Mielenterveydestä

Perjantai 12.5.2023

Suomessa ja ilmeisesti kaikissa länsimaissa taistellaan lisääntyvien mielenterveyden haasteiden kanssa. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat lapset ja nuoret.

Hyvinvointialueilla mietitään kiperää kysymystä, miten purkaa psykiatristen osastojen valtavaa ruuhkaa rakentamalla matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita niin, että ammattilaiset riittäisivät kaikkeen. Karrikoidusti miellä on koulukuraattorit ja seuraavaksi psykiatrinen osasto, siinä välissä kovin vähän.

Psykiatriset sairaudet kärsivät edelleen etenkin vanhemmissa sukupolvissa häpeän leimasta. Ongelmat on koitettu viedä syvälle metsään rakentamalla psykiatrisia sairaaloita kauas kaupunkien keskustoista. Mielenterveyspalveluiden ylösajoa leimaa tämä vanha stigma, eikä meillä vieläkään tunnu olevan riittävän vaikuttavia eväitä mielenterveyden hoitamiseen. Olemme lisänneet esimerkiksi kouluihin erilaisia ammattiryhmiä kuraattoreista psykiatrisiin sairaanhoitajiin ja psykologeihin, mutta ongelmia yhä riittää.

Oma filosofiani on, että mielenterveyden tukeminen liittyy kaikkiin sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluihin. Mielenterveys liittyy myös kaupunkikehitykseen, kaavoitukseen, rakentamiseen, sivistyspalveluihin ja elinvoimakysymyksiin. Asukkaiden mielenterveys on siis yhteinen kysymys niin hyvinvointialueille kuin kunnille ja ennen muuta, kaikille meille ihmisille.

Mielenterveyttä ei pidä hoitaa mielisairaalassa vaan mielen tasapaino pitää saada osaksi kaikkia sotepe-kohtaamisia. Hammaslääkäri voi jatkossa kysyä jokaiselta asiakkaaltaan, miten jaksat. Neuvolassa pitää kysyä koko perheeltä, miten teillä voidaan. Ihottumaa lääkärille näyttämään tulleelta asiakkaalta pitää kysyä, miten voit. Syöpähoidossa käyvältä potilaalta pitää jokaisessa hoidon vaiheessa kysyä, miten jaksat tällä hetkellä. Pelastustehtävän jälkeen onnettomuudessa olleelta ihmiseltä pitää kysyä, miten voit. Tämä väittämäni on tietysti helppo ampua alas: ei meillä ole aikaa kysyä tuollaisia, ei ole mitään palvelua tarjota, jos ihminen ei voi hyvin.

Kävimme tutustumassa Ruotsin BUP-toimintamalliin, jossa lasten ja nuorten mielenterveyden tueksi on rakennettu mielenterveyden portaat. Meidänkin pitää rakentaa mielenterveyden tuen portaat, missä alussa on tarjolla Terveyskylän tyyppisiä digitaalisia palveluita ja vertaistukiryhmiä. Vertaistukea ja 24/7 chat ja puhelinpalvelua voitaisiin toteuttaa yhdessä järjestöjen kanssa.

Mikäli nämä matalimman portaan keinot eivät auta, tarjolla olisi esimerkiksi psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotto, jossa laajempi avuntarve lyhytterapiasta lääkitykseen arvioidaan. Lääkityksestä ja pitkästä terapiasta päättää lääkäri, lyhytterapiasta ja elintapaohjauksesta hoitaja. Lyhytterapian, elintapaohjauksen, terapian ja lääkityksen jälkeen vaihtoehtona on psykiatrinen avohoito ja tarvittaessa osastohoito. Kaksi viimeistä porrasta tapahtuu erikoissairaanhoidossa.

Itse en aivan ymmärrä ajatusta, että psykiatristen sairaaloiden tulee aina sijaita muiden sairaaloiden yhteydessä keskellä ruuhkaisinta kaupunkia. Mikäli potilaalla on päivystyksen tarve, hän menee normaalisti päivystykseen. Kun kyse on psyykkisistä sairauksista, häpeän vuoksi ihmisiä ei tarvitse viedä metsään, mutta  luonto ja harmoninen ympäristö hoitavat mieltä osaltaan. Muutaman kymmenen vuoden kuluttua luultavasti palataan mielisairaaloihin, jotka sijaitsevat rauhallisessa, parantavassa ympäristössä luonnon keskellä. Ehkä tämä välivaihe on kuitenkin käytävä läpi, jotta mielenterveydestä ja psyykkisistä sairauksista tulee yhteiskunnassa normaali osa terveydenhuoltoa.

Tärkeintä on kuitenkin pitää mielessä, että mielenterveys ei ole mikään erillinen saareke, jota hoitavat vain erikseen koulutetut ammattilaiset. Se on meidän kaikkien yhteinen asia, josta voimme kantaa yhdessä vastuuta kysymällä myös perheenjäseniltä, ystäviltä tai työkaverilta, miten voit tänään.

Avainsanat: Mieli, Psykiatrinen sairaala, Masennus, Lapset ja nuoret