Share |

Politiikassa on osattava myös luopua

Torstai 7.5.2020

Olen johtanut Kaarinan kokoomuksen valtuustoryhmää vuodesta 2016 saakka. Luovun tehtävästä kesäkuun valtuustossa.

Politiikassa, niin kuin elämässäkin, on tärkeää osata myös luopua. Minusta uudistuminen on politiikassa välttämätöntä, enkä halua olla se, joka pitää jostain asemasta kiinni liian pitkään. Vuosi ennen vaaleja on hyvä aika uuden henkilön ottaa homma haltuun. 

Istun toista kautta Kaarinan kaupunginvaltuustossa ja ensimmäistä kaupunginhallituksessa. Intohimoni vaikuttaa yhteisiin asioihin ei ole kadonnut. Polittiikka ei siis lähde minusta, eikä kalenteristanikaan, mutta haluan hoitaa vastuullani olevat tehtävät kunnolla. Aika on ollut tänä talvena kortilla, sillä työkuviot ovat muuttuneet talven aikana merkittävästi ja perheessämme on kolme lasta. 

Sain vedettäväkseni kokoomusryhmän varsin haastavassa tilanteessa, kun viime valtuustokaudella Kaarinassa muut puolueet eli niin kutsuttu ”seitsikko” olivat liittoutuneet keskenään ja kokoomus oli aika yksin. Myös sisäisesti oli eripuraa.

Otin periaatteekseni heti alusta saakka uuden ja avoimemman kulttuurin rakentamisen ryhmässämme. Minua on aina tökkinyt kabinetti- ja sanelupolitiikka. En usko, että tässä ajassa se enää mitenkään toimisi, että ryhmälle kerrotaan, mitä mieltä me asioista olemme. Siksi olen pitänyt erityisen tärkeänä avointa yhteisen linjan muodostamista ja koen siinä myös onnistuneeni. 

Kokoomuksella on valtuustossa suurin ryhmä 17 jäsenellä. Se on saman kokoinen kuin kokoomusryhmä Turun valtuustossa. Suuren ryhmän etuina on laaja osaaminen, mutta sen johtaminen vaatii myös aikaa: pelkkä ryhmäpalaveri ennen valtuustoa ei riitä. 

Tällä valtuustokaudella ei enää viime kauden kaltaista blokkia ole ollut ja Kokoomuksen rivit ovat olleet varsin yhteneväiset valtuustokauden päätöksissä. Paras palaute, jonka tehtävässä olen saanut, on, että ryhmämme toimintakulttuuri on näinä vuosina muuttunut täysin. Meillä päätöksenteko perustuu avoimuuteen, innovatiivisuuteen, keskinäiseen tiedon jakamiseen ja jatkuvaan vuoropuheluun. Meillä uskalletaan keskustella asioista laajasti, tuoda esiin myös erilaisia näkökulmia ja yhteiset linjat syntyvät rauhassa keskustelemalla ja kypsyttämällä. 

Uudella, 8.6. pidettävään valtuustoon mennessä valittavalla ryhmyrillä on mainio maaperä lähteä viemään asioita taas eteenpäin ja tekemään seuraavia uudistuksia, joita meillä tulevaisuuspuolueessa tehdään säännöllisesti. Toivottavasti tärkeästä tehtävästä käydään rehti kilpailu, sillä hyviä kandidaatteja tehtävään on monia. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Politiikka, Kaarina, Vaikuttaminen, Hallitus