Matematiikan merkityksestä

Sunnuntai 29.3.2020

Korona-arkea ollaan vähän mittaustavasta riippuen eletty Suomessa kolmisen viikkoa. Poikkeustilasta on tullut uusi normaali ja me sopeudumme uusiin rajoituksiin ja muuttuneeseen arkeen ihailtavan nopeasti. 

Ehkä hieman yllättäen, meillä kotona puhutaan koronaan liittyen usein matematiikkaa. Seuraamme uutisia tiiviisti ja ne herättävät paljon keskustelua.

Mediat julkaisevat erilaisia tilastoja koronatapauksista ja kuolleista eri puolilla maailmaa. Suomessa testaamista ryhdyttiin rajoittamaan kaksi viikkoa sitten ja siitä lähtien sairastapauksien määrän julkaiseminen on ollut disinformaatiota. Koska vähäoireisia ei enää testata, saamme vain sitä, mitä mittaamme. Hyödyllisempää tietoa olisi suhteuttaa positiiviset tulokset testattujen määrään ja raportoida koronan aiheuttamat sairaalavuorokaudet sekä mahdolliset kuolleet. Nämä kaksi jälkimmäistä tilastoissa usein näkyvätkin. 

Eri maiden lukuja julkaistaessa olennaista tietoa olisi sairastuneiden määrä suhteutettuna väkilukuun. Kaikki ymmärtävät, että 3 000 todettua sairastapausta Norjassa on tyystin eri asia kuin Kiinassa, vaikka absoluuttinen luku olisikin sama.

Koronapandemia onkin kaikessa murheellisuudessaan oivallinen osoitus matematiikan tärkeydestä. Matematiikka on tarkkaa ja absoluuttista, mutta erityisen tärkeä taito on lukujen suhteuttaminen ja niiden tulkinta. Siinä, missä me mittaamme ja julkaisemme sairastuneiden määrää, joka on suoraan verrannollinen tehtyjen testien määriin, pitäisikö meidän julkaista siinä rinnalla myös muita, koronatoimien ihmishenkiin vaikuttavia mittareita.

Näitä mittareita ovat ilmoitetut perheväkivaltatapaukset, lasten huostaanotot, konkurssien määrä ja itsemurhat. Romahtaneelle mielenterveydelle me tarvitsemme kesään mennessä oman mittarinsa.

Onko sinulla laskupäätä?

Torstai 28.8.2014 - Sanna Vauranoja

*Kirjoitus julkaistu Uuden Suomen Puheenvuorossa 28.2.2014

Kuinka monelle tytölle ja ehkä pojallekin on joskus kouluvuosina tokaistu, että sinulla ei taida olla yhtään laskupäätä. Samoin monelle on kerrottu, että kielipäätä kyllä löytyy, mutta matematiikka, siitä ei tule mitään. Liian monet ovat uskoneet ja lakanneet sen enempää yrittämästä. Matematiikasta on selviydytty rimaa hipoen, koska tokaisu on ollut todellisuutta vahvempi omakuvan muokkaaja.

Kävin eilen tutustumassa opettajien koulutuslaitoksella Turun yliopistossa matematiikan opettajien opetukseen. Innostuin kovasti siitä 'hands on' meiningistä, joka opetuksessa selvästi nykyään vallitsee. Omakin lapsi osasi jo 5-vuotiaana vähennyslaskua, kun se muutettiin arkielämän yhtälöksi, jossa pikkuveljellä oli viisi nallekarkkia, joista hän söi kaksi. Montako jäi isosiskolle? Jos tämä olisi esitetty pelkkänä laskukaavana 5-2= ?, sen ratkaiseminen olisi ollut vaikeampaa viisivuotiaalle.

Yksi tärkeitä opetusvälineitä OKL:ssä on vanhanajan vaaka. Vaa'an eri puolille sai harjoituksessa lisätä tai vähentää nallehahmoja ja seurata, mihin vaaka kallistuu; milloin vaaka on tasapainossa, entä milloin se kallistuu?

Kaarinassa yläkoululaiset ottivat tänä syksynä käyttöönsä tabletit ja tavoitteena on siirtyä mahdollisimman pitkälti sähköisiin oppimateriaaleihin. Projekti on uraauurtava ja äärimmäisen mielenkiintoinen. Mutta opettajien koulutuksessa teknologian hyödyntäminen on vielä lasten kengissä. Vasta tänä syksynä opettajien opettajat ovat saaneet omat tabletit käyttöönsä. Itse taas näkisin mieluiten niin, että koko yliopistomaailma kulkisi kehityksen eturintamassa siirtymällä täysin sähköiseen opetukseen, erityisesti teknillisellä puolella. Näin ei todellakaan ole, vaikka 99% opiskelijoista omistaa kyllä tabletin tai kannettavan.

Teknologiaa hyödyntämällä matematiikan sovellettavuus nousisi nykyistä vielä paremmalle tasolle. Erilaiset pelit, joissa voisi menestyä yhtälöitä ratkomalla, motivoisivat tiettyä ryhmää. Ei haittaisi, vaikka välillä hyödynnettäisiin myös sukupuolieroja kiinnostuksen kohteissa. Tarjolla voisi olla vaikkapa shoppailupeli, jossa alennusmyynneissä harjoteltaisiin prosenttilaskua.

Minulle kenties onnekseni sanottiin lapsena, että laskupäätä löytyy. Tokkopa sitä oli yhtään keskivertoa enempää, mutta positiivinen kuva omasta osaamisesta ja oppimispotentiaalista siivitti valitsemaan pitkän matematiikan lukiossa ja lopulta päätymään teknilliselle yliopistolle. Minusta matematiikka on aina ollut älyttömän kivaa ja eilisen pohjalta entistä kirkkaammalta tuntuu se tosiasia, että matematiikka on äidinkielen ohella kaiken oppimisen, tieteen ja ihan tavallisen arkielämänkin perusraaka-ainetta.

Ohjelmointia ollaan ryhdytty tarjoamaan myös lapsille ns. koodikoulussa. Toivoisin, että tätä samaa hypeä rakennettaisiin matematiikan ympärille ja matematiikasta oppiaineena tulisi mediaseksikkäämpää. Matematiikkaa voitaisiin myös vahvemmin integroida eri oppiaineiden sisälle, koska se tosiaan on perustiede lähes kaikkeen: ohjelmointiin, biologiaan, kotitalouteen, fysiikkaan, maantietoon, yhteiskuntaoppiin ja jopa historiaan. Toivoisin, että matematiikan opinnoista yliopistossa tulisi haluttu pääaine ja matematiikan tunnille meneminen kuulostaisi yhtä hienolta kuin ranskan opiskelu.

Koulun lisäksi matematiikka on aivan erityisen keskeistä yhteiskuntatieteissä ja politiikassa. Soisin jokaisen kunta- ja eduskuntapäättäjän ymmärtävän peruslaskuyhtälöitä. Jos meillä on sata omenaa, emme voi antaa 110:tä omenaa. Perinteinen vaaka olisi kätevä havaintoväline myös poliitikoille. Milloin vaaka on tasapainossa tai milloin se kallistuu niin että se kohta keikahtaa nurin.

Toivottavasti tänä syksynä koulunsa aloittavista ekaluokkalaisita yksikään ei kuule tuomiota huonosta laskupäästä, sillä ihminen oppii ja osaa juuri niin paljon kuin itse uskoo pystyvänsä. Toivottavasti päättäjillä on perusyhtälöt hallussa, kun budjettiraameja ryhdytään ensi vuodelle laatimaan. Vaaka on saatava tasapainoon.