Arvokas vanhuus

Torstai 2.5.2024

Kirjoitus on julkaistu Salon Seudun Sanomissa ja Turun Sanomissa 2.5.2024

Hyvinvointialueiden aloitettua ikääntyneiden palveluista Varsinais-Suomessa ollaan käyty aktiivista keskustelua. Keskustelussa on ollut monenlaista huolta siitä, millaisia palveluita on saatavilla, kenelle ja kuka niistä vastaa.

Monelle vanhukselle koti on mieluisin paikka asua, kunhan perustarpeista, myös sosiaalisista suhteista, toimintakyvystä ja turvallisuudentunteesta kyettäisiin huolehtimaan. Suomessa on myös yhteiskuntana haluttu panostaa mahdollisuuksiin asua omassa kodissa. Samaan aikaan kotona asumisen edellytyksiin on kiinnitetty kovin vähän huomiota.

Riittävä fyysinen ja psyykkinen toimintakyky ovat tärkeimmät edellytykset kotona asumiselle. Liikkeen eli lihaskunnon, tasapainon ja esimerkiksi käsien sorminäppäryyden ylläpitämisen tulisi olla lääkityksen, ravitsemuksen ja puhtauden veroinen osa-alue ikääntyneiden palveluissa. Sosiaalisten suhteiden merkitys toimintakyvylle on korvaamatonta ja aivoterveydestä huolehtiminen edistää niin muistin kuin mielen hyvinvointia.

Osassa alueen kuntia hyödynnetty kotikuntoutus tai osastolla tapahtuva arviointi- ja kuntoutustoiminta esim. Ukin Kuunarissa ovat tuottaneet huikeita tuloksia: jopa kolme neljästä ikääntyneestä on kuntoutuksen jälkeen kyennyt palaamaan toimintakykyisenä kotiin ilman kotihoidon apua.

Kuntoutustoimintaa ollaan nyt laajentamassa. Meillä ei kuitenkaan riitä resursseja lähettää päivittäin fysioterapeutteja jokaisen kotiin. Panostamalla ikääntyneiden virkistystoiminnan lisäksi kotihoidon työntekijöiden toimintakykyosaamiseen ja teknologian sekä digipalveluiden hyödyntämiseen osana kotona tapahtuvaa toimintakyvyn tukea, voimme turvata yhä laajemman joukon toimintakykyä entistä pidempään.

Ikääntyneiden arjen yksi tärkeimmistä kumppaneista on kotikunta. Ikääntyessä toimintakykyä voidaan ylläpitää omassa asuinympäristössä monipuolisella liikunnalla, kulttuurilla ja yhteisöllisyydellä. Jotta yhteiset asukkaamme voivat elää hyvää arkea, tarvitaan ketterää kaavoitusta, senioreille sopivaa asumista ja elinvoimaisia palveluita.

Yksi kuuma keskustelunaihe viime aikoina on ollut ikääntyneille tarjottu virkistystoiminta esimerkiksi päivätanssit. Hyvinvointialueen järjestämisvastuulle eivät kuulu uimahallit, kuntosalit, mäkihyppytornit tai päivätanssit. Kun virkistystoiminta on kaikille avointa ohjelmaa, se kuuluu kunnille. Kun kysymys on tietylle asiakas- tai potilasryhmälle suunnatusta erityisryhmän virkistystoiminnasta, se taas on Varhan järjestämisvastuulla. Tätä erityisryhmien virkistystoimintaa järjestämme mm. järjestöavustusten kautta. Jos taas kyseessä on nimetylle pienryhmälle esimerkiksi omaishoidon muistisairaille tarjottavasta päivätoiminnasta, se on Varhan järjestämää joko omaa tai ostopalvelua. Työnjaosta on tarve keskustella ja sopia alueen kuntien ja Varhan kesken, jotta hyviä toimintamalleja emme menettäisi.

Meidän on välttämätöntä kehittää ammattilaisten osaamista, edistää toimivaa vuoropuhelua ja viestintää ikääntyneiden ja heidän läheistensä kanssa sekä rakentaa toimivia kumppanuuksia. Tarvitsemme laajasti niin kuntia, yrityksiä, järjestöjä, oppilaitoksia ja korkeakouluja omien ammattilaistemme lisäksi arvokkaan vanhuuden turvaamiseksi.  

Kiitos sinulle, omaishoitaja!

Keskiviikko 24.11.2021

Omaishoitoliitto arvioi Suomessa olevan 350 000 omaishoitosuhdetta, joista peräti 60 000 on sitovia ja vaativia.

Omaishoidon avulla läheinen voi tuen tarpeesta huolimatta asua omassa kodissa joko yhdessä omaishoitajan kanssa tai tämän tuella. Kunnat maksavat harkinnanvaraista omaishoidontukea ja tarjoavat lisäksi erilaisia tukimuotoja omaishoitoperheille.

Omaishoito on monelle omaishoitajalle yhtä aikaa sekä rakas että raskas elämäntapa, jossa omat tarpeet jäävät vähemmälle huomiolle, jotta voi auttaa omaa läheistään. On sanomattakin selvää, että omaishoito on äärimmäisen arvokasta niin inhimillisesti kuin yhteiskunnan palveluiden näkökulmastakin. Ikäihmisten tai esimerkiksi vammaisten lasten hoitoon tarvittaisiin paljon enemmän hoivaresursseja ja ympärivuorokautista hoitoa, jos omaishoitajia ei olisi.

Samaan aikaan omaishoitoperheiden tilanne on kuitenkin monesti tukala. Omaishoidontuki on harkinnanvarainen ja riippuu asuinkunnan taloudellisesta tilanteesta, kenelle sitä riittää. Omaishoitajan lakisääteiset vapaat jäävät monesti pitämättä, jos hoidettava ei halua mennä intervallijaksolle, sitä ei ole kunnassa asianmukaisesti tarjolla tai siihen ei olisi varaa. Pandemia on kiristänyt vyötä entisestään ja omaishoitoperheen sosiaaliset suhteet ovat voineet kutistua minimiin, kun ei ole uskaltanut tai edes voinut käydä harrastuksissa tai päivätoiminta on ollut suljettuna.

Sotepe-uudistus käynnistyy toden teolla vuoden 2023 alusta, mutta omaishoitajien kohtalosta ei vielä ole juuri mitään tietoa. Tämä entisestään lisää epävarmuutta ja huolta omaishoitoperheissä.

Alueellisesti kannattaisi suunnitella palvelukokonaisuus yhdessä omaishoitoyhdistysten kanssa. Heillä on parasta osaamista omaishoitoperheiden palvelutarpeista ja ryhmätoiminnan sekä vertaistuen tarjoamisesta. Kunnille jää joka tapauksessa omaishoitoperheiden ennaltaehkäisevä tuki kuten liikuntamahdollisuudet ja kulttuurihyvinvointi. Panostukset näihin olisi syytä sisällyttää hytekriteereihin eli kuntien hyvinvointi ja terveyden edistämisen valtionapujen kertoimiin. Omaishoitoperheitä ei pidä unohtaa sotealueiden vastuulle, vaikka osa palveluista sinne siirtyisikin.

Pohdittava on myös omaishoidon tuen harkinnanvaraisuus. On ainakin selvää, että omaishoidontukea ei pidä evätä, jos omaishoitoon varattu budjetti on täynnä lokakuussa. Omaishoidon kustannus on murto-osa ympärivuorokautisen hoidon kuluista. Budjettitekniset kysymykset eivät voi mennä ihmisten edelle. Korvaus erittäin raskaasta työstä on joka tapauksessa lähinnä muodollinen.  

Tapahtuipa uudistuksessa lähivuosina mitä tahansa, itse ainakin haluan kiittää jokaista omaishoitajaa äärettömän tärkeässä työssä! Ja mikäli tulen valituksi aluevaltuustoon, tulen pitämään järjestöjen ja omaishoidon roolia vahvasti esillä - ilman teitä me emme pärjää.