Mielipiteitä ja politiikkaa

Ehdolle lähdin edesmenneen englanninopettajani Jukka Viitaniemen pyytämänä Liedossa 1996 ja pääsin Liedon valtuustoon 60 äänellä kaudeksi 1997-2000. Innostuin tuolloin yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.

2010 ryhdyin kirjottamaan mielipiteitä lehtiin ja 2011 pitämään Uuden Suomen blogia. Lähdin ehdolle Kaarinassa syksyllä 2012 ja sain 140 ääntä, jonka myötä tulin valituksi valtuustoon, hallituksen varajäseneksi ja perusturvalautakuntaan, jonka puheenjohtajaksi siirryin 2015.

Hieno kokemus oli eduskuntavaaliehdokkuus vuonna 2015. Mahtavan tiimini kanssa tehty työ tuotti 2 400 ääntä Varsinais-Suomessa. Työ paikallispolitiikassa jatkui intensiivisesti vaalien jälkeen ja keväällä 2016 minut valittiin Kaarinan kokoomuksen valtuustoryhmän johtoon

Kevään 2017 vaaleissa äänimääräni tuplaantui ja nousin Kaarinan kaupunginhallitukseen. Toimin myös teknisessä lautakunnassa hallituksen edustajana.


harmaatakki.jpgToimin myös Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tarkastuslautakunnassa ja vuoden 2017 loppuun TYKS-SAPAn johtokunnassa. Terveydenhuollon tulevaisuus onkin yksi tärkeimmistä kysymyksistä, joka pitää onnistua ratkaisemaan.

Eduskuntavaaleihin 2019 ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen kutsui minut kampanjapäällikökseen.