Minne menet sivistysporvari?

Julkaistu 21. toukokuuta 2026 klo 9.00

Vieläkö joku muistaa sellaisen termin kuin sivistysporvari? Termi on viimeisten vuosien aikana muodostunut päivä päivältä itselleni ajankohtaisemmaksi vaikka koen olleeni koko aikuisikäni aatteelliselta taustaltani sivistysporvari.

Mitä sivistysporvarius oikeastaan on? Itselleni se tarkoittaa keskustaoikeistolaista maltillista talouspolitiikan linjaa. Se tarkoittaa keskitietä konservatismin ja liberalismin välillä. Yhteiskuntaa ja sen asenteita on uskallettava uudistaa, muuten jäämme kyydistä. Museota ei kannata arjestamme rakentaa, mutta ei myöskään luopua kaikesta perinteisestä ja meille rakkaasta. 

Sivistys tarkoittaa itselleni uskoa tietoon ja tieteeseen. Se tarkoittaa uskoa koulutukseen ja itsensä kehittämiseen. Se tarkoittaa ajan seuraamista, ajankohtaisten asioiden ja ilmiöiden seuraamista myös oman kuplan ulkopuolelta. Se tarkoittaa kykyä keskustella myös niiden kanssa, jotka ajattelevat toisin. Sivistys tarkoittaa ensin tutkimista ja vasta sitten johtopäätöksiä, ei poteroitumista oman ideologian tynnyriin. Sivistys on pohjimmiltaan sydämen sivistystä.

Uskon vahvasti, että juuri nämä sydämeltään sivistyneet keskustaoikeistolaiset ihmiset ikään ja sukupuoleen katsomatta tulevat ratkaisemaan seuraavat eduskuntavaalit. Naiset eivät pakkaudu vain vihervasemmistoon, kaikki miehet eivät valitse oikeistokonservatismia. Puolueet sen sijaan ovat meillä ja muualla pakkautuneet ääripäihin: vasemmalle tai oikeistokonservatiiviseen päähän janaa.

Erilaisissa tutkimuksissa on nähtävillä, että merkittävä osa ihmisistä kaipaa kultaista keskitietä, rakentavaa ja asiallista ilmapiiriä vaikeina aikoina sekä erityisesti päättäjiltä kykyä uudistaa yhteiskuntaa oikeudenmukaisesti, yhteistyössä. Ajattelen, että huomista ei rakenneta toivottomuudelle, vastakkainasettelulle tai omille faktoille vaan luottamukselle, työlle ja tiedolle. 

 

Lisää kommentti

Kommentit

Ei vielä kommentteja.