Share |

Kunta, maakunta, valtakunta

Torstai 1.3.2018 - Sanna

Vuonna 2012 pidettyjen kuntavaalien suurin kysymys oli kuntien tulevaisuus. Matkan varrella oli väläytelty pakkoliitoksia ja erilaisilla hankenimillä kuntia kannustettiin yhdistymään. 

Täällä Varsinais-Suomessa liitoksia syntyi, joista merkittävin Salon seudulla, jossa kymmenen kuntaa yhdistyi yhdeksi Saloksi. Samalla muun muassa Piikkiö liittyi Kaarinaan, Mellilä Loimaaseen, Yläne Pöytyään ja pakotettuna Tarvasjoki myöhemmin Lietoon. 

Edellisten kuntavaalien jakolinjat kulkivat itsenäisyyden ja liitosten välillä. Erityisesti Turussa liitoksille nähtiin vahvat perustelut, kun taas kehyskunnissa mieliala oli aivan toinen.

Koska kuntauudistus kohtasi niin vahvaa vastustusta, sen ajamisesta luovuttiin ja tilalle tulivat sote- ja erityisesti maakuntauudistus. Vanhat kunnon läänit, joita kovalla tohinalla kymmenen vuotta sitten lakkautettiin, kaivetaan nyt naftaliinista. Lääni ei kuitenkaan enää ole lääni, vaan tällä kertaa maakunta. 

Kaikkien näiden erilaisten interventioiden tuloksena jopa kansa on yhtämieltä siitä, että ihmisten terveys- ja sosiaalipalvelut kaipaavat remonttia. Koko kuntauudistuksen tärkein lähtökohta on siis sisäistetty. 

Samaan aikaan ihmisten vahvat näkemykset itsenäisyydestä tuntuvat laimentuneen. Ne, joiden kunnat on liitetty aikanaan isompaan, ovat selvinneet muutoksesta hengissä. Moni niistä, joka aiemmin vastusti kiihkeästi kuntaliitoksia, suhtautuu asiaan nykyään paljon pragmaattisemmin. Kunhan veroaste ei nouse pilviin, palvelut säilyvät laadukkaina tai jopa paranevat ja oma kylä jatkaa elinvoimaisena, ei kunnalla tunnu enää olevan niin suurta merkitystä, jos kyläparlamentteja on uskominen. 

Nuoret, jotka sitten viimekädessä pisimpään näiden meidän tekemiemme päätösten kanssa elävät, eivät tunnu olevan laisinkaan kiinnostuneita kuntarajoista. He todellakin elävät jo todeksi megatrendejä: kaupungistumista, teknologian nopeaa kehitystä ja ympäristöarvojen nousua. Jos ihminen liikkuu maailmassa tai Euroopassa kuin edelliset sukupolvet aiemmin korkeintaan kotiläänissä, kuntarajat tuskin ovat tärkein elämänlaatua määrittävä elementti. 

Kevään ja kesän aikana eduskunta hyväksyy tai hylkää maakuntaan ja valinnanvapauteen liittyvät uudet lait. Kaikki tämä aika, raha ja vaiva, jotka uudistusten aikaansaamiseksi on nyt käytetty, soisi johtavan uudistusten toteutumiseen. Kuitenkin sillä reunaehdolla, että alkuperäiset tavoitteet: kustannustehokkuus, saatavuus ja vaikuttavuus todella toteutuvat. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sote, Kunnat, Maakunta, Uudistus

Matkailijaa eivät kuntarajat kiinnosta

Keskiviikko 25.1.2017 - Sanna

* Kirjoitus on alunperin julkaistu 25.1. Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehden blogissa. 

Kävin viikonloppuna Matkamessuilla Helsingissä. Parhaiten rakennettu osasato tai alue oli ehdottomasti Suomen Saaristo, jossa yhteistyössä palveluitaan esittelivät kunnat ja matkailukohteet Hangosta Poriin. Jäin kaipaamaan vastaavia kokonaisuuksia myös muilta.

Edes suomalainen matkailija ei yleensä ole lähdössä Siilinjärvelle tai Askolaan lomalle, vaan kohteet valitaan akselilla Itä-Suomi, Lappi, Pohjanmaa jne. Yhteinen aluemarkkinointi onkin parasta, mitä matkailijalle voi tarjota. Kenties messualueetkin kannattaisi jatkossa selkeämmin jakaa näiden mukaan ja vielä ulkomaatkin Eurooppaan, Aasiaan jne. Myös muualta tuleva matkailija valitsee ensisijaisesti jonkin alueen kohteekseen suurimpia kaupunkeja lukuun ottamatta. Italiasta kaikki tuntevat Toscanan tai Piemonten, Saksasta Bayerin tai Reinin laakson, mutta jäsentyvätkö kotimaan kohteet samalla tavalla meille itsellemmekään?

Poikkesin Itä-Suomen alueelta löytyvien kohteiden osastoille. Valitettavan monessa ei osattu kertoa kokonaisuudessaan alueen palveluista, eikä alueen palvelut myöskään löytyneet yhdeltä yhteiseltä sivustolta, vaan majoitusta kehotettiin etsimään kuntien alta. Sellaiseen harva matkailija ryhtyy.

Pidetään siis täällä Varsinais-Suomessakin mielessä, että Turkua ja kenties Naantalia lukuun ottamatta matkailijoille eivät kuntarajat ole olennaisia. Markkinoinnissa ja brändin rakennuksessa meidän tuleekin vahvistaa varsinaissuomalaisuuttamme ja sen erityislatuisuutta kokonaisuutena. Eivät ruokaperinteemme noudata kuntarajoja, saati niiden raaka-aineet tai hienoimmat retkeilyreitistötkään.

Helsingin Sanomissa 22.1. kirjoitettiin Lapin matkailijoista, joille kaivataan kipeästi kielitaitoisia oppaita. Eräs yrittäjä näki kuitenkin ongelmaksi sen, että kaikki tarjoavat yhtä ja samaa husky- tai moottorikelkkasafaria, massahotellia, vaikka ulkomaalaiset hakevat täältä hiljaisuutta ja puhdasta luontoa.

Tarvitaanko välttämättä massiivisia sirkushuveja vai onko viime vuosina vahvistunut trendi pienestä ja aidosta tullut valtavirraksi? Minua ainakin perinteiset hotellikompleksit vuodesta toiseen samanlaisina säilyvine aamiaisineen ovat alkaneet kyllästyttää. Etenkin lasten kanssa matkaillessa, pienestä hotellihuoneesta ei ole kenellekään iloa. Eivätkä ne ikimuistoisimmat lomamuistotkaan aina synny Disneylandissa vaan kenties jostain yllättäen löytyneestä ihanasta kahvilasta, paikallisen mummon vuokraamasta huoneesta oman talonsa alakerrassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Matkailu, Varsinais-Suomi, Yrittäjyys, Kunnat

Kunnon kunta

Perjantai 25.9.2015

Kohta kolme vuotta olen ollut mukana paikallispolitiikassa. Havaintoni päätöksenteon ja toimintamallien tehokkuudesta ja toimivuudesta eivät ole pelkästään mairittelevia.

Uskomuksiin ja ideologioihin jumittaminen hankaloittaa liian usein järkevien päätösten tekemistä. Tästä oivana esimerkkinä on valinta julkisen ja yksityisen palvelutuotannon välillä. Vaikka ratkaisut pitäisi puolin ja toisin tehdä tapauskohtaisesti, pöydässä on usein vääristyneitä uskomuksia, kuten yritysten voitot maksaa aina kuntalaiset tai oma palvelutuotanto on aina kalliimpaa. Kumpikin väite on tuulesta temmattu: kustannustaso pitää vain kyetä laskemaan ja vertailemaan. Voitontavoittelu johtaa yleensä myös tehokkuuden lisääntymiseen, joten väite on epätosi. Tehokkuus voi johtaa laadun heikkenemiseen ja sitä kautta välilliset kustannukset kasvavat. Toinenkin uskomus on epätosi.

Ala-arvoinen hankintaosaaminen usein tukee näistä uskomuksia. Kunnat tuhtaavat töitä markkinaoikeudelle ja lisäksi kuntalaiset eivät suinkaan saa edullisinta eivätkä parasta palvelua. Kilpailutusten valmistelu ilman avointa vuoropuhelua, mittava byrokratia ja kilpailutusten laajuus ovat joitakin havainnollisia ongelmia, sopimustekniikasta sitten puhumattakaan. 

Omenat ja banaanit. Kunnissa ei vain verrata omenoita ja banaaneita keskenään, vaan yleensä pöydällä on omenat ja banaanipuut, elleivät peräti banaaniplantaasit. Tämä ilmenee parhaiten taas nyt syksyllä, kun kunnanvaltuutetut ryhtyvät puimaan budjetteja. Keskustelun keskiöön voivat nousta esimerkiksi kouluihin hankittavien värikynien määrä tai ulkoilmapuistoon hankittavan ruohonleikkurin tyyppi. Isot linjat solahtavat valtuutettujen sormien läpi hiljaa ja huomaamatta. 

Tämän vuoksi soteuudistus pitää saada eteenpäin vielä tänä vuonna, siten, että viimeistään keväällä 2017 sotealueet käynnistävät toimintansa. Kaikkien kuntien budjeteista vähintään puolet menevät soteen ja värikyniä tai magneettilaitteiden käyttöasteita ei vain voi puida samoissa pöydissä. Veronkannolle on kumpaankin, kuntaan ja sotealueelle asetettava katto.

Nurkkakuntaisuus on yksi kuntakeskeisyyden surullisista ilmiöistä. Jos ihmisten mieliin syöpyy ajatus siitä, että me vaan täällä osaamme tehdä asioita, ollaan jo valmiiksi metsässä. Ovet ja ikkunat kannattaisi avata niin yritysten, yhteisöiden kuin muiden kuntienkin suuntaan ja kaikilla mahdollisilla konsteilla etsiä uusia yhteistyömuotoja sekä parhaita käytäntöjä. Virkamiehen tehtävänä ei ole kesiä kaikkea itse, eikä varsinkaan polkupyörää aina uudelleen. Päätöksentekijöiden tehtävänä ei ole pohtia, saadaanko Pena ja minä jatkossakin riittävästi valtaa, vaan sitä, että saako Pena, minä ja kaikki muut mahdollisimman hyvät palvelut mahdollisimman kustannustehokkaasti. 

Aluepolitiikka on jatkoa nurkkapatriotismille. Aluepolitiikalla on torpattu moni elintärkeä uudistus, vain siksi, että oman vallan säilymisen lisäksi kaikilla pitäisi olla yhtä hyvien palveluiden sijaan palvelut kaikkialla, laadusta ja kustannuksista välittämättä. Palvelut voidaan karkeasti jakaa kolmeen ryhmään: päivittäisiin tai viikottaisiin, joita tarvitaan lähellä, kuukausittaisiin tai vuosittaisiin, jotka voivat olla jo kauempana ja muutaman kerran elämässä ehkä tarvittaviin palveluihin, jotka voinevat olla kaukanakin.  Tästä hyvänä esimerkkinä on poliisiasemat: kumpi on tärkeämpää seinät vai turvallisuus? Rahojen käyttö partioiden ylläpitoon vai vuokranmaksuun?

Kuvitelmat Suomen korruptoitumattomuudesta voitaneen lopettaa. Suomen tapa on kuitenkin jännä moneen muuhun maahan verrattuna. Täällä korruptio tapahtuu yksityisen rahan sijaan julkisilla varoilla. Virkamiehiä voidellaan budjettirahoilla tekemään myönteisiä esityksiä, työ- tai ostosopimuksilla suositaan sopivia henkilöitä tekemään myötämielistä työtä tai päätöksiä.

Kahdella pallilla istuminen. Kunnan omat virkamiehet voivat toimia kunnissa jatkossakin johtavissa luottamusasemissa. Kaikilla ei tällöin pysy puurot erillään velleistä. Ja toiset sekottavat niitä Bamix kädessä päivästä toiseen häikäilemättömän tietoisesti. 

Kuntien johtaminen ja etenkin henkilöstön oikeudenmukainen kohtelu. Välillä pohdin, voiko lakeja ja yhteisiä työpaikan sääntöjä myös vapaasti rikkoa, jos sattuu olemaan oikeiden henkilöiden kaveri. Kaverijohtamisesta seuraa yleensä se, että työsuhteita ei tarvittaessa pureta, vaan kaikki kukkaset saavat kukkia vaan. Säännönmukainen sääntöjen rikkomisen mahdollisuus murentaa työyhteisöjen moraalia.

Luopumisen vaikeus. Suomen luottamustehtäviä suurimpia kaupunkeja lukuunottamatta vaivaa demografinen vääristymä. 50-80-lukulaisia politiikassa on aivan liian vähän mukana. Tämä tarkoittaa sitä, että päätöksenteossa ei kuulu aktiiviväestön, työssäkäyvän, lapsiperheen eikä ruuhkavuosien ääni. Kun uudemmat polvet tulevat politiikkaan, he kestävät harjoittelijan tehtäviä, junnaamista ja kähmintää korkeintaan kaksi kautta. Sen jälkeen viimeistään huomaa, että aika kannattaa ennemmin käyttää työhön, perheeseen tai muihin harrastuksiin. 

Harhaisin ajatus on uskomus "jonkun muun rahoista". Tällöin raha ei tunnu koskaan loppuvan ja aina voi tehdä uusia esityksiä, ettei mitään sittenkään muuteta, leikata tai kehitetä. 

Näin äkkiseltään, perstuntumalla arvioituna tämän kaiken hintalappu julkisella sektorilla on 25% kustannuksista. Minä uskon, että julkiset palvelut voitaisiin tuottaa neljänneksen pienemmällä hintalapulla tai vaihtoehtoisesti nykyinen rahasumma voitaisiin käyttää neljänneksen parempiin palveluihin. Joku viisaampi voi tutkia hypoteesin paikkansapitävyyden. En väitä, että jokainen väittämä kirjoituksessani on tosi, mutta tuskin myöskään epätosi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Terve talous, Uusi tapa, Kunnat, Sote

Julkisesta hammashoidosta

Lauantai 28.3.2015 - Sanna Vauranoja

Viimeistään nyt, valtiovarainministeriön ilmoitettua leikkaustarpeen olevan 8 miljardia, on rohkeasti uskallettava puhua siitä, mistä me voisimme luopua julkisten palveluiden osalta. Edesvastuutonta on vielä tässäkin tilanteessa väittää, ettei mitään leikkauksia tarvita. Kokoomus julkaisi kuluneella viikolla omat säästöehdotuksensa, muut puolueet eivät menoleikkauksia ole vieläkään tohtineet konkreettisin toimin esittää.

Hallituksessa on myös työstetty kuntien velvotteiden purkua. Viime syksynä saimme sosiaali- ja terveyslautakunnissa kautta maan käsiteltäväksemme muun muassa hammaspäivystyksen järjestämisvelvoitteen myös iltaisin ja viikonloppuisin. 

Eduskuntavaaliehdokkaana olen esittänyt joitakin konkreettisia ratkaisuja, mitä voisimme tehdä toisin. Yksi ehdotukseni on julkisella tuotettu aikuisten hammashoito, joka voitaisiin siirtää yksityiselle palvelusetelien ja siirtymävaiheessa kelakorvauksen avulla. Soteuudistuksen yksi keskeisimmistä kysymyksistä on juuri palvelutuottajien rooli ja hammashoito on kokonaisuus, jossa voisimme kokeilla raha seuraa asiakasta -mallia.  

Suomalaisille suositellaan hammaslääkärikäyntiä kerran vuodessa ja lisäksi naisten pitäisi käydä gynekologilla kerran vuodessa. Kunnat velvoitettiin tarjoamaan myös täysikäisille asukkailleen julkinen  hammashuolto joitakin vuosia sitten. Nyt velvoitetta on laajennettu yö- ja viikonloppupäivystykseen. Gynekologilla voi jokainen nainen käydä ihan omalla kustannuksellaan yksityisellä lääkärivastaanotolla toki nimellisen kelakorvauksen tukemana.

Miksi kunnat tarjoavat puoli-ilmaista hammashuoltoa ja hammaslääkäripalveluita aikuisille asukkailleen, kun toimiva yksityinen hammaslääkärijärjestelmäkin on olemassa. Vielä omituisempi on tämä päivystyskuvio. Pienten lasten vanhemmille sanotaan, että korvasäryn kanssa voi hyvin kipulääkkeillä odottaa aamuun, mutta aikuiset eivät voi hammassäryn kanssa tehdä samaa, vaan hammaslääkärille on päästävä vaikka yöllä kello yksi. Ymmärrän toki, että keskussairaaloissa päivystävät suukirurgit onnettomuuspotilaiden vuoksi.

Mitä seuraisi, jos kunnat eivät tarjoa täysikäisille asukkailleen julkisesti tuotettua hammashoitoa eikä hammaspäivystystä, vaan hammashoito on suunnattu ainoastaan lapsille ja nuorille. Taloudellista tukea tarvitseville täysikäisille hammashoito hoidetaan palveluseteleiden kautta ja siirtymävaiheessa pienennyksen sijaan kelakorvausta hammashoidossa voitaisiin parantaa. Kerran vuodessa ei julkiseen palveluun nykymallilla pääse, vaan välit ovat todellisuudessa 3-5 vuoden luokkaa. 

Vaikka vakavat hammastulehdukset voivat aiheuttaa sydäninfarkteja tai estää esimerkiksi tekonivelleikkaukset, palvelut voidaan silti toteuttaa yksityisen palvelutarjonnan kautta kelakorvauksilla ja palveluseteleillä. Julkisella jonot ovat pitkät ja kokonaiskustannus suuri, kun tarvitaan tilat, tekniikka ja työntekijät sekä lisäksi nyt äärimmäisen kallis päivystysratkaisu. 

Jos tämä ratkaisuehdotus ei toimi, kuulen mielelläni muita vaihtoehtoja. Jostain keskustelu on uskallettava kuitenkin aloittaa. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kunnat, Terve talous, Hammashoito, Julkinen terveydenhuolto

Totta toinen puoli

Torstai 22.1.2015 - Sanna Vauranoja

Käy lukemassa Uuden Suomen Puheenvuoroista ajatuksiani Keskustan eduskuntaryhmän ohjelmajulistuksesta. Kirjoitus on julkaistu myös Puheenvuoron Poiminnoissa 22.1.2015.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, Hajauttaminen, Elinkeinorakenne, Koulutus, Maakunnat

Sotesta

Torstai 27.11.2014 - Sanna Vauranoja

Soteuudistuksesta saatiin eilen tiistaina lisätietoa. Nokkapokkaa sen onnistumismahdollisuuksista on käyty ennen ja nyt jälkeen lisätietojen. Erityistä huolta on herättänyt sen julkisvetoisuus.

Päätös oli joka tapauksessa tehtävä. SoTe-uudistusta voidaan verrata merkittävään tuotekehityshankkeeseen yrityksessä. Yrityskään ei voi pitää tuotekehittelyä suunnittelupöydällä loputtomiin, vaan tuote on saatava markkinoille. Markkinoille vietyä tuotetta on mahdollisuus ryhtyä korjaamaan tulleen palautteen avulla.

SoTe -uudistuskin on syytä viedä tuotantoon, mutta samaan aikaan on oltava rohkeutta myöntää mahdollisesti tehdyt virheet ja korjata tarpeen mukaan. Seuraavaa neljääkymmentä vuotta emme voi jökittää sököllä sotella, jos tässä niin kävisi.

Yksityisen terveydenhuollon, johon olemme muutaman vuosikymmenen ajan kelakorvauksilla investoineet, on jäämässä heikkoon asemaan uudistuksessa. Nykyisten sairaanhoitopiirien, tulevien kuntayhtymien näytöt ulkopuolisten palveluiden ostoissa ovat tähän saakka olleet melko pienimuotoisia, alkaen ensipäivystyksen ja ambulanssikuljetusten siirtämisestä julkisvetoiseksi.

Yksityistä terveydenhuoltoa ovat erityisesti vasemmistopuolueet halunneet rokottaa johtuen veroparatiisikuvioista. Tässä asiassa yksityisillä tuottajilla on myös aihetta itsetutkiskeluun. Toisaalta, yhteiskunta on tällä sotepäätöksellä ajamassa yksityisiä tuottajia entistä suuremmiksi kokonaisuuksiksi, jolloin pääomatarve kasvaa niin suureksi, ettei kotimaisilla voimilla yksinkertaisesti siinä kisassa pärjää. Tällöin myös yritysten emoyhtiöt ovat Suomen ulkopuolella.

Verkkouutiset kirjoittaa 23.11.Mänttä-Vilppulan katastrofiin päätyneestä soteuudistusta muistuttavasta kokeilusta. Ehkä keskeisin ongelma siinä oli vaativien erikoisosaajien siirto perustehtäviin, jolloin kustannukset nousivat 20%. On selvää, että mikäli erikoislääkäri vastaanottaa flunssapolilla sairaanhoitajan pätevyyttä edellyttäviä potilaita, kallista tulee.

Yhtenä esimerkkinä tästä ovat myös terveydenhuollon hallinto- ja johtamistehtävät. On ymmärrettävää, että sairaaloita johtavat lääkäritaustaiset johtajat. Siis lääkärin peruskoulutuksen omaavat, mutta myös  johtamiskoulutuksen saaneet henkilöt. Mutta se, että sairaaloita ja sen yksiköitä johtavat lääkärit, joilla on erikoislääkärin pätevyys, se on kallista.

Erikoislääkärikoulutus nimittäin kestää kaikkinensa 24 vuotta, ja on näin ollen kallein Suomessa tarjottava koulutus. Tähän lisäksi mahdollinen johtajakoulutus 2-4 vuotta päälle. Pelkkään johtajakoulutukseen kauppakorkeakoulussa riittää 17 vuotta. Erikoislääkäreistä on jatkuva pula ja heidät pitäisikin hyödyntää kliinisessä työssä, ei hallintotehtävissä. 

Ylipätevän henkilöstön ja yksityisen heikon roolin lisäksi rahoituslähteet aiheuttavat uudistuksessa päänvaivaa. Onko monikanavaisuus sinänsä oikea johtopäätös ongelman luonteesta, vai onko sittenkin ongelma rahoittajan, järjestäjän ja vieläpä tuottajan eriyttämisessä? Jo kuntatasolla tulee välillä mieleen, että on liian helppo korotella veroja ja lisätä palvelutasoa, kun kysymys on aina jonkun muun rahasta. Saati sitten, kun järjestämispäätös tehdään sotealueella, tuottamispäätökset kuntayhtymissä ja rahoitus otetaan kunnista.

Julkisin varoin touhuttaessa tällaisen moniportaisen mallin kautta, talouden realiteetit jäävät helposti taka-alalle. Hyvänä esimerkkinä siitä ovat miljoonainvestoinnit. Rahaa on tähänkin mennessä aina löytynyt, ja sen löytymiseen uskotaan jatkossakin. Siinä, missä yksityinen tuottaja hankkisi yhden 2 miljoonan magneettikuvauslaitteen ja ajaisi sillä yötä päivää, julkiselle hankitaan kahdeksan ja käytetään laitetta aina tarvittaessa.

Valitettavasti julkisin varoin toimittaessa, todellisen kustannustason sijaan toimintaa ohjaa annettu budjetti. Ja toistaiseksi julkisella sektorilla ei ole vielä pieneneviä budjetteja juuri laadittu. Summat kasvavat ja vuoden lopulla budjettiin luvatut rahat käytetään, olipa tarvetta tai ei. Muutenhan seuraavan vuoden budjetti uhkaisi pienentyä.

Ratkaisuksi näihin ehdotan koko maata koskevaa sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelutasosopimusta.

Palvelutasosopimuksessa määritellään yksityisesti ja julkisesti tuotettujen palveluiden osuus, joka voisi olla vähintään 40% yksityisellä.  Palvelutasosopimuksessa pitää ottaa kantaa myös hoitohenkilökunnan ja hallintohenkilökunnan väliseen suhteeseen. Hoito- ja asiakaspalveluhenkilökuntaa pitäisi kuntayhtymissä olla vähintään 95% henkilömäärästä.

Näiden lisäksi, julkista kustannustasovertailua pitää esimerkiksi Kunnallisalan kehittämissäätiössä tai THL:ssä tuottaa jatkuvasti. Kuntayhtymät myös velvoitetaan julkaisemaan neljännesvuosittain sivuillaan noin 10 avainmittaria muun muassa hoitojonoista, henkilöstösuhteesta, potilasvahingoista, alueen terveysindeksistä ja kuntayhtymän kustannuksista per tietyt yleisimmät hoidot. Mikäli kuntayhtymä ylittää alimman kustannustason kuntayhtymän esimerkiksi 10 prosentilla, sille määrätään sanktioita. Lisäksi yli miljoonan investoinneille pitää esittää tietyt avainmittarit perusteluksi, kuten käyttöaste, takaisinmaksuaika ja investoinnin vaihtoehtoiskustannukset ostopalveluna tai nykyisen kapasiteetin käyttöasteen lisäyksenä.  

Ylikoulutus pitää ottaa tarkasteluun  ja lääkärikoulutuksessa voitaisiin tarjota erikoistumista hallintoon kliinisen erikoispätevyyden sijaan. Hallintolääkärin erityispätevyys voitaisiin suorittaa kauppakorkeakoulussa 2-4 vuodessa. Siirtymäaikana toki käytännön johtamistyössä hankittu pätevyys katsottaisiin eduksi. 

Kunnilta perittäville maksuille on tulossa enimmäiskatto. Tuon katon yli per asukas ei rahoitusta kunnista voi hakea. Lisäksi kustannuksiin vaikuttaa asukasmäärä ja  ikä-/sairastavuusindeksi alueella ja kunnissa. 

Uudistuksessa on siis hyviä seikkoja, siinä on mahdollisuuksia, jotka pitää hyödyntää ja siinä tulee varmasti olemaan myös ongelmia. Nyt ei ole aika haulikolla ampua alas uudistusta, joka oli tehtävä. Nyt keskitytään tekemään uudistuksesta mahdollisimman hyvä ja rohkeasti korjaamaan ne viat, jota ei tuotekehitysvaiheessa osattu ottaa huomioon tai mitä ei pystytty suunnittelussa ratkaisemaan. 

1 kommentti . Avainsanat: Sote, Kunnat, Terveydenhuolto