Kuka vastaa elinvoimasta

Lauantai 24.8.2024

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 24.8.2024

Hyvinvointialueilla on erittäin keskeinen rooli sekä alueiden että koko Suomen elinvoiman vahvistamisessa vaikka alueilla ei lakisääteisiä velvoitteita elinvoiman ylläpitämiseen ole. Pelkästään Varsinais-Suomen hyvinvointialue ostaa palveluita lähes 800 miljoonalla ja tarvikkeita 200 miljoonalla, yhteensä siis miljardilla. Ilman yrityksiä ja kolmannen sektorin toimintaa eivät hyvinvointialueet tule toimeen. Se, mitä, keneltä ja miten ostamme, vaikuttaa vääjäämättä alueen yrityksiin, järjestöihin, asukkaisiin, kuntien talouteen ja kokonaisvaurauteemme.

Hyvinvointialueen kilpailutuksiin on voitava osallistua niin mikro- kuin suuryritystenkin. Mikäli kriteerit ovat liian laajoja ja seikkaperäisiä, on mahdollista, että vaatimukset täyttäviä yhteistyökumppaneita ei ole tai ostopalvelun sisältö ja sen myötä hinnat eivät vastaa omaa tuotantoa. Tuottamalla palveluita yhteistyössä yritysten ja järjestöjen kanssa, hyvinvointialue saa vertailutietoa omalle toiminnalle, sen laadulle ja kustannuksille. Kilpailutuksissa tarvitaan riittävää hankintaosaamista ja avointa markkinavuoropuhelua. Valvonta sopimuksen aikana tulee olla systemaattista ja kaikkia palveluntuottajia tulee kohdella yhdenvertaisesti.

Palveluseteleitä laajasti hyödyntämällä toteutuu niin asiakkaiden valinnanvapaus kuin kaiken kokoisten yritysten mahdollisuus tarjota palvelua. Palvelusetelit edellyttävät myös vähemmän kilpailutustyötä ja hallintoa hyvinvointialueelta.

Osa hankinnoista jää kansallisen kilpailutusrajan alapuolelle ja tällöin hankinta voidaan tehdä suorahankintana. Usein esimerkiksi 10 000 euron ylittäviin ostoihin pyydetään kolme kirjallista tarjousta. Jos nuo tarjoukset pyydetään vain tutuilta yrityksiltä, uudet yritykset eivät koskaan pääse edes tarjoamaan julkiselle sektorille. Pienhankinnat on saatava julkisesti näkyville Varhan verkkosivuille.

Kun yritys kehittää uuden toimintatavan, tuotteen tai laitteen, samat kilpailutussäädökset koskevat myös innovaatioita. Jos hyvinvointialue ei ole innovaatiosta edes kuullut, sitä ei myöskään kilpailuteta. Jos taas innovaation yksityiskohdat avataan kilpailutusdokumentteihin, innovaatiota pääsevät hyödyntämään heti myös kilpailijat, jotka eivät sitä ole kehittäneet. Jos kilpailutukselta vaaditaan aina enemmän kuin yksi tarjous, miten uusi innovaatio voi menestyä. Jatkuva vuoropuhelu yritysten ja Varhan välillä on keskeisessä roolissa, jotta uusia innovaatioita voidaan testata ja kehittää hyvinvointialueen ja yrityksen hyödyksi. Mikäli uusien tuotteiden tai palveluiden yhteiskehitystä ei voida toteuttaa hankintalain puitteissa hyvinvointialueilla, sitä on tehtävä yhteistyössä esimerkiksi korkeakoulujemme kanssa. Hyvinvointialueiden on osaltaan huolehdittava uusien innovaatioiden edistämisestä, jotta suomalaiset terveys- ja hyvinvointiteknologian innovaatiot kehittyvät ja kasvavat myös vientituotteiksi.

Kilpailutuksissa on siis vältettävä monimutkaisia, lakivaatimukset ylittäviä hankintakriteereitä, huolehdittava riittävän pienistä osa-hankinnoista tai niiden mahdollistamisesta, edistettävä palveluseteleitä, julkaistava pienhankinnat hyvinvointialueen verkkosivuilla sekä mahdollistettava innovatiiviset hankinnat ja uusien innovaatioiden pääsy hyvinvointialueille. Alueiden ja Suomen elinvoima sekä kilpailukyky rakentuvat osaltaan myös hyvinvointialueilla. Se edellyttää osaavia hankintoja, avointa vuoropuhelua ja ennakkoluulotonta yhteistyötä.

Sanna Vauranoja
Varhan aluehallituksen pj (kok.)

Laura Riski
Varhan valtuutettu, liiketoimintajohtaja (kok.)

Lisää tiedettä tiedeyliopistoihin

Maanantai 8.9.2014 - Sanna

* Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa lyhyempänä versiona 7.9. ja Uuden Suomen Puheenvuorossa 8.9.2014

Budjettia laadittaessa on keskusteltu tutkimus- ja innovaatiorahoituksen leikkauksista. Samaan aikaan yliopistot painivat rahoituspohjansa kanssa ja odotukset tieteellisen tason ja arvostuksen noususta ovat korkealla. Riitta Konkola ja Tuire Ranta-Meyer taas toivovat ammattikorkeakoulujen roolin vahvistamista (HS 1.9.).

Osallistuin tutkijana Tekesrahoitteiseen tutkimushankkeeseen, jonka keskiössä oli yritysten kanssa tehtävä casetutkimus. Projektille oli rahoitus kolmeksi vuodeksi ja se toteutettiin neljän eri tiedeyliopiston yhteistyönä.

Ilman vankkaa tieteellistä tutkimusasetelmaa, casetutkimukset voivat päätyä pikemmin yrityskonsultoinniksi kuin tieteelliseksi tutkimukseksi. Yritystuelle ja toisaalta soveltavaan tutkimukseen on olemassa omat rahoitusvälineensä, jolloin tiedeyliopistoissa tehtävissä tutkimushankkeissa tieteellisyys ei saisi jäädä lapsipuolen asemaan.

Mikäli Suomi haluaa nousta tieteellisessä osaamisessaan kohti maailman huippua, ei liene järkevää leikata tutkimuksen määrärahoja. Sen sijaan on mietittävä, miten rahat käytetään. Tuntuisikin mielekkäämmältä, että tarjolla olisi kaksivaiheista rahoitusta. Projektien valmisteluun olisi saatavilla väljemmillä kriteereillä rahoitusta puolesta vuodesta vuoteen, jolloin tutkimusasetelma hiotaan mahdollisimman valmiiksi ja etsitään sopivat yrityskumppanit.

Valmisteluvaiheesta vain parhaat ja lupaavimmat etenisivät varsinaiselle tutkimusjaksolle, jonka loppupäästä puolet ei kuluisi  seuraavan projektin rahoitushakemusten valmisteluun, vaan yksi projekti olisi mahdollista tehdä huolella loppuun. Tieteellistä tutkimushanketta voitaisiin edelleen jatkaa soveltavan tutkimusrahoituksen piirissä, johon osallistuisivat pikemmin ammattikorkeakoulut kuin tiedeyliopistot.

Rahoitusmallin ohella projektiosaamiseen on tutkimushankkeissa kiinnitettävä aiempaa enemmän huomiota. Myös tieteellinen tutkimus on projekti, jolla on alku ja loppu. Ei ole syytä luopua projektijohtamisen hyväksi havaituista periaatteista tieteelliseen sumuverhoon piiloutuen.

On hienoa, että meillä on varaa monipuolisiin tutkimustoiminnan rahoitustyökaluihin. Suomi pienenä maana ja kansana pärjää kuitenkin vain laadulla, ei määrällä, joten on syytä huolellisesti miettiä, mitkä koulutus- ja tutkimusrakenteistamme ovat päällekkäisiä ja miten niitä voitaisiin edelleen kehittää sekä tieteelliset että työelämän tarpeet täyttäen.