Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle uusi organisaatiomalli

Lauantai 14.5.2022

Aluevaltuuston päätettyä huhtikuussa toimielimistä eli luottamushenkilörakenteesta ja tulosalueista, hallituksen vastuulle jäi organisaatiomallista päättäminen. Tavoiteaikatauluna organisaatiopäätöksille oli 13.5.

Organisaatiomallia ollaan pohdittu useissa lähetekeskusteluissa kevään ajan. Yhdeksi organisaatiomallin kulmakiveksi suunniteltiin hallinnollista sote-aluejakoa Varsinais-Suomeen, missä koko sote-palveluiden ja ikääntyneiden palveluiden henkilöstö jaettaisiin kahdeksaan sote-alueeseen. Sote-alueiden on tarkoitus olla osa turvallista siirtymää, ei niinkään kiveen hakattu vuosikymmenien hallintoratkaisu.

Alkuperäisessä jaossa Härkätien kunnat olivat osa Loimaan seutua ja Akseli -kunnat taas olivat osa Uudenkaupungin kokonaisuutta. Sain asiasta hyvissä ajoin palautetta ja virkamiesten pohjaesitys muuttui 3.5. pidetyn hallituksen lähetekeskustelussa siten, että Akseli kuuluisi läntisten kuntien kokonaisuuteen, Härkätie itäisiin kuntiin. Tämän myötä alueella olisi kolmen eri kokoisia sote-alueita: noin 30 000 asukkaan, 70 000 asukkaan ja 90 000 asukkaan alueita.

Hallitus pyysi kuntia ottamaan vielä jakoon kantaa ennen päätöksentekoa ja kunnat olivat vahvasti muutetun virkamiesesityksen takana. Härkätie ja Akseli halusivat kuulua kehyskaupunkialueeseen, koska yhteistyö on muutenkin suunnattu Turkuun ja kehyskaupunkeihin, ei sieltä poispäin.

Organisaatiomallista ollaan keskusteltu matkan varrella paljon yhdessä poliittisten puolueiden kanssa. Virkamiesten päivittämästä aluejaosta, joka perustui myös kuntien toiveeseen, ei ollut ennen hallituksen kokousta tiedossa muutosesityksiä. Niinpä Keskustan esittämä ja SDP:n sekä Vasemmistoliiton kannattama muutosesitys tuli niin virkamiehille kuin meille muille puolueille yllätyksenä. Keskustan esityksen mukaan Lieto, Marttila ja Koski ohjataan osaksi Loimaan sote-aluetta ja Akseli -kunnat Masku, Mynämäki ja Nousiainen osaksi Vakka-Suomen sote-aluetta.

Vaikka päätös ei liity palveluverkkoon, se liittyy ammattilaistemme johtamiseen ja palveluiden hallinnointiin sekä työssäkäyntialueisiin. Mikäli Lieto ja Härkätie eivät ole osa itäisiä kuntia, olisi huomattavasti luontevampaa, että pohjoiset kunnat rakennettaisiin Liedon ympärille, missä Loimaa kuuluu Lietoon. Näin siksi, että Lieto on Loimaata suurempi ja Lieto seutuna kasvaa jatkuvasti.

Vasemmiston tekemästä muutosesityksestä jouduttiin äänestämään. Virkamiesten esitystä kannattivat Kokoomuksen lisäksi RKP, Perussuomalaiset ja Vihreät. Äänestyksessä hävisimme 7-8. Hyvin poikkeuksellisena toimenpiteenä jätin aluejaosta eriävän mielipiteen, perustuen kuntien luonnollisiin kasvu- ja kehityssuuntiin, yhteistyöalueisiin, joukkoliikenneyhteyksiin sekä kuntien omiin lausuntoihin. Me emme ole rakentamassa hyvinvointialueita irrallaan kunnista, kuntalaisista emmekä työntekijöistämme, vaan päinvastoin.

Organisaatiomalli pitää sisällään myös paljon hyvää. Kirjoitan niistä lisää myöhemmin. On myös hienoa, että hallitus pystyi pitämään kiinni sovitusta aikataulusta ja päätökset syntyivät ajallaan. Politiikkaan kuuluvat myös välillä äänestykset, niitäkään ei pidä pelätä. Hyvässä ja avoimessa poliittisessa kulttuurissa tiedämme toistemme erilaisista kannoista etenkin suuremmissa asioissa hyvissä ajoin ennen päätöksentekoa.

Uskon kaikesta huolimatta edelleen siihen, että meidän kaikkien hyvinvointialueen päättäjien tarkoituksena on rakentaa asukkaillemme Varsinais-Suomen hyvinvointialueesta Suomen paras hyvinvointialue. Yhdessä. 

Avainsanat: Hyvinvointialue, Varsinais-Suomi, Kunnat,

Vaikuttavampaa palvelua Varsinais-Suomeen

Torstai 18.11.2021

Lupauduin mukaan aluevaaleihin 2022, sillä soteasiat ovat päätöksenteossa olleet vahvasti omaa intohimoani 10 vuoden ajan. Soten vaikutus kunnissa on yli puolet budjeteista ja henkilöstöstä, joten oli luonnollista jäädä pois kuntavaaleista ja lähteä mukaan aluevaaleihin.

Olen toiminut muun muassa Kaarinan sotelautakunnan puheenjohtajana ja sairaanhoitopiirissä useissa eri luottamustehtävissä. Nykyään toimin puheenjohtajana Lounais-Suomen lihastautiyhdistyksessä ja muun muassa sotepuolen osaajia kouluttavassa Peimarin koulutuskuntayhtymässä. Luottamustöiden ohella soteasiat ovat tuttuja työni kautta. Vuonna 2013 perustamamme yritys tarjoaa liikuntaa, kulttuuria ja luontoelämyksiä ikääntyneille digitaalisesti eli ikäihmisten palvelut eri kunnissa ovat minulle erityisen tuttuja. Yrittäjyyden lisäksi toimin lehtorina Turun ammattikorkeakoulussa.  

Vaikuttavat palvelut tärkein tavoite

Tärkeänä päämääränä sotealueella näen vaikuttavan palveluverkoston rakentamisen. Palvelut pitäisi jakaa niiden käyttötarpeen mukaan eri ryhmiin ja mitä useammin palvelua tarvitaan, sitä lähemmäksi se on saatava asiakkaita. Palveluita kehitettäessä on nähtävä ihmisten elämäntapojen ja tarpeiden muutos. Kaiken säilyttämisen sijaan päämääräksi on asetettava paremmat ja vaikuttavammat palvelut kaikille varsinaissuomalaisille. 

Esimerkiksi neuvolassa neuvolahenkilön vaihtuminen heti vauvan synnyttyä ei tue perhettä parhaalla mahdollisella tavalla, vaan on tarkoituksenmukaista tukea perhettä raskaudesta neuvolaiän päättymiseen. Tein pitkään hartiavoimin töitä, että neuvola-aikojen varaus Kaarinassa saatiin sähköiseksi, kun ajanvarauksen saattoi tehdä aiemmin vain puhelimitse kello 12-13. 

Minulla on vahva usko siihen, että palvelut muuttuvat koko Varsinais-Suomessa paremmiksi, jos muutos tehdään rohkeasti, järkevästi ja uskallamme nojata tutkittuun tietoon. Palveluiden ja hoitojen vaikuttavuutta tutkitaan jatkuvasti ympäri maailmaa. Siksi päätöksenteko ei saa perustua vain mielipiteisiin vaan myös tutkimukseen. 

Esimerkiksi säännöllisen liikunnan vaikutuksesta ikääntyvän toimintakykyyn on tuhansittain tutkimustietoa ja myös kansallinen suositus. Silti kotihoidossa, vuodeosastoilla, kuntoutumisvaiheessa tai ympärivuorokautisessa hoidossa kuntouttavaa liikuntaa ei kyetä ikääntyneelle tarjoamaan. Pelkkä piipahdus kotihoidettavan keittiössä on tyhjää parempi, mutta ei tue ikääntyneen toimintakyvyn säilymistä. 

Jatkossa palvelutarjontaa ei rajoita enää kuntarajat tai kunnan koko, vaan palvelut tuodaan sinne sinne, missä niitä tarvitaan. Esimerkiksi lääkärivastaanotto ilman diagnostiikkaa eli laboratorioita tai kuvantamista on haastavaa lääkärille ja vajaavaista potilaalle. Jatkossa palvelut voidaan rakentaa esimerkiksi diagnostiikkabussien, etävastaanottojen, palveluseteleiden ja monipuolisten erikoislääkärikonsultaatioiden avulla nykyistä huomattavasti vaikuttavammiksi myös maaseudulle.

Palvelutarjoajien rajat ovat monesti liian jyrkät. Esitin Kaarinassa vuosia, että tarjoamme iltavastaanottoja kuntalaisille yhteistyössä yksityisen toimijan kanssa, jolla oli toimitilat terveyskeskuksen tiloissa. Ongelmana nähtiin muun muassa hoitotarvikkeiden kustannusjako. Tällaisesta jäykkyydestä on päästävä eroon ja asetettavat paremmat palvelut, asiakas keskiöön. 

Terveyskeskusten vuodeosastoilla on oltu jo pitkään mahdottoman tehtävän äärellä. Jatkossa vuodeosastoillakin voidaan erikoistua esimerkiksi geriatrisiin asiakkaisiin, akuuttihoitoon tai saattohoitoon, kun asiakaspohja laajenee kuntarajoja pidemmälle.

Esitin sotelautakunnan puheenjohtajana, että vuodeosastomme paikkoja voitaisiin myydä myös lähikunnille, kun vuodeosastoilla täyttöaste oli vain 60-70%. Lautakunta piti ongelmallisena helteisiä kesiä, jolloin vuodeosastoa tarvittaisiin koko kapasiteetin osalta, eikä paikkoja haluttu myydä muille. Tilanne on onneksi viime vuosina korjaantunut ja yhteistyötä tehdään muun muassa Liedon kanssa. 

Toivon, että jokainen tuleva sotevaltuutettu hahmottaisi tämän uudistuksen mahdollisuudet ja erityisesti kokonaisuuden. Me onnistumme rakentamaan parhaat palvelut Varsinais-Suomeen yhteistyöllä ja osaamisella. Kannattaa muistaa, että moneen muuhun alueeseen verrattuna meillä on suunnaton etu puolellamme: yliopistollinen keskussairaala. Kysymys ei ole kuitenkaan vain terveyspalveluiden uudistuksesta, vaan sosiaalipuoli on yhtä merkittävä osa uudistusta. 

Muutos vaatii ajattelutapojen muutosta ja luottamushenkilöiden lisäksi myös viranhaltijoiden on sitouduttava uudistukseen. Jos päämääränä on kaiken säilyttäminen ennallaan, uudistusta on turha lähteä edes tekemään.

Hallituksella on nyt vaarallisen ideologiset lasit päässä, missä yritykset nähdään syntisäkkeinä. Me todellakin tarvitsemme monituottajajärjestelmää eli julkisen ohella yritysten ja kolmannen sektorin tarjoamia palveluita ja palveluseteleitä. Ei ihmisen pääsyä oikean palvelun piiriin oikeaan aikaan voi estää ideologia tai ennakkoluulot.

Avainsanat: Aluevaalit, Sote, Kunnat, Johtaminen, Ehdolla

Uudistustarve ei katoa

Maanantai 28.9.2020

Lausuntokierroksella kylmää kyytiä kunnissa saanut hallituksen sote-ehdotus etenee eduskunnassa omaa reittiään. Soteuudistusta on tehty kymmenisen vuotta, joten nyt ei olla ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Nähtäväksi jää, estävätkö ideologiset syyt hyödyntämästä aiemmilla kierroksilla opittuja ja jo tehtyjä työvaiheita. 

Soteuudistuksen eläessä omaa elämäänsä Arkadialla, kunnat taistelevat yhä pahenevien taloushaasteiden keskellä. Vaikka pääministeri vilauttelee ahkerasti luottokorttia kuin 80-luvun juppi valomerkin alla konsanaan, talousvaikeudet pahenevat. Ainoa oikea ratkaisu on muutokset kuntien johtamisjärjestelmissä, keskittyminen välttämättömiin ja hyödyllisimpiin palveluihin ja digitalisaation hyödyntäminen kaikessa. 

Sotepalveluiden osalta muutoksia on rohkeasti toteutettava, eikä ole syytä vain odottaa soteuudistuksen ratkaisevan kaikkea. Kaarinassa olemme tehneet alotteita ja avauksia monenlasiista soteen liittyvistä uudistuksista. 

Esimerkkejä avauksistamme on yhteistyömallien luominen lääkärin iltavastaanottojen järjestämiseksi yksityisen sektorin kanssa, vakituisen sijaispoolin käyttäminen ikäihmisten palveluissa, palveluiden jaottelu must have/should have/nice to have -kategorioihin, digitaalisuuden hyödyntäminen esimerkiksi kuntoutuksen osalta ja terveyskeskuksen vuodeosaston vuodepaikkojen myyminen lähikuntiin, kun oma kapsiteetti ei ole kokonaan käytössä. Olemme toivoneet kansallisten tavoitteiden toteutumista esimerkiksi ympärivuorokautisen hoidon osuuden osalta yli 75-vuotiailla. 

Avaukset ovat tuttuun tapaan kohdanneet osassa poliittisista ryhmistä intohimoista vastustusta ja uudistusten käyttöönotto on toisinaan pysähtynyt tai edennyt varsin hitaasti. Esteenä on nähty muun muassa helteiset kesät, työehdot tai ihan vaan periaate. 

Tänään Kaarinan budjettiseminaarissa kuulimme, että muun muassa sijaispooli ja terveyskeskuksen vuodepaikkojen myyminen etenevät vihdoin! Iltavastaanottoja on nyt kokeiltu Kaarinassa, tosin omana palveluna. Ja palveluiden priorisointiakin on jo toteutettu, vaikka vähän eri nimellä. 

Sotepalveluiden osalta Kaarina on osoittanut olevansa nimenomaan strategiansa mukaan ketterä ja asukaslähtöinen. On erityisen ilahduttavaa, että meillä palveluita kehitetään, vaikka sotejuna on taas liikkeellä.

Avainsanat: Sote, Kunnat, Muutosjohtaminen, Asukaslähtöisyys, Palvelut

Avoimuutta lisää

Torstai 16.7.2020

Turun Sanomat on kirjoittanut kuluneen viikon aikana useita artikkeleita Turun kaupungin ostoreskontratietojen julkistamiseen liittyen, viimeisimpänä pääkirjoitussivulla tänään (16.7.). Useat Turun valtuustoryhmät ovat tehneet aiheesta valtuustoaloitteita, mutta mitään ei tapahdu. 

Sama ongelma on naapurikunta Kaarinassa. Kokoomus teki aloitteen aiheesta jo vuonna 2017. Vuonna 2018 valtuustolle luvattiin, että ostoreskontratiedot ovat avoimia vuonna 2020. Mitään ei edelleenkään näy eikä kuulu. 

Tiedustelin asiaa viimeksi kesäkuussa kaupunginhallituksessa. Tällä hetkellä ongelma liittyy tietojärjestelmiin. Aiemmin esteinä olivat muun muassa luottamuksellisen tiedon suojaaminen. 

Erikoiseksi tilanteen tekee se, että monet muut kunnat ovat nämä esteet jo onnistuneet ratkaisemaan. Muun muassa naapurikunta Lieto on julkaissut ostoreskontransa jo vuodesta 2019.

Erityisen erikoiselta asia näyttää, kun tietää, että Lieto ja Kaarina pyörittävät kumpikin oman taloushallintonsa yhteisen Tilikunta Oy:n kautta. Liedossa ei siis ole järjestelmätason esteitä, mutta Kaarinassa on. Järjestelmä on sama. 

Koska julkistamista on nyt lupailtu jo vuosia ja takarajaksi ilmoitettiin vuonna 2018 vuosi 2020, mutta mitään ei näy, syntyy vääjämättä samankaltaisia tulkintoja kuin Turun Sanomien pääkirjoituksessa: onko kysymys tiedoista, joita ei vain haluta julkiseksi. 

Avainsanat: Kunnat, Avoimuus, Ostoreskontra

Hoitajamitoitus käytännössä

Perjantai 14.2.2020

Kymmenen uutisissa (MTV 13.2.) useat kuntakentän edustajat esittivät huolensa uudesta hoitajamitoituksesta ja sen vaikutuksista kotihoidon resurssitilanteeseen. Arviot liikkuivat jopa viidenneksen siirtymässä kotihoidosta tehostettuun palveluasumiseen. Se tarkoittaisi haastateltujen mukaan ”katastrofaalisia seurauksia” kotihoidolle.

Ministeri Krista Kiuru vastasi ammattilaisten esittämiin huoliin, että ”huoli on turha, mutta kysymys aiheellinen”. Tämä mystinen vastaus herätti kuulijassa huomattavasti enemmän huolta kuin sen myöntäminen, että meillä on edessämme hoitajapula. Tuntuu myös kummalliselta, että vahvasti työntekijän äänellä puhuva SDP:n ministeri ohittaa ammattilaisten näkemyksen olankohautuskella. 

Ei tarvitse olla meedio ymmärtääkseen, että hoitajamitoituksen kategorinen nosto 0,7:ään ei aiheuta katastrofia pelkästään kotihoidossa, vaan se synnyttää katastrofin koko kuntakentän vanhuspalveluihin. Katastrofin seuraukset tulevat eritoten ikääntyneen iholle ja lystin maksavat kaikki veronmaksajat. 

Meillä syntyy tilanne, jossa hoitajiksi haalitaan kirjekurssien avulla ketä tahansa. Koko alan ammattiarvostus ja -ylpeys on vaarassa, jos tietyistä sisäänpääsykriteereistä ei enää kyetä pitämään kiinni. Epäpätevät ohikulkijat, haamuhoitajat ja mitä eriskummallisemmat ratkaisut mitoituksen täyttämiseksi otetaan käyttöön. Vai ryhtyvätkö kenties eniten ikääntyvillä alueilla, esimerkiksi Kainuussa, kaikki työikäiset jatkossa hoitajiksi.

Toinen vääjäämätön seuraus tulee palveluiden saatavuuteen. Ympärivuorokautinen hoito maksaa nykykäytännöllä 3 500-4000 euroa per kuukausi per henkilö. Mitoituksen muutoksen myötä kuukauden hinta palvelutalossa nousee noin 5000 euroon. Pelkästään Turun kaupunki arvioi (TS 7.2.) lisälaskuksi kymmenen miljoonaa vuodessa.

Kaikki tiedämme, että kunnat kyntävät jo nyt jäätävissä talousvaikeuksissa. Mikä lienee yksinkertaisin ratkaisu näiden kustannusten hillitsemiseksi: palveluiden saatavuuden vaikeuttaminen. Kunnat siis muuttavat palveluihin pääsyn kriteereitä entistä tiukemmalle ja entistä harvempi ikääntynyt pääsee ympärivuorokautisen hoidon piiriin. Jos samalla kotihoidon saatavuus pienenee resurssipulan vuoksi, pahimmillaan vanhukset joutuvat heitteille. 

On turha elätellä illuusiota, jossa laki suojelisi vanhusta käytännön laiminlyönneiltä. Laki on kyllä, mutta kunnat itse päättävät varsin itsenäisesti ympärivuorokautisen hoidon myöntämisen kriteereistä ja siinä missä Kauniaisissa hieman höppänä vanhus voi päästä palvelutaloon, toisessa kunnassa hoito on tarjolla lähinnä muutaman viikon tai kuukauden saattohoitona. Alan ihmiset kertovat jo nyt, että vanhusten kunto on muutamassa vuodessa romahtanut merkittävästi, kun he saapuvat hoitokotiin. 

Ilman mitään poliittista värikynää, on hyvä nähdä, että tämä poliittinen vaalitemppu on vailla logiikkaa tai järkeviä perusteluita. Johtopäätöstä, hoitajamitoituksen muuttamsita 0.7:ään ei ole johdettu niin sanotusti tiedolla ja mitoitus on susi jo ennen syntymistään. Minusta huoli ja kaikki aiheeseen liittyvät kysymykset ovat erityisen aiheellisia ja mieluiten kuuntelisin asiantuntijoita asian tiimoilta mielipiteiden sijaan. 

Avainsanat: Hoitajamitoitus, Kunnat, Ikääntyminen, Terve talous, Hallitus

Puhutaanko johtamisesta

Lauantai 12.10.2019

Juuri nyt ei ole montaa kuntaa Suomessa, jossa viranhaltijat ja luottamushenkilöt eivät miettisi, miten talous saadaan tasapainoon palveluita heikentämättä. Jokaisen kunnan budjetista keskimäärin 50 prosenttia menee sosiaali- ja terveyspalveluihin. En viitsi enää näiden vuosien jälkeen ryhtyä jauhamaan soteuudistuksesta, vaan puhutaan konkreettisemmasta näkökulmasta tässä yhtälössä: johtamisesta.

Kuntalehti (10/19) kirjoittaa kahdesta läheisestä, jotka ovat joutuneet toimimaan palveluiden valvojina ympärivuorokautisessa hoidossa. Palvelu ei todellakaan ole ollut sitä, mitä sen pitäisi, eikä palveluntuottajalla ole ollut mitään kykyä tai halua kuulla omaisten tai asiakkaan palautetta.

Päivän (12.10.) Helsingin Sanomissa Elina Lepomäki sanoo, että meillä on todella kiire pelastaa hyvinvointiyhteiskuntamme ja harmittelee yleistä haluttomuutta uudistaa ja uudistua yhteiskunnassamme.

Nordic Business Forumissa (2019) Carla Harris sanoi, että johtaminen on murroksessa. Siinä, missä vielä 70-luvun lapsia voi johtaa ”my way or highway” -tyylillä, milleniaalit vaativat paljon parempaa: työllä on oltava merkitys ja johtamisen on oltava hyvää.

Mutta miten nämä kolme ilmiötä liittyvät kuntien talouteen ja sotepalveluihin?

Työssäni olen jatkuvasti tekemisissä niin yksityisten kuin julkisten sotepalveluiden kanssa. Olen nähnyt aivan huikeita yksityisiä hoivakoteja, joissa henkilökunta kokee käyvänsä auttamassa ikääntyneitä heidän kodissaan. Olen nähnyt kunnan vuodeosastoja, jotka eivät toimi enää minkään eettisen sopimuksen sisällä, vaan jatkuvien laiminlyöntien seurauksena synnyttävät toistuvia, jopa kuolemaan johtavia hoitovirheitä. Ja päinvastoin: kunnallisen yksikön toimintakulttuurin, josta kaikilla olisi opittavaa, yksityisen, jossa vanhukset jätetään ulosteissaan lojumaan television ääreen.

Kysymys ei ole yksityisen ja julkisen toimintatavan erosta. Kysymys ei ole voiton tavoittelusta tai tavoittelemattomuudesta. Kysymys ei ole edes hoitajamitoituksesta. Kysymys on johtamisesta ja sen luomasta toimintakulttuurista.

Uskallan väittää, että viime vaalikaudella tavoiteltu kolmen miljardin kulujen kasvun pysäyttäminen, olisi ollut tehtävissä jo pelkästään keskittymällä johtamiseen. Aika hullu väite, vai mitä?

Hyvä johtaminen rakentuu muun muassa oikealle koulutukselle, kokemuksen myötä syntyvälle osaamiselle, mutta myös persoonallisuuden piirteille ja elämänkokemukselle. En kykene ymmärtämään, miksi mieluummin katsomme sivuun kuin puhumme johtamisesta. Sen sijaan, että kykenisimme paremmin nimeämään yhteiskunnallisessa keskustelussa hyvän ja huonon johtamisen eroja, me sätimme johtajien korkeita palkkoja, laadimme yhteiskunnan kantokyvylle mahdottomia hoitajamitoituksia ja pöyristelemme eriarvoisuuden kasvua, joka pääosin näyttäisi olevan juuri johtajiemme syytä.

Johtamistaitoa ei voi hankkia yhdellä kirjekurssilla, kuten ei mitään muutakaan ammattitaitoa. Meillä on useita eri korkeakouluja, joissa me koulutamme johtamisen perustaitoja: talousosaamista, prosessien johtamista, IT-ymmärrystä, vuorovaikutustaitoja, vastuullista liiketoimintaa ja ihmisten johtamista. Sekään ei vielä riitä. Johtajan on oltava halukas ja riittävän nöyrä oppimaan päivittäin uutta, on kyettävä kohtamaan ihmiset, mutta myös omat heikkoudet ja on hyväksyttävä tosiasia, että vain muutos on pysyvää.

Hyvällä johtamisella rakennetaan tervettä organisaatiokulttuuria. Organisaatiokulttuuri taas on sitä, miten merkitykselliseksi yksittäinen työntekijä tuntee oman työnsä osana kokonaisuutta, miten yksittäinen ikäihminen tulee kohdatuksi palvelutalossa, miten omaisten huolet ja tarpeet kuullaan, miten oireisiin reagoidaan terveyspalveluissa, miten turvalliseksi ihmiset tuntevat olonsa muutosten keskellä tai miten hyvinvointivaltio voidaan pelasta. Kaikesta tästä on kyse johtamisessa. Ja jokainen meistä ymmärtää, että kyseessä ei ole mikään otona (oman työn ohella) hoidettava homma, jonka ytimen voi oppia keskimäärin ihan vahingossa.

Johtaminen on toimimista oppaana, tulevaisuuden viitottajana, ihmisten innostajana ja sitouttajana, mutta myös valvojana ja vaatijana, kun yhteisössä ei toimita toivotulla tavalla. Ennen kuin olemme ehtineet kouluttaa 1 000 lääkäriä ja 4 500 hoitajaa lisää näiden kustannusten kattamiseen tarvittavista verotulojen hankkimisesta puhumattakaan, esitän mielestäni tärkeän toiveen: puhutaanko edes vähän hyvästä johtamisesta.

 

Avainsanat: Johtaminen, Talous, Kunnat, Hallitus, Sote

Kunta, maakunta, valtakunta

Torstai 1.3.2018 - Sanna

Vuonna 2012 pidettyjen kuntavaalien suurin kysymys oli kuntien tulevaisuus. Matkan varrella oli väläytelty pakkoliitoksia ja erilaisilla hankenimillä kuntia kannustettiin yhdistymään. 

Täällä Varsinais-Suomessa liitoksia syntyi, joista merkittävin Salon seudulla, jossa kymmenen kuntaa yhdistyi yhdeksi Saloksi. Samalla muun muassa Piikkiö liittyi Kaarinaan, Mellilä Loimaaseen, Yläne Pöytyään ja pakotettuna Tarvasjoki myöhemmin Lietoon. 

Edellisten kuntavaalien jakolinjat kulkivat itsenäisyyden ja liitosten välillä. Erityisesti Turussa liitoksille nähtiin vahvat perustelut, kun taas kehyskunnissa mieliala oli aivan toinen.

Koska kuntauudistus kohtasi niin vahvaa vastustusta, sen ajamisesta luovuttiin ja tilalle tulivat sote- ja erityisesti maakuntauudistus. Vanhat kunnon läänit, joita kovalla tohinalla kymmenen vuotta sitten lakkautettiin, kaivetaan nyt naftaliinista. Lääni ei kuitenkaan enää ole lääni, vaan tällä kertaa maakunta. 

Kaikkien näiden erilaisten interventioiden tuloksena jopa kansa on yhtämieltä siitä, että ihmisten terveys- ja sosiaalipalvelut kaipaavat remonttia. Koko kuntauudistuksen tärkein lähtökohta on siis sisäistetty. 

Samaan aikaan ihmisten vahvat näkemykset itsenäisyydestä tuntuvat laimentuneen. Ne, joiden kunnat on liitetty aikanaan isompaan, ovat selvinneet muutoksesta hengissä. Moni niistä, joka aiemmin vastusti kiihkeästi kuntaliitoksia, suhtautuu asiaan nykyään paljon pragmaattisemmin. Kunhan veroaste ei nouse pilviin, palvelut säilyvät laadukkaina tai jopa paranevat ja oma kylä jatkaa elinvoimaisena, ei kunnalla tunnu enää olevan niin suurta merkitystä, jos kyläparlamentteja on uskominen. 

Nuoret, jotka sitten viimekädessä pisimpään näiden meidän tekemiemme päätösten kanssa elävät, eivät tunnu olevan laisinkaan kiinnostuneita kuntarajoista. He todellakin elävät jo todeksi megatrendejä: kaupungistumista, teknologian nopeaa kehitystä ja ympäristöarvojen nousua. Jos ihminen liikkuu maailmassa tai Euroopassa kuin edelliset sukupolvet aiemmin korkeintaan kotiläänissä, kuntarajat tuskin ovat tärkein elämänlaatua määrittävä elementti. 

Kevään ja kesän aikana eduskunta hyväksyy tai hylkää maakuntaan ja valinnanvapauteen liittyvät uudet lait. Kaikki tämä aika, raha ja vaiva, jotka uudistusten aikaansaamiseksi on nyt käytetty, soisi johtavan uudistusten toteutumiseen. Kuitenkin sillä reunaehdolla, että alkuperäiset tavoitteet: kustannustehokkuus, saatavuus ja vaikuttavuus todella toteutuvat. 

Avainsanat: Sote, Kunnat, Maakunta, Uudistus

Matkailijaa eivät kuntarajat kiinnosta

Keskiviikko 25.1.2017 - Sanna

* Kirjoitus on alunperin julkaistu 25.1. Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehden blogissa. 

Kävin viikonloppuna Matkamessuilla Helsingissä. Parhaiten rakennettu osasato tai alue oli ehdottomasti Suomen Saaristo, jossa yhteistyössä palveluitaan esittelivät kunnat ja matkailukohteet Hangosta Poriin. Jäin kaipaamaan vastaavia kokonaisuuksia myös muilta.

Edes suomalainen matkailija ei yleensä ole lähdössä Siilinjärvelle tai Askolaan lomalle, vaan kohteet valitaan akselilla Itä-Suomi, Lappi, Pohjanmaa jne. Yhteinen aluemarkkinointi onkin parasta, mitä matkailijalle voi tarjota. Kenties messualueetkin kannattaisi jatkossa selkeämmin jakaa näiden mukaan ja vielä ulkomaatkin Eurooppaan, Aasiaan jne. Myös muualta tuleva matkailija valitsee ensisijaisesti jonkin alueen kohteekseen suurimpia kaupunkeja lukuun ottamatta. Italiasta kaikki tuntevat Toscanan tai Piemonten, Saksasta Bayerin tai Reinin laakson, mutta jäsentyvätkö kotimaan kohteet samalla tavalla meille itsellemmekään?

Poikkesin Itä-Suomen alueelta löytyvien kohteiden osastoille. Valitettavan monessa ei osattu kertoa kokonaisuudessaan alueen palveluista, eikä alueen palvelut myöskään löytyneet yhdeltä yhteiseltä sivustolta, vaan majoitusta kehotettiin etsimään kuntien alta. Sellaiseen harva matkailija ryhtyy.

Pidetään siis täällä Varsinais-Suomessakin mielessä, että Turkua ja kenties Naantalia lukuun ottamatta matkailijoille eivät kuntarajat ole olennaisia. Markkinoinnissa ja brändin rakennuksessa meidän tuleekin vahvistaa varsinaissuomalaisuuttamme ja sen erityislatuisuutta kokonaisuutena. Eivät ruokaperinteemme noudata kuntarajoja, saati niiden raaka-aineet tai hienoimmat retkeilyreitistötkään.

Helsingin Sanomissa 22.1. kirjoitettiin Lapin matkailijoista, joille kaivataan kipeästi kielitaitoisia oppaita. Eräs yrittäjä näki kuitenkin ongelmaksi sen, että kaikki tarjoavat yhtä ja samaa husky- tai moottorikelkkasafaria, massahotellia, vaikka ulkomaalaiset hakevat täältä hiljaisuutta ja puhdasta luontoa.

Tarvitaanko välttämättä massiivisia sirkushuveja vai onko viime vuosina vahvistunut trendi pienestä ja aidosta tullut valtavirraksi? Minua ainakin perinteiset hotellikompleksit vuodesta toiseen samanlaisina säilyvine aamiaisineen ovat alkaneet kyllästyttää. Etenkin lasten kanssa matkaillessa, pienestä hotellihuoneesta ei ole kenellekään iloa. Eivätkä ne ikimuistoisimmat lomamuistotkaan aina synny Disneylandissa vaan kenties jostain yllättäen löytyneestä ihanasta kahvilasta, paikallisen mummon vuokraamasta huoneesta oman talonsa alakerrassa.

Avainsanat: Matkailu, Varsinais-Suomi, Yrittäjyys, Kunnat

Kunnon kunta

Perjantai 25.9.2015

Kohta kolme vuotta olen ollut mukana paikallispolitiikassa. Havaintoni päätöksenteon ja toimintamallien tehokkuudesta ja toimivuudesta eivät ole pelkästään mairittelevia.

Uskomuksiin ja ideologioihin jumittaminen hankaloittaa liian usein järkevien päätösten tekemistä. Tästä oivana esimerkkinä on valinta julkisen ja yksityisen palvelutuotannon välillä. Vaikka ratkaisut pitäisi puolin ja toisin tehdä tapauskohtaisesti, pöydässä on usein vääristyneitä uskomuksia, kuten yritysten voitot maksaa aina kuntalaiset tai oma palvelutuotanto on aina kalliimpaa. Kumpikin väite on tuulesta temmattu: kustannustaso pitää vain kyetä laskemaan ja vertailemaan. Voitontavoittelu johtaa yleensä myös tehokkuuden lisääntymiseen, joten väite on epätosi. Tehokkuus voi johtaa laadun heikkenemiseen ja sitä kautta välilliset kustannukset kasvavat. Toinenkin uskomus on epätosi.

Ala-arvoinen hankintaosaaminen usein tukee näistä uskomuksia. Kunnat tuhtaavat töitä markkinaoikeudelle ja lisäksi kuntalaiset eivät suinkaan saa edullisinta eivätkä parasta palvelua. Kilpailutusten valmistelu ilman avointa vuoropuhelua, mittava byrokratia ja kilpailutusten laajuus ovat joitakin havainnollisia ongelmia, sopimustekniikasta sitten puhumattakaan. 

Omenat ja banaanit. Kunnissa ei vain verrata omenoita ja banaaneita keskenään, vaan yleensä pöydällä on omenat ja banaanipuut, elleivät peräti banaaniplantaasit. Tämä ilmenee parhaiten taas nyt syksyllä, kun kunnanvaltuutetut ryhtyvät puimaan budjetteja. Keskustelun keskiöön voivat nousta esimerkiksi kouluihin hankittavien värikynien määrä tai ulkoilmapuistoon hankittavan ruohonleikkurin tyyppi. Isot linjat solahtavat valtuutettujen sormien läpi hiljaa ja huomaamatta. 

Tämän vuoksi soteuudistus pitää saada eteenpäin vielä tänä vuonna, siten, että viimeistään keväällä 2017 sotealueet käynnistävät toimintansa. Kaikkien kuntien budjeteista vähintään puolet menevät soteen ja värikyniä tai magneettilaitteiden käyttöasteita ei vain voi puida samoissa pöydissä. Veronkannolle on kumpaankin, kuntaan ja sotealueelle asetettava katto.

Nurkkakuntaisuus on yksi kuntakeskeisyyden surullisista ilmiöistä. Jos ihmisten mieliin syöpyy ajatus siitä, että me vaan täällä osaamme tehdä asioita, ollaan jo valmiiksi metsässä. Ovet ja ikkunat kannattaisi avata niin yritysten, yhteisöiden kuin muiden kuntienkin suuntaan ja kaikilla mahdollisilla konsteilla etsiä uusia yhteistyömuotoja sekä parhaita käytäntöjä. Virkamiehen tehtävänä ei ole kesiä kaikkea itse, eikä varsinkaan polkupyörää aina uudelleen. Päätöksentekijöiden tehtävänä ei ole pohtia, saadaanko Pena ja minä jatkossakin riittävästi valtaa, vaan sitä, että saako Pena, minä ja kaikki muut mahdollisimman hyvät palvelut mahdollisimman kustannustehokkaasti. 

Aluepolitiikka on jatkoa nurkkapatriotismille. Aluepolitiikalla on torpattu moni elintärkeä uudistus, vain siksi, että oman vallan säilymisen lisäksi kaikilla pitäisi olla yhtä hyvien palveluiden sijaan palvelut kaikkialla, laadusta ja kustannuksista välittämättä. Palvelut voidaan karkeasti jakaa kolmeen ryhmään: päivittäisiin tai viikottaisiin, joita tarvitaan lähellä, kuukausittaisiin tai vuosittaisiin, jotka voivat olla jo kauempana ja muutaman kerran elämässä ehkä tarvittaviin palveluihin, jotka voinevat olla kaukanakin.  Tästä hyvänä esimerkkinä on poliisiasemat: kumpi on tärkeämpää seinät vai turvallisuus? Rahojen käyttö partioiden ylläpitoon vai vuokranmaksuun?

Kuvitelmat Suomen korruptoitumattomuudesta voitaneen lopettaa. Suomen tapa on kuitenkin jännä moneen muuhun maahan verrattuna. Täällä korruptio tapahtuu yksityisen rahan sijaan julkisilla varoilla. Virkamiehiä voidellaan budjettirahoilla tekemään myönteisiä esityksiä, työ- tai ostosopimuksilla suositaan sopivia henkilöitä tekemään myötämielistä työtä tai päätöksiä.

Kahdella pallilla istuminen. Kunnan omat virkamiehet voivat toimia kunnissa jatkossakin johtavissa luottamusasemissa. Kaikilla ei tällöin pysy puurot erillään velleistä. Ja toiset sekottavat niitä Bamix kädessä päivästä toiseen häikäilemättömän tietoisesti. 

Kuntien johtaminen ja etenkin henkilöstön oikeudenmukainen kohtelu. Välillä pohdin, voiko lakeja ja yhteisiä työpaikan sääntöjä myös vapaasti rikkoa, jos sattuu olemaan oikeiden henkilöiden kaveri. Kaverijohtamisesta seuraa yleensä se, että työsuhteita ei tarvittaessa pureta, vaan kaikki kukkaset saavat kukkia vaan. Säännönmukainen sääntöjen rikkomisen mahdollisuus murentaa työyhteisöjen moraalia.

Luopumisen vaikeus. Suomen luottamustehtäviä suurimpia kaupunkeja lukuunottamatta vaivaa demografinen vääristymä. 50-80-lukulaisia politiikassa on aivan liian vähän mukana. Tämä tarkoittaa sitä, että päätöksenteossa ei kuulu aktiiviväestön, työssäkäyvän, lapsiperheen eikä ruuhkavuosien ääni. Kun uudemmat polvet tulevat politiikkaan, he kestävät harjoittelijan tehtäviä, junnaamista ja kähmintää korkeintaan kaksi kautta. Sen jälkeen viimeistään huomaa, että aika kannattaa ennemmin käyttää työhön, perheeseen tai muihin harrastuksiin. 

Harhaisin ajatus on uskomus "jonkun muun rahoista". Tällöin raha ei tunnu koskaan loppuvan ja aina voi tehdä uusia esityksiä, ettei mitään sittenkään muuteta, leikata tai kehitetä. 

Näin äkkiseltään, perstuntumalla arvioituna tämän kaiken hintalappu julkisella sektorilla on 25% kustannuksista. Minä uskon, että julkiset palvelut voitaisiin tuottaa neljänneksen pienemmällä hintalapulla tai vaihtoehtoisesti nykyinen rahasumma voitaisiin käyttää neljänneksen parempiin palveluihin. Joku viisaampi voi tutkia hypoteesin paikkansapitävyyden. En väitä, että jokainen väittämä kirjoituksessani on tosi, mutta tuskin myöskään epätosi.

Avainsanat: Terve talous, Uusi tapa, Kunnat, Sote

Julkisesta hammashoidosta

Lauantai 28.3.2015 - Sanna Vauranoja

Viimeistään nyt, valtiovarainministeriön ilmoitettua leikkaustarpeen olevan 8 miljardia, on rohkeasti uskallettava puhua siitä, mistä me voisimme luopua julkisten palveluiden osalta. Edesvastuutonta on vielä tässäkin tilanteessa väittää, ettei mitään leikkauksia tarvita. Kokoomus julkaisi kuluneella viikolla omat säästöehdotuksensa, muut puolueet eivät menoleikkauksia ole vieläkään tohtineet konkreettisin toimin esittää.

Hallituksessa on myös työstetty kuntien velvotteiden purkua. Viime syksynä saimme sosiaali- ja terveyslautakunnissa kautta maan käsiteltäväksemme muun muassa hammaspäivystyksen järjestämisvelvoitteen myös iltaisin ja viikonloppuisin. 

Eduskuntavaaliehdokkaana olen esittänyt joitakin konkreettisia ratkaisuja, mitä voisimme tehdä toisin. Yksi ehdotukseni on julkisella tuotettu aikuisten hammashoito, joka voitaisiin siirtää yksityiselle palvelusetelien ja siirtymävaiheessa kelakorvauksen avulla. Soteuudistuksen yksi keskeisimmistä kysymyksistä on juuri palvelutuottajien rooli ja hammashoito on kokonaisuus, jossa voisimme kokeilla raha seuraa asiakasta -mallia.  

Suomalaisille suositellaan hammaslääkärikäyntiä kerran vuodessa ja lisäksi naisten pitäisi käydä gynekologilla kerran vuodessa. Kunnat velvoitettiin tarjoamaan myös täysikäisille asukkailleen julkinen  hammashuolto joitakin vuosia sitten. Nyt velvoitetta on laajennettu yö- ja viikonloppupäivystykseen. Gynekologilla voi jokainen nainen käydä ihan omalla kustannuksellaan yksityisellä lääkärivastaanotolla toki nimellisen kelakorvauksen tukemana.

Miksi kunnat tarjoavat puoli-ilmaista hammashuoltoa ja hammaslääkäripalveluita aikuisille asukkailleen, kun toimiva yksityinen hammaslääkärijärjestelmäkin on olemassa. Vielä omituisempi on tämä päivystyskuvio. Pienten lasten vanhemmille sanotaan, että korvasäryn kanssa voi hyvin kipulääkkeillä odottaa aamuun, mutta aikuiset eivät voi hammassäryn kanssa tehdä samaa, vaan hammaslääkärille on päästävä vaikka yöllä kello yksi. Ymmärrän toki, että keskussairaaloissa päivystävät suukirurgit onnettomuuspotilaiden vuoksi.

Mitä seuraisi, jos kunnat eivät tarjoa täysikäisille asukkailleen julkisesti tuotettua hammashoitoa eikä hammaspäivystystä, vaan hammashoito on suunnattu ainoastaan lapsille ja nuorille. Taloudellista tukea tarvitseville täysikäisille hammashoito hoidetaan palveluseteleiden kautta ja siirtymävaiheessa pienennyksen sijaan kelakorvausta hammashoidossa voitaisiin parantaa. Kerran vuodessa ei julkiseen palveluun nykymallilla pääse, vaan välit ovat todellisuudessa 3-5 vuoden luokkaa. 

Vaikka vakavat hammastulehdukset voivat aiheuttaa sydäninfarkteja tai estää esimerkiksi tekonivelleikkaukset, palvelut voidaan silti toteuttaa yksityisen palvelutarjonnan kautta kelakorvauksilla ja palveluseteleillä. Julkisella jonot ovat pitkät ja kokonaiskustannus suuri, kun tarvitaan tilat, tekniikka ja työntekijät sekä lisäksi nyt äärimmäisen kallis päivystysratkaisu. 

Jos tämä ratkaisuehdotus ei toimi, kuulen mielelläni muita vaihtoehtoja. Jostain keskustelu on uskallettava kuitenkin aloittaa. 

Avainsanat: Kunnat, Terve talous, Hammashoito, Julkinen terveydenhuolto

Totta toinen puoli

Torstai 22.1.2015 - Sanna Vauranoja

Käy lukemassa Uuden Suomen Puheenvuoroista ajatuksiani Keskustan eduskuntaryhmän ohjelmajulistuksesta. Kirjoitus on julkaistu myös Puheenvuoron Poiminnoissa 22.1.2015.

Avainsanat: Keskusta, Hajauttaminen, Elinkeinorakenne, Koulutus, Maakunnat

Sotesta

Torstai 27.11.2014 - Sanna Vauranoja

Soteuudistuksesta saatiin eilen tiistaina lisätietoa. Nokkapokkaa sen onnistumismahdollisuuksista on käyty ennen ja nyt jälkeen lisätietojen. Erityistä huolta on herättänyt sen julkisvetoisuus.

Päätös oli joka tapauksessa tehtävä. SoTe-uudistusta voidaan verrata merkittävään tuotekehityshankkeeseen yrityksessä. Yrityskään ei voi pitää tuotekehittelyä suunnittelupöydällä loputtomiin, vaan tuote on saatava markkinoille. Markkinoille vietyä tuotetta on mahdollisuus ryhtyä korjaamaan tulleen palautteen avulla.

SoTe -uudistuskin on syytä viedä tuotantoon, mutta samaan aikaan on oltava rohkeutta myöntää mahdollisesti tehdyt virheet ja korjata tarpeen mukaan. Seuraavaa neljääkymmentä vuotta emme voi jökittää sököllä sotella, jos tässä niin kävisi.

Yksityisen terveydenhuollon, johon olemme muutaman vuosikymmenen ajan kelakorvauksilla investoineet, on jäämässä heikkoon asemaan uudistuksessa. Nykyisten sairaanhoitopiirien, tulevien kuntayhtymien näytöt ulkopuolisten palveluiden ostoissa ovat tähän saakka olleet melko pienimuotoisia, alkaen ensipäivystyksen ja ambulanssikuljetusten siirtämisestä julkisvetoiseksi.

Yksityistä terveydenhuoltoa ovat erityisesti vasemmistopuolueet halunneet rokottaa johtuen veroparatiisikuvioista. Tässä asiassa yksityisillä tuottajilla on myös aihetta itsetutkiskeluun. Toisaalta, yhteiskunta on tällä sotepäätöksellä ajamassa yksityisiä tuottajia entistä suuremmiksi kokonaisuuksiksi, jolloin pääomatarve kasvaa niin suureksi, ettei kotimaisilla voimilla yksinkertaisesti siinä kisassa pärjää. Tällöin myös yritysten emoyhtiöt ovat Suomen ulkopuolella.

Verkkouutiset kirjoittaa 23.11.Mänttä-Vilppulan katastrofiin päätyneestä soteuudistusta muistuttavasta kokeilusta. Ehkä keskeisin ongelma siinä oli vaativien erikoisosaajien siirto perustehtäviin, jolloin kustannukset nousivat 20%. On selvää, että mikäli erikoislääkäri vastaanottaa flunssapolilla sairaanhoitajan pätevyyttä edellyttäviä potilaita, kallista tulee.

Yhtenä esimerkkinä tästä ovat myös terveydenhuollon hallinto- ja johtamistehtävät. On ymmärrettävää, että sairaaloita johtavat lääkäritaustaiset johtajat. Siis lääkärin peruskoulutuksen omaavat, mutta myös  johtamiskoulutuksen saaneet henkilöt. Mutta se, että sairaaloita ja sen yksiköitä johtavat lääkärit, joilla on erikoislääkärin pätevyys, se on kallista.

Erikoislääkärikoulutus nimittäin kestää kaikkinensa 24 vuotta, ja on näin ollen kallein Suomessa tarjottava koulutus. Tähän lisäksi mahdollinen johtajakoulutus 2-4 vuotta päälle. Pelkkään johtajakoulutukseen kauppakorkeakoulussa riittää 17 vuotta. Erikoislääkäreistä on jatkuva pula ja heidät pitäisikin hyödyntää kliinisessä työssä, ei hallintotehtävissä. 

Ylipätevän henkilöstön ja yksityisen heikon roolin lisäksi rahoituslähteet aiheuttavat uudistuksessa päänvaivaa. Onko monikanavaisuus sinänsä oikea johtopäätös ongelman luonteesta, vai onko sittenkin ongelma rahoittajan, järjestäjän ja vieläpä tuottajan eriyttämisessä? Jo kuntatasolla tulee välillä mieleen, että on liian helppo korotella veroja ja lisätä palvelutasoa, kun kysymys on aina jonkun muun rahasta. Saati sitten, kun järjestämispäätös tehdään sotealueella, tuottamispäätökset kuntayhtymissä ja rahoitus otetaan kunnista.

Julkisin varoin touhuttaessa tällaisen moniportaisen mallin kautta, talouden realiteetit jäävät helposti taka-alalle. Hyvänä esimerkkinä siitä ovat miljoonainvestoinnit. Rahaa on tähänkin mennessä aina löytynyt, ja sen löytymiseen uskotaan jatkossakin. Siinä, missä yksityinen tuottaja hankkisi yhden 2 miljoonan magneettikuvauslaitteen ja ajaisi sillä yötä päivää, julkiselle hankitaan kahdeksan ja käytetään laitetta aina tarvittaessa.

Valitettavasti julkisin varoin toimittaessa, todellisen kustannustason sijaan toimintaa ohjaa annettu budjetti. Ja toistaiseksi julkisella sektorilla ei ole vielä pieneneviä budjetteja juuri laadittu. Summat kasvavat ja vuoden lopulla budjettiin luvatut rahat käytetään, olipa tarvetta tai ei. Muutenhan seuraavan vuoden budjetti uhkaisi pienentyä.

Ratkaisuksi näihin ehdotan koko maata koskevaa sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelutasosopimusta.

Palvelutasosopimuksessa määritellään yksityisesti ja julkisesti tuotettujen palveluiden osuus, joka voisi olla vähintään 40% yksityisellä.  Palvelutasosopimuksessa pitää ottaa kantaa myös hoitohenkilökunnan ja hallintohenkilökunnan väliseen suhteeseen. Hoito- ja asiakaspalveluhenkilökuntaa pitäisi kuntayhtymissä olla vähintään 95% henkilömäärästä.

Näiden lisäksi, julkista kustannustasovertailua pitää esimerkiksi Kunnallisalan kehittämissäätiössä tai THL:ssä tuottaa jatkuvasti. Kuntayhtymät myös velvoitetaan julkaisemaan neljännesvuosittain sivuillaan noin 10 avainmittaria muun muassa hoitojonoista, henkilöstösuhteesta, potilasvahingoista, alueen terveysindeksistä ja kuntayhtymän kustannuksista per tietyt yleisimmät hoidot. Mikäli kuntayhtymä ylittää alimman kustannustason kuntayhtymän esimerkiksi 10 prosentilla, sille määrätään sanktioita. Lisäksi yli miljoonan investoinneille pitää esittää tietyt avainmittarit perusteluksi, kuten käyttöaste, takaisinmaksuaika ja investoinnin vaihtoehtoiskustannukset ostopalveluna tai nykyisen kapasiteetin käyttöasteen lisäyksenä.  

Ylikoulutus pitää ottaa tarkasteluun  ja lääkärikoulutuksessa voitaisiin tarjota erikoistumista hallintoon kliinisen erikoispätevyyden sijaan. Hallintolääkärin erityispätevyys voitaisiin suorittaa kauppakorkeakoulussa 2-4 vuodessa. Siirtymäaikana toki käytännön johtamistyössä hankittu pätevyys katsottaisiin eduksi. 

Kunnilta perittäville maksuille on tulossa enimmäiskatto. Tuon katon yli per asukas ei rahoitusta kunnista voi hakea. Lisäksi kustannuksiin vaikuttaa asukasmäärä ja  ikä-/sairastavuusindeksi alueella ja kunnissa. 

Uudistuksessa on siis hyviä seikkoja, siinä on mahdollisuuksia, jotka pitää hyödyntää ja siinä tulee varmasti olemaan myös ongelmia. Nyt ei ole aika haulikolla ampua alas uudistusta, joka oli tehtävä. Nyt keskitytään tekemään uudistuksesta mahdollisimman hyvä ja rohkeasti korjaamaan ne viat, jota ei tuotekehitysvaiheessa osattu ottaa huomioon tai mitä ei pystytty suunnittelussa ratkaisemaan. 

Avainsanat: Sote, Kunnat, Terveydenhuolto