Millainen on vanhustenhoidon ja ympärivuorokautisen hoivan tila Suomessa? Kysymys on ollut perustellusti esillä kahden viimeaikoina esiin tulleen surullisen hoivakotikuoleman yhteydessä.
Helppo ratkaisu on puhua mitoituksesta: koska resurssit eivät riitä, tällaista tapahtuu. Se on toki yksi näkökulma, mutta aivan liian yksinkertainen. Turun Otsossa, jossa joulukuussa tuoliin sidottu asiakas kuristui kuoliaaksi, mitoitus oli tavallista hoivaa korkeampi. Espoon tapauksessa kyse oli turvalaitteista, jotka eivät olleet päällä. Kyse ei siis ollut kiireestä, jonka vuoksi hälytykseen ei ehditty reagoida.
Tietämättä kummastakaan tapauksesta tavanomaista julkisuutta enempää, olen pohtinut teknologian roolia näissä. Olisiko kuolemat voitu ehkäistä laaja-alaisemmalla ja modernimmalla teknologialla, jossa asukkaan tarve hälytykselle olisi ilmennyt vointia ja liikettä seuraavilla antureilla? Anturit hälyttäisivät osastolla käytössä olevaan älypuhelimeen. Ne ovat kyllä aina päällä.
Entä hankintojen rooli? Ympärivuorokautinen hoiva on keskittynyt yhä suurempien yritysten toiminnaksi, kun pienet perheyritykset on myyty tai lopetettu. Oman kokemukseni mukaan yrittäjä, joka pyörittää toimintaa omilla kasvoillaan, huolehtii ilman erillisvalvontaakin laadukkaasta hoivasta. Jos kilpailutusteknisesti pienet yritykset rajataan hankinnoista ulos, ei perheyrityksiä juurikaan enää ole. Hyviä yksiköitä on tietysti myös suurissa yrityksissä ja aina lopulta on kyse johtamisesta sekä yksikön toimintakulttuurista.
Yhtenä ratkaisuna on esitetty lisää valvontaa: luottamus hyvä, kontrolli paras. On selvää, että pelkkä omavalvonta ei riitä ja muutamaa viikkoa etukäteen ilmoitettu valvontakäynti ei arkitodellisuudesta kerro sen enempää kuin yrityksen nettisivut. Näinä digitaalisina aikoina olisi äärimmäisen helppoa seurata läheisten ja henkilökunnan tyytyväisyyttä osana laadun seurantaa.
Jos valvontaa tarvitaan normaalia valvontaa enemmän, kuten Espoon tapauksessa, kannattaisiko hyvinvointialueen kirjata sopimuksiin valvonnalle oma hinnastonsa. Mikäli lisävalvontaa tarvitaan, työ pitäisi laskuttaa todellisten kokonaiskustannusten mukaan erityisvalvonnassa olevalta palvelutuottajalta. Tehostaisiko taloudellinen seuraus valvonnan vaikutusta?
Mitä tulee vielä mitoitukseen, kyse on tuotantolähtöisestä, ei asiakasarvoa kuvaavasta mittarista. Ajatelkaa, jos junalippua Turusta Helsinkiin osatessani olisin kiinnostunut veturin hevosvoimista, en matka-ajasta. Mitoituksen sijaan tai vähintään sen rinnalla on ryhdyttävä mittaamaan asiakasaikaa: paljonko kunkin työntekijän työvuorosta kuluu kontaktissa asiakkaan kanssa. Kirjaamisen tai ruuan lämmityksen voi tehdä yhdessä asukkaiden kanssa. Asiakasajalle on asetettava tavoitetasot hyvinvointialueiden järjestämissä palveluissa.
Toivon, että käymme ikääntyneiden palveluista ja vanhusten hoivasta hieman mitoitusta laajemman keskustelun. Aihe on tärkeä, inhimillinen vanhuus ihmisen perusoikeus.