Kansallinen häpeäriitti saa riittää

Torstai 2.3.2017 - Sanna

Lähes kahdenkymmenen vuoden häpeäpaalussa seisoskelun jälkeen, Suomi rohkaistui eilen juhlimaan kansallista ilonpäivää Niskasen kultamitalin siivittämänä. Niskanen muisti mitalihumussa lapsuuden suurta esikuvaansa Mika Myllylää. Norjalaisten mielestä se oli sopimatonta.

Mietin jo huulirasva-Johaugin käryn aikaan, että kovin on erilaiset kansalliset reagointitavat näihin käryihin. Norskit syyttivät systeemiä ja pitivät omansa puolta. Johaug palaa kilpaladuille pikimmiten huulet rasvattuna kuin mitään ei olisi tapahtunut. Samassa tilanteessa suomalaiset ajoivat yhden historian kovimmista ja ansioituneimmista hiihtäjistään hautaan ja loput kiinnitettiin kansalliseen häpeäpaaluun loppuelämäkseen.

Lienee sanomattakin selvää, että piskuinen Norja ei ole noussut maailman hiihtokärkeen vuosikymmeniksi vain vuorilla ja öljyisillä vuonoillaan vaan siihen on tarvittu kansallista ohjelmaa, joka ei tarkoittane pelkkää kaurapuuroa. Jos valtavan Venäjän hiihtohuippujakin on ollut menneinä ja nykyisinä aikoina rajallinen määrä, vaikka olympialaisissa kuskattiin näytehuoneeseen puhdasta siperialaismummon pissaa, miten Norja olisi yltänyt toistuvasti huipulle usealla kärjellä ihan puhtain paperein?

Mika Myllylä on kaikista tapahtumista huolimatta tähänastisen hiihtohistoriamme kovin nimi ja hänelle voidaan se kunnia myöntää julkisesti, vaikka hän sitä ei enää itse ole kuulemassa ja vaikka norjalaisille tulisi kuinka paha mieli tahansa omasta kaksinaismoralismistaan. Myllylän tuloksiin ei päästä pelkillä aineilla, vaan kyllä siinä on hiihtolenkki jos toinenkin vedetty äärirajoilla. 

On siis hienoa ja rohkeaa, että Iivo Niskanen muisti Myllylää eilen. Tietysti kiitos sekä onnea Iivolle mielettömän hienosta suorituksesta! Ja erityisesti nyt on aika lopettaa itsesyytökset ja häpeäpaalujen ylläpito Suomessa: vedetään rohkeasti kotiinpäin, seistään omiemme takana ja voi kai sitä joskus heittäytyä toisen eteen ladulle, jos ei muuten suksi oikein kulje. Vai mitä norjalaiset?

Avainsanat: MM-kisat, Lahti2017, Hiihto, Urheilu, Suomalaiset