Avoimuutta lisää

Torstai 16.7.2020


Turun Sanomat on kirjoittanut kuluneen viikon aikana useita artikkeleita Turun kaupungin ostoreskontratietojen julkistamiseen liittyen, viimeisimpänä pääkirjoitussivulla tänään (16.7.). Useat Turun valtuustoryhmät ovat tehneet aiheesta valtuustoaloitteita, mutta mitään ei tapahdu. 

Sama ongelma on naapurikunta Kaarinassa. Kokoomus teki aloitteen aiheesta jo vuonna 2017. Vuonna 2018 valtuustolle luvattiin, että ostoreskontratiedot ovat avoimia vuonna 2020. Mitään ei edelleenkään näy eikä kuulu. 

Tiedustelin asiaa viimeksi kesäkuussa kaupunginhallituksessa. Tällä hetkellä ongelma liittyy tietojärjestelmiin. Aiemmin esteinä olivat muun muassa luottamuksellisen tiedon suojaaminen. 

Erikoiseksi tilanteen tekee se, että monet muut kunnat ovat nämä esteet jo onnistuneet ratkaisemaan. Muun muassa naapurikunta Lieto on julkaissut ostoreskontransa jo vuodesta 2019.

Erityisen erikoiselta asia näyttää, kun tietää, että Lieto ja Kaarina pyörittävät kumpikin oman taloushallintonsa yhteisen Tilikunta Oy:n kautta. Liedossa ei siis ole järjestelmätason esteitä, mutta Kaarinassa on. Järjestelmä on sama. 

Koska julkistamista on nyt lupailtu jo vuosia ja takarajaksi ilmoitettiin vuonna 2018 vuosi 2020, mutta mitään ei näy, syntyy vääjämättä samankaltaisia tulkintoja kuin Turun Sanomien pääkirjoituksessa: onko kysymys tiedoista, joita ei vain haluta julkiseksi. 

Avainsanat: Kunnat, Avoimuus, Ostoreskontra