Arvokas vanhuus ei synny sattumalta

Julkaistu 18. lokakuuta 2026 klo 13.38

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 18.10.2026.

Vanhustenviikkoa vietetään Suomessa lokakuussa. Se on hyvä aika pysähtyä pohtimaan, miten onnistumme arvokkaan vanhuuden rakentamisessa.  

Suomessa tavoitteena on, että ikääntynyt voisi asua mahdollisimman pitkään omassa kodissaan. Kotona asuminen edellyttää toimintakykyä, turvallisuutta ja yhteyttä muihin ihmisiin. Toimintakykyä ylläpidetään liikunnalla ja arkikuntoutuksella. Koihoidon piirissä oleville vanhuksille ei aina kyetä tarjoamaan säännöllistä arkiliikuntaa osana hoivaa. Turvallisuutta rakennetaan omaishoidon tai säännöllisen kotihoidon lisäksi erilaisilla teknisillä ratkaisuilla, kuten turvarannekkeilla tai liesivahdeilla.

Toiset ihmiset ovat lopulta se, mitä kaikkein eniten elämässä tarvitsemme. Olemme olemassa suhteessa toisiin ihmisiin. Lääkäri tai sairaanhoitaja ei voi poistaa yksinäisyyttä. Yhteisöllisyyden vahvistamiseksi tarvitsemme hyvinvointialueen lisäksi läheisiä, naapureita ja järjestöjä. Yhteisöllisyyttä lisätään myös asumisratkaisuilla kuten palveluasumisella.

Varsinais-Suomessa on useita palveluasumista tarjoavia tahoja, joissa asukkaat maksavat vuokrasta, turvasta, ravintolapalveluista ja tarpeen mukaisesta kotihoidosta. Palvelutaloissa vakituinen henkilökunta huolehtii näistä palveluista 24/7. Palvelutalon asukkaille on hyvinvointialue myöntänyt tarpeen mukaisen kotihoidon palvelusetelin.

Tämä käytäntö muuttui keväällä, ilman että palvelutuottajia edes tiedotettiin asiasta. Uusia palveluseteleitä ei käytännössä enää myönnetä.  Palvelutalon asukkailla ei ole valinnanvapautta, vaan tarjolla on Varhan kotihoito tai maksaa itse. Käytännössä Varhan eri tiimit ja hoitajat käyvät useaan kertaan päivässä palvelutalossa hoitamassa sen asukkaita autoillaan. Kotihoito on hyvin henkilökohtainen palvelusuhde, jossa tuttu hoitaja tuo turvallisuutta.  Palvelutalojen tarjoama kotihoito perustuu tutuille hoitajille, jatkuvuudelle, toimintakyvyn ylläpidolle ja yhteisöllisyydelle. Hoitajien aika ei kulu autossa.  Palvelutalot joutuvat luopumaan kotihoidon tarjonnasta, jos asiakastarvetta ei enää ole.

On vaikea ymmärtää, miten nyt valittu toimintamalli vastaa Varhan tavoitteisiin, saati palvelustrategiassa linjattuun monituottajuuden periaatteeseen. Palveluasumisella ehkäistään yksinäisyyttä, tarpeettomia päivystyskäyntejä ja ympärivuorokautisen hoivan tarvetta. Eivätkö juuri yhteisöllisyys, kustannusvaikuttavuus ja toimintakyvyn turvaaminen ole tärkeitä tavoitteita ikääntyneiden palveluissa?

Hyvinvointialueiden yksikkökustannukset eivät ole julkisia, mutta palkkaerot, matka-kulut ja autoinvestoinnit huomioiden Varhan oman kotihoidon tuntihinta lienee yli 1.5 kertainen palvelusetelin arvoon verrattuna. 500 asiakkaan siirtyminen omaan kotihoitoon lisää kustannuksia yli 5 miljoonalla. Yhtäällä siis kustannuksia lisätään, kun toisaalla päätetään miljoonien säästöistä muun muassa asiakasmaksuja korottamalla.

Valinnanvapaus, palvelusetelit ja monituottajamalli kotihoidossa on palautettava arvokkaan vanhuuden turvaamiseksi. Se lisää yhteisöllisyyttä, turvallisuutta ja toimintakykyä sekä vähentää hyvinvointialueen kustannuksia.

Sanna Vauranoja (kesk.)
Sote-asiantuntija, Kaarina

Lisää kommentti

Kommentit

Ei vielä kommentteja.