Katse perheisiin

Tiistai 10.12.2024 - Sanna Vauranoja

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 10.12.2024

Tuskailemme Suomessa syntyvyyden laskua. Osa lapsista ja nuorista voi erittäin huonosti; masennus, ahdistus ja itsemurhat ovat lisääntyneet. Huostaanottoja tehdään aiempaa enemmän.

Samaan aikaan olemme panostaneet yli sadan vuoden ajan palkittuun ja arvostettuun neuvolatoimintaan, kouluterveydenhuoltoon ja viimeisten vuosikymmenten ajan myös muihin oppilashuollon ammattilaisiin. Kaikesta huolimatta muutosta parempaan ei tilastoissa näy.

Lapsi asuu perheessä, olipa perhe millainen tahansa. Neuvolatyö kohdistuu usein ensisijaisesti kuitenkin lapsen, ei koko perheen hyvinvointiin. Koulussa tehtävä oppilashuolto keskittyy myös vahvasti lapseen, ei koko perheen tukemiseen. Kun neuvolalainsäädäntöä ollaan uudistamassa, perhe pitäisi nostaa keskeisempään rooliin. Riisitautia ei juuri enää tavata, tervettä kasvua vaarantavia masennusta, ahdistusta, päihdeongelmia, perheväkivaltaa ja riitaisia eroja sitäkin enemmän.

Mitä, jos neuvola toimisikin jatkossa raskaustestistä täysi-ikäisyyteen perheen rinnalla? Neuvolan ammattilainen toimisi yritysmaailmasta tuttuna asiakasvastaavana eli neuvolan oma työntekijä vastaisi omista asiakasperheistään. Lähtökohta olisi, että asiakkaita ei pompoteltaisi ammattilaiselta toiselle vaan ammattilaiset koottaisiin perheen ympärille. Mahdolliset ongelmat hoidettaisiin moniammatillisesti yhteistyössä oman neuvolatyöntekijän kautta. Lapsen tai perheen ei tarvitsisi miettiä, kuuluuko asia terveydenhoitajalle, erityisopettajalle, kuraattorille, psykologille, psykiatriselle sairaanhoitajalle, tsempparille, koutsille, perheohjaajalle, kasvatusneuvolalle vai kenties lääkärille. Omalla neuvolatyöntekijällä myös säilyisi tieto perheen tai lapsen kokonaistilanteesta.

18 vuoden aikana on selvää, että neuvolan ammattilainen vaihtuisi, mutta ei automaattisesti kriittisissä nivelkohdissa: syntymässä, koulun aloituksessa ja kouluterveydenhuollon osalta yläkouluun ja jatko-opintoihin siirryttäessä. Kouluterveys ja oppilashuolto liitettäisiin osaksi perheen neuvolapalvelua perhekeskuksessa ja vanhemmat olisivat mukana vuosittaisissa käynneissä täysi-ikäisyyteen saakka. Neuvolavastaanotot toteutettaisiin koulussa, päiväkodissa tai sote-pisteessä.

Neuvolakäynneistä osa tai osa neuvolakäynnin ajasta perheen aikuiset saisivat keskustella keskenään neuvolatyöntekijän kanssa. Kaikkia aikuisten huolia ei ole tarkoitettu lasten korville, mutta aikuisten huolet ovat usein lopulta myös lasten ongelmia, joten neuvolatyötä ei pidä rajata vain lapsen (fyysiseen) terveyteen. Myös lastensuojelun piiriin kuuluvilla perheillä tulisi olla oikeus asioida omassa perhekeskuksessa.

Jätämme kaikista panostuksista huolimatta perheet kovin yksin oman kasvatustehtävänsä kanssa. Samalla viemme perheiltä toimijuuden suhteessa omaan lapseensa ja osoitamme liian usein yhteiskunnan palveluissa olevan parempaa tietoa perheen parhaasta kuin heillä itsellään.

Perheen toimijuutta on vahvistettava myös yhteisöllisyyttä lisäämällä. Niin neuvolassa kuin kouluissa pitäisi käyttää enemmän aikaa perheiden tutustuttamiseksi toisiinsa. Monessa vanhemmuuden käänteessä juuri vertaistuki on keskeistä, eikä aina suinkaan tarvita terveydenhuollon huippuammattilaisia arkisia ongelmia ratkomaan.

Oppilashuolto on saatava kuntoon

Perjantai 1.9.2023

*Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 1.9.2023

Harri Laukkanen ja Jussi Tanhuanpää kirjoittavat lasten ja nuorten haasteista saada oppilas- ja opiskeluhuoltopalveluita hyvinvointialueuudistuksen myötä (TS 26.8.).
 
Kirjoitus on yhä valitettavan ajankohtainen. Tiedonkulkua ja Wilman käyttöön liittyviä ongelmia ei ole saatu korjattua. Oppilaitoksen sijaintikunta tai kuntayhtymä ylläpitää Wilmaa ja sen käyttöoikeuksia myös oppilashuollon työntekijöiden osalta. Hyvinvointialueen on näihin linjauksiin tyydyttävä. Nykytilanteessa Wilman käyttö on useassa Varsinais-Suomen kunnassa rajattu minimiin.
 
Se näkemys, että ongelmaa ei olisi aluevaalien alla tiedostettu, ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Silloiset oppositiopuolueet ja moni meistä ehdokkaista kyllä puhui oppilashuoltoon syntyvistä haasteista perustuen arkikokemukseen ja annettuihin lausuntoihin. Esimerkiksi Psykologiliitto otti asiaan kantaa jo vuoden 2021 puolella. Kysymyksiä ja huolia ei vain haluttu kuulla.
 
Varhassa ei ole myöskään tehty päätöksiä palveluverkosta (TS 30.8.). Oppilas- ja opiskeluhuolto nähdään selkeästi lähipalveluna, jonka paikka on kouluissa, lähellä lasten ja nuorten arkea. Henkilöstön saatavuus on kuitenkin jatkuva haaste, joka vaikuttaa palvelun saatavuuteen.
 
Varhan valmistelusta viestittiin kesästä 2022 saakka, että Wilma -yhteydenpitojärjestelmän ja tiedonkulun kanssa on syntymässä ongelmia. Toisaalta toivottiin tietosuojalainsäädäntöön tarvittavia muutoksia ja samalla neuvoteltiin Varsinais-Suomen 27 kunnan kanssa joustavista ratkaisuista lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaamiseksi.
 
Kaiken piti olla selvää, kunnes viikkoa ennen siirtymää Opetushallitus viimein antoi asiasta oman seikkaperäisen ohjeistuksensa. Sen myötä kunnistamme enemmistö päätti ratkaista asian lainsäädännön tiukimman tulkinnan mukaan (TS 24.12.). Oppilashuollon työntekijät eivät valtaosassa Varsinais-Suomen kuntia voi järkevällä tavalla käyttää Wilmaa eikä edes yhteydenpito perheiden ja oppilashuollon välillä Wilman kautta kaikkialla onnistu.
 
Ongelmat ovat olleet silloisen opetusministerin, -ministeriön ja Opetushallituksen tiedossa hyvissä ajoin ennen aluevaaleja ja etenkin ennen vuoden 2023 alussa tapahtunutta siirtymää. Keskustelua haasteista on aktiivisesti jatkettu ministeriön suuntaan ja viimeisimmän tiedon mukaan tietosuojaongelmia selvittämään on perustettu työryhmä. Nyt uusi eduskunta ja hallitus joutuvat siivoamaan syntynyttä sotkua valtakunnan tasolla ja hyvinvointialueet kuntien kanssa alueilla.
 
Olen siis kirjoittajien kanssa täysin samaa mieltä, että syntynyt tilanne on kestämätön: se on kyettävä korjaamaan ja tietosuojafundamentalismi lopetettava. Tässä punnitaan kykymme huolehtia lasten ja nuorten hyvinvoinnista; olemmeko me päät kallellamme huolissamme teoriassa vai teemmekö me käytännössä asioita hyvän lapsuuden ja nuoruuden eteen. Korjaavia toimenpiteitä tarvitaan nyt niin kunnissa, hyvinvointialueella kuin valtakunnan tasollakin, nuorten kielellä asap.  
 
Sanna Vauranoja
Aluehallituksen puheenjohtaja, Varha (kok)

Mielenterveydestä

Perjantai 12.5.2023

Suomessa ja ilmeisesti kaikissa länsimaissa taistellaan lisääntyvien mielenterveyden haasteiden kanssa. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat lapset ja nuoret.

Hyvinvointialueilla mietitään kiperää kysymystä, miten purkaa psykiatristen osastojen valtavaa ruuhkaa rakentamalla matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita niin, että ammattilaiset riittäisivät kaikkeen. Karrikoidusti miellä on koulukuraattorit ja seuraavaksi psykiatrinen osasto, siinä välissä kovin vähän.

Psykiatriset sairaudet kärsivät edelleen etenkin vanhemmissa sukupolvissa häpeän leimasta. Ongelmat on koitettu viedä syvälle metsään rakentamalla psykiatrisia sairaaloita kauas kaupunkien keskustoista. Mielenterveyspalveluiden ylösajoa leimaa tämä vanha stigma, eikä meillä vieläkään tunnu olevan riittävän vaikuttavia eväitä mielenterveyden hoitamiseen. Olemme lisänneet esimerkiksi kouluihin erilaisia ammattiryhmiä kuraattoreista psykiatrisiin sairaanhoitajiin ja psykologeihin, mutta ongelmia yhä riittää.

Oma filosofiani on, että mielenterveyden tukeminen liittyy kaikkiin sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluihin. Mielenterveys liittyy myös kaupunkikehitykseen, kaavoitukseen, rakentamiseen, sivistyspalveluihin ja elinvoimakysymyksiin. Asukkaiden mielenterveys on siis yhteinen kysymys niin hyvinvointialueille kuin kunnille ja ennen muuta, kaikille meille ihmisille.

Mielenterveyttä ei pidä hoitaa mielisairaalassa vaan mielen tasapaino pitää saada osaksi kaikkia sotepe-kohtaamisia. Hammaslääkäri voi jatkossa kysyä jokaiselta asiakkaaltaan, miten jaksat. Neuvolassa pitää kysyä koko perheeltä, miten teillä voidaan. Ihottumaa lääkärille näyttämään tulleelta asiakkaalta pitää kysyä, miten voit. Syöpähoidossa käyvältä potilaalta pitää jokaisessa hoidon vaiheessa kysyä, miten jaksat tällä hetkellä. Pelastustehtävän jälkeen onnettomuudessa olleelta ihmiseltä pitää kysyä, miten voit. Tämä väittämäni on tietysti helppo ampua alas: ei meillä ole aikaa kysyä tuollaisia, ei ole mitään palvelua tarjota, jos ihminen ei voi hyvin.

Kävimme tutustumassa Ruotsin BUP-toimintamalliin, jossa lasten ja nuorten mielenterveyden tueksi on rakennettu mielenterveyden portaat. Meidänkin pitää rakentaa mielenterveyden tuen portaat, missä alussa on tarjolla Terveyskylän tyyppisiä digitaalisia palveluita ja vertaistukiryhmiä. Vertaistukea ja 24/7 chat ja puhelinpalvelua voitaisiin toteuttaa yhdessä järjestöjen kanssa.

Mikäli nämä matalimman portaan keinot eivät auta, tarjolla olisi esimerkiksi psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotto, jossa laajempi avuntarve lyhytterapiasta lääkitykseen arvioidaan. Lääkityksestä ja pitkästä terapiasta päättää lääkäri, lyhytterapiasta ja elintapaohjauksesta hoitaja. Lyhytterapian, elintapaohjauksen, terapian ja lääkityksen jälkeen vaihtoehtona on psykiatrinen avohoito ja tarvittaessa osastohoito. Kaksi viimeistä porrasta tapahtuu erikoissairaanhoidossa.

Itse en aivan ymmärrä ajatusta, että psykiatristen sairaaloiden tulee aina sijaita muiden sairaaloiden yhteydessä keskellä ruuhkaisinta kaupunkia. Mikäli potilaalla on päivystyksen tarve, hän menee normaalisti päivystykseen. Kun kyse on psyykkisistä sairauksista, häpeän vuoksi ihmisiä ei tarvitse viedä metsään, mutta  luonto ja harmoninen ympäristö hoitavat mieltä osaltaan. Muutaman kymmenen vuoden kuluttua luultavasti palataan mielisairaaloihin, jotka sijaitsevat rauhallisessa, parantavassa ympäristössä luonnon keskellä. Ehkä tämä välivaihe on kuitenkin käytävä läpi, jotta mielenterveydestä ja psyykkisistä sairauksista tulee yhteiskunnassa normaali osa terveydenhuoltoa.

Tärkeintä on kuitenkin pitää mielessä, että mielenterveys ei ole mikään erillinen saareke, jota hoitavat vain erikseen koulutetut ammattilaiset. Se on meidän kaikkien yhteinen asia, josta voimme kantaa yhdessä vastuuta kysymällä myös perheenjäseniltä, ystäviltä tai työkaverilta, miten voit tänään.

Tulevaisuuden neuvola

Keskiviikko 22.2.2023

Minulla on haave. Haave siitä, että uskaltautuisimme uudistamaan neuvolaa perheiden muuttuneita tarpeita vastaavaksi.

Istuin toissa viikolla junassa matkalla Helsinkiin ja vastapäisellä paikalla oli äiti pienen vauvansa ja ystävättärensä kanssa. Hän kertoi ystävälleen, miten heti syntymän jälkeen äiti sysättiin sivuun ja kaikki neuvolakäyntien keskustelut liittyivät ainoastaan ja vain vauvaan. Tuoreen äidin kokemus ei juurikaan eroa omista kokemuksistani viimeisen 16 vuoden ajalta.

Näitä kokemuksia ei kuitenkaan pidä lukea niin, että äidit tai perheet eivät arvostaisi neuvolatoimintaa. Syksyllä Varsinais-Suomen Terveydenhoitajayhdistyksen hallituksen kanssa käymäni keskustelun perusteella oma ymmärrykseni laajeni neuvolahenkilökunnan työhön liittyvien ristipaineiden osalta.

Neuvolahenkilöstö tunnistaa perheiden muuttuneet tarpeet, mutta neuvolatyötä ohjataan lain ja toisaalta valtakunnallisten ohjeiden ja kriteereiden kautta. Jos edellytyksenä on karrikoidusti seuloa riisitautia, tuberkuloosia ja täitä asiakkailta, ei aikaa juuri jää keskustelulle, kohtaamiselle ja perheen vuorovaikutuksen tukemiselle, vaikka henkilökunta tarpeen tunnistaakin.

Toinen tunnistettu haaste liittyy koulutukseen ja osaamiseen. Äitiysneuvolassa tehtävät tutkimukset ja raskauteen liittyvät mahdolliset riskit ovat hyvin erityyppisiä kuin syntyneen vauvan kasvuun ja terveyteen liittyvät seikat. Vaatii siis hyvin laaja-alaista osaamista neuvolahenkilökunnalta tunnistaa raskaushepatoosin alkavat oireet, vauvan motoristen taitojen kehitysviivästymä, äidin raskauden jälkeisestä masennuksesta, päihteiden liikakäytöstä tai perheväkivallasta puhumattakaan. Toisaalta, mitä pidempi yhteinen historia neuvolatyöntekijällä ja perheellä on, sitä helpompi on nähdä, jos asiat eivät ole kunnossa.

Kolmas haaste syntyy juuri tästä laajasta osaamiskirjosta, jonka johdosta neuvolatoiminta on rakentunut pikemmin professio- kuin asiakaslähtöseksi. Meillä on äitiys-, lasten-, perhe- ja kasvatusneuvola sekä kouluterveydenhuolto, -kuraattori, -psykologi ja -koutsi. Kenen puoleen perheen, lapsen tai nuoren tulee siis kääntyä missäkin asiassa?

Valtakunnallisesti neuvolatoiminnalle annetuissa ohjeissa, kriteereissä ja teetätettävissä tutkimuksissa pitäisi arvioida esimerkiksi viiden vuoden välein, mitkä ovat perheiden ja lasten viisi kriittisinä haastetta tällä hetkellä ja panostaa niihin. Emme voi lisätä vuosi vuodelta aina vaan uusia tutkimuksia ja kyselyitä neuvolakäynnille edellisten oheen, vaan meidän pitää priorisoida suurimmat riskit.

Oma haaveeni Varhassa on se, että voisimme rakentaa yhden yhteisen perheneuvolamallin. Perheneuvolaan otetaan ensimmäisen kerran yhteyttä, kun haaveillaan raskaudesta tai raskaustesti on näyttänyt positiivista. Perhe irtaantuu perheneuvolasta, kun lapsi tulee täysi-ikäiseksi. Erikseen ei enää olisi äitiysneuvolaa, lastenneuvolaa ja kouluterveydenhuoltoa vaan perhe kävisi samalla terveydenhoitajalla raskaudesta aikuisuuteen.

Toki tuolle 18 vuoden jaksolle epäilemättä osuisi henkilövaihdoksia liittyen työpaikan vaihtoihin, eläköitymiseen ja muihin elämänmuutoksiin, mutta ne eivät ajoittuisi lähtökohtaisesti aina kaikkein kriittisimpään nivelvaiheeseen: syntymään, koulun aloitukseen tai yläkouluun siirtymiseen. Murrosikäisen nuoren kanssa viestintä on kovin erilaista kuin vauvan, joten voisi olla perusteltua tehdä vaihdos jossain vaiheessa riippuen ehkä työntekijän omasta osaamisesta ja motivaatiosta. Alakouluissakin opettajavaihdos saatetaan tehdä alkuluokkien, ensimmäisen neljän vuoden tai vasta yläkouluun siirryttäessä.

Mitä perheneuvolassa sitten tapahtuisi? Tietyt fyysiset seulonnat raskaana olevan äidin virtsanäytteestä lapsen punnitsemiseen ja pituuden mittaamiseen voitaisiin toteuttaa neuvolan odotustilassa itse tai jopa kotona. Perhe voisi kirjata arvot OmaKantaan, josta terveydenhoitaja voisi seurata muutoksia. Käynnillä voitaisiin tehdä tarkempia mittauksia, mikäli silmämääräisesti tai omamittausten perusteella olisi havaittavissa jotain poikkeavaa.

Tapaamisella keskityttäisiin perheen kokonaishyvinvointiin: vanhempien jaksamiseen, lapsen hyvinvointiin ja turvallisuudentunteeseen, kognitiivisten taitojen kehittymiseen ja perheen vuorovaikutukseen. Rokotukset voitaisiin antaa käynnin yhteydessä. Motoriset taidot voitaisiin arvioida vauvaiän jälkeen varhaiskasvatuksessa ja koululiikunnassa. Mikäli mittauksissa tai keskusteluissa ilmenisi jotain erityistä, terveydenhoitaja etsisi Perhekeskuksesta oikean ammattilaisen tai tiimin pohtimaan perheen tilannetta ja perhe saisi nopeasti apua omasta tutusta Perhekeskuksesta.

Jos perheen aikuisilla ilmenisi käynnin yhteydessä terveyshuolia, oma terveydenhoitaja ohjaisi asiakkaan oikean palvelun pariin kenties jopa voimalla varata ajan lääkärille, sairaanhoitajalle, hammashoitoon, laboratorioon tai fysioterapiaan. Omalääkärin sijaan perheellä olisi siis omahoitaja, jolta saisi apua ja neuvoa tarvittaessa koko perheen haasteisiin, ei vain lapsen terveyteen.

Koko perheen auttaminen perustuu siihen, että lapsen etu on koko perheen hyvinvointi. Mikäli vanhempi on masentunut tai kärsii somaattisesta sairaudesta, koko perhe sairastaa usein siinä samalla. Vertaistukea ja erilaisia virtuaaliryhmiä terveelliseen ruokavalioon, nukkumiseen, medioiden turvalliseen käyttöön ja liikkumiseen voitaisiin järjestää koko Varhan alueella sähköisen Perhekeskuksen kautta.

Tällainen kokonaisvaltaisempi perheneuvola tukisi myös Suomen perhepoliittisia tavoitteita. Syntyvyys on alhainen Suomessa osittain siksi, että moni ensimmäisen lapsensa saanut perhe kokee suurta riittämättömyyttä ja yksin jäämisen tunnetta, jos esimerkiksi isovanhemmat asuvat kaukana, eikä tukiverkkoja ole.

Parhaimmillaan oma terveydenhoitaja tuntisi myös kolmannen sektorin tarjoamat verkostot ja palvelut. Jos perhe tuntisi itsensä esimerkiksi yksinäiseksi, terveydenhoitaja voisi neuvoa MLL:n perhekahvilaan tai avoimeen leikkipuistotoimintaan.

Kirjoitin aiemmin ennaltaehkäisevistä palveluista ja niiden roolista hyvinvointialueella. Jos panostamme laajaan koko väestöryhmän ennaltaehkäiseviin interventioihin, niillä on saatava paras mahdollinen vaikuttavuus. On myös kysyttävä palveluita käyttäviltä asiakkailta, mihin he ovat tyytyväisiä ja mitä pitäisi tehdä toisin. Tässä yksi asiakasnäkökulma. Sitä saa vapaasti käyttää perheneuvolan kehittämiseen.  

Kuka välittäisi lapsista ja nuorista?

Torstai 19.1.2023

Mitä sitä peittelemään, olen todella pöyristynyt ja erittäin pahoillani Wilma -sotkusta. Jos Wilma on jollekulle tuntematon, kyse ei ole naapurin Wilmasta, jolta unohtuu korjata koiran jätökset puutarhastani, vaan koulujen ja kotien välille luotu yhteydenpitokanava. Wilmassa ilmoitetaan poissaoloista, opettajat antavat palautetta päivästä ja opiskeluhuolto, esimerkiksi terveydenhoitaja viestii terveystarkastuksista. Kesällä 2021 hyväksyttyjen hyvinvointialuelakien perusteella opiskeluhuollon henkilöstö siirrettiin sivistyspalveluista hyvinvointialueille 1.1.2023 alkaen.

Yli vuosi sitten useat asiantuntijatahot, kuten Psykologiliitto otti vahvasti kantaa muutokseen. Heidän huolensa oli, miten yhteistyö kahden erillisen organisaation välillä toimii lasten ja nuorten parhaaksi, kun tietosuoja on tiukka ja sitä tulkitaan Suomessa vielä tiukemmin. Koko kuluneen vuoden Kuntaliitto pyysi opetusministeriöltä kannanottoa, miten Wilman kanssa tulee kunnissa toimia. Vastaus saatiin opetushallitukselta 16.12.2022 eli kaksi viikkoa ennen hyvinvointialueiden aloitusta. Linjaus oli siitä hieno, että siinä sekä kiellettiin että kehotettiin Wilman käytön jatkaminen opiskeluhuollossa. Asia siis jätettiin kylmästi kuntien vastuulle.

Varsinais-Suomessa kuntien kanssa oli vielä kolme viikkoa ennen siirtymää yhteisymmärrys, että Wilman käyttö jatkuu normaalisti siirtymän jälkeen myös hyvinvointialueen opiskeluhuollon työntekijöillä. Opetushallituksen epämääräisen linjauksen jälkeen sivistysjohtajat pyysivät juristilta asiaan lausunnon ja lopputuloksena päivää ennen joulua 23 kuntaa 27:stä kielsi Wilman käytön jatkamisen. Kysymys oli yksinkertaisesti kunnan selustan turvaamisesta, ei suinkaan lasten, nuorten tai perheiden edusta.

Käytännössä esimerkiksi jos haluaisin koulun terveydenhoitajalta rokotuksen lapselleni, minun pitäisi muistaa kahden eri koulun opiskeluhuollon sähköpostiosoitteet ja lähettää asianosaiselle terveydenhoitajalle sähköpostia asiasta. Normaali sähköposti ei ole mitenkään salattu eikä suinkaan tietoturvallinen. Mitään terveystietoja tai henkilötunnuksia ei pidä koskaan lähettää normaalilla sähköpostilla eli miten kunnat tässä toimintamallissa varmistavat viestinnän tietotuvallisuuden. Entä miten erotetaan oppilaat toisistaan, jos koulussa on kaksi Matti Virtasta?

Kuntien tekemä linjaus on erityisen hämmentävä kolmesta syystä. Ensinnäkin, he ovat täysin laittomasti nykyisen tulkinnan valossa antaneet Wilman käyttöoikeuksia ostopalveluna hankitulle opiskeluhuollolle vuosikausia. Toisekseen esimerkiksi pääosa Pirkanmaan kunnista on päätynyt jatkamaan Wilman käyttöä entiseen tapaan, kunnes opetusministeriöltä saadaan asiaan yksiselitteinen ohje. Onko laki siis eri siellä kuin täällä? Kolmanneksi, sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä koulutetaan jatkuvasti tietoturvalliseen työskentelyyn. Turun Sanomissa (24.12.) esitetty väite, että opiskeluhuollon työntekijät saisivat suotta 1200 oppilaan tiedot näkyville, kun tarve on esimerkiksi 50:lle, on harhaanjohtava. Näin asia on myös asiakas- ja potilastietojärjestelmissä vaikka sote-keskuksessa: henkilöstöllä on pääsy kaikkien potilaiden tietoihin. Jokainen työntekijämme kuitenkin tietää, että vain omia asiakkaita on lupa katsoa ja käynneistä asiakastiedoissa jää lokitieto. Onko koulujen henkilökunnalle täysin selvää, että esimerkiksi yläkoulun historian opettajalla ei ole mitään asiaa lapsen matematiikan suorituksiin? Entä, kuinka monella rehtorilla on aikaa tulostella oppilaan tietoja opiskeluhuollon tarpeisiin? Onko tämä työajan järkevää käyttöä? Ovatko tulosteet tai muu tiedon toimitustapa miten tietoturvallinen?

Mitä vielä tulee valtiohallinnon toimintaan tässä asiassa, toivon, että en kuule vaalikevään aikana kertaakaan opetuksesta vastaavan ministerin tyhjää puhetta lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaamisesta. Wilman käytön jatkumisen turvaaminen olisi ollut yksinkertaisin ja itsestään selvin teko nimenomaan lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin turvaamiseksi. Tämä olisi voitu ratkaista vuoden 2022 aikana joko lainsäädäntöä muuttamalla tai antamalla kunnille ajoissa yksiselitteisen ohjeen Wilman käytön jatkumisesta.

Neuvolaa ja perhepalveluita kehitetään VarHassa asiakkaiden ja ammattilaisten yhteistyöllä

Lauantai 15.10.2022

Olen todella ilahtunut, että viikko sitten Turun Sanomissa (8.10) ollut haastatteluni on luettu ja vieläpä herättänyt ihmiset keskustelemaan tulevan hyvinvointialueemme palveluista. 

Olen saanut useilta perheiltä palautetta, että erityisesti neuvolaan liittyvät kokemukseni olivat koettu samankaltaisina ja neuvolapalveluiden kehittäminen edelleen vastaamaan nykyisiä perheitä ja perheiden kokemia haasteita olivat kannatettavia.

Keskusteluun osallistui myös Varsinais-Suomen terveydenhoitajayhdistyksen hallitus (TS 15.10.). Monipuoliset näkökulmat aiheen ympärillä osoittavat, miten tärkeästä ja arvokkaasta palvelusta neuvolassa onkaan kyse.

VarHassa olemme jo strategiatyössä halunneet nostaa asukkaat ja asiakkaat tekemisemme keskiöön. Me olemme olemassa: turvaamassa, parantamassa ja pelastamassa nimenomaan asukkaitamme joka päivä. Jotta voimme arvioida, miten onnistumme tässä työssä, meille on tärkeää kuulla asukkaidemme palaute työstämme. Yksikään palaute, vaikka se tulisi poliitikolta, ei ole meille VarHassa vain subjektiivinen kokemus, vaan arvokas tieto onnistumisestamme ja mahdollisista kehittämistarpeistamme.   

Neuvolapalvelua kehitetään VarHassa kansallisten ohjeiden, hyvinvointialueella sopimiemme palvelukriteereiden ja palvelupolkujen sekä asiakastarpeiden perusteella. Onnistumme parhaiten tekemällä tätä työtä tiiviisti yhdessä niin ammattilaisten, poliitikkojen kuin asukkaidemmekin kanssa.

Toivotan Varsinais-Suomen terveydenhoitajayhdistyksen hallituksen tapaamaan minua syksyn aikana. Voimme siten parhaiten rakentaa ystävällistä ja vaikuttavaa yhteistyötä ja neuvolapalveluita asukkaillemme.

Perheet keskiöön

Torstai 6.1.2022

Lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja mielenterveydestä ollaan puhuttu aivan ansaitusti enenevissä määrin viimeisen vuoden aikana. Koronapandemian aiheuttamat koulusulut ja niiden vaikutukset ovat olleet pysäyttävä esimerkki siitä, miten perheissä voidaan.

Joka syksy kuntien budjettityössä pähkitään, miten voimme vastata alati kasvavaan tuen tarpeeseen kouluissa. Omien kouluvuosieni jälkeen kouluihin on saatu koulunkäynnin avustajat, koulukuraattorit ja koulupsykologit. Osassa kouluista tai kunnista on myös sairaanhoitajia hoitamassa oireilevia oppilaita. 

Perheiden merkitystä ei voi olla korostamatta liikaa, sillä perheet jäävät nyky-yhteiskunnassamme yllättävän yksin. Ensin neuvolahenkilö on tähän saakka vaihtunut heti syntymän jälkeen. Neuvolassa käydään ensimmäisen vuoden jälkeen kerran vuodessa, jonka jälkeen lapsi siirtyy kouluterveydenhuoltoon. Siellä vanhemmat pyydetään mukaan vain harvakseltaan. Mihin vanhempi siis ottaa yhteyttä kasvatushuolineen?

Moni perhe jää yksin huolineen myös tukiverkkojen näkökulmasta. Isovanhemmat saattavat asua kaukana ja omat ystäväperheet elävät aivan yhtä ruuhkaisia vuosia. Kuka siis voisi helpottaa perheen taakkaa kaikkein hektisimpinä vuosina?

Kaarinassa ollaan jo pitkään kehitetty perhekeskuksia tukemaan lapsia ja nuoria sekä heidän perheitään. Painotus on oikea, sillä lapsi tai nuori ei yleensä ole saari avomerellä, jonka ongelmia voitaisiin ratkoa irrallaan muusta perheestä ja kasvuympäristöstä.

Oppilashuollon, erityisesti kuraattorien ja psykologien resurssin ollessa rajallinen, on usein järkevintä panostaa heidän työaikaansa kouluissa yksilötyöskentelyn sijaan koko työyhteisön tukemiseen. Miten opettaja voisi tukea luokassa oppilaitaan? Miten erottaa selkeästi oirehtiva lapsi tavallisesta murrosiän käytöksestä? Millaisia keinoja opettajalla on haastavien tilanteiden käsittelyyn luokassa?

Kun lapsi tai nuori tarvitsee henkilökohtaisempaa apua, on järkevää siirtyä perhekeskuksen moniammatillisten palveluiden piiriin. Ja tällöin keskiöön nostetaan koko perheen tukeminen ei vain lapsen tilanteen kartoittaminen.

Perhekeskusten toiminta on sotealueellakin pidettävä matalan kynnyksen toimintana, mihin kuka tahansa lapsi, nuori tai vanhempi voi soittaa neuvoa huoliinsa. Tilanteen mukaan suunnitellaan perhekeskuksessa sopiva toimintamalli ja apu. Psykiatrinen erikoissairaanhoito on raskain hoitomuoto, eikä hoitoketjun pitäisi pääsääntöisesti mennä koulusta suoraan erikoissairaanhoidon jonoon. On paljon hyödyllisempää tukea siis

1)      Koko perhettä matalan kynnyksen periaatteella

2)      Kouluyhteisöä

3)      Vakavissa tilanteissa lähettää lapsi tai nuori erikoissairaanhoitoon

Pidetään siis hyvä huoli lapsista ja nuoristamme auttamalla ja tukemalla perheitä. Kun perheissä voidaan hyvin, myös lapsella on hyvä olla. Ja sitä kautta psykiatrisen erikoissairaanhoidon ja toisaalta lastensuojelun tarve ei jatkuvasti kasva.