Ongelmajätettä?

*Kirjoitus julkaistu Uuden Suomen Puheenvuorossa 6.10.2014

Osallistuin tänään Kaarinan Säde - senioreiden perhekodin avajaisiin. Perhekodissa on sama idea kuin S.O.S. lapsikylissä: hoitajat toimivat perheinä vanhuksille ja sama hoitaja sekä "perheen" neljä vanhusta asuvat samassa kodissa yhdessä, aivan kuin omaishoitajat läheistensä kanssa 24 tuntia vuorokaudessa, 7 päivää viikossa. Sillä erotuksella, että vanhukset eivät ole hoitajan läheisiä - vielä.

Idea on ihana. Tavoitteena on yhtä aikaa yksilöllisyys ja yhteisöllisyys. Perhekodit sijaitsevat samassa pihapiirissä ja perheille löytyy myös yhteisiä tiloja. Ennen vanhaan tällaisia pihapiirejä ja perhekoteja löytyi perheiltä omasta takaa. Nyt ne järjestetään pääosin yhteiskunnan toimesta.

Itsekin työskentelen vanhusten parissa sekä yrittäjänä että kuntapäättäjänä. Työni merkeissä tulen käyneeksi ja nähneeksi monenlaista vanhustenhoitoa: hyvää, keskinkertaista, erinomaista mutta myös ala-arvoista. Kun näen ala-arvoista vanhusten hoitoa, minua surettaa, miten vanhukset nähdään ongelmajätteenä, joka pitäisi loppusijoittaa johonkin mahdollisimman kustannustehokkaasti.

Vanhuksilla, ei siis senioreilla tai ikääntyneillä tai mitä ikinä keinotekoisia sanoja me vanhuksille nyt keksimmekään, on takanaan pitkä vuosikymmenien elämä, ja elämänkokemus. Tuo elämänkokemus säilötään laitokseen ja rutiinit hoituvat, mutta entäpä ihmisarvoinen elämä.

Senioreiden perhekylän ohella muun muassa A-studion Hoivakodit kuntoon on erinomaisella asialla. Someron Tervaskannossa on ryhdytty katsomaan asioita uusin silmin, ja tekemään vanhoja juttuja. Siis kodinomaisuutta, pientäkin liikettä useita kertoja päivässä, kodinomaisia esineitä ja välillä pientä epäjärjestystäkin, vierailuita toisiin kerroksiin, vanhojen naapureiden ja tuttujen tapaamista. Hyvät asiat ovat monesti varsin yksinkertaisia. Siksi Kaarinan perhekyläkin on yksinkertaisuudessaan nerokas. Vielä, kun perhehoito lisääntyisi ihan omien läheisten toimesta.

Dementoitunutkin vanhus kantaa mukanaan monelaisia tarinoita ja muistoja menneiltä ajoilta. Vasta nyt keski-ikäistyessäni olen alkanut ymmärtää, miten arvokasta on, jos vielä olisi omia isovanhempia, joilta kysyä millaista elämä oli silloin joskus. Missä omat vanhempani ovat syntyneet, millaista oli heidän lapsuudessaan, mitä omat isovanhempani tekivät nuoruudessaan. Paljon kysymyksiä ja vähän vastauksia.

Vanhainkodeissamme, joita ei enää saa sanoa vanhainkodeiksi, asuu runsaasti elämänviisautta ja elämänmakuisia tarinoita. Kunpa mahdollisimman moni meistä ehtisi edes silloin tällöin pysähtyä kuuntelemaan, mitä vanhuksillemme kuuluu. Ihan vaan seurassa istuminen tai päivän lehden lukeminen voi olla se hyväteko, jota A-studionkin sarja peräänkuuluttaa. Kaikista ei ole omaishoitajiksi tai perhekodin hoitajiksi, mutta hetkittäin kanssakulkijaksi ja kuuntelijaksi, siihen pystyy lähes jokainen. Vinkkejä tehdä hyväteko löytyy täältä.