oppia nuoren tunnistamaan oppiaineet, joissa hän ei ollut erityisen hyvä vai säännönmukaisesti löytämään omat vahvuutensa, joiden varaan voi alkaa rakentamaan tulevaisuutta ja toimeentuloa? Peruskoulutodistuksen lisäksi jokaisen pitäisi saada koulusta mukaansa ”taitosalkku”, yksi A4, jossa kuvaillaan nuoren vahvuuksia ja taitoja opettajan, luokkakavereiden ja nuoren itsensä arvioimana.

Tuntuisi hyvältä, jos yhteiskuntasopimukseen voisimme sisällyttää myös lasten oikeuksien turvaamisen. Lapsilta ei pidä leikata yhtään lisää. Minusta kesäloma antaa hyvän hetken meille aikuisille pysähtyä miettimään, varmistammeko me vain itsekkäästi omia saavutettuja etujamme vai rakennammeko me parasta mahdollista tulevaisuutta lapsille ja lastenlapsillemme?

*Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 8.7.

Mikä sitten on tärkeintä?

Keskiviikko 15.4.2015 - Sanna Vauranoja

Vaalikampanjaa on nyt tehty lähes sata päivää. Ehdokkaaksi lähtemisestä on 10 kuukautta. Tätä työtä on tehty vuodesta 2010. Tämä työ on ollut haaveena vuodesta 1997. 

Vaalikampanjan tekeminen on ollut paljon hauskempaa, mitä osasin odottaa. Se on raakaa työtä: suunnittelua, budjetointia, ajettuja kilometrejä, tuhansia ja taas tuhansia kohtaamisia, vesisadetta ja väliin jääneitä lounaita. Se on suuria elämäntarinoita, uusia paikkoja, tiimityötä, ihania ihmisiä, inhimillisyyttä, uutta oppia - ja suurta riemua. Olen jo nyt suunnattoman kiitollinen tästä ajasta. 

Elämässä on tärkeitä asioita, kuten työ ja ystävät. Elämässä on tärkeimpiä asioita, kuten perhe ja terveys. Politiikka on pitkäjänteistä työtä, jota ei voi tehdä vain vaaleja varten. Sitä tehdään intohimosta, sitä tehdään nimenomaan arjessa, vaalien välissä, sitä tehdään tulevaisuutta varten. 

Vaaleissa voi voittaa monella tavalla. Politiikkaa voi tehdä monella tavalla. Hyvä on, jos osaa miettiä, mikä on kaikkein tärkeintä - elämässä ja politiikassa. 

Puuhapäivä Loimaan Sarkassa

Torstai 5.3.2015 - Sanna Vauranoja

*Kirjoitus julkaistu Loimaan lehdessä 5.3.

Torstaina 19.2. järjestettiin maatalousmuseo Sarkassa perinteinen puuhapäivä lapsille. Vaikka pakkanen oli vaihtunut suojasäähän, sisällä riitti paljon tekemistä eri-ikäisille lapsille.

Lapsien innostaminen historian pariin ei aina museoissa onnistu, mutta Sarkassa oli keksitty museonäyttelyssä ratkaistava tehtävä ja ainakin omien lapsien mielenkiinto riitti museokierrokselle mainiosti. Parasta museossa taisi kuitenkin olla Pellikki-lehmän lypsypuuhat. 

Museokierroksella itselle syntyi ajatus maatalouden ja ruokakulttuurimme yhdistämisestä Sarkassa. Voitaisiinko Sarkassa järjestää varsinaissuomalaisia perinneruokakursseja, joissa lähellä tuotetuista raaka-aineista valmistettaisiin perinteisiä herkkuja sallatista piimäjuustoon, silakkarullista fläsksoosiin. 

Perinneruokakurssit voisivat kiinnostaa ainakin nuorempia, jotka ovat perinneruuista nauttineet lähinnä omien isoäitien valmistamana. Ja ainahan perinneruokia voitaisiin päivittää tämän päivän makuihin sopiviksi. Koska Sarka ei ole pelkästään Varsinais-Suomen maatalousmuseo, vaan edustaa koko Suomea, perinneruokakursseja voisi olla myös eri maakunnista. 

Kiitos mukavasta puuhapäivästä järjestäjille!
Sanna Vauranoja
Kansanedustajaehdokas (kok.)

Silloin ennen

Sunnuntai 25.1.2015 - Sanna Vauranoja

Lähdettiin sunnuntain kunniaksi koko perhe luistelemaan. Siinä luistimilla kaarrellessa tulivat mieleen lapsuuden talvet, joista iso osa vietettiin läheisen koulun jäällä. 

Jäälle kokoontuivat kaikki kulmakunnan lapset luistelemaan ja parhaina iltoina kentällä luisteli lähemmäs 50 lasta. Siihen aikaan pelattiin "Kuka pelkää mustaa miestä", kellään ei ollut kypäriä päässä ja aikuisetkin pääasiassa tarkkailivat meitä läheisten talojen ikkunoista. Näin aikuisena ja äitinä ehkä hurjin oli jäämäki, jota myös luistimilla laskimme. Muistelen kyllä, että kyseinen puuha kirvoitti myös oman äitini äänihuulet kerta toisensa jälkeen. 

Mutta paljon on lasten maailma noista ajoista muuttunut. Lapset saatetaan tai viedään autolla erilaisten harrastusten pariin, sen sijaan, että naapuruston lapset illasta toiseen puuhastelisivat jotain keskenään. Lähes kaikissa lajeissa laskettelusta pyöräilyyn, luistelusta kiekkoon käytetään, onneksi, kypärää.

Vuodesta 1987 alkaen ei ole auton takapenkillä enää keikuttu juttelemassa äidin ja isän kanssa siinä etupenkkien välissä, vaan istuttu tiukasti turvavöissä. Rösse palaa enää harvassa autossa tai kodissa, toimistoista ja muista julkisista tiloista puhumattakaan. 

Iltapäivällä koulusta ei suunnata kavereiden kanssa kotiin, vaan ensin mennään iltapäiväkerhoon ja sieltä haetaan autolla - ja viedään harrastuksiin. Päivähoitoakaan ei enää naapurin Helena voi niin vaan tarjota, vaan siihen tarvitaan moninaiset luvat, pätevyydet ja hakemukset. Lasten seikkailut lähialueilla ovat selkeästi vähentyneet. Muistelen, että me saimme naapurin lasten kanssa mennä keskenämme jopa kirjastolle saakka, joka sijaitsi reilun kilometrin päässä. 

Leikkipuistot, nekään eivät enää ole pelkästään lasten valtakuntaa, vaan niitäkin säädellään moninaisilla turvallisuussäädöksillä ja moni puisto onkin sen vuoksi joutunut lakkautuslistalle, koska turvallisuuskriteerien täyttämiseen ei monellakaan kunnalla ole varaa. HoppLoppeja ei 80-luvun alussa tietenkään ollut, mutta lähimetsistä löytyi kaikenlaista kivaa puuhailtavaa.

Se on kyllä ymmärrettävää, että vanhemmat kuljettavat lapsensa kouluun, sillä lähikouluja ei enää juuri ole. Kouluja lakkautetaan Suomen Kuvalehden (23.1.) mukaan 75 kuoulun vuositahdilla. On hyvä, että lasten turvallisuuteen on todella panostettu ja turvavyöt sekä kypärät ovat varmasti vähentäneet tapaturmia. 

Mutta entä, jos me silti hallinnoimme ja kontrolloimme lastemme elämää jo liikaakin. Tarjoamme elämyksiä ja harrastuksia, niin ettei mielikuvitus ehdi kehittyä, saati muistot hitaasta ja välillä tylsästäkin lapsuudesta. Ja teidämmekö me varmasti, millaisia kypäriä meidän lapsemme tarvitsevat, esimerkiksi sosiaalisessa mediassa?