Jotain uutta, jotain vanhaa

Lauantai 11.4.2015 - Sanna Vauranoja


Nuorin ehdokkaamme Lauri Kattelus 24, kysyy rohkeasti, voivatko samat henkilöt, jotka ovat maamme asiat sotkeneet, korjata ne. Kysymys on karu, mutta myös oikeutettu.

Minusta hedelmällisintä on yhdistellä jotain uutta ja jotain vanhaa. Venäjän tilanne on osoittanut kouriintuntuvalla tavalla, kuinka välttämätöntä on tuntea historiaa ja omata aikaperspektiiviä riittävästi myös taaksepäin.

Me siis tarvitsemme kokemusta, mutta me tarvitsemme myös uutta ajattelua. Ihmiset, joiden arjessa ei enää opiskella tai pyöritetä pikkulapsiarkea, eivät myöskään tunne arjen haasteita näissä elämänvaiheissa. Eduskunnassa kansanedustajat nimensä mukaisesti edustavat kansaa ja edustuksen pitää olla kattava, muuten päätökset alkavat vinoutua tietyn ryhmän yli- tai aliedustuksesta johtuen.

Kansanedustajille ei ole kyetty asettamaan tuloskortteja tai tavoitteiden toteutumisen seurantaa, kuten johdolle yleensä yrityksissä tehdään. Poliittinen muisti on monesti lyhyt, mutta pitäisikö sittenkin kansanedustajillakin harkita ”tulos tai ulos” –mallia. Mallia voitaisiin ainakin ajatella äänestyspäätöksen pohjana. Jos on kaudesta toiseen osannut hienosti esitellä maamme ongelmia, mutta yhtään ratkaisuvaihtoehtoa, saati toteutunutta ratkaisua ei löydy omasta tuloskortista, onko syytä jatkaa?

Toivottavasti saamme tulevaan eduskuntaan meitä asiaosaajia, joilla on vahvaa talousosaamista, iso kuva ja näkemystä viedä Suomea oikeaan suuntaan, arkijärkeä ja vankkaa kokemusta ihan todellisesta arjesta, työelämästä ja yrittäjyydestä sekä kykyä uudistaa ja uudistua. Ilman hyvää yhteistyökykyä yli puoluerajojen ei millään näistä ominaisuuksista kuitenkaan tee yhtään mitään. 

Avainsanat: Eduskuntavaalit, Kansanedustajat