Suomessa sana tuottavuus herättää yllättävän paljon vastareaktioita. Erityisesti julkisella sektorilla se koetaan helposti uhkana: merkkinä leikkauksista, yt-neuvotteluista tai palvelujen heikentämisestä. Tuottavuudessa on pohjimmiltaan kyse varsin arkisesta ja julkisella sektorilla jopa eettisestä periaatteesta: miten käytämme yhteisiä varojamme mahdollisimman järkevästi.
Miksi siis sana, jonka pitäisi olla vastuullisuuden synonyymi, kuulostaa kirosanalta?
Ensimmäinen syy voi löytyä mielikuvista. Kun julkisella puolella puhutaan tuottavuudesta, keskustelu kääntyy nopeasti resursseihin: henkilöstövähennyksiin, budjettileikkauksiin ja työtaakan kasvuun. Ei siis ihme, että ihmisiä pelottaa.
Pohjimmiltaan tuottavuuden parantaminen tarkoittaa sitä, että sama lopputulos saavutetaan fiksummin tekemällä, esimerkiksi paremmin suunnitelluilla prosesseilla, teknologian hyödyntämisellä tai työnjakoa ja vastuita selkeyttämällä. Hyvin johdettuna tuottavuus parantaa sekä työolosuhteita että palvelun laatua.
Toinen syy voi liittyä julkisen sektorin luonteeseen. Yrityksissä tuottavuus on usein selkeästi mitattavissa: enemmän myyntiä, vähemmän kustannuksia, parempi kate. Julkisella puolella tavoitteet ovat monimutkaisempia: miten mitataan panosten ja tuotosten suhdetta tai vaikuttavuutta, esimerkiksi opetuksen laatua, hoivan inhimillisyyttä tai poliisin ennaltaehkäisevän työn arvoa?
Kun mittarit eivät ole yksiselitteisiä, tuottavuuspuhe voi tuntua irralliselta tai jopa vaaralliselta. Pelkona on, että mitataan vain sitä, mikä on helposti mitattavissa, ja unohdetaan se, miksi palvelut ovat olemassa tai mikä on yhteiskunnallisesti tärkeintä.
Kolmas syy on luottamuksen puute. Kun julkisiin palveluihin kohdistuu jatkuvaa säästöpainetta, tuottavuus mielletään helposti koodisanaksi palvelutason laskulle. Kansalaiset pelkäävät, että vähemmillä resursseilla syntyy väistämättä heikompia palveluja. Siksi tuottavuuden puolustaminen vaatii konkreettisia esimerkkejä siitä, että parempi tuottavuus voi myös parantaa palveluja, ei vain säästä rahaa.
On kuitenkin hyvä muistaa, että julkiset varat ovat meidän eli veronmaksajien rahaa. Jokainen euro, joka käytetään tehottomasti, on euro, jota ei voida käyttää johonkin muuhun tärkeään: koulutukseen, terveydenhuoltoon tai turvallisuuteen. Siksi esimerkiksi velkajarrussa ei ole pelkästään kyse säästöistä vaan esimerkiksi korkokustannusten hillinnästä velkaantumista rajoittamalla.
Tästä näkökulmasta tuottavuus ei ole kylmä taloustermi, vaan kysymys on oikeudenmukaisuudesta. Onko reilua käyttää yhteisiä varoja huolimattomasti? Onko oikein ylläpitää tehottomia rakenteita, jos samoilla rahoilla voisi saavuttaa enemmän hyvää?
Kun tuottavuutta tarkastellaan tästä kulmasta, se muuttuu uhasta velvollisuudeksi. Ehkä ongelma ei siis ole itse asiassa, vaan siinä, miten siitä puhutaan. Jos puhuttaisiin enemmän sujuvasta työstä, järkevästä resurssien käytöstä tai vaikuttavuudesta, muuttuisiko myös tuottavuuden eetos ihmisläheisemmäksi. Onko pohjimmiltaan kyse johtamisesta ja organisaatiokulttuurista: annammeko me tuottavuudelle hyvän vai pahan merkityksen?
Tuottavuudesta ei pidä tehdä kirosanaa. Kun yhteiset resurssit ovat rajalliset, meillä ei yksinkertaisesti ole varaa olla välittämättä tuottavuudesta.
Lisää kommentti
Kommentit