Sähköä!

Torstai 11.1.2018 - Sanna

Olen kenties kyllästymiseen saakka jankuttanut eri yhteyksissä Sähköisistä palveluista. Kaikille lienee tuttua nettipankin käyttäminen ja verkkokauppoihinkin on suurin osa ennättänyt tutustua. Koululaisten vanhemmat eivät voi välttyä Wilmalta.

Yrittäjänä voin asioida verottajan kanssa sähköisesti ja maksaa palkat näppärästi palkka.fi -sovelluksella.

Oma yritykseni tarjoilee liikuntaa, virkistettä ja elämyksiä ikäihmisille sähköisenä.

Mutta.

Kun haluan asioida oman kotikuntani kanssa sähköisesti, se onkin jo vähän vaikeampaa. Ryhdyin eilen järjestämään vanhempainiltaa lapseni harrastukseen. Treenin jälkeen olisi ollut tarvetta kokoustilalle ja niinpä pirautin keskukseen. Keskus siirsi minut vahtimestarin pakeille, joka kertoi, että mitään tiloja ko. paikassa ei ole nyt saatavilla. 

Soitto uudelleen keskukseen, joka arveli, että oikea henkilö löytyy nuorisopalveluista. Kukaan ei vastannut, mutta saatiin toinen henkilö kiinni. Asioita hoitavat kuitenkin kuulemma suoraan koulun rehtorit tai koulusihteerit. 

Soitin koulusihteerille, joka ohjasi minut soittamaan vararehtorille, joka lupasi tulla avaamaan jonkun luokan oven kyseisenä iltana. Kaikkineen tähän kierrokseen meni vajaa tunti ja siihen kului yhteensä kuuden henkilön työaikaa 5-60 minuuttia.

Mitä, jos netissä olisikin sähköinen ajanvarauskalenteri, josta tilan saisi varata kaarinalaiset yhdistykset ilmaiseksi. Yrityksille ja yksityishenkilöille tilat olisi saatavilla pientä maksua vastaan. Googlessa tällainen kalenteripalvelu taitaa olla ilmainen ja muutoinkin toteutettuna sen kustannukset jäänevät 1000 euroon.

Tilavarausten ohella kelpo esimerkkejä löytyy rakennusvalvonnan puolelta: ainakaan toissa vuonna ei ollut mahdollista hakea toimenpidelupaa remonttiin sähköisenä, mikäli tulostettava pdf ei edusta sähköistä palvelua.

Onneksi meiltä löytyy kyllä positiivisiakin esimerkkejä!

Terveyspalvelut, jotka monin muodoin kuuluvat kovimpien tietoturvavaatimusten piiriin, tarjoavat sähköistä ajanvarausta ja tänä keväänä jopa chat-asiakaspalveluita. Loistavaa!

Avainsanat: Sähköiset palvelut, Uusitapa, Asiakaspalvelu, Terve talous

Käytännön säästöjä Kaarinaan

Keskiviikko 2.11.2016 - Sanna

Tässä muutamia konkreettisia ratkaisuehdotuksia palvelun parantamiseksi ja säästöjen synnyttämiseksi Kaarinassa. 

Esimerkki 1: Sähköinen ajanvaraus neuvolaan

Hyvänä esimerkkinä toimii neuvolapalvelut, jossa mitään portinvartijaa palvelulle ei tarvita. Henkilö joko on raskaana tai ei, hänellä on alle kouluikäinen lapsi tai ei ole. Keskimäärin alle 40-vuotiaat ovat varsin tottuneita sähköisiin palveluihin. Tällä hetkellä ajanvaraukset kuitenkin hoidetaan kello 12-13 puhelintunnilla lukuunottamatta 5-6 vuotiaita.

Avokonttorissa istuva juuri raskaustestin tehnyt ensikertalainen hiipii siivouskomeroon ja koittaa päästä varatun linjan läpi lähes tunnin. Tänään ei onnistunut, mutta huomenna uusi yritys. Asia olisi toki hoitunut vaikka illalla kotoa sähköisellä varauksella ja samalla olisi voinut sovittaa ajan myös miehen kalenteriin.

Puhelinvaraukseen menee esimerkiksi 20 neuvolahenkilöltä tunti jokaisena arkipäivänä eli yhteensä 100 tuntia viikossa (20 henkeä x 1 h x 5 päivää). Tämä on 2,5 henkilön viikkotyöaika.

Vapauttamalla neuvolan puhelinajoista, yksi henkilö voisi olla tavoitettavissa puhelimella ja chatillä aamusta iltaan, sillä raskausmyrkytyksen oireet eivät iske kello 11:45 ja silti 1,5 henkilön aika vapautuisi kokonaan muihin töihin. 1,5 henkilön työpanos on 75 000 euron arvoinen vuodessa. Sama koskee osittain hoitaja- ja lääkärivastaanottojen varaamista sekä ajanvarauksen etäneuvontaa. Nyt neuvolaan ollaan palkkaamassa 0,5 henkilö lisää. 

Esimerkki 2: Palvelukeskukset

Kaarina on päättänyt yhdistää laskentapalvelunsa Liedon, Paimion ja Sauvon kanssa. Vuodessa säästöä on odotettavissa hyvinkin 50 000 euroa ja lisääkin, mikäli eläköitymiset hyödynnetään täysimääräisinä ja lisää seiniä ei yksikön ympärille hankita. Laskentaosastoon kannattaisi yhdistää myös laskutuspalvelut. Toimialoilla ei tarvita useita henkilöitä erikseen laskuttamassa palveluista, vaan nekin pitäisi hoitaa yhdellä järjestelmällä, yhtenäisellä prosessilla, mahdollisimman sähköisesti muutaman hengen voimin. Säästöä yhteensä 100 000 euroa. Budjetissa ei ole huomioitu laskentapalveluilla saatavaa säästöä, koska asiaa ei oltu valtuustossa käsitelty ennen budjettia. 

Mikäli palvelukeskus aikanaan yhtiöitetään, sillä on mahdollisuus myydä palveluita myös muille kunnille. Pienet varsinaissuomalaiset kunnat ovat jo nyt osoittaneet kiinnostusta palveluiden ostoon.

Kuljetukset maksavat Kaarinalle reippaasti yli miljoonan vuodessa. Kuljetuksia hoidetaan toimialoilla erikseen ja kriteeritkin ovat siten erilaiset. Keksittämällä kaikki kuljetukset koulukuljetuksista vammaiskuljetuksiin, saataisiin parempaa palvelua kuntalaisille, optimoidut kuljetukset yli toimialojen ja kustannustehokkaampi ratkaisu. Kuljetuskeskuksella säästöä saadaan ensi vuonna 50 000 euroa, jatkossa huomattavasti enemmän.

Nyt budjetissa on uuden auton investointi 70 000 euroa ja kuljettajan palkat 20 000 pelkästään vanhuspalveluiden käyttöön. Käyttöastetta tuskin saadaan riittävän korkealle yhden toimialan käytössä. 

Esimerkki 3: Etäyhteyksillä lisää toimintakykyä

Vanhuspuolella teknologia ja sähköiset ratkaisut tarjoavat palveluihin paljon lisäominaisuuksia ja myös kustannussäästöjä, ilman että palvelu heikkenee, vaan päinvastoin.

Valtakunnallisestikin on määritelty, että tavoitteena on asua mahdollisimman pitkään kotona. Kotona asumista määrittää henkilön toimintakyky. Mikäli toimintakykyä pystytään ylläpitämään tai parantamaan, esimerkiksi kolme kuukautta pidempään kotona säästää 10 000 euroa ympärivuorokautiseen hoivaan nähden.

Toimintakykyä voidaan ylläpitää säännöllisellä päivittäisellä liikunnalla. Kotihoitohenkilöstö on tässä avainasemassa, sillä fysioterapeutit eivät ehdi rullata 300 kotipalveluasukkaan luona päivittäin. Kotipalveluhenkilökunta voi hyödyntää etäyhteyttä, kun tarvitaan fysio- tai toimintaterapeutin neuvoja. Liikkumiseen kodista toiseen ei kulu aikaa ja henkilö voi palvella huomattavasti isompaa joukkoa. Lisäksi liikuntatuokioita voidaan katsoa etäyhteyksien tai videopalveluiden kautta ja tehdä harjoitus kotona. 

Avainsanat: Sähköiset palvelut, Digitaalisuus, Kustannustehokkuus, Palvelut, Kaarina