Kielisuudelmia

Jatkan siitä, mihin Sampo Terho omassa Uuden Suomen blogissan jäi eli ruotsin kielen asemaan peruskoulussamme. Asustelen täällä kaksikielisyyden kehdossa, Turun kupeessa. Olen suorittanut A-ruotsin hyvin arvosanoin ja läpäissyt korkeakoulussa virkamiesruotsin. En ole päässyt käyttämään ruotsia kertaakaan sitten ruotsin opintojen vuonna 2000 ja käytännön kielitaitoni on myös sillä tasolla. Olen työskennellyt ruotsalaisomisteisessa ja vahvasti suomenruotsalaisessa yrityksissä. Olen tarvinnut englantia, saksaa ja italiaa, olisin tarvinnut myös ranskaa ja venäjää. 

Minua huolestuttaa, että me Suomessa tuhlaamme upean kilpailuvalttimme, oppilaille ilmaisen peruskoulutuksen, jökittämällä vanhoissa kaavoissa. Pakkoruotsi on tuulahdus menneiltä ajoilta, eikä se palvele kenenkään etua: oppilaiden, suomenruotsalaisten, ruotsinsuomalaisten, suomenkielisten, elinkeinoelämän tai virkamiesten.  

Suomen pienenä kansana ja marginaalisena kieliryhmänä on osattava vieraita kieliä. Siksi meidän on jatkossakin edellytettävä vähintään kahta vierasta kieltä jokaiselta peruskoulun suorittavalta. Kielivalinnan voivat nuoret aivan vapaasti tehdä itse. Mikäli peruskoulussa tai lukiossa ei ruotsin kieli innostanut ja korkeakoulussa tulee visio siitä, että minusta tulee virkamies, tarvittavan ruotsin kielen ehtii kyllä opiskella 5-6 vuodessa yliopistossakin. 

Kielipolitiikkaan meidän pitäisi tehdä seuraavat muutokset:

Kielten opetusta on varhaistettava alakouluun tai jopa varhaiskasvatukseen. Ensimmäinen vieras kieli toisella, toinen neljännellä ja kolmas viimeistään kuudennella luokalla. Kielten oppimisen herkkyysaika ei suinkaan ole yläkoulussa, vaan mitä eiemmin, sen parempi. 

Kielivaihtoehtojen valikoimaa on laajennettava teknologian avulla. Verkossa on oppimisympäristöjä kaikkiin maailman kieliin. Niitä ja etäopetusta on hyödynnettävä pienimmissäkin 20 oppilaan kyläkouluissa.

Pakkoruotsista on luovuttava. Ainoa keino tehdä Suomesta aidosti kaksikielinen maa, on integroida molemmat kielet arkiopetukseen, esimerkiksi matematiikkaan, kuvaamataitoon, liikuntaan. Pönöttämällä pari tuntia ruotsin tunnilla yläkoulussa; sillä ei käytännön kielitaitoa kyllä hankita. Pakkoruotsin sijaan onsuoritettava kaksi vapaavalintaista vierasta kieltä peruskoulussa. 

Mitä tulee sitten kielelliseen kokonaisuuteen Suomessa, monessa tilanteessa on huomattavasti halvempaakäyttää asiointiin tulkkia, kuin raahata koko ikävuosi puoliksi oppimattomana läpi pakkoruotsin. Tulkkia voi nykyään helposti käyttää etäkuvapuheluiden välityksellä. Tulkkikeskus voitaisiin perustaa jonnekin vahvasti kaksikieliselle rannikkoseudulle ja voitaisiinhan siellä tarjota tulkkauspalveluita myös maahanmuuttajille.

Ruotsinkielen opetus voidaan hoitaa myös ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa. Niissä on jo nyt valmius kielenopetukseen, joten hyödynnetään sitä niiden nuorten osalta, jotka eivät vapaaehtoisesti ole ruotsia peruskoulussa valinneet ja ruotsin kieltä kuitenkin tarvitsevat.

Kysymys ei ole pelkästään rahasta, vaan ennen muuta nuortemme tulevaisuudesta. Me tarvitsemme kielitaitoa, mutta monelle ruotsinkieli on liian marginaalinen verrattuna ranskaan, saksaan, espanjaan, venäjästä nyt puhumattakaan.  Ja ihan oikeasti, harva ruotsalainen edes haluaa kuunnella suomenkielisten pakkoruotsia. Ruotsalaisten kanssa puhutaan lähes aina englantia liikekielenä.

Miksi siis jumitamme vanhassa kaavassa? Peruskoulua on uskallettava uudistaa, myös tältä osin